"Nyt katselemme kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin…"
Taivas on matkani määrä. Nämä hengellisen laulun sanat kaikuvat usein mielessäni, sillä olen alkanut pohtia sitä, mistä eräässä psalmissa on kysymys. Pienessä seurakunnassa toimitan hautaan siunaamisia paljon enemmän kuin kasteita tai avioliittoon vihkimisiä. Kaiketi tästä syystä mieleeni palaavat usein nämä psalmin 39 sanat: "Herra, anna minun muistaa, että elämäni päättyy, että päivilleni on pantu määrä." Mitä tuo "päivilleni on pantu määrä" oikein tarkoittaa? Onko minun ajateltava elinpäivieni lukumäärää? Millä tavoin minun on sitä ajateltava? Varmaankin kyse on elämän rajallisuudesta, sillä että tällä maallisella vaelluksellani on alku ja loppu. Joudun kuitenkin kysymään, miksi minun tai kenenkään olisi ajateltava elinpäivien lukumäärää. Ajattelemme päiviemme määrää kenties siksi, että tässä elämässä on paljon kaikkea hyvää ja kaunista, ja unohdamme, että tämä kaikki on lupausta ja heijastusta siitä, mikä kerran on oleva täydellistä. Pelastuksen kannalta päivien lukumäärän pohdiskelulla ei liene paljoakaan tekemistä, jos edes lainkaan.
Tätä mietiskelyä kävisin tuskin ollenkaan, jos en olisi kolmisenkymmentä vuotta sitten tutustunut Johannes Brahmsin teokseen Saksalainen sielunmessu (Ein Deutsches Requiem). Tuo loistava teos ei perustu lainkaan perinteiseen latinankieliseen requiem-tekstiin. Teos on alun perin saksankielinen ja sen teksti on otettu Raamatusta. Itselleni eräs Saksalaisen requiemin puhuttelevimpia kohtia on baritonisoolo "Herr, lehre doch mich", kuoron kera. Soolon tekstin muodostaa psalmin 39 jakeet 5-8. Jae viisi kuuluu saksaksi näin: "Herr, lehre doch mich, dass ein Ende mit mir haben muss, und mein Leben ein Ziel hat, und Ich davon muss." Johannes Brahms käyttää teoksessaan Martti Lutherin tekemää saksannosta. Mielestäni tuo saksankielinen teksti ei puhu lainkaan elinpäivien lukumäärästä, vaan siitä, että elämälläni on päämäärä. Nämä kaksi eri raamatunkäännöstä tuntuvat puhuvan ihan eri tavoin. Tunnustan, että minua puhuttelee tuo saksankielinen käännös paljon enemmän. Se on minusta paljon kiehtovampi. En ymmärrä, miksi päivieni määrä olisi jotain, mitä minun tulisi niin paljon miettiä. Ajattelen, että eräs toinen, ehkä vielä tutumpi psalmi sanoo tarpeeksi: " Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut." (Ps. 139:16) Yöpöydälläni on jo pitkään ollut Nunna Kristodulin kirja Arkkipiispa Paavalista. Kappaleessa "Apulaispiispat" kerrotaan vain 42-vuotiaana kuolleesta piispa Aleksista. "Muistopuheessa arkkipiispa Paavali oli sanonut näin: Hänen suhteellisen nuoresta iästään voi kuitenkin sanoa, käyttääksemme Salomon viisauden kirjan sanontaa, että 'hän kypsyi varhain ja saavutti siten pitkän iän'. - - Rauhallisesti kärsien hän seurasi ikään kuin ulkopuolisena ruumiinsa riutumista ja voimiensa ehtymistä eli tämän maallisen majansa hajoamista, toivoen uuteen, taivaalliseen majaan pukeutumista." Minä tiedän, että elämäni päättyy… jonain päivänä. Mutta minä tiedän myös, että Lunastajani elää, tänäänkin, ja hän sanoo viimeisen sanan maan päällä.
