Uskonnollisuus ei merkitse samaa kuin hengellisyys
Tässäkin maassa uskonnollisuus ja hengellisyys yhdistetään, mutta se on suuri harha. Tänä aikana puhutaan paljon enemmän henkisyydestä kuin hengellisyydestä. Suomi alkaa olla oikeastaan jälki-kristillinen maa. Kirkot täyttyvät maallisella musiikilla, mutta gospelkaan ei vedä samalla tavalla joukkoja. Kun pappien ulkonäkö alkaa kiinnostaa kastekoteja, aletaan olla kaukana todellisesta kristillisyydestä. Kaste alkaa olla monille vain nimenantojuhla, jossa toivotaan, ettei Elämän Antajasta ja Hyvyyden Lähteestä, eli kolmiyhteisestä Jumalasta puhuttaisi juuri mitään. Kiiltokuvaelämää on monen suomalaisen elämä. Kulissit ovat kunnossa mutta sisällä kumisee tyhjyys. Lainaanpa rakasta apostoliani jälleen kerran: ”Koska me siis olemme Jumalan sukua, meidän ei pidä luulla, että jumaluus olisi samankaltainen kuin kulta, hopea tai kivi, kuin ihmisen mielikuvituksen ja taidon luomus. Tällaista tietämättömyyttä Jumala on pitkään sietänyt, mutta nyt sen aika on ohi: hän vaatii kaikkia ihmisiä kaikkialla tekemään parannuksen. Hän on näet määrännyt päivän, jona hän oikeudenmukaisesti tuomitsee koko maailman, ja tuomarina on oleva mies, jonka hän on siihen tehtävään asettanut. Siitä hän on antanut kaikille takeet herättämällä hänet kuolleista." (Ap. t. 17:29–31)
Elämä, usko ja rukous ovat tärkeitä teemoja Jumalan kasvojen edessä. Jumala on lahjoittanut jokaiselle meistä elämän. Usko on samoin Jumalan lahja, eikä siis mitään meidän omaa pinnistelyä tai ponnistelua. Uskon tehtävänä ei ole irrottaa jalkoja maasta vaan oikeastaan juntata ne siihen lähimmäisten, siis kanssaihmisten avuksi ja turvaksi. Rukous on yhtä luonnollista ja tärkeää kuin hengittäminen. Rukous ei tarvitse paljon sanoja, mutta sydäntä se tarvitsee. Rukous on elonmerkki Jumalan edessä. Jokaisesta, joka kääntyy Jumalan puoleen, iloitaan taivaissa niin, että emme osaa sitä riemun määrää edes kuvitella.
Tapakristillisyys olisi tärkeää. Jeesuskin kävi tapansa mukaan temppelissä. Vanhemmat toivat hänet sinne jo lapsesta. Rukoukset aamuin ja illoin sekä ateriapöydässä tuottavat elämään hyvää makua ja tuoksua. Lähimmäisrakkaus on Jumalan tahto ja Kristuksen antama ohje. Jeesus Kristus joutunee sanomaan väsymättä meille uppiniskaisille immeisille: Mene ja tee sinä samoin. Jeesus Kristus joutunee vääntämään sukupolvi toisensa jälkeen malliksi jotain suurin piirtein ratakiskosta, jotta viesti menisi perille. Ei kai tämä maa ole se, jossa kuulemme nämä sanat: ”Heille oli sanottu: - Tässä on lepopaikka. Sallikaa väsyneiden hengähtää, täällä on lepo ja virvoitus. Mutta he eivät tahtoneet kuulla.” (Jes. 28:12) Mutta näin käy, jos apostolin sana toteutuu uudelleen: ”Kun kiertelin kaupungilla ja katselin teidän pyhiä paikkojanne, löysin sellaisenkin alttarin, jossa oli kirjoitus: 'Tuntemattomalle jumalalle.'” (Ap. t. 17:23) Ei kai tämä kansa ole se, joka hädin tuskin huulillaan kunnioittaa Jumalaa, mutta jonka sydän on yhtä kaukana Jumalasta kuin itä on lännestä.
