"Pois aurinko painui, lankesi ilta, jäi taivahan rannalle säihkyvä silta. Mutt´ kaukaa korven tummuvan yöstä soi laulu ihmisen työstä."
En erityisemmin pidä tämän kappaleen otsikkona olevasta muistovärssystä. Kristillisen siunaustilaisuuden perustaa kun eivät muodosta kenenkään ihmisen teot ja saavutukset. On perin lohdullista se, että "ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa". (Room. 9:16) Muistoilla on toki paljon merkitystä surun keskellä. Ja voinemme kysyä, olisiko meitä oikeasti olemassakaan, jos ei muistoja olisi. Mutta ajan mittaan muistot kyllä haalistuvat: "Ihmisen elinaika on niin kuin ruohon: kuin kedon kukka hän kukoistaa, ja kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole eikä hänen asuinsijansa häntä tunne". (Ps. 103: 15–16) Tämä raamatunkohta on yksi niistä, joita kuulee luettavan hautajaisissa. Jotain oleellisen tärkeää vain jää pois, kun seuraava jae jätetään pois, kuten liian usein tapahtuukin: "Mutta Herran armo pysyy ajasta aikaan, se on ikuinen niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä. Polvesta polveen ulottuu hänen uskollisuutensa." (Ps. 103:17) Ajattelumme on kovin tämänpuoleista. Jotain samaa tapahtuu, kun tuttua virttä "Maa on niin kaunis" lauletaan. Sehän kuuluu virsikirjassamme jouluvirsiin, mutta mielestäni sitä voi laulaa läpi kirkkovuoden. Usein kesäaikaan tuosta virrestä jätetään kolmas säkeistö, kaiketi liian jouluisena, pois. Toinen säkeistö päättyy sanoihin: "Kirkasna aina sielujen laulun taivainen sointu säilyy vaan". Jos virren laulaminen jätetään tähän, niin jää kyllä ihan arvailujen varaan, mikä tuo sielujen laulu mahtaa olla. Kolmannen säkeistön laulamalla tiedämme sen olevan enkelten ylistyksen: "Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi." Moni toivoo, että joulu olisi joka päivä. Tässäkin kyseisessä virressä voimme pikkuisen jouluakin veisata, mutta jollekin se on liikaa. Itse olen sitä mieltä, että virren 30 voimme laulaa aina kokonaan, vaikka keskellä suomalaista suvea. Ja olen sitä mieltä myös, että suomalainen joulu alkaa sinänsä muistuttaa kovasti tarinaa hölmöläisistä, jotka yrittivät säkissä kuljettaa valoa pimeään mökkiinsä. Kaupasta ei löydy joulua kotiin kannettavaksi.
