Ylösnousseen todistajia olemme - vai olemmeko?

Pääsiäisajan saarna vuodelta 2004

Evankeliumi: Joh. 20: 19–31

Jeesus ilmestyy opetuslapsilleen

Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, opetuslapset olivat illalla koolla lukittujen ovien takana, sillä he pelkäsivät juutalaisia. Yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille!" Tämän sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä. Ilo valtasi opetuslapset, kun he näkivät Herran. Jeesus sanoi uudelleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät." Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."

Yksi kahdestatoista opetuslapsesta, Tuomas, josta käytettiin myös nimeä Didymos, ei ollut muiden joukossa, kun Jeesus tuli. Toiset opetuslapset kertoivat hänelle: "Me näimme Herran." Mutta Tuomas sanoi: "En usko. Jos en itse näe naulanjälkiä hänen käsissään ja pistä sormeani niihin ja jos en pistä kättäni hänen kylkeensä, minä en usko."

Viikon kuluttua Jeesuksen opetuslapset olivat taas koolla, ja Tuomas oli toisten joukossa. Ovet olivat lukossa, mutta yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille!" Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko!" Silloin Tuomas sanoi: "Minun Herrani ja Jumalani!" Jeesus sanoi hänelle: "Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe."

Monia muitakin tunnustekoja Jeesus teki opetuslastensa nähden, mutta niistä ei ole kerrottu tässä kirjassa. Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.

 

 

Millä tavoin elämämme todistaa Kristuksen ylösnousemuksesta? Tämän kysymyksen edessä olen tuntenut olevani varsin usein. Mitä meille merkitsee Kristuksen ylösnousemus? Vai elämmekö me luterilaiset, joita onkin totuttu kutsutaan pitkäperjantain kristityiksi, pitkäperjantain tunnoissa?

Pää­siäisestä vallitsee keskuudessamme käsitteiden sekaannus. Joku saattaa ehkä vähätellä koko ky­sy­mystä käytettävistä termeistä. Pääsiäiseen kuitenkin kuuluu sekä risti ja sen kärsimyksen tuska, ja risti ja sen voittoisa riemu. Pääsiäisviikosta moni puhuu tarkoittaen kuitenkin hiljaista viikkoa. Kris­til­lisen kirkon pitkän perinteen kautta selitän nyt todellista pääsiäisviikkoa: Pääsiäispäivää seu­raa­va­na kahdeksan päivän jaksona on jo 200 – 300 –luvulta lähtien pidetty päivittäin jumalanpalvelus, jossa on luettu kertomuksia ylösnousseen Vapahtajan ilmestymisestä oppilailleen. Keskeisenä ai­hee­na on vaeltaminen uudessa elämässä, valossa.

Tänään vietämme valtakunnallista ja ekumeenista raamattusunnuntaita, jonka aiheena on ”Oikeat sanat”. Aihe tarkoittaa itse asiassa yksiselitteisesti Raamattua, jonka ydin tai punainen lanka on Ju­ma­lan armo ja rakkaus Jeesuksessa Kristuksessa. Oikeat sanat luovat ja synnyttävät uutta elämää ja vah­vistavat, rohkaisevat elämään siinä. Tällaista hedelmällisyyttä vain korostaa tuttu jae Sanan­las­ku­jen kirjasta: ”Kultaomenoita hopeamaljoissa ovat oikeaan aikaan lausutut sanat.” (Sananl. 25:11) Siinäpä meille melkoinen haaste: oikeat sanat oikeaan aikaan. Tässä sopisi myös rukoilla tutuilla sanoilla: ”Vapahtaja, tee minusta rauhasi välikappale.” Rauhan ylösnoussut, kuolleista herätetty Kris­tus toi pelonsekaisille ja murtuneille op­pi­lailleen, rauhan ja anteeksiannon. Apostoli Paavali kir­joittaa: ”Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuo­le­maansa.” Ja apostoli jatkaa: ”Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hä­nen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla he­rätettiin kuolleista.” (Room. 6:3, 4) Tähän uuden elämän kirkkaaseen todellisuuteen Jeesuksen op­pilaat, toisin sanoen apostolit eli lähettiläät havahtuivat ollessaan neljän seinän sisällä, lukittujen ik­kunoiden ja ovien suojissa. Heillä oli uusi ja ennen kuulematon sanoma vietäväksi eteenpäin. Ei­vät he silti unohtaneet Jeesus Nasaretilaista, joka eläessään kosketti oikeilla sanoillaan ja oikeilla teoil­laan sairaita ja syntisiä heitä parantaen, ja joka antoi syntejä anteeksi niin siivo- kuin jul­ki­syn­ti­sil­lekin. Niinpä kuuluisassa pääsiäissaarnassakin sanotaan, että anteeksiantamus on noussut hau­das­ta. Tämän pyhäpäivän aihe ei vain muistuta ensimmäisistä ylösnousseen todistajista, vaan se kehot­taa meitä viemään ylösnousemussanomaa eteenpäin ja elämään siitä myös itse. Luen hep­rea­lais­kir­jees­tä: ”Tavoitelkaa rauhaa kaikkien kanssa ja pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole nä­kevä Herraa.” (Hepr. 12:14) Luen nyt, mitä vuoden 1948 Kristinoppi sanoo pyhityksestä: ”Kris­tit­ty tuntee joka päivä vaivaa synnistään, ja joka päivä hän parannuksessa ja uskossa kääntyy Kris­tuk­sen puoleen. Pyhän Hengen työ hänen sydämessään johtaa hänet yhä syvempään synnin ja ar­mon tuntoon. Hän näkee, mitä hänen syntinsä on maksanut hänen Vapahtajalleen, mutta samalla hän iloitsee siitä, että Vapahtaja niin suuresti häntä rakastaa. Vapaaksi synnistä hän ei pääse ajal­li­sen elämänsä aikana, vaan hän on jatkuvasti ”samalla kertaa vanhurskas ja syntinen”.

