In hoc signo vinces eli tässä merkissä voitat
Luterilaisessa kirkossa ei monen mielestä puhuta tarpeeksi Pyhästä Hengestä. Ehkä asia on näin. Taannoinen jumalanpalvelusuudistus teki yhden tärkeän muutoksen. Ennen uudistusta nimettiin kirkkovuoden pisimmän kauden pyhäpäivät Pyhän Kolminaisuuden juhlapäivän mukaan. Silloin puhuttiin myös kirkkovuoden juhlattomasta kaudesta. No, eihän se nyt aivan juhlatonta ollut. Onhan jokainen sunnuntai Herran päivä ja pieni pääsiäinen. Uudistuksen jälkeen kirkkovuoden jälkipuoliskon pyhien laskenta aloitetaan helluntaista. Kirkkovuoden suurin jakso onkin Pyhän Hengen aikaa ja seurakunnan aikaa. Kristus ei ole näkyvänä seurakuntansa keskellä, vaan sanan ja sakramenttien kautta Pyhän Hengen voimassa. Seurakunnan ajassa korostuu inhimillinen vastuu Jumalan antamasta tehtävästä: menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.
Seurakunnan aika eli Pyhän Hengen aika korostaa sitä, että Jumalalla ei ole muita käsiä kuin meidän kätemme. Jumalalla ei ole muita jalkoja kuin meidän jalkamme. Seurakunnan kollektiivinen muisti on tallentanut kestävästi sen, mitä Jeesus teki ja sanoi. Jeesus meni sinne, minne tämänkään päivän hurskaat eivät edes päätään käännä. Jeesus kosketti sairaita ja syntisiä. Jeesus, joka on läsnä jokaisen uskovan sydämessä Pyhän Hengen voimassa. Tämä Jeesus sanoo: ”Missä minä olen, siellä on oleva myös minun palvelijani.” Eroa muuten on sillä, sanoiko Jeesus vai sanooko Jeesus! Jeesus sanoo! Me emme muistele menneitä, kun kuuntelemme raamatunlukua, vaan me kuulemme Kristuksen, elävän Jumalan äänen. Jeesus ei puhunut vain ensimmäisille seuraajilleen, vaan hän puhuu meillekin Pyhän Hengen voimassa. Psalmien kirjasta löytyy oivallinen rukous jokaiselle meistä: ”Herra, avaa minun huuleni, niin minä julistan sinun kunniaasi”. Tämä rukous on sydämeni huulilla kun nousen saarnastuoliin. Jokaiseen aamuunkin se sopii ensimmäiseksi rukoukseksi.
Mutta tiedän vielä paremman tavan aloittaa ja päättää kristityn päivä. Siunaa itsesi Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, sillä silloin rukoilet, että Jumala siunaisi ajatuksesi, tunteesi ja tekosi. Näin voisivat tosin alkaa myös radion aamu- ja iltahartaudet. Joskus niitä ei erota muista pakinoista muuten kuin loppumusiikin avulla, eikä välttämättä silloinkaan. Minua ilahdutti suunnattomasti kerran se, kun seurakuntapiirin maallikkovetäjä aloitti kokoontumisen trinitaarisesti. Eipä ole epäselvyyttä siitä, missä merkeissä kokoonnutaan. Siis hyvissä merkeissä, sillä meidän kanssamme on Jumala. Tätähän Jeesus meille uskoville merkitsee. Hän, joka rukouksissa puhuu kanssamme. Jeesus kävi, kuten tunnettua, tapansa mukaan synagogan jumalanpalveluksissa. Kauas olemme suistuneet näistä Jeesuksen askelista. Eipä mieleen muistu nykykristityllä sekään, mitä Jeesus sanoi kadunkulmissa toimivista hartaudenharjoittajista. Eihän rukous ole ensisijaisesti mikään toimitus tai velvollisuus, vaan se on hengittämistä ja siten elonmerkki, paremmin sanoen elämää. Rukous on yhtä luonnollista ja elintärkeää kuin hengittäminen. Emme saisi tehdä siitä suoritusta, jonka määriä sitten esittelemme kanssaihmisille tai Jumalalle. Eihän hengittämisellä ole ääriä tai määriä!
Niin kuin kukaan ei ilman Pyhän Hengen vaikutusta voi sanoa ”Jeesus on Herra”, niin ei ilman Pyhän Hengen vaikutusta voida puhua rukouksestakaan. Rukous on ihmisen reaktiota koettuun avuntarpeeseen, onneen ja menestykseen, mutta joka tapauksessa erityisesti Jumalan aktioon, siihen että hän on antanut meille Henkensä, meille Kristukseen kastetuille. Yhtä vähän kuin kukaan voi ”pumpata” itsestään uskoa esiin, yhtä vähän kukaan voi synnyttää itseään rukoukseen. Jos rukous on suoritusta, voimme erehtyä lähes saman tien luulemaan rukousta kaupankäynniksi ihmisen ja Jumalan välillä. Unohdamme sen, että Jumala on ihmistä suurempi, ja että hän on jotain aivan muuta kuin käsityksemme hänestä. (ganz anderes)
Kaupankäynnistä tuli mieleeni veljeni ammoiset soittotunnit. Aloimme käydä tunneilla samaan aikaan. Veljeni motivaatio loppui vähitellen. Lopun alkua oli varmasti se, että vanhempiemme piti maksaa veljelleni, että hän lähtee tunneille. Voiko näin käydä uskonelämässä? Jos siltä tuntuu, muista, että sinussa on Henki, joka synnyttää jokaisen todellisen rukouksen:
“Rakkaus, opeta minua, hengähdä minussa, Vihanta Henki, että minusta kumpuaisi puhdasta vettä, että huokaus kohti hyviä tekoja saisi kyyneleet virtaamaan ja suloinen tuoksu tulvahtaisi pyhästä työstä. Päivällä tahdon harjoittaa tyyneyden hyvettä ja yöllä voidella kaikki kivut.” (Hildegard Bingeniläinen)
