9. sunnuntai helluntaista (10.8.2003)
Totuus ja harha
Evankeliumi: Matt. 7: 24–29
24 "Jokainen, joka kuulee nämä sanani ja tekee niiden mukaan, on kuin järkevä mies, joka rakensi talonsa kalliolle. 25 Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, mutta se ei sortunut, sillä se oli rakennettu kallioperustalle. 26 "Jokainen, joka kuulee nämä sanani mutta ei tee niiden mukaan, on kuin tyhmä mies, joka rakensi talonsa hiekalle. 27 Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, ja se sortui, maan tasalle saakka." 28 Kun Jeesus oli lopettanut puheensa, kansanjoukot olivat hämmästyksissään hänen opetuksestaan. 29 Hän opetti niin kuin se, jolle on annettu valta, ei niin kuin lainopettajat.
Apostolien teoista luemme: ”Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä. Häntä ei myöskään palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin - itse hän antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun.” (Ap. t. 17:24, 25)
Tämän pyhäpäivän aiheena on ’Totuus ja harha’. Totuus ja harha eivät ole ihmisen elämässä mitään kaukana toisistaan olevia vastakohtia. Pikemminkin niiden välillä on kuuluisa veteen piirretty viiva. Voihan se, mikä kovasti kuulostaa totuudelta, olla vailla mitään perustaa. Joskus taas täytyy lopulta tunnustaa, että totuus voi olla myös tuolla ulkona. Jumalan silmissä tietenkään totuudella ja harhalla ei ole keskenään mitään tekemistä. Hän taitaa tosin olla jo sopivalla etäisyydellä kaikesta, vaikka onkin lähellä jokaista luotuaan. Ihminen on liian lähellä omaa elämäänsä nähdäkseen selvästi.
Tämä kirkkovuodenaika on seurakunnan, kirkon aikaa, jossa korostuu inhimillinen vastuu. Ensiksi on sanottava, että vastuuta ei ole oikein ymmärretty, jos tärkeintä elämässä on parannuksen teko toisen ihmisen synneistä. Tällainen ajattelu on kuitenkin käytännössä yleistä niin yksittäisten kristittyjen kuin kristillisten yhteisöjenkin kohdalla. On siis syytä lukea pyhästä epistolasta uudelleen: ”Tavoitelkaa rauhaa kaikkien kanssa ja pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa.” Rauha on aina yhteisöllinen asia. Opetetaanhan Katekismuksessa pyhästä yhteisestä seurakunnasta näin: ”Vaikka olemme erilaisia, meillä on yhteinen usko, joka liittää meidät Kristukseen ja toisiimme.” Kun aiheenamme on ’Totuus ja harha’, niin paikallaan lienee muutama varoituksen sana. Jeesuksen omien sanojen mukaan taivasten valtakuntaan johtaa ahdas portti. Valheen puhujista, jotka johdattaisivat niin mielellään leveälle tielle, Jeesus varoittaa sanoen: ”Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.”(Matt. 7:21) Jeremian kirjasta luemme Herran sanat: ”He parantavat minun kansani vamman kepeästi, sanoen: "Rauha, rauha!" vaikka ei rauhaa ole.” (Jer. 6:14) Paljon myöhemmin on kirjoitettu virren sanat: Rauha ei saavu, jos emme taivu Luojamme tahtoa noudattamaan. Ja tämän päivän pyhästä epistolasta luemme: ”Älkää luottako valheen puhujiin, jotka hokemalla hokevat: 'Tämä on Herran temppeli, Herran temppeli, Herran temppeli!'” (Jer. 7:4) Monenlainen, myös uskonnollinen vapaamielisyys lisääntyy yhteiskunnassamme. Voidaan perustellusti kysyä, että jos ihmisen elämää voidaan ajatella rakennuksena, joka tarvitsee lujan perustan, niin onko sellaista kohta enää olemassa. Suvaitsevaisuus sinänsä on tärkeää. Onhan uskon tehtävänä rakentaa yhteyttä erilaisten ihmisten keskellä. Tällaisen yhteyden voimana on Jumalan rakkaus ja sitä suuntaa Jumalan oikeamielisyys. Usko niin kuin elämäkin on Jumalan lahja. Jumala antaa lahjansa, jotta me tuntisimme niistä iloa, ja jotta me niitä vastuullisesti käyttäisimme ja jakaisimme. Tärkeintä ei saa olla se, että ihminen pääsee toteuttamaan itseään, vaan tärkeintä on se, että ihminen pyrkii toteuttamaan Jumalan tahdon. Epistolassa kehotetaan pyrkimään pyhitykseen. Asiayhteyden huomioon ottaen voidaan ajatella pyhityksen viittaavan puhdistautumiseen, siis katumukseen ja paastoon. Jokainen joka panee toivonsa Kristukseen, pitää itsensä puhtaana, niin kuin hän on puhdas ja pyhä. (1. Joh. 3:3) Usko syntyy seurakunnassa sanan ja sakramenttien kautta Pyhän Hengen voimasta. Ja me saamme rukoilla Pyhää Henkeä, Jumalaa sanoen: ”Hyvyyden lähde ja elämän antaja, tule ja asu meissä ja puhdista meidät kaikesta synnin pahuudesta sekä pelasta, oi Hyvä, meidän sielumme.”
Me saamme iloita, vaikka kirkko tässä maailmassa yhä ahtaammalla onkin, jumalallisista, elämää ja toivoa antavista totuuksista. Yksi nimi on annettu meidän pelastukseksemme. Apostoli Paavali kirjoittaa kirjeessään roomalaisille: ”Mitä siis on sanottu? - Sana on lähellä sinua, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi, nimittäin se uskon sana, jota me julistamme. Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva. Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen. Kirjoituksissa sanotaan: ”Yksikään, joka häneen uskoo, ei joudu häpeään.” Kaikilla on sama Herra, ja häneltä riittää rikkautta kaikille, jotka huutavat häntä avukseen.” (Room. 10:8-12) Tämäkin sunnuntai, Herran päivä, on pelastuksemme päivä, ylösnousemuksen päivä, pääsiäinen. Ilman pääsiäisen sanomaa ei rauhasta voi puhua tai edes haaveilla. Viikon ensimmäisenä päivänä, sunnuntaina, ylösnoussut Herra ilmestyi seuraajilleen. Jeesus sanoi: ”Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät.” Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: ”Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.” (Joh. 20: 21 - 23) Vähässä Katekismuksessaan uskonpuhdistajamme opettaa: ”Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme väheksy Jumalan sanaa ja sen saarnaa, vaan pidämme sen pyhänä, kuuntelemme ja opimme sitä mielellämme.” Jeesus sanoo tänään meillekin: ”On kirjoitettu: 'Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.'”