Pyhässä evankeliumissa Jeesus julistaa autuaiksi ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe. Jos olemme näin onniteltavia, niin iloitsemmeko onnestamme. On myös muistettava, että vaikka me elämämme ai­kana monin tavoin saamme maistaa ja katsella Herran hyvyyttä, niin meidän olisi muistettava tun­tea iloa, että vielä kerran usko on muuttuva näkemiseksi. Nyt katselemme elämää vielä siis kuin ar­voi­tusta ja kuin kuvastimesta. Muutakin tekemistä meillä on kuin katsella ja ehkä jäädä hai­kai­lemaan. Maailma on pullollaan vaikka minkälaisia hyvän tahdon lähettiläitä. Jumala on antanut meil­le oikeat sanat, Raamatun, jotta liittyisimme ylösnousseen todistajien joukkoon, oikeiksi hyvän tah­don lähettiläiksi. Apostoli Paavali rohkaisee meitäkin: ”Niille, jotka uupumatta hyvää tehden etsi­vät kirkkautta, kunniaa ja katoamattomuutta, hän antaa ikuisen elämän, mutta niitä, jotka ovat itsek­käitä ja tottelevat totuuden sijasta vääryyttä, kohtaa ankara viha.” (Room. 2:7, 8) Vaikka nämä sanat, varsin oikeita kun ovat, eivät tarvitsekaan vahvistusta, niin luen kuitenkin vielä sanoja hep­rea­laiskirjeestä: ”Me saamme valtakunnan, joka ei järky. Olkaamme sen vuoksi kiitollisia, kiit­tä­käämme Jumalaa ja palvelkaamme häntä hänen tahtonsa mukaisesti, kunnioituksen ja pyhän pelon tun­tein, sillä meidän Jumalamme on tuhkaksi polttava tuli.” (Hepr. 12: 28, 29)

 

Saarna noin kymmenen vuoden takaa

Misericordia Domini

Saarnateksti: Joh. 10: 1-10

Totisesti, totisesti: se, joka ei mene lammastarhaan portista vaan kiipeää sinne muualta, on varas ja rosvo. Se, joka menee portista, on lampaiden paimen. Hänelle vartija avaa portin, ja lampaat kuuntelevat hänen ääntään. Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle. Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä. Vierasta ne eivät lähde seuraamaan vaan karkaavat hänen luotaan, sillä ne eivät tunne vieraan ääntä. Jeesus esitti heille tämän vertauksen, mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän puheellaan tarkoitti. Siksi Jeesus jatkoi: Totisesti, totisesti: minä olen lampaiden portti. Ne, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat kaikki olleet varkaita ja rosvoja, eivätkä lampaat ole kuunnelleet heitä. Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen. Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.

