Ajankohta: 23. sunnuntai helluntaista (19.10.2008)
Otsikko: Antakaa toisillenne anteeksi – Sadonkorjuun kiitosjuhla
Evankeliumi: Matt. 18:15–22
Jeesus sanoi opetuslapsille: ”Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä 'jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla'. Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin. Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu. Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa. Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään."
Silloin Pietari tuli Jeesuksen luo ja sanoi: "Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?" "Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa", vastasi Jeesus.
Arto Penttisen saarna Maaningan kirkossa
Tänä syksynä on sadonkorjuun kiitosjuhlassa kiitettävä erityisesti tehdystä työstä. Työssä on tarvittu entistä enemmän voimia, jaksamista ja kestävyyttä niin fyysisessä kuin henkisessäkin mielessä. Taustalla ei ole vain se hajanainen eurooppalainen yhteisö, jota EU:ksi kutsutaan. Taustalla on myös ilmastonmuutos ja siitä johtuva ilmaston lämpeneminen. Tosin jonkun mielestä tämä kehitys on vääjäämätöntä, ja toisen mielestä taas kyse on pelkistä oletuksista.
Silloin kun kiitämme myös tehdystä työstä, kun ymmärrämme työn vaativuuden ja raskauden, ja sen taloudellisen murroksen, minkä keskellä koko suomalainen yhteiskunta elää, syntyy mielestäni aidoin kiitos myös sadosta, joka ei sittenkään ole niin huono kuin välillä oli jo aihetta pelätä.
Jokainen työtä tekevä asettaa tavoitteita työlleen. Aina niihin ei ylletä. Joskus tämä voi johtua siitä, että tavoitteet on asetettu liian korkeiksi. Sadonkorjuun kiitosjuhlassa mielessä ovat varmasti kasvukauden olosuhteet ja rajat. Jokainen ihminen on myös kokonaisuus, missä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kokonaisuudesta olisi siis pidettävä huolta. Jokaisesta ihmisestä on pidettävä huolta. Elinympäristöstä on pidettävä huolta. Tästä kaikkinaisen huolenpidon merkityksestä sain muutama vuosi sitten muistutuksen kertausharjoituksen lääkäriltä. Tämä kysyi, koska viimeksi olin käynyt lääkärintarkastuksessa. Vastasin rehellisesti, että en edes muista. Seuraavaksi lääkäri kysyi, koska viimeksi olin huollattanut autoni, ja katsoi minua merkitsevästi.
Tämän päivän yksilöä ja sen oikeuksia korostavassa maailmassa moni kaipaa yhteyttä ympärillä oleviin ihmisiin. Vertaistukiverkkoja syntyy kuin sieniä sateella, mutta yhä useampi jää yksin huolineen. Yhteyksiä syntyy ja myös katkeaa. Yhteys Jumalaan ja yhteys kanssaihmiseen on merkittävä voimavara ihmisen elämässä. Elämässä ei ole monia itsestäänselvyyksiä, jos edes yhtäkään. Yhteyttä on hoidettava. Tämän pyhäpäivän aihe on yhteyden ja sen hoitamisen kannalta mitä tärkein: ”Antakaa toisillenne anteeksi!” Tässä aiheessa on aina läsnä iankaikkisuusnäkökulma, mikä tuo vakavuutta asialle, jota emme ota tarpeeksi vakavasti. Jeesus sanoo: ”Ja kun seisotte rukoilemassa, antakaa anteeksi kaikki mitä teillä on jotakuta vastaan. Silloin myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa teille rikkomuksenne anteeksi. Jos te ette anna anteeksi, ei teidän taivaallinen Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.” (Mark. 11:25–26) En tarkoita lainkaan sitä, että Jumala olisi kuin ihminen. Kysehän on paremminkin tästä: ”Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.” (Matt. 5:48) Ja se, mitä Jeesus näin sanoessaan tarkoittaa, tulee ilmi näistä sanoista: ”Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin? Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin?” (Matt. 5:44–47) Apostoli Jaakob kiteyttää asian näin: ”Täydellinen on se, joka ei hairahdu puheissaan: hän kykenee hallitsemaan koko ruumiinsa.” (Jaak. 3: 3)
Koko ihmisten maailma on epätäydellinen. Kuluttavuudessaan se harmaantuu kaiken aikaa. Uhkaavat paineet ja jännitteet kasvavat. Hyvinvoinnista puhuttaessa tarkoitetaan usein sen taloudellista puolta, ostovoimaa. Me emme aina siis muista, että hyvänkin tuloksen takana on ihminen. Jostain syystä huonon tuloksen kohdalla se on helpompi muistaa. Syytellen. Mitä paremmin ihminen voi, sitä parempaan tulokseen hän yltää. Ongelma vain on se, että yhä useampi on eksyksissä omalta itseltään. Jopa ahdistavalla tavalla saamme kokea sen, miten ”yksikään ihminen ei ole saari; itsessään riittävä; jokainen saari on kappale manteretta, yhteistä mannerta.” Nykyaika kun korostaa yksilöä ja tämän riippumattomuutta, mutta tosiasiassa yksilönkin tavoitteet ovat parhaimmin saavutettavissa jos ympäristö tukee yksilöä. Edelleenkin tarvittaisiin se kylä, turvallinen yhteisö kasvattamaan lapsia ja nuoria. Pahan kierteet eivät synny koskaan siten, että voisimme katsoa vain yksilöä.
Kun kohtaamme epätäydellisyyttä ympärillämme tai aivan omassa itsessämme, tarvitsemme Jumalan armoa. Jumalan armo hoitaa ja parantaa kaikkia luotuja ja näin auttaa heitä tehtävässään viljellä ja varjella. Anteeksiantavaisuus ja armahtavaisuus ovat todellista elämän ja oikean kehityksen varjelua. Anteeksiannossa ja rakkaudessa on läsnä hyvä tulevaisuus. Jumala antaa tulevaisuuden ja toivon. Jumala antaa kaikelle kylvölle kasvun. Jumalan rakkaus on kuin tuulen henki kuuman ja kuivan maan päällä. Jumalan armo ja rakkaus rohkaisevat meitä armahtavaisuuteen toinen toistamme ja itseämme kohtaan. Anteeksiantamus jättää eilisen taakat eiliseen. Miksi kantaa edes tänään tai vielä huomennakin sellaista, minkä jo eilen olisit voinut jättää pois? Eihän sitä järkikään käsitä.
Ihmiselämään olennaisesti kuuluvan epätäydellisyyden tunnustaminen ja jakaminen voi olla meille vapautumisen alku. Mikäli voimme jakaa kipumme yhdessä, voi avautua uusia näköaloja. Yhteisyyttä syntyy aina siellä, missä kipua jaetaan, ei tukahduttavana itsesäälinä, vaan Jumalan pelastaviin lupauksiin tunnustautuen. Tämäkin päivä todistaa siitä, miten jokaisena päivänä eteemme avautuvat uudet mahdollisuudet ja tiet Jumalan yhteydessä, sillä Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti.
