10. sunnuntai helluntaista 20.7.2008
Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa
Evankeliumi: Matt. 25: 14–30
Jeesus sanoi:
»Silloin on käyvä näin: Mies oli muuttamassa pois maasta. Hän kutsui puheilleen palvelijat ja uskoi koko omaisuutensa heidän hoitoonsa. Yhdelle hän antoi viisi talenttia hopeaa, toiselle kaksi ja kolmannelle yhden, kullekin hänen kykyjensä mukaan. Sitten hän muutti maasta.
Se, joka oli saanut viisi talenttia, ryhtyi heti toimeen: hän kävi niillä kauppaa ja hankki voittoa toiset viisi talenttia. Samoin se, joka oli saanut kaksi talenttia, voitti toiset kaksi. Mutta se, joka oli saanut vain yhden talentin, kaivoi maahan kuopan ja kätki sinne isäntänsä rahan.
Pitkän ajan kuluttua isäntä palasi ja vaati palvelijoiltaan tilitykset. Se, joka oli saanut viisi talenttia, toi toiset viisi niiden lisäksi ja sanoi: ’Herra, sinä annoit minulle viisi talenttia. Kuten näet, olen hankkinut voittoa toiset viisi.’ Isäntä sanoi hänelle: ’Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan!
Myös se, joka oli saanut kaksi talenttia, tuli ja sanoi: ’Herra, sinä annoit minulle kaksi talenttia. Kuten näet, olen hankkinut voittoa toiset kaksi.’ Isäntä sanoi hänelle: ’Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan!’
Viimeksi tuli se palvelija, joka oli saanut vain yhden talentin, ja sanoi: ’Herra, minä tiesin, että sinä olet ankara mies. Sinä leikkaat sieltä, minne et ole kylvänyt, ja kokoat sieltä, minne et ole siementä viskannut. Minä pelkäsin ja kaivoin talenttisi maahan. Tässä on omasi.’ Isäntä vastasi hänelle: ’Sinä kelvoton ja laiska palvelija! Sinä tiesit, että minä leikkaan sieltä, minne en ole kylvänyt, ja kokoan sieltä, minne en ole siementä viskannut. Silloinhan sinun olisi pitänyt viedä minun rahani pankkiin, niin että olisin palatessani saanut omani takaisin korkoineen. - Ottakaa pois hänen talenttinsa ja antakaa se sille, jolla on kymmenen talenttia. Jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on. Heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.’»
Saarna Maaningan kirkossa
Mitä me tarkoitamme puhuessamme lahjoista? Me saamme ja annamme lahjoja syntymäpäivinä ja nimipäivinä. Me paketoimme niin joulua kuin syntymäpäivääkin lahjapaketteihin. Näinä aikoina on käynyt melkoinen kuhina myös tavaratalojen häälahjapalveluosastoilla. Sen on ehkäpä moni maaninkalainen pannut varmasti merkille. Me siis annamme lahjoja, kun siihen on jokin syy. Ja joululahjathan tulee ansaita täysin vastoin joulun ominta olemusta. Lapset saavat lahjoja, jos ansaitsevat ne kiltteydellään. Luulen kyllä että lapset saavat kyllä lahjansa muutenkin. Kyseessä on vain osa lastenkasvatuksen tunnettua iankaikkista kolminaisuutta lahjonta, kiristys ja uhkailu.
Lahja on sellainen kuin sen antaja on ajatellut sen olevan. Tunnustan, että itse ainakin haluan antaa sellaisia lahjoja, jotka miellyttävät itseänikin ja joiden ajattelen sopivan saajalleen. Jokainen meistä on varmastikin, ainakin lapsena, vertaillut lahjojaan toisten saamiin lahjoihin. Tällainen vertailu voi tuottaa vahingoniloa tai pahaa mieltä. Millä tavoin juuri tuo on ansainnut paremman ja kalliimman lahjan kuin minä? Siinäpä se. Ansioajattelu on kiinnittynyt lujasti meihin. Siksi korostan: Jos aivan oikeasti puhumme lahjasta, niin puhumme jostain sellaisesta, mitä emme voi ansaita. Lahjaa ei siis voi tai tarvitse ansaita.
