Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa...

Nomen est omen

Keväällä missasin kahdesti Satu Väätäisen uutuuselokuvan Yksin Jumala. Elokuva kertoo Espoossa sijaitsevasta katolisesta Jumalanäidin karmeliittaluostarista ja sen elämästä. Otin myöhemmin kevään kuluessa elokuvan tekijään, nykyiseen Sotkamon seurakunnan pappiin yhteyttä, että jos vain jotenkin saisin tuon elokuvan vielä nähdä. Satu Väätäinen lupasi lähettää minulle DVD:n. Myöhemmin sain postissa tuon kaipaamani elokuvan. Asetin eräänä myöhäisiltana elokuvan DVD-soittimeeni  ja aloin katsella mielenkiintoista elokuvaa. Katsottuani elokuvan jäi tuo DVD sisälle soittimeen. Seuraavana aamuna ajattelin poistaa levyn soittimesta. Painoin kyseiseen toimintoon johtavaa nappia kaukosäätimestä. Niin sanottu kelkka tuli ulos ja menin soittimen luokse poimiakseni tuon DVD:n takaisin koteloonsa. Äimistyin ennen kokemattomalla tavalla kun tajusin yhtäkkiä katsovani tyhjää kelkkaa. Sen verran se pökerrytti, että aluksi mietin, että otinkos sen levyn jo illalla talteen. Ei, en sitä tehnyt. Katsoin kelkkaa uudelleen, ja se oli tyhjä. Sitten alkoi naurattaa. Nimi on enne, ajattelin. Elokuvan nimi oli Yksin Jumala ja DVD-soittimeni näköjään päätteli aivan samoin: "Tällä toosalla ei sitten enää muuta katsella!" Tilanne kuitenkin muuttui, kiitos elektroniikkahuoltoliikkeen.

Toimitin juuri vihkimisen kauniissa kirkossamme. Valmistauduin hengessä mielestäni aina kauniiseen ja tärkeää toimitukseen. Kaikki meni normaalisti kunnes sakastiin ilmaantui sulhanen ja bestman. Kumpikin oli nauttinut miestä väkevämpää. Lieneekö jännitys ollut sitten normaalia suurempaa? Siinä se bestman kohta horjui alttarin edessä kirkon kuorissa, kun vihkiminen alkoi. Niin, siitä nimestä tässäkin yhteydessä. Sulhasen ja hänen bestmanina toimineen veljensä nimi on englanniksi Hangover ja ruotsiksi dagen efter. Saattaa pojilla olla aamulla sellainen. Hiukan aikaa mietin, että vihinkö, ja sitten vihin...

Katumusta tarvitaan, mutta se ei saa olla kuin toinen luonto

Non, je ne regrette rien?

Kummallista, miten jotkut sanat jäävät mieleen. Niin kuin yllä olevat Edith Piafin esittämän laulun sanat. En ole edes Piafia sen kummemmin kuunnellut, vaikka onhan hänen musiikkinsa soinut radiossa ja televisiossa vuosien ja vuosikymmenten aikana.

En osaa ranskaa, mutta laulun sanat tarkoittanevat jotakin siihen tapaan, että "en kadu mitään." On muuten paljon sanottu. Että ihminen vain mennä porskuttaisi, vaikka jäljet olisivat toisinaan kuin norsulla porsliinikaupassa. Ja kyllä jälkiä syntyy. Halutessasi voit selvitellä omaa ekologista jalanjälkeäsi. Hyviin tapoihin kuuluu se, että korjaan jälkeni.

Niin, niistä jäljistä. Viime sunnuntaina kohtasin ikävän näyn saapuessani kirkolle iltapäivällä. Olin ollut kastamassa kylillä lapsen ja olin viemässä albani sakastiin. Kun ajoin kirkon vieressä olevalle parkkipaikalle, oli siellä kaksi autoa ja niiden vieressä nurmikolla istui kymmenkunta nuorta miestä. He olivat kaljoittelemassa. En pitänyt näystä, enkä siitäkään, että nuoret herrat olivat kylväneet roskansa nurmikolle. En ruvennut ärhentelemään, vaan kehotin heitä mielestäni aivan kohteliaasti korjaamaan jälkensä. Mitään ei tapahtunut. Myöhemmin sotku oli ottanut erään lähellä asuvan perheenisän silmiin niin, että hän vei roskat omaan roskikseensa. No, poikien mielestä hänen jalo tekonsa taisi selvittää asian. Ei se niin kuitenkaan ole, tehtyä ei saa tekemättömäksi. Eikä ongelma ollut vain roskaaminen. Mistä lähtien kirkon piha on sopinut kaljoitteluun?

Olen miettinyt pääni puhki, mitä voisin tehdä. En ole keksinyt mitään järkevää. Nuoret miehet olivat täysi-ikäisiä. Kannattaako siis ottaa yhteyttä heidän vanhempiinsa? Olen palannut tuttuihin ajatusmalleihin. Kasvatus on aina, vain ja ainoastaan kodin tehtävä. Vanhemmuus vaatii rohkeutta ja tervettä itsetuntoa. Aina ei voi olla kiva. Vanhempi ei voi olla lapsen kaveri, mutta omanikäisiä kavereita lapset ja nuoret tarvitsevat, totta kai. Lapsen ja nuoren maailma ei ole mikään autonominen alue, autokefaalisesta puhumattakaan. Lapsi ei aina suinkaan tiedä omaa parastaan. Ei sitä tietenkään tiedä aikuinenkaan, jos itse on hukassa. Lapsissa ja nuorissa näkyy yhä enemmän elämän ja perheiden rikkonaisuus. Lapset ja nuoret tarvitsevat rakkautta ja rajoja. Nämä ovat muuten sanoja, jotka antavat merkityksen toisilleen. Miten osoitat rakkautta murrosikäistä lasta kohtaan, muuten kuin asettamalla rakkaudella rajoja. Ei nuori tätä ymmärrä, vielä. Mutta viiden vuoden kuluttua hän sen jo ymmärtää, ja paljon muuta. Hän ymmärtää, että hänestä on kaiken aikaa välitetty, ja että häntä rakastetaan sellaisena kuin hän on.

