Synnintunto on portti pelastuksen tielle
Usein kuulemme väitteen, että kaikki pääsevät taivaaseen. Se ei kuitenkaan perustu Raamattuun, vaikka Jumalan tahto onkin, että kaikki pääsisivät taivaaseen, siis pelastuisivat. Jumalalla kun on hyvä eli siis pelastava tahto meitä ihmisiä kohtaan. Pelastus ei kuitenkaan ole mikään inhimillinen automaatio. Jeesus sanoo selkeästi: ”Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” Taivaaseen ei siis ole monta tietä, mutta Jeesuksen luo toki saattaa olla enemmän teitä kuin ymmärrämme. Meidän kaikkien kristittyjen kun tulisi olla Kristus lähimmäiselle, eli tosiasiassa tie Kristuksen luokse. Mitä Jeesus sitten teki? Hän armahti, nosti ja kantoi. Jeesus kärsi ja kuoli meidän syntiemme tähden. Hänen pyhä ylösnousemuksensa on kaiken todellisen anteeksiantamuksen lähde. Meidän pahat tekomme häntä haavoittivat ja yhä haavoittavat. Mutta me voimme olla niitä katuvia ryöväreitä, joille Mestari sanoo: ”Jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.” Tätä lupausta ristillä kärsivä Jeesus ei sanonut toisella puolella olevalle rikolliselle, joka vain herjasi häntä.
Syntiä väheksytään. Joku sanoo tekevänsä kyllä vääriä tekoja, mutta ei silti syntiä. Pyhä Paavali, itsekin apostoli Jumalan täydellisestä armosta sanoo: ”Kaikki ovat tehneet syntiä.” Synnintuntoa tosimielessä ei ole niilläkään, jotka nostavat pilkkakirveen nimimerkin takaa lähimmäistään kohtaan. Samasta suusta kun ei Pyhän Kirjan mukaan voi tulla sekä kiitos että kirous. Parannusta voi tehdä vain omista synneistä. Mutta se onkin positiivinen mahdollisuus. Armon ihme on se, että se mikä on rikkoutunut, voi tulla ehyeksi. Kaikki virheet kun eivät varmasti ole katastrofaalisia, eikä toisaalta kaikkea pidä hengellistää. Raamatullinen synnintunto ei murenna elämän perustaa eikä vie vähiä voimavaroja, vaan päinvastoin. Se on siis kuin peilin edessä olemista: ”Toteuttakaa sana tekoina, älkää pelkästään kuunnelko sitä - älkää pettäkö itseänne. Se, joka kuulee sanan mutta ei tee sen mukaan, on kuin mies, joka kuvastimesta katselee omien kasvojensa piirteitä. Hän kyllä tarkastelee itseään, mutta poistuttuaan hän unohtaa saman tien, millainen on.” (Jaak. 1:22–24) Tällaiselle ihmiselle saatetaan sanoa näin: ”Sen tähden et voi mitenkään puolustautua, ihmisparka, sinä joka tuomitset muita, kuka sitten oletkin. Tuomitessasi toisen julistat tuomion myös itsellesi, koska sinä, toisen tuomitsija, teet itse samoja tekoja. Me tiedämme, että Jumala on oikeassa tuomitessaan ne, jotka tekevät tällaista. Kuvitteletko sinä välttäväsi Jumalan tuomion, kun teet itse sellaista, mistä tuomitset muita?” (Room. 2:1-3)
Synnintunto edellyttää edes vähäistä uskoa ja siten Pyhän Hengen työtä. Katekismuksesta luemme: ”Pyhä Henki on nimensä mukaisesti Pyhittäjä, joka tekee syntisistä ihmisistä pyhiä. Hän avaa sydämemme kuulemaan Jumalan sanan, tuntemaan Kristuksen ja turvautumaan Jumalan lupauksiin. Pyhän Hengen vaikutuksesta ihminen tulee Jumalan armolahjoista osalliseksi, alkaa rakastaa Jumalaa ja lähimmäisiään.”
Kun sydämeen syntyy aito synnintunto, niin se vain auttaa elämää. Silloinhan voimme jokaisena päivänä kääntyä yhteisen Isämme kasvojen eteen ja pyytää häneltä syntejämme anteeksi. Vaikka tuntisimme itsemme silloin suureksi syntiseksi, melkeinpä itse saatanaksi, niin voimme sanoa: ”Pyhä Isä, armahda minua ja anna kaikki syntini anteeksi, sillä sinun ainoa Poikasi kärsi ja kuoli myös minun syntieni tähden. Sinä herätit kuitenkin hänet kuolleista ja osoitit myös minulle syntiselle, että emme voi itse itseämme vapauttaa synnin pahuudesta, mutta että Jeesuksessa sinä olet valmis päivästä päivään osoittamaan puhdistavan rakkautesi.” Kun Kristus opettaa että anteeksi on annettava enemmän kuin juutalaisen säännön mukaan eli seitsemän kertaa, niin älkäämme unohtako, että taivaallinen Isämme on aina valmis antamaan anteeksi luoduilleen, jotka elävät kuin elävätkin hänen turvallisella kämmenellään. Hän ei väsy siihen, että hänen puoleensa näin käännytään.
Arto Penttinen
