Tämä maailma on pakolaisten maailma, mutta Jumala on paras turva

4. joulupäivä eli Viattomien lasten päivä (28.12.2008)

Otsikko: Jeesus pakolaisena

Evankeliumi: Matt. 2: 13–21

Matt. 2: 13-21
Tietäjien lähdettyä Herran enkeli ilmestyi unessa Joosefille ja sanoi: "Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä mukaasi ja pakene Egyptiin. Pysy siellä, kunnes käsken sinun palata. Herodes aikoo etsiä lapsen käsiinsä ja surmata hänet."
Joosef heräsi unestaan, otti heti yöllä mukaansa lapsen ja hänen äitinsä ja lähti kulkemaan kohti Egyptiä. Siellä hän pysytteli Herodeksen kuolemaan asti. Näin kävi toteen, mitä Herra oli profeetan suulla ilmoittanut: "Egyptistä minä kutsuin poikani."
Kun Herodes huomasi, että tietäjät olivat pitäneet häntä pilkkanaan, hän raivostui. Hän antoi käskyn, että Betlehemissä ja sen lähistöllä oli surmattava kaikki kaksivuotiaat ja sitä nuoremmat pojat, sen ajan perusteella, jonka hän oli tietäjiltä saanut selville. Näin kävi toteen tämä profeetta Jeremian lausuma ennustus:
- Ramasta kuuluu huuto,
itku ja kova valitus.
Raakel itkee lapsiaan
eikä lohdutuksesta huoli,
sillä heitä ei enää ole.
Kun Herodes oli kuollut, Herran enkeli ilmestyi Egyptissä Joosefille unessa ja sanoi: "Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä mukaasi ja palaa Israelin maahan. Ne, jotka halusivat surmata lapsen, ovat kuolleet."
Joosef heräsi, otti mukaansa lapsen ja hänen äitinsä ja palasi Israelin maahan.

Arto Penttisen saarna Maaningan kirkossa

Sinulle, juuri sinulle on syntynyt Vapahtaja! Miten tätä lausetta pitäisi käsitellä? Onko aina kysymys jostain toisesta? Ainako se on joku toinen, joka tarvitsee Vapahtajaa? Joskus voisi olla hyvä, jos itse kukin asettuisi peilin eteen, ja sanoisi juuri näin: ”Sinulle, juuri sinulle on syntynyt Vapahtaja!” Sinulle ja minulle, meille kaikille, ja koko maailmamme on syntynyt Vapahtaja! Tämä on tärkeää ymmärtää ihan sydänjuuria myöten. Ehkäpä kuitenkin on syytä asiaa vielä selventää: ”Vaikka Jeesus syntyisi tuhat kertaa Betlehemissä, mutta ei sinun sydämessäsi, ei sinulla olisi joulua.” Jos ja kun uskot Jeesukseen, niin tosiasiassa lähin seimi on siis lähempänä kuin lähin puhelin, vaikka se olisi taskussa oleva kännykkä.

Mitä lienee koettu ja ajateltu Betlehemissä Herodeksen toimeenpanemien surmatöiden jälkeen? Varmaankin epätoivoa ja lohduttomuutta, vihaa ja masennusta. Ehkäpä joku kyseli tuskaisasti, miksi Jumala näin julmasti rankaisi! Ajatellaanpa itseämme! Kun hyvin menee, me iloitsemme siitä, että pärjäämme omillamme. Kun menee huonosti, me syytämme Jumalaa, ettei hän ole auttamassa meitä. Me syytämme Jumalaa enemmän kuin kiitämme häntä. Olkoon peilinämme Jumalan sana: ”Älköön kukaan kiusauksiin jouduttuaan ajatelko, että kiusaus tulee Jumalalta. Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän itse kiusaa ketään.” (Jaak. 1:13) Betlehemin lastenmurhat olivat Herodeksen, eivät Jumalan toimeenpanemia. Varsin haastavan näkökulman tähän tosin tuo se, mitä päivän evankeliumista luemme: ”Näin kävi toteen tämä profeetta Jeremian lausuma ennustus.” Ettäkö Jumalan suunnitelmiin oli kirjattu tällainen silmitön järjettömyys? Vieläkään Jumalan tiliin ei tätä eikä muitakaan surmatöitä voi laittaa. Jo syntiinlankeemuskertomuksesta voisimme oppia sen, ettemme voi omaa vastuutamme sälyttää kenellekään muulle, ei naiselle, ei miehelle, ei käärmeelle, eikä ainakaan Jumalalle. Näinhän luemme Jumalan sanasta: ”- Sinulle, ihminen, on ilmoitettu, mikä on hyvää. Vain tätä Herra sinulta odottaa: tee sitä mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen.” (Miik. 6:8) Saarnaajan kirjasta luemme näin: ”On parempi kuunnella viisaan hiljaisia sanoja kuin houkkien johtajan huutoa.” (Saarn. 9:17)

Sillä on varmasti merkitystä, että Jeesus vanhempineen joutui pakolaisiksi. Vaikka eivät he olleet ensimmäisiä eivätkä valitettavasti viimeisiä pakolaisia tässä maailmassa. Jeesus syntyi ihmiseksi ja jakoi tämän inhimillisen todellisuutemme tavalla, johon ei ymmärryksemme varmasti yllä. Tänään joulun sydämiä hellyttävä kertomus seimenlapsesta saa rinnalleen kertomuksen Mooseksen syntymän jälkeisistä tapahtumista. Kun nämä kertomukset asetetaan rinnakkain, tuntuu selkeä yhteys löytyvän Vanhan ja Uuden testamentin välillä. Betlehemin lastenmurha tapahtui sen jälkeen kun tieto Jeesuksen syntymästä oli kulkeutunut Herodeksen korviin. Egyptissä uusi kuningas eli farao koki israelilaiset uhkaksi ja toteutti mielipuolisen tekonsa. Uusi farao ei tiennyt Joosefista yhtään mitään. Faraon tappokäsky ajoi Mooseksen veden varaan kaislakoriin. Jos vallanhimo oli sokaissut faraon sydämen, niin hänen tyttärellään sydän oli paikoillaan, ja niin Mooses pelastui, ja myöhemmin johdatti israelilaiset kohti luvattu maata. Kysymys on Jumalan suunnitelmista. Jumala on ilmoittanut hyvän tahtonsa ihmisille, mutta koska nämä eivät sitä kuitenkaan noudata, niin Jumala joutuu laatimaan ihmisiä varten uuden tiekartan. Jumalan suunta on siis aina selvä, toisin on meidän ihmisten laita. Ei ole suinkaan aina kartan vika, jos suunnistaja eksyy. Niin faraolle kuin kuningas Herodekselle, kuten monille muillekin vallanhimon sokaisemille johtajille voisi sanoa näin: ”Kuulkaa, johtajat! Te väännätte suoran vääräksi ja pidätte oikeutta pilkkananne, te rakennatte veritöin ja vääryyden keinoin.”(Vrt. Miik. 3:9–10)

Mitä me voimme tänään oppia? Ainakin sen, että meidän olisi parempi ottaa vastaan Jeesus jouluvieraana ja Vapahtajana, kuin ajaa hänet ulos pakosalle. Tämän päivän epistolassa ovat myös tärkeät sanat: ”Kenenkään teistä ei tule kärsiä murhamiehenä tai varkaana tai pahantekijänä tai toisten petkuttajana.” (1. Piet. 4:15) Jälleen tahdon korostaa, että syyllistä ei yleensä kannata etsiä ulkopuolelta. Me kaikki tarvitsemme psalmin rukousta: ”Tutki minut, Jumala, katso sydämeeni. Koettele minua, katso ajatuksiini. Katso, olenko vieraalla, väärällä tiellä, ja ohjaa minut ikiaikojen tielle.” (Ps. 139:23)

Tapaninpäivä ja tämä päivä muistuttavat omalla tavallaan siitä, mitä lopulta merkitsee puhe Vapahtajasta. Jeesuksen kuoleman hetkellä jopa pakana antoi hyvän todistuksen: ”Kun sadanpäällikkö näki, mitä tapahtui, hän antoi Jumalalle kunnian ja sanoi: "Tämä mies oli todella viaton." (Luuk. 23:47) Ei ole olemassa sellaista ihmistä, ei alhaalla eikä ylhäällä, joka ei tarvitsisi Vapahtajaa. Eiköhän tänäänkin kuvattu osa ihmiskunnan historiaa kerro sen, mitä Rooman piispa kirjoittaa uudessa, äskettäin suomennetussa kirjassaan: ”Ihmisten valtakunta pysyy ihmisten valtakuntana, ja se, joka väittää voivansa rakentaa maailmasta onnelan, antaa periksi Saatanalle ja pelaa maailman hänen käsiinsä.” (Joseph Ratzinger: Jeesus nasaretilainen, EDITA 2008) Jeesus sanoo: ”Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan.” (Joh. 8:44) Kuulkaamme siis häntä, josta Raamattu todistaa: ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.” (Joh. 1:14)

Me kylmin käymme sydämin, laps' sivuun vain jos jää

2. joulupäivä eli Tapaninpäivä (26.12.2008)

Otsikko: Kristuksen todistajat

Evankeliumi: Joh. 1: 1-14 (1. joulupäivän teksteistä)

Arto Penttisen saarna

Vanhusten Palvelutalo Viljami

 

Tämän 2. joulupäivän varsinaiset tekstit kertovat marttyyreistä ja erityisesti ensimmäisen kristillisen marttyyrin Stefanoksen julmasta kohtalosta kivittäjiensä käsissä. Toisen joulupäivän nimihän eli tuo Tapaninpäivä johtuu nimestä Stefanos. Tämän pyhäpäivän aihe on ”Kristuksen todistajat”. Jotta olisimme todellisia Kristuksen todistajia, tarvitsemme rohkeutta ihmisten edessä ja nöyryyttä Jumalan edessä. Nykyaikainen nettisanakirja selittää sanan rohkeus näin: ”Rohkeus on uskallus tehdä asioita välittämättä pelosta, kivusta, vaarasta, epävarmuudesta tai pelottelusta.” Sananlaskujen kirjassa rohkeudesta puhutaan puolestaan näin: ”Rohkeus auttaa kestämään sairaudenkin, mutta kuka jaksaa elää, jos rohkeus pettää?” (Sananl. 18:14) Stefanoksen rohkeus kesti loppuun saakka ja tätä hän osoitti myös siinä, että hän rukoili niiden puolesta, jotka uhkasivat hänen henkeään.

Tapaninpäivä kertoo siis vastaansanomattomasti sen, millaiseen maailmaan Jeesus syntyi, ja mikä tulisi olemaan Jeesuksen jumalallinen tehtävä ja kutsumus. Ennen kuin Jeesus oli syntynyt, ”Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin. Simeon siunasi heitä ja sanoi Marialle, lapsen äidille: Tämä lapsi on pantu koetukseksi: monet israelilaiset kompastuvat ja monet nousevat. Hänet on pantu merkiksi, jota ei tunnusteta, ja sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä. Näin tulevat julki monien sisimmät ajatukset.” (Luuk. 2:33–35)

”Sana tuli lihaksi”, näin todistaa Joulun ilosanoma tänäänkin. Kysymys on Jumalan luovasta Sanasta, Sanasta, joka on väkevä ja voimallinen, kuten voimme lukea heprealaiskirjeestä: ”Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme. Jumalalta ei voi salata mitään. Kaikki, mikä on luotu, on avointa ja alastonta hänelle, jolle meidän on tehtävä tili.” (Hepr. 4:12–13) Nämä ovat voimakkaita ja väkeviä sanoja, mutta niillä täytyy olla sijansa joulussakin. Vapahtajan syntymäjuhla ei voi jäädä miksikään pehmeäksi tunnelmoinniksi. Kysymys on kuitenkin tulevaisuudesta ja toivosta. ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme.” Jeesuksen ihmiseksi tuleminen on pelastuksemme kannalta ehdottoman tärkeää ja perusteltua. Vaikka ihminen ei voi pelastaa itseään, on pelastus jonain tuonpuoleisena todellisuutena mahdottomuus. Jumalan täytyi tulla ihmiseksi. Jeesus syntyi veljeksemme, mutta ilman syntiä. Voisiko tätä kuvata puhuttelevammin mikään muu kuin joululaulu: ”Ja neitsyt pikkupoijuttansa povellansa vie, ja äidillä on kyynelissä silmä. Oi, piltti pieni, eihän vain sun liian kylmä lie? Tää maailma on niin kylmä, niin kylmä. Niin lämpimästi lempinyt on poika maailmaa, ja äidillä on kyynelissä silmä. Oi, oi, poikaseni, ristinkö ne sulle rakentaa? Tää maailma on niin kylmä, niin kylmä.”

(Syy siihen, miksi en käyttänyt Palvelutalo Viljamin messussa toisen joulupäivän tekstejä on tämä: Tapaninpäivänä kirkkoon ei tulisi todennäköisesti juuri lainkaan kirkkokansaa. Viljamin vanhukset puolestaan eivät ole päässeet joulukirkkoon lainkaan. Toisen joulupäivän tekstit ovat kaikkea muuta kuin jouluiset. Halusin antaa vanhuksille joulumessun, jota ei aiemmin heille ole tarjottu. Periaatteessa olen sitä mieltä, että joulun pyhäpäivillä on oma sisältönsä, niin aatolla, kuin joulupäivällä, Tapaninpäivästä puhumattakaan. Ongelma on siinä, että nykyihmisen joulukirkko on aattopalvelus, jolloin itse asiassa ei joulua edes vielä ole.)