Herra eversti, kunnianarvoiset veteraanisukupolven edustajat, arvoisat
kutsuvieraat ja te isänmaan toivot!
Muutoksesta on tullut pysyvää ja samalla epävakaus ja turvattomuus ympäröivät yhä useampia. Näin voimme sanoa, katsoimmepa sitten Suomen tai maailman karttaa.
Kehitys kehittyy kaiken aikaa ja paljon hyvääkin kehitystä tapahtuu, mutta maailma ei näytä muuttuvan tasapainoiseksi. Kolkka, jossa asumme ja maamme sijaitsee, on varmaankin turvallisin maailmassa, mutta tätäkin lintukotoa on ravisteltu aivan sisältä käsin.
Kirkko ei siunaa aseita, vaikka niinkin saatetaan ajatella Puolustusvoimien kirkollisesta työstä. Ajatus on yksinkertaisesti väärä. Kirkon tehtävänä on olla siellä, missä sen jäsenetkin ovat. Kirkon tehtävänä on tukea jäseniään henkisesti ja hengellisesti.
Kirkon tehtävänä on pitää esillä sanomaa siitä, mikä ei muutu. Olemassaolonsa aikana ihminenkään ei lopulta ole muuttunut kovin paljoa. Perustarpeet ovat pitkälle aivan samat kuin ennenkin. Niitä vain yritetään tyydyttää tänä päivänä jotenkin monimutkaisemmin kuin ennen. Ihminen on aina vastuussa lähimmäisilleen ja Jumalalle tekemisistään ja tekemättä jättämisistään. Tämä koskee niin yksilöä kuin yhteisöä. Kirkko on siis aina ihmisen puolella ja iankaikkisen Jumalan asialla.
Vuosi tai puoli vuotta on varsin lyhyt aika, mutta varusmiespalvelus sijoittuu useimman kohdalla siihen aikaan, jossa lapsuudenkodista ollaan lähtemässä tai juuri lähdetty, ja jossa jo hiukan ajatellaan oman pesän laatimista. Opiskelutkin monella ehkä jo alkaneet tai ainakin ne ovat pian edessä. Vuosi ja puoli vuotta sijoittuu aikaan, jossa kokemusta elämästä ei vielä ole kovin paljon, mutta sitä mielisi saada nopeasti lisää. Varusmiespalveluskin on kokemus, joka perinteisesti yhdistää suomalaisia miehiä, ja nykyään myös naisia. Se on lopulta lyhyt aika, jonka sujuminen on paljon omasta asenteesta kiinni.
Toivon oikeaa menestystä teille kaikille elämässä.
(Pidin kutsunnoissa tämän lyhyen tervehdyksen Maaningan kunnantalolla
3.10.2008)
