WCC NEWS: Samuel Kobia 's term as WCC general secretary extended eli miten tärkeää on jatkuvuus täällä ja maailmalla

World Council of Churches - News Release
Contact: +41 22 791 6153 +41 79 507 6363 media@wcc-coe.org


For immediate release - 25/9/08 20:35:21

SAMUEL KOBIA’S TERM AS WCC GENERAL SECRETARY EXTENDED


The executive committee of the World Council of Churches (WCC) meeting 23-26 September in Luebeck, Germany announced their decision to extend the contract of Rev. Dr Samuel Kobia, the current WCC general secretary, through the time when a new general secretary takes office.

A new WCC general secretary is to be elected at the Council’s central committee meeting to be held in Geneva, Switzerland from 26 August to 2 September 2009. At the February 2008 central committee meeting a search committee was formed after Kobia announced he would not seek a second term as general secretary.

“By accepting this, Rev. Kobia will bring continuity to the office while we go through the transition process of finding a new general secretary,” said Rev. Dr Walter Altmann, the moderator of the WCC central committee.

During this week’s executive committee meeting the search committee reported on responses they received from member churches on the current job description of the general secretary and conversations held with WCC staff on the role of a new general secretary. Applications for the general secretary will be accepted as soon as a revised job description is released in October.

Additional information on the WCC executive committe meeting:
http://www.oikoumene.org/en/news/news-management/eng/a/article/1722/wcc-executive-committee-t-2.html


Additional information: Juan Michel,+41 22 791 6153 +41 79 507 6363 media@wcc-coe.org

The World Council of Churches promotes Christian unity in faith, witness and service for a just and peaceful world. An ecumenical fellowship of churches founded in 1948, today the WCC brings together 349 Protestant, Orthodox, Anglican and other churches representing more than 560 million Christians in over 110 countries, and works cooperatively with the Roman Catholic Church. The WCC general secretary is Rev. Dr Samuel Kobia, from the Methodist Church in Kenya. Headquarters: Geneva, Switzerland.

Elämä on kuolemista. Siitähän syksy kertoo.

Miksi kirkon ohi kuljetaan?

 

Toki tunnustan, että usein minun kulkunikin menee kirkon ohi. Mutta siitä huolimatta mielessäni elää usein otsikon kysymys. Kauhajoen hirveä murhenäytelmä avasi kuitenkin kirkon ovet muuallakin kuin tapahtumapaikkakunnalla. Hädässä Jumala muistuu mieleen. No, hyvä että edes silloin. Eikä se tyhjästä nouse silloinkaan. Tästä huolimatta suomalainen elämä pinnallistuu kaiken aikaa. Sitä osoittaa myös luterilaisen kirkon elämä. Virret ja rukoukset eivät tuo ihmisiä kirkkoon, vaan näin tekevät Juicen ja Unto Monosen sävelmät. Mihin meiltä länsimaisilta ihmisiltä on unohtunut virren syvällinen totuus, jonka mukaan Jumala rakastaa nöyryyttä ja hiljaisuutta? Nuoria viedään kapakkaan ja ruotsinlaivoille visa vinkuen. Eivätkö ajatuksemme siis kynnä sen syvemmällä kuin Symphony, Serenade tai Cinderella. Jos käytän tässä yhteydessä jo vanhojen paattien nimiä, niin enpä ole Suomenlahden aaltoja kyntänyt muutamaan vuoteen yhtään millään. Eipä paljon kiinnosta, vaikka kieltämättä muistoissa on hyviäkin hetkiä auringonlaskusta sen nousuun saakka.

Yhteiskunta moniarvoistuu ja samalla pinnallistuu. Näin ei tarvitsisi olla, mutta näin on. Moni toteaa, ettei usko niin kuin kirkko opettaa, mutta minusta tuntuu, että vähintään yhtä moni ei kyllä tiedäkään mitä kirkko opettaa. En tosin siitä varma aina ole itsekään, sillä niin monet äänet tässä kirkossa kaikuvat maallikoista piispoihin. Luterilainen paavi ei saattaisi olla huono juttu.