En kadu mitään! Tämä ei ole paras motto kristitylle, mutta kaikkea ei silti pidä sortua katumaankaan. Ei siis pidä jäädä tuijottamaan vain taaksepäin. Kyllä sellaistakin tapahtuu, mitä ihminen luonnostaan katuu. Ja se on aivan tervettä. Se, joka syntinsä tunnustaa ja hylkää, se saa armon. Näin puhuu Pyhä Kirja.

Konfirmaatiopuhe 2.8.2009: Totuus ja harha (Paikka: Maaningan kirkko)

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Kuulemamme pyhä epistola alkaa hyvällä, mutta varsin haasteellisella lauseella: "Tavoitelkaa rauhaa kaikkien kanssa." Ehkäpä asian voisi sanoa niinkin, että rakentakaamme yhteistä ymmärrystä erilaisten ihmisten keskellä.

Tunnustan nyt miettineeni ennen leiriä, mitä tästä oikein mahtaa tulla. Ensimmäisen leiripäivän iltana tuo kysymys oli jo haihtunut kuin tuhka tuuleen. Kaiken kaikkiaan takana on hyvä ja iloinen rippileiri, ja tästä haluan kiittää sydämen pohjasta saakka teitä rippikoululaisia, isosia ja työtovereita. Mielestäni leirillämme oli sekä iloa että rauhaa, kuten päivittäin pyysimmekin taivaan Isältä. Rauha ei merkitse tietenkään samaa kuin huopatossutehtaan hiljaisuus. Jotain aina tai silloin tällöin sattui ja tapahtui, mutta eipä juuri sellaista, mikä olisi rikkonut rauhaa. Se, että eräänä aamuna, ennen lipunnostoa, havaitsin toisen reinoistani olevan ylhäällä lipputangossa, lähinnä nauratti, ja kertoi minulle sen, että leirillä on virkeitä ja mukavia nuoria. Ovathan erilaiset "källit" aina kuuluneet leirielämään.

Pyhä epistola kehottaa meitä näinkin: "Pitäkää huoli siitä, ettei yksikään hukkaa Jumalan armoa." Meidän tulee siis rukoilla toinen toisemme puolesta. Meidän tulee ymmärtää, että Raamattu on todellinen elämän eväspaketti, että se on aina tuoretta Pyhän Hengen eläväksi tekevässä voimassa, eikä mikään vanhentuneiden kieltojen ja käskyjen kokoelma. Meidän on myös ennen pitkää löydettävä omat kipupisteemme. Me emme saa syytellä toisia siitä, mitä lähinnä itse teemme. On hyvä muistaa, että jokainen sukupolvi on oppinut myös virheiden kautta.

Leirin koko oli sillä tavoin hyvä, että yksilöt erottuivat, mutta viikko on lyhyt aika, jotta kokemuksesta voi paljon enempää sanoa. Mutta se on varmaa, ettei ole vain yhtä rippikoulukokemusta, vaan on kaikkiaan kolmekymmentä erilaista kokemusta. Viikon aikana nähtiin, miten yhteisöllisyys kehittyy erilaisten ihmisten keskellä. Mitä tämä sitten edellytti? Luulisin, että kaikkein eniten turvallista ympäristöä. Nuori ihminen saattaa luulla turvallisuutta tylsyyden lähteeksi, mutta ajatelkaapa, rakkaat nuoret ystävät, nyt jälkeenpäin, olisiko leiri onnistunut yhtä hyvin, jos mitään rajoja ei asetettaisi. Rakkaus ja rajat, niitä ihminen tarvitsee aina. Ne on sitä paitsi pidettävä aina yhdessä, rajat ja rakkaus.

Työ tekijäänsä neuvoo, sanotaan. Sen olen oppinut, että rippikoulun opettajan on turha väsyttää itseään valvomalla. Rippikoululaiset ilmeisesti luulevat nimittäin kaiken tapahtuvan ensimmäistä kertaa, mutta kyllä tämä kaikki on nähty moneen kertaan. Hirveästi en ylläty jos tänään kuulisin, että kepeät jalat ovat sipsutelleet Tervonsalmen viimeisessä yössä. Sitä olisi kyllä vaikeampi kuvitella, että koko leiri olisi mellastanut aamukolmen jälkeen. Tämän päivän aiheena on "Totuus ja harha". Totuus ei löydy aamun kaurapuurosta, vaikka se hyvää onkin. Minusta tuntuu siltä, että varsin vaikeaa on löytää totuus, ja paljon helpompaa on kulkea harhaan. Mutta totuutta on tärkeää etsiä, ja se on meitä lähellä, sillä Jeesus itse, Jumalan lihaksi tullut Sana, on tie, totuus ja elämä.  Jumala on kuitenkin aina lähellä ainoassa Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa, Pyhän Hengen voimassa, juuri sen tähden, "ettemme harhaan kääntyis, ettei kansamme nääntyis", kuten isänmaanvirressä laulamme. Psalmien kirjasta luemme: "Tutki minut, Jumala, katso sydämeeni. Koettele minua, katso ajatuksiini. Katso, olenko vieraalla, väärällä tiellä, ja ohjaa minut ikiaikojen tielle." (Ps. 139:23–24)