Päivämäärä: 15.3.2009
Kirkkovuoden ajankohta: 3. paastonajan sunnuntai
Paikka: Maaningan kirkko
Raamatunkohta: Joh. 8:46–59 (löytyy Raamatusta, etsi itse)
Otsikko: Jeesus, Pahan vallan voittaja
Kuulimme juuri varsin suorasukaista keskustelua. Nopeasti luettuna tuo teksti tuntuisi hyvinkin sopivan juuri tähän aikaan. Kun kristittyjen pitäisi yhdessä todistaa maailmalle Jeesuksesta ja Jumalan kunniasta, niin tämä tehtävä jää tai ainakin tuntuu jäävän kaikenkarvaisen keskinäisen kiistelyn alle. Mutta kuulemassamme evankeliumissa ei ole kysymys kaikenkarvaisesta kiistelystä. Kysymys on Jeesuksen jumaluudesta. Omalla tavallaan juuri tämä kysymys tulee lähelle meitä tämän päivän kristittyjä. Onhan kirkossamme puitu esimerkiksi kysymystä, onko Raamattu vain sanoja Jumalasta vai elävää ja voimallisesti hoitavaa Jumalan Sanaa.
Evankeliumissa puhutaan paljon kunniasta. Tuo sana maistuu hiukan vanhanaikaiselle. Nykyäänhän puhutaan vain menestyksestä ja pintaliidosta. Kunniassa on osaltaan kysymys kasvojen säilyttämisestä. Wikipediassa, verkkotietosanakirjassa sana kunnia selitetään näin: ”Kunnia tarkoittaa yksilön saamaa arvostusta yhteisössä. Lähes kaikissa kulttuureissa on kuitenkin erilaisia käsityksiä eri ryhmien tai sukupuolten kunniallisuudesta; on esimerkiksi mieskunnia ja naiskunnia. Usein kunnia edellyttää tiettyjen sääntöjen noudattamista.” Sanakirjan selitys ei ole riittävä evankeliumin sanoman ymmärtämiseksi. Jeesus puhuu juutalaisille sillä järkähtämättömyydellä, josta on kyse myös tässä sanassa ensimmäisestä Samuelin kirjasta: ”Herra, Israelin kunnia, ei tyhjää puhu eikä sanojaan peruuta. Ei hän ole ihminen, ei hän sanojaan kadu.” (1. Sam. 15:29) Jeesuksen sanat ovat yhtä järkkymättömät kuin nämä sanat Ensimmäisestä Aikakirjasta: ”Eivät ole jumalia toisten kansojen jumalat, mutta Herra on taivaitten luoja. Hänen on loisto ja hänen on kunnia, hänen pyhäkössään on voima ja kirkkaus. Maan kaikki kansat, tunnustakaa Herra, tunnustakaa Herran kunnia ja voima, tunnustakaa hänen nimensä kunnia! Tuokaa hänelle uhrilahjat, astukaa hänen eteensä, kumartakaa hänen pyhää kirkkauttaan! Vaviskoon koko maailma ja pelätköön häntä. Hän loi maan, joka pysyy eikä horju. Iloitkoon taivas, riemuitkoon maa! Julistakaa kaikkien kansojen kuulla: Herra on kuningas! Pauhatkoon meri kaikkineen, juhlikoot maa ja sen luodut, humiskoot ilosta metsien puut Herran edessä, sillä hän tulee tuomaan oikeutta maan päälle.” (1. Aik. 16:26–33)
Jumala on iankaikkinen, ja hän tahtoo, että ihminen tulisi tuntemaan totuuden ja eläisi iankaikkisesti. Jumala ja ihminen eivät kuitenkaan ole samanlaisia. Jumala on ollut aina. Hänellä ei ole alkua tai loppua. Jumalaa ei kukaan ole luonut. Ihminen on toisenlainen. Ei hän tunne eikä hallitse alkuaan tai loppuaan, syntymäänsä ja kuolemaansa. Ja hän mielii kulkea yhä useammin kohti loppuaan kuin kohti iankaikkisuutta. Lauluntekijäkonkarin sanoin: ”Mä en avaa ulko-ovea; Siellä väijyy tulevaisuutemme historia, Enkä maton alle kurkista; Sinne lakaistu on viattomuus maailmasta, ja onneksi lauluntekijä vielä lisää sanat - Mut voinhan rukoilla!” Yhä useamman ihmisen mielestä Jumala kirkkoineen vain turhaan rasittaa ihmisiä. Elämä ilman kirkkoa on monen mielestä oikeaa, iloista ja vapaata elämää. Ei ole mitään uutta auringon alla: Jo kauan sitten Herra sanoi: ”Älkää enää kysykö: "Mikä on Herran taakka?" Sillä se, joka näin sanoo, saa taakakseen omat sanansa. Te vääristelette elävän Jumalan, Herran Sebaotin, meidän Jumalamme, sanat! Näin teidän tulee kysyä profeetoilta: "Mitä Herra on vastannut sinulle? Mitä Herra sanoo?" ” (Jer. 23:36–37)
Niin, mitä Herra sanoo meille tänään. Hän sanoo näin: ”Se, joka on lähtöisin Jumalasta, kuulee mitä Jumala puhuu.” Sanoohan Raamattu meille myös näin: Se, jolla on korvat, kuulkoon mitä Henki sanoo seurakunnille. Meidän on siis yhä vahvemmin etsittävä ja pyydettävä Jumalan Hengen johdatusta. Elämmekö me maaninkalaiset elämäämme Jumalan suuremmaksi kunniaksi, vai onko ihmisten antama kunnia meille tärkeämpää? Moni on sitä mieltä, että kirkon pitäisi ratkaista visaiset kysymyksensä yleiseen mielipiteeseen tukeutuen. Kirkolliskokous voitaisiin korvata katugallupeilla tai kyselyillä internetissä. Anteeksi nyt vain, mutta sellainen kirkko ei ole kilvoituksen kirkko eikä lopulta myöskään kunnian kirkko. Raamattu ei ole vain kirjojen Kirja, vaan se on suuren Jumalan puhetta meille pienille ihmisille. Sanassaan Jumala ojentaa meille Jeesuksen, joka sanoo: ”Jos minä itse kirkastan kunniaani, se kunnia ei ole minkään arvoinen. Mutta minun kunniani kirkastaa Isä, hän, jota te sanotte omaksi Jumalaksenne.”
Ei ainoastaan Raamattu kehota meitä kohottamaan katseemme Jumalaan. Toisinaan mielessäni ja korvissanikin pyörii ja soi pitkänlinjan jo lainaamani lauluntekijän Hectorin kappale: ”Kuunnellaan vaan taivasta, se vaikkei vastaakaan - On nukahtanut Jumala, tai jatkaa luomistaan. Kai avaruuden tuolla puolen jossain, missä lie - Saan vastauksen, kunhan kuolen, mutta on tää Pitkän pitkä tie... Kertakäyttöelämässä Päivä päivää kierrättää - Yöltä aikaa kerjään tässä; Tuuleen vastaukset jää... Missä piileskelet, Jumala? Ootko sisälläni, vai ulkopuolella, Vai kaiken takana?” Mut voinhan rukoilla!