Jouluna kirkot täyttyvät. Tai korjaan: jouluaattona. Ilo on katsella täyttä kirkkoa, mutta jos höristää korviaan, niin ilo vaihtuu joskus ihmetykseksi. Eräänä jouluaattona palvelus ei edes ollut alkanut, kun aikuisen äänellä kysyttiin, miten kauan tämä (vielä) kestää. Ja vaikka palvelus olisi melkeinpä vuoden lyhyin, niin väkeä lappaa solkenaan kirkosta ulos ennen viimeistä virttä.

Haudoilla käyminen on yleistynyt. Sinne kuljetaan useimmiten kirkon ohi. Pyhäinpäivänä tämä merkitsee käytännössä sitä, että alttarikaiteella loistavat muistokynttilät jäävät näkemättä, sillä haudalla kuluu aikaa vähemmän hukkaan.

Meillä tuntuu olevan aina kiire. Joskus minusta tuntuu, että tärkein näkökulma jumalanpalvelukseen on siihen kuluva aika. Minun mielestäni messu voi kestää aivan niin kauan kuin se kestää. Kun menen ortodoksiseen kirkkoon jumalanpalvelukseen, tiedän ainakin sen, että heti ei tarvitse lähteä pois. Mihin on meiltä luterilaisilta unohtunut oman virsikirjan sanoma: ”Hiljaisuutta, Jeesus, kaipaan, läsnäoloasi vain. Siitä virtaa arkihuoliin aamurauhaa sunnuntain. Minut täytä toivolla, että voisin iloita. Kiitos, että kaikkeen vaivaan nyt jo yltää voima taivaan.” (Vk. 207:4)

Jumalanpalvelusuudistus korosti musiikin sisältölähtöisyyttä. Tämä ajatushan ulottuu myös kirkollisiin toimituksiin. Ilman sisältölähtöisyyttä kaikki messut ja toimitukset ovat vain ulkokohtaista seremoniallisuutta. Tätähän joku tosin saattaa kaivata. On minulta toivottu, että jospa pastori ei lukisi Raamattua hautajaisissa. En siihen suostu tässä elämässä ja tulevassa sitä ei enää kukaan minulta kysykään.

Luterilaista kirkkoa tuntuu tänä päivänä ohjaavan järki ja sanomalehdet. Jeesus ei kyllä tullut maailmaan sulautumaan kaikkeen inhimilliseen menoon. Pikemmin hän on se peili aivan vastapäätä, johon olisi syytä vilkaista joka aamu: ”Herra, avaa minun huuleni, että minun suuni julistaisi sinun kunniaasi.” Kirkko on kovaa vauhtia sekoittumassa sitä ympäröivään maalliseen yhteiskuntaan. Kun tämä kehitys on päätepisteessä, ei ole tarvetta ainakaan tälle kirkolle. Amerikkalainen eläkepiispa Spong taisi julistaa taannoin, että kirkon on muututtava tai kuoltava. Minusta tuo teesi on todellisuudessa näin päin: kirkon on muututtava ja kuoltava. Joskus vielä vähän aiemmin joku sanoi, että kirkko on sitä varten, että täällä kuollaan. Tähän minä uskon enemmän.

Tähän uskoo moni muukin, sillä kirkkoon tullaan hautajaisiin, mutta vihkiäisiä varten menee yhä useampi maistraattiin. Rakkaus on todellisuudessa varmaankin kaikkein syvin sana, mutta nykysuomalaisille BB-kansalaisille se tuntuu olevan höyhenen kevyt sana, jonka sisällöstä ei ole kenelläkään mitään tajua.

Rakas lukija. En suinkaan halua teilata kaikkea mikä liikkuu. Olen vain syvästi huolissani tästä rakkaasta kotimaasta ja tästä rakkaasta kotikirkostani.