Jeesus sanoo: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” (Joh. 14: 6) Nämä sanat ovat kutsu seurata Vapahtajaa. ”Meidän tulisi rohkaistua siitä, että Jeesus sanoo meitä lampaikseen. Ihmiseltä voi puuttua kultaa, varallisuutta, terveyttä, keneltä mitäkin.” Näillä sanoilla Pääsiäiskirjasta Luther osoittaa miten me hyvin aineellisilla arvoilla mittaamme elämämme taipaleelle mielestämme sopivia aineksia. Ja Luther jatkaa: ”Silloin näyttää, kuin olisimme joutuneet suden suuhun ja olisimme ilman paimenta.” Huoli elämästä on todellinen ja kasvaa kasvamistaan. Huoli lasten elämästä, huoli nuorten elämästä, huoli perheen elämästä, huoli yksinäisen elämästä, huoli vanhuksen elämästä. Moni kulkee tuuliajolla ilman elämän kiintopisteitä, ilman todellista rakkautta. Eikä meillä edes näytä olevan käsissämme välineitä elämänahdistuksen lievittämiseen. Ja jos on, niin sitten kysytään miltä ja kenen momentilta rahat. Rakkaudesta on tosiaan tullut maksullista. ”Ei ollenkaan luulisi, että Kristus rakastaa meitä niin suuresti. Koemme ja näemme elämässä aivan muuta, mutta meidän tulee kuulla hänen kutsuaan ja oppia tuntemaan hänet. "Minä olen teidän paimenenne; te olette minun lampaitani, koska te kuulette minun ääneni. Näin te tunnette minut, ja minä tunnen teidät." Tämän me opimme uskossa.”

Tänä pääsiäisaikana korostuu kysymys uskosta: miten elämme uskoa todeksi? Yhden vastauksen saamme uskonpuhdistajamme opetuksesta: ”Evankeliumi on siksi herkkä ja arka, ettei se voi sietää ainoatakaan lisäkettä eikä sivuoppia. Hengelliset opettavat, että paastoilla, rukouksilla ja sen semmoisilla tullaan taivaaseen. Tuossapa on heti sivutie, eikä evankeliumi siihen suostu. He tahtovat kuitenkin sen sellaisena olemaan, ja siitä syystä he ovat varkaita ja ryöväreitä, koskapa ryöstävät omattunnot mukaansa, näin teurastaen ja tuhoten lampaat. Kuinka siinä käy? Kun asetetaan sivutie, niin minun sieluni tempautuu sille, pois Jumalasta, ja minun täytyy hukkua. Se on siis minun surmani ja minun kuolemani kuja. Ihmisen omantunnon ja sydämen näet täytyy perustua yhteen ainokaiseen sanaan, muutoin se ei voi säilyä, sillä »Ihminen on kuin ruoho, ihmisen kauneus kuin kedon kukka!», niin kuin Jesaja (Jes. 40:6) sanoo.”

Tuo Lutherin ilmaus, hengelliset opettavat, nostaa mieleeni nykyään vallalla olevan uskonnollisuuden, jolle näyttää kaikki kelpaavan. Uskonnollista etsintää ilmenee paljon, mutta se harvoin kiinnittyy aitoon kristilliseen maaperään. Moni julkkis kertoo jo lehtien lööpeissä rukoilevansa, mutta lehtien sisäsivuilta ei löydy selkeää kohdetta tuolle rukoukselle ja uskosta puhutaan kovin epämääräisesti. Paasto sen paremmin kuin rukous itsessään eivät välttämättä ole johtamassa ihmistä kohti pelastusta eli iankaikkista elämää. Armon välineitä ovat sana ja sakramentit. Niissä kuulemme Kristuksen, kaikkien lampaiden paimenen elävän äänen, josta saamme ammentaa uutta voimaa ja rohkeutta matkantekoomme. Jo kasteessa kuulemme tämän äänen, jonka kuulemiseen yhteinen jumalanpalveluselämä meitä juurruttaa. Meidän tulee antaa evankeliumin puhua vapaasti, me emme voi käskeä Kristusta puhumaan siten kuin haluaisimme. Tätä ajatusta lähelle seuraa myös se, että ”ketään ei saa pakottaa uskoon, sillä lampaat seuraavat sitä, jonka ne tuntevat, ja pakenevat vierasta. Kristus siis tahtoo, ettei ketään pakoteta, vaan että kaikkien on sallittava seurata haluisalla sydämellä ja mielellä, ei pelon, häpeän eikä rangaistuksen tähden: sana on lähetettävä toimittamaan kaiken. Kun heidän sydämensä joutuvat vangituiksi, he kyllä omasta aloitteestaan tulevat. Usko ei lähde sydämestä, ellei sillä ehdottomasti ole Jumalan sanaa.” "Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Silloin ei kukaan enää opeta toista, veli ei opeta veljeään sanoen: 'Oppikaa tuntemaan Herra!' Sillä kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut, sanoo Herra. Minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejään." (Jer. 31:33-34) Tämä profetian sana toteutuu pääsiäisen ja sen sanomasta elävän kirkon Herrassa, Kristuksessa, Vapahtajassamme.