Jumalalla on vain yhden päivän ikäisiä lapsia...

Jumalan lapsia olemme kaikki

 

Maaningan seurakunnassa on päiväkerhoja, joita on ansiokkaasti pitänyt lastenohjaaja Elina Haajanen melkeinpä sukupolvesta toiseen. Puhutaankin iloisesti Elinan kerhoista. Minusta tuntuu, että kerhoissa annetaan hyvä, pienoinen uskon siemen. Kerhoissa on elämää, uskoa ja rukousta sopivassa määrin. Toivottavasti vanhemmat ymmärtävät, miten tärkeää on kristillinen kasvatus. Se ei ole vaikeaa. Ehkä sitä voisi kysyä Elinalta!

Outo ajatus on muuten se, että lasta ei kasteta, vaan päättäköön hän sitten joskus myöhemmin, mihin haluaa kuulua. Lastako ei siis tarvitsisi varustaa elämän eväillä? Miten hän sitten pärjää elämässä, jos ”työkalupakki” kolisee tyhjyyttään. Minkä varassa hän kohtaa vastoinkäymisiä? Onko todellista toivoa vain taloudellinen menestys? Jos rukousta ei opeteta, niin mihin hän huutaa sitä, mitä ei voi sanoa vanhemmilleen tai kavereilleen?

Pitääkö meidän luulla, että olemme olemassa vain vanhempiemme yhtymyksen myötä? Miksi sitten kaikki eivät saa lapsia, vaikka voisivat ja tahtoisivat? Jokainen meistä on olemassa, koska se on Jumalan tahto. Ketään ei ole olemassa siis vain siksi, että mies ja nainen käyttäytyivät kerran vastuuttomasti ja harjoittivat suojaamatonta seksiä. Ei ketään! Missä on vastuutonta käyttäytymistä, siellä vastuu lapsesta ja nuoresta kasvaa aina vain suuremmaksi.

Kun ihmisen nimi kasvaa koko ajan suuremmaksi, niin täytyy todeta, että ei näytä yhtään hyvältä.

Aivan toista olisi, jos se kaikkein suurin nimi olisi painettuna sydämiimme: Minä annan teille rauhan. Oman rauhani, sen minä teille annan, en sellaista, jonka maailma antaa. Siunattu olkoon Herran nimi nyt ja aina. Muuta nimeä ei ole annettu joka meidät pelastaisi, kuin nimi JEESUS.

Olenko tässäkin väärässä, minä arvoton ja ansioton?!?:-)

Toimintaa tarvitaan, mutta myös osallistumista

 

Maaningalla on kovin vaikeaa haasteellista kehittää seurakunnan toimintaa. Kyselenkin, että onko täällä aitoa yhteisöllisyyttä, vai olemmeko enemmänkin todellinen nukkumalähiö. Nukkumista sunnuntaiaamuna arvostetaan enemmän kuin kristillistä kasvatusta.

Varmaankin joku on sitä mieltä, että eihän täällä mitään tarjota. No, sehän ei kyllä pidä paikkaansa. Joka sunnuntai on messu ja useimpana pyhäiltana pyhäkoulu ja raamattupiiri. Tiistaina perhekerho. Keskiviikkona raamattupiiri. Torstaina lasten musiikkikerho ja vähän vanhempien kirkkokuoro. Kylillä on seurakuntapiirejä säännöllisen epäsäännöllisesti. Yhteistyötä on Pohjois-Savon Kansanlähetyksen ja Suomen Raamattuopiston kanssa. Siioninvirsiseuroja kuukausittain. Ja tuskinpa tässä kaikki on vielä mainittunakaan.

Yritin syksyllä keskusteluiltoja katekismuksen merkeissä. Avaraksi lupaamaani keskustelua ei sitten syntynyt, koska ketään ei kiinnostanut niin paljon.

Jos ja kun kristillistä kasvatusta kodeissa annetaan, niin ihmettelen, miksi siihen ei tarvita seurakuntayhteyttä. Lapsia tuodaan kirkkoon vain kun on pakko. Nuoret tulevat kirkkoon silloin, kun se kuuluu rippikouluun. Tiedetäänkö kodeissa, mikä seurakunta on? Se on kastettujen, siis luotujen ja lunastettujen yhteisö. Kaste ei ole tyhjä seremonia, vaivainen nimenantotilaisuus. Kaste kertoo rakkaudesta, jossa ei ole pelkoa eikä tarvetta pelätä. Kaste on kutsutilaisuus: Jumala meitä kutsuu nyt suojaan turvaisaan. Jumala meitä kutsuu, ja kantaa voimallaan.

En usko siihen, että routa aina porsaat kotiin ajaa. Ihan turhaa on tuudittautua siihen, että sitten elämän ehtoopuolella... Jos hengelliset juuret katkotaan, niin sitä uuden Elämän todellista toivoa tuskin syntyy.

Lapset ja nuoret näkevät vanhempien pämppäämistä, mutta eivät Jumalan läsnäolon alttaria. Lapset ja nuoret kokeilevat harhaisia juttuja, mutta eivät tutustu Totuuteen, joka tekee vapaaksi.

Lapset ja nuoret eivät tunne todellista Vapautta, vaan sitovat ennen aikojaan itsensä siihen, mikä tekee elämän pinnalliseksi ja tyhjäksi. Vapaus ei merkitse nimittäin mahdollisuutta tehdä mitä tahansa, vaan vapaus merkitsee mahdollisuutta hyvään. Rakkauskaan ei ole lähtöisin ihmisen käsistä, joten se ei ole itsekeskeisyyden suurin ilmentymä.

Ensimmäisen työpaikkani nuorisotoimiston seinällä luki: Vältä jouluruuhka! Käy ajoissa kirkossa! Nyt näyttää siltä, että jouluruuhka vältetään, mutta ei tuon ohjeen tavoin.

Jumalanpalveluksen olisi kuulemani mukaan oltava lyhyt ja nopea. Itse kaipaan nöyryyttä ja hiljaisuutta, Jumalan sanan valoa ja mieltä jaloa.

En kirjoita tätä varsin suoraa tekstiä hyökkäyksenä, vaan tarjoan sinulle, rakas lukijani, peilin. Kyllä täällä hyvääkin on, mutta mainio Maaninka tarvitsisi mielestäni myös hengellisen elämän tueksemme.

Raamattu on tärkeä elämämme peili

UUSI TESTAMENTTI

Fil. 3: 17–4: 1

Noudattakaa minun antamaani esimerkkiä, veljet, ja ottakaa oppia niistä, jotka elävät meidän tavallamme. Olenhan usein sanonut teille ja nyt sanon aivan itkien, että monet elävät Kristuksen ristin vihollisina. Heidän loppunsa on kadotus. Vatsa on heidän jumalansa ja häpeä heidän kunniansa, ja he ajattelevat vain maallisia asioita. Mutta me olemme taivaan kansalaisia, ja taivaasta me odotamme pelastajaksi Herraa Jeesusta Kristusta. Hän muuttaa meidän ruumiimme tästä alennustilasta oman kirkastuneen ruumiinsa kaltaiseksi voimallaan, jolla hän kykenee alistamaan valtaansa kaiken.
Rakkaat ja kaivatut veljeni, te minun iloni ja kunniaseppeleeni, pysykää siis horjumatta Herran yhteydessä, rakkaat ystävät!