Elämä on meille usein itsestäänselvyys. Me unohdamme helposti, että elämä on Jumalan lahja. Jaakobin kirjeestä voimme lukea: ”Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, taivaan tähtien Isältä, jonka luona ei mikään muutu, ei valo vaihdu varjoksi. Päätöksensä mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, että olisimme hänen luomistekojensa ensi hedelmä.” (Jaak. 1:17,18) Heprealaiskirjeessä puolestaan sanotaan näin: ”Uskon avulla me ymmärrämme, että maailmat on luotu Jumalan sanalla: näkyvä on syntynyt näkymättömästä.” (Hepr. 11:3) Jumala kutsuu elämän esiin. Näin tapahtui luomisessa ja pyhässä ylösnousemuksessa, ja näin tapahtuu ihmisen elämässä yhä vieläkin. Jokaisen ihmisen elämässä on kysymys Jumalan antamasta lahjasta. Oli kyseessä sitten kuka tahansa ihminen. Sinä olet olemassa, koska se on Jumalan tahto. Kukaan ei ole siis olemassa minään vahinkona. Sellainen ajatus vähättelee jonkin ihmisen elämää.
Jumala on antanut lahjansa käyttöä varten. Hän on antanut ja antaa kaikki lahjansa hyvyydessään ja rakkaudessaan. Lahjat kertovat siis antajansa rakkaudesta. Lopulta ei ole merkitystä sillä, onko lahja ulkonaisesti merkittävä vai vähäinen. Halvinkin lahja voi olla saajalleen kallisarvoinen, jos hän voi tuntea lahjan antajan rakkauden. Jumala, joka on kaikessa uskollinen täydellisellä tavalla, odottaa ihmiseltä uskollisuutta pienimmässäkin tehtävässä. Pyhässä evankeliumissa Luukkaan mukaan Jeesus sanoo: ”Joka on vähimmässä luotettava, se on luotettava paljossakin, ja joka on vähimmässä vilpillinen, se on vilpillinen myös paljossa.” (Luuk. 16:10)
Uskollisuutta lahjojen antajaa kohtaan ilmentää kiitollisuus: ”Kun syötte itsenne kylläisiksi, kiittäkää Herraa, Jumalaanne, siitä hyvästä maasta, jonka hän on teille antanut.” (5. Moos. 8:10) Lahjan tulisi muistuttaa antajastaan. Elämässä kaikki todellinen kauneus, hyvyys, puhtaus ja rakkaus ovat teitä kohti Jumalan täydellistä hyvyyttä, rakkautta ja uskollisuutta. Monet psalmit täyttyvät kiitoksesta. Kiittämättömyys elää hirveän paljon tässä modernissa maailmassa. Kiittämättömyys on kasvanut maailman synnin pimentämän maailman palkaksi. Toisen maailman ääni kuultaa psalmin tärkeissä sanoissa: ”Kiittäkää Herraa. Virittäkää hänelle uusi laulu, soittakaa kauniisti, huutakaa riemunne julki. Herran sana on tosi ja varma. Hän on uskollinen ja osoittaa sen teoissaan. Hän tahtoo oikeutta ja vanhurskautta, hänen uskollisuutensa täyttää maan. Herra on sanallaan luonut taivaat, suunsa henkäyksellä tähtien joukot. Kuin leiliin hän on koonnut merien vedet ja varastoihinsa syvyyden virrat. Vaviskoon Herran edessä kaikki maa, koko maanpiiri pelätköön häntä. Mitä hän sanoi, se tapahtui, mitä hän käski, se pysyi. Taivaastaan Herra katsoo meitä, hän näkee kaikki ihmislapset. Korkeudestaan hän valvoo maata, kaikkia jotka siinä asuvat, joiden sydämen hän itse on luonut, joiden teot hän kaikki tuntee.” (Ps. 33:2–9, 13–15)
Tämän pyhäpäivän aihetta ’Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa’ avaa kauniilla tavalla Anna-Maija Raittilan virsirunon säkeistö: ”Anna, Kristus, rohkeutta mennä maastoon tiettömään, jossa merkkejä en tunne, vaille vastausta jään. Juuri siellä sinuun juurrun, vastuuseen viet laajempaan, taikka suostun vähimmässä uskollinen olemaan.”
