Päivämäärä: 7.12.2008 eli 2. adventtisunnuntai
Arto Penttisen saarna Maaningan kirkossa
Raamatunkohta: Luuk. 17:20–24
Kun fariseukset kysyivät Jeesukselta, milloin Jumalan valtakunta tulee, hän vastasi: "Ei Jumalan valtakunta tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla. Eikä voida sanoa: 'Se on täällä', tai: 'Se on tuolla.' Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne."
Opetuslapsilleen hän sanoi:
"Tulee aika, jolloin te toivotte näkevänne edes yhden Ihmisen Pojan päivän mutta ette saa nähdä. Teille sanotaan silloin: 'Hän on tuolla', ja: 'Hän on täällä', mutta älkää lähtekö minnekään, älkää juosko perässä. Sillä niin kuin salama välähtää ja valaisee taivaan äärestä ääreen, niin on Ihmisen Poika oleva ilmestymisensä päivänä."
Otsikko: Kuninkaasi tulee kunniassa
Adventinaika täällä kirkossa ei tunnu välttämättä aina kovin jouluiselta. Eikä se ihme olekaan, onhan kysymys vasta jouluun valmistautumisesta. Odotuksen aika ei ole sama asia kuin edessä oleva juhla. Vaikka joulukausi onkin jo alkanut, on suureen juhlaan vielä aikaa. Odotus sisältää tämän ajatuksen: Sitten kun sydän auki on, sinne Jeesus tekee asunnon.
Tänään toinen adventtisunnuntai palauttaa meidät oikeastaan hiukan taaksepäin, Kristuksen kuninkuuden sunnuntain eli tutummin tuomiosunnuntain sanomaan. Ja kun teemme matkaa kohti joulua, menemme oikeastaan uskomme syntysijoille. Jeesus syntyi ihmiseksi meidän pelastuksemme tähden. Tämä päivä muistuttaa meitä siitä, että vain Jeesuksessa meille avautuu portti todelliseen elämään. Päivän epistolassa meille sanotaan näin: ”Olkaa tekin kärsivällisiä ja rohkaiskaa mielenne, sillä Herran tulo on lähellä.” Voisimme näiden sanojen taustaksi ajatella kenties Jeesuksen omia sanoja: ”En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut. Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte. Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne.” (Joh. 15:15–17)
Herran tulo on lähellä. Kirkkovuosi alkaa ja päättyy odotuksen tunnoissa. Odotuksella on sama kohde, Jeesuksen tuleminen keskellemme. Me odotamme parhaillaan Jeesuksen syntymäjuhlaa. Pian meitä kutsutaan Vapahtajan seimen äärelle. Lainaan nyt erään Taizé-laulun sanoja, jotka sopivat hyvin meille katsoimmepa sitten tulevaan jouluun tai vaikka aikojen loppuun asti: ”Jeesus Kristus on juhlariemu, voima, virvoitus. Hän on toivo, luottamus, Vain sinuun katson ja pelkää en, vain sinuun katson ja pelkää en.” Mitä pelättävää olisikaan pienessä lapsessa? Niin, ei varmaan pitäisi olla, mutta mitä tiedämme kuningas Herodeksen tehneen kun Jeesus oli aivan pieni ja viaton! Näistä tapahtumista kuulemme enemmän neljäntenä joulupäivänä, Viattomien lasten päivänä. Tervetuloa kirkkoon silloin, sunnuntaina.
Jeesus on usein hyvin selkeä sanoissaan, mutta miten onkaan tänään? Mitä hän tarkoittaa sanoessaan ”Jumalan valtakunta on teidän keskellänne”? Joulu saapuu pian jokaiselle, mutta pohjimmiltaan kyse ei ole tuoreen piparin tai herkullisten laatikkojen ihanasta tuoksusta. Apostoli Paavali kirjoittaa: ”Kiitos olkoon Jumalalle, joka aina kuljettaa meitä Kristuksen voittosaatossa ja antaa meidän kaikkialla levittää Kristuksen tuntemisen tuoksua!” (2. Kor. 2:14) Ja myös näin: ”Jumalan valtakunta ei ole syömistä eikä juomista, vaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa, jotka Pyhä Henki antaa.” (Room. 14:17) Jeesuksen mukaan me emme voi osoitella sormella: ’Se on täällä’, tai: ’Se on tuolla.’ Tätä oikeastaan korostaa apostoli Paavalikin sanoessaan: ”Jumalan valtakunta ei ilmene puheina vaan voimana.” (1. Kor. 4:20) Roomalaiskirjeestä luemme näin: ”Evankeliumi on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat.” (Room. 1:16)
Tässä maailmassa tarvitsemme yhä enemmän rohkeutta puhtaan evankeliumin julistamiseen, sillä kirkko ei ole maailmasta vaikka onkin maailmassa. Tämän rohkeuden perustana on pyhä Raamattu, josta luemme: ”Eivät ole jumalia toisten kansojen jumalat, mutta Herra on taivaitten luoja. Hänen on loisto ja hänen on kunnia, hänen pyhäkössään on voima ja kirkkaus. Maan kaikki kansat, tunnustakaa Herra, tunnustakaa Herran kunnia ja voima, tunnustakaa hänen nimensä kunnia!” (1. Aik. 16:26–29) Olemmeko kenties joskus kuulleet huhuja Marian ja Herran enkelin kohtaamisesta, ja siitä mistä he puhuivat: ”Maria kysyi enkeliltä: Miten se on mahdollista? Minähän olen koskematon. Enkeli vastasi: Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan. Siksi myös lapsi, joka syntyy, on pyhä, ja häntä kutsutaan Jumalan Pojaksi. (Luuk. 1:34–35)
Elämmekö me nyt tuota Jeesuksen mainitsemaa aikaa, aikaa, jolloin toivomme näkevämme edes yhden Ihmisen Pojan päivän, mutta emme saa nähdä? Moniko edes toivoo näkevänsä Ihmisen Pojan päivän? Merkitseekö tällainen puhe enää mitään? Tämä maailma korostaa näkemistä ja kokemuksellisuutta. Järjestä puhumattakaan. Katekismuksemme sisältää tässäkin kohdin tärkeitä sanoja: ”Koska emme voi rakentaa elämäämme omaan varaamme, meidän on yhä uudelleen turvauduttava Jumalan sanan lupauksiin. Kun luemme ja kuulemme Jumalan sanaa, Pyhä Henki sytyttää meihin uuden luottamuksen ja rohkeuden.” Tämä päivä rohkaisee meitä siis pysymään Sanassa ja sen viitoittamalla elämän polulla kohti taivaan kirkkautta. Luen vielä monelle tutut virren sanat: ”Ah sana kallis, iäinen, hyljätty monta kertaa! Ei mikään tieto maallinen voi sille vetää vertaa. Lujempaa turvaa meille ken voi tuoda mistään muusta kuin armon sanan ikuinen. Se lähti Herran suusta.” (Vk. 183: 4)
