1. sunnuntai loppiaisesta (11.1.2009)
Kasteen lahja
Evankeliumi: Luuk. 3: 15–18, 21–22
Kansa oli odotuksen vallassa. Kaikki pohdiskelivat, oliko Johannes ehkä Messias. He saivat Johannekselta vastauksen: "Minä kastan teidät vedellä, mutta on tuleva minua väkevämpi. Minä en kelpaa edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja. Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella. Hänellä on kädessään viskain, ja sillä hän puhdistaa puimatantereensa viljan. Jyvät hän kokoaa aittaansa, mutta ruumenet hän polttaa tulessa, joka ei koskaan sammu." Monilla muillakin tavoin Johannes vetosi ihmisiin julistaessaan heille evankeliumia. Paljon kansaa oli kastettu. Kun myös Jeesus oli kastettu, niin taivas aukeni hänen rukoillessaan ja Pyhä Henki laskeutui hänen ylleen näkyvässä muodossa, kyyhkysen kaltaisena. Ja taivaasta kuului ääni: "Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt."
Arto Penttisen saarna
Maaningan kirkossa
Kauniin kirkkomme uuden kappelin alttaritaulu esittää Jeesuksen kastetta. Kun viime aikoina olen kirjoittanut kastepuheita, olen asettanut puheen taustaksi kuvan tuosta arvokkaasta, vanhasta maalauksesta. Jeesuksen kaste on taustalla, kun toimitamme kasteen, jossa tulemme Jumalan lapsiksi ja seurakunnan jäseniksi. Samasta kasteesta ei kuitenkaan ole kysymys.
Johannes oli Herran edelläkävijä. Hän valmisti tietä Jeesuksen tulemiselle. Hän kutsui ja kastoi ihmisiä parannukseen. Johanneksen kasteessa syntien anteeksi antaminen luvataan, Kristuksen kasteessa se annetaan. Se, että Johannes kastoi Jeesuksen, liittyy Jeesuksen ihmiseksi tulemisen salaisuuteen. Ei Jeesus olisi Johannekselta kastetta tarvinnut, hänhän oli synnitön ja vailla vilppiä. Johanneksen kasteeseen viittaavat oikeastaan Jeesuksen sanat apostoli Pietarille, jotka hän sanoi ennen joutumistaan ristin ahdistukseen ja häpeään. Lainaan osan tästä keskustelusta: ”Jeesus alkoi puhua opetuslapsilleen, että hänen oli mentävä Jerusalemiin ja kärsittävä paljon kansan vanhimpien, ylipappien ja lainopettajien käsissä. Hänet surmattaisiin, mutta kolmantena päivänä hän nousisi kuolleista. Pietari veti hänet erilleen ja alkoi nuhdella häntä: "Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!" Mutta hän kääntyi pois ja sanoi Pietarille: "Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!" (Matt. 16:21–23)
Siinä, että Jeesus otti kasteen Johannekselta, on kysymys hänen syvästä kutsumustietoisuudestaan. Jeesus oli uskollinen kutsumukselleen, vaikka se johtikin inhimilliseltä kannalta katastrofaalisiin seurauksiin.
Kun viime vuoden puolella saimme lukea lehdistä, että luterilainen kirkko puhuu aivan liikaa synnistä, niin tämän päivän sanoman perusteella ja tukeutuen Martti Lutherin opetukseen voidaan todeta, ettei tämä todistus ole ollenkaan ajankohtainen: ”Parannuksen tekeminen onkin siinä, että ihminen tietää ja sydämestänsä tunnustaa olevansa synnissä siinnyt ja syntynyt, niin kuin Raamattu sanoo, ja siitä syystä luonnostaan vihan lapsi, iankaikkisen kuoleman ja kadotuksen alainen. Hänen tulee tietää, että kaikki teot ovat tässä turhia ja tekevät pahan vielä pahemmaksi, koska niillä luullaan saatavan aikaan sellaista, mikä kuuluu yksistään Kristukselle, ainoalle välimiehelle Jumalan ja ihmisten välillä, joka on itsensä uhrannut meidän kaikkien tähden, että meillä hänen kauttansa olisi syntien anteeksisaaminen. Jos sen uskot, niin sinulla se on, jos et, niin et koskaan pääse irti synnistä, vaikka piinaisit itsesi kuoliaaksi. Sanotaanhan sitä syntien anteeksiantamukseksi, ei maksamiseksi, lahjaksi siis, ei ansioksi. Mitä Jumala sinulle sulasta armosta Kristuksen tähden lahjoittaa, sitä et sinä, madonruoka, voi hänelle maksaa, et häneltä ostaa etkä häneltä ansaita. Sitä Luukas tarkoittaa sanoessaan Johanneksen saarnanneen parannuksen kastetta syntien anteeksisaamiseksi.”
Jeesus otti kantaakseen koko maailman synnin, siksi hän, synnitön, otti parannukseen kehottavan kasteen Johannekselta.
Ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus asetti sen kasteen, jolla meidätkin on kastettu. Martti Luther saarnaa tästä kunnianarvoisasta sakramentista näin: ”Samalla tavalla kuin lapsi lihallisessa syntymässä nostetaan äitinsä kohdusta ja hän näin syntyy syntiseksi ihmiseksi ja vihan lapseksi, samalla tavalla hänet nostetaan kasteesta. Tässä hengellisessä syntymässä hän syntyy armon lapseksi ja vanhurskauden ihmiseksi. Kasteessa siis synti hukkuu ja sen sijaan nousee vanhurskaus.”
Päivän evankeliumissa Johannes on varsin keskeinen henkilö. Senkin tähden on terveellistä muistaa, mitä hän sanoi itsestään ja Jeesuksesta: ”Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi." Hän, joka tulee ylhäältä, on kaikkien yläpuolella. Joka on maasta, on maan tomua ja puhuu tämän maailman asioista. Hän, joka tulee taivaasta, todistaa siitä, mitä on nähnyt ja kuullut, mutta kukaan ei ota vastaan hänen todistustaan. Joka ottaa hänen todistuksensa vastaan, tunnustaa, että Jumala puhuu totta, sillä hän, jonka Jumala on lähettänyt, puhuu julki Jumalan sanat.” (Joh. 3:30–34)
Kaste lahjoittaa Jeesuksen pelastajaksi ja syntien anteeksiantajaksi. Minä voin kyllä tunnustaa, että ilman Jeesusta minä näännyn. Tarvitsen häntä jokaisena päivänä. Loppiaisvirren sanat tuntuvat aivan omiltani: ”Katseesi, Jeesus laupias, on ilon paiste autuas, kajastus taivaallinen. Näin katsoit minuun kasteessa, valaisit taivaan valolla, soit lahjan ihmeellisen. Anna aina lämpöäsi, hyvyyttäsi. Salli minun kokonaan vain olla sinun.” (Vk. 43: 4) Kristityn elämä on siis kastetun elämää, mutta kastetun elämä ei välttämättä ole aina kristityn elämää. Silloinkin tarvitsemme kastetta ja sen vakuutusta: ”Älä pelkää! Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut. Sinä olet minun.” ” Sua kiitän, Jeesukseni, että voitit sydämeni.” Voinko minä, voitko sinä näin sanoa Jeesukselle, joka tahtoo tulla elämäksemme ja toivoksemme?
