Runko on yksi. Oksia on paljon. Lehtiä on vielä enemmän. Runko on Jeesus Kristus. Kun puhumme yhdestä ja ainoasta kirkosta kirkoissamme on muistettava, että todellisin kirkko on itse Jeesus Kristus. Mutta meille ihmisille ymmärrettävällä tavalla tämä käynee ilmi vasta nauttiessamme uutta viiniä Kristuksen kanssa Jumalan valtakunnassa.
Oksia on paljon. Kirkkokuntia ja kristillisiä yhteisöjä sekä niiden seurakuntia on maailmassa luvuttomasti. Uusia yhteisöjä syntyy jatkuvasti. Toisaalta tämä kertoo, että kaikessa me ihmiset emme ole ajan mittaan onnistuneet. Kristikunnan pirstoutuminen ei varmasti ole Jumalan tahto. Apostoli Paavalihan sanoo: ”Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.” (Gal. 3:27–28) Toisaalta nykykehitys kertoo siitä yhteiskuntamme vähittäisestä moniarvoistumisesta, joka on vääjäämätöntä. Samaan kun liitetään yhteisöllisyyden katoaminen ja yksityisyyden korostaminen, niin ei ole ihme, ettei kaikki säily ennallaan.
Kristus kutsuu omiaan kaikkialla rauhansa välikappaleiksi. Reilu vuosi sitten olin tilaisuudessa, jossa koin sen olevan mahdollista. Suomen ekumeeninen neuvosto järjesti vuoden 2005 marraskuussa paikallisekumeenisen foorumin Espoossa. Osanottajia oli luterilaisesta, ortodoksisesta, katolisesta ja anglikaanisesta kirkosta, helluntaiseurakunnista ja vapaaseurakunnasta. Olipa mukana varsin uusiakin yhteisöjä, joista mainitsen Majakka-seurakunnan. Tuo päivä oli niin lämpimän yhdessäolon täyttämä, että sitä vieläkin mielelläni muistelen. Kun opimme tuntemaan toisiamme, olemme rauhallisella mielellä ja kunnioitamme toisiamme.
Jos ajattelemme Kristusta runkona, kirkkoja ja seurakuntia oksina, niin lehdethän voisivat olla sitten yksittäisiä kristittyjä. Tässä käy ilmi myös se, miten tärkeää on yhteys runkoon, Kristukseen. Puista näemme useimmiten lehtien liikkuvan, kovalla tuulella toki oksienkin. Oikein kovassa myrskyssä runkokin taipuu. Usein kuitenkin lehdet värisevät. Niitä värisyttävät milloin ilot, milloin surut, milloin onnistumiset, milloin väsymys. Jos lehti irtoaa, se putoaa maahan, kuivuu ja kuihtuu. Samoin käy oksalle. Yhteys Kristukseen, on elämänyhteyttä.
Yhteyttä me ihmiset tunnustamme ja ilmaisemme sanoin. Yhteinen kieli auttaa meitä monessa. Täällä Suomessa me saamme rukoilla omalla kielellämme. Läntistä rukouselämää toi mukanaan piispa Henrik, jonka muistopäivää lännen kirkko viettää huomenna. Suomen kirjakielen loi piispa Mikael Agricola, jonka kuolemasta tulee kuluneeksi 450 vuotta. ”Kiitävi aika, vierähtävät vuodet, miespolvet vaipuvat unholaan. Kirkasna aina sielujen laulun taivainen sointu säilyy vaan.” Tuo sointu on toisen maailman ääni, jota Kristus toivoo meidän itse kunkin vahvistavan tämän maailman keskellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti