Meitä luterilaisia pidetään usein, ja ehkä joskus ihan aiheellisesti, pitkäperjantain kristittyinä. Me kokoonnumme kirkkoihimme hiljaisella viikolla, jota usein kutsutaan virheellisesti pääsiäisviikoksi. Osallistumme siis tapahtumiin ja tilaisuuksiin, joissa meille kerrotaan Kristuksen kärsimyksestä ja kuolemasta. Tämä on tietenkin tarpeellista. Outoa sen sijaan on, että todellisella pääsiäisviikolla me lomailemme, vaikka tuollakin viikolla evankeliumikirja sisältää kaikille päiville omat raamatuntekstit ja rukoukset, joiden keskuksena on ylösnousemusilo!
Meidän tulisi päästä ylösnousemustodellisuuteen, sillä ilman Kristuksen pyhää ylösnousemusta ei olisi kristillistä kirkkoa maan päällä, emmekä olisi kuulleetkaan koskaan yhtään mitään pitkäperjantaista, ristinuhrista. Kirkko itse on yksi loistava todistus siitä, että Kristus on ylösnoussut!
Ristiä ja ylösnousemusta emme voi mitenkään oikein ymmärtää ilman toinen toistaan. Risti ilman ylösnousemuksen todellisuutta ja toivoa jää pelkäksi hullutukseksi. Mutta ylösnousemus ilman ymmärrystä ristinuhrista on pelkkää utopiaa. Kristuksen pyhä ylösnousemus on nimittäin ikuinen anteeksiantamuksen lähde, mutta vain siten, että sen takana on risti ja siihen liittyvä kärsimys ja ahdistus. Ylösnoussut Jeesus sanoo pelokkaille apostoleille: Rauha teille! Jos he olisivat osanneet odottaa Jeesuksen ilmestyvän, he olisivat varmaankin pelostaan pakahtuneet ja painuneet pelosta maan rakoon Jeesuksen ilmestyessä. Mutta yllättäen neljän seinän keskellä ja katon alla apostolit kohtasivat Jeesuksen, vaikka kaikki luukut ja ovet oli lukittu. Tämä on esimerkki myös meidän elämästämme. Me saatamme ahdistua jostain syystä niin paljon, että viemme itsemme jonkinlaiseen häkkiin, ja heitämme sitten avaimet ulos. Pidämme itseämme täysin kyvyttöminä ja avuttomina. Mutta onneksi Jeesus voi tulla sydämemmekin lukkojen läpi.
Pääsiäistä ei ole ilman joulua ja päinvastoin. Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa. Jeesuksen täytyi syntyä ihmiseksi meidän pelastuksemme tähden, sillä pelastus ei voinut tulla "ulkopuolelta". Joulussa ja pääsiäisessä yhteistä on pimeyden esiripun repeäminen. Tämä merkitsee myös velkakirjan rikkirepimistä: Maksettu on velkani mun. Ylistys olkoon ristiinnaulitun. Joulu ja pääsiäinen tarvitsevat toisiaan ja oikeastaan antavat sisältöä toisilleen. Ei siis tarvitse miettiä, kumpiko on tärkeämpi. Kummallista on, että ainakaan luterilaisuudessa ylösnousemuksen pääsiäinen ei houkuttele yhtä paljon kuin ristin pääsiäinen. Meidän kai on helpompaa samastua Kristuksen kärsimykseen ja ahdistukseen kuin yhtyä ylösnousemusriemuun. Mutta ilman ylösnousemusriemua ja -toivoa emme kyllä ole minkäänlaisia kristittyjä. Yhdessäkään luterilaisessa pääsiäisyön messussa en ole vielä yltänyt samanlaiseen iloiseen juhlatunnelmaan kuin jokaisessa ortodoksisessa puoliyöpalveluksessa, aamupalveluksessa ja liturgiassa. Mietin useinkin, miksi asia on näin.
Ehkäpä jotain tästä kertoo tapamme toivottaa hyvää pääsiäistä. Sehän on kuin hyvää huomenta tai hyvää päivää! Miksi emme voisi toivottaa hyvää pääsiäistä sanoen: Kristus nousi kuolleista – totisesti nousi! Miksi me luterilaiset tarvitsisimme oman version? Tai onhan meillä sellainen: Kristus on ylösnoussut – Totisesti on ylösnoussut! Tästä kuitenkin puuttuu kokonaan ortodoksisen muodon iskevyys ja selkeys. Oppikaamme toisiltamme, ja ottakaamme rohkeasti se, minkä hyväksi koemme. Eihän se paha liene, jos jonkin asian voisimme me kaikki kristityt todeta tai lausua aivan samoin sanoin.
Veljet, sanokaamme myös vihollisillemmekin: Antakaamme kaikki ylösnousemisen tähden anteeksi ja näin laulakaamme: Kristus nousi kuolleista!
