Auringonlaskun hetki Maaningalla 15.8.2008

Näin sanoo Herra Sebaot: - Vielä minä pelastan oman kansani auringonnousun ja auringonlaskun maista.

Vaikka kaikki eivät ole ystäviä keskenään, niin lähimmäisiä, kanssaihmisiä kummiskin

14. sunnuntai helluntaista (17.8.2008)

Otsikko: Lähimmäinen

Evankeliumi: Matt. 5:43–48

Saarna Maaningan kirkossa

 

Mitä on lähimmäisyys? Luulen, että ymmärrys tästä kysymyksestä on hämärtynyt. Lähimmäisyys ei nimittäin merkitse samaa kuin ystävyys, vaikka toki voimme todeta, etteivät nämä sanat sisällöltään ole kovin kaukana toisistaan. Mutta samaa ne eivät tarkkaan ottaen tarkoita.

Mitä on ystävyys? Voisimme oppia tämän kysymyksen merkitystä Jeesuksen sanojen lukemisen myötä: ”Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut”. (Joh. 15:15) Ystävyys ei merkitse suljettua klikkiä, vaan totuudellisuutta. Meidän täytyy olla rehellisiä ja avoimia, jotta voisimme kasvaa ystävyydessä tullaksemme todellisiksi ystäviksi. Totuudellisuus ei merkitse vain toisen tuntemista, vaan vielä enemmän totuuden etsimistä ja tunnustamista omasta itsestä. Hurskas Job on lausunut laittamattomasti: ”Tosi ystävä ei jätä ystävää ahdinkoon - joka niin tekee, hylkää myös Kaikkivaltiaan.” (Job. 6:14) Sananlaskujen kirjasta löytyvät meidänkin todellisuuteen sopivat sanat: ”Älä hylkää ystävääsi, älä isäsi ystävää. Kun joudut pulaan, älä oitis mene veljesi luo. Parempi läheinen naapuri kuin kaukainen veli.” (Sananl. 27:10)

Apostoli puhuttelee päivän epistolassa ympärillä olevia lähimmäisiään veljiksi. Kyse ei ole hänen verisukulaisistaan. Ehkäpä voimme ymmärtää tätä näkökohtaa mielestäni oivallisen sanonnan kautta: Kristuksessa rakkaat sisaret ja veljet. Voin tunnustaa, että tämän tavan olen omaksunut ortodokseilta. Voimme siis oppia toisiltamme aivan oikeita asioita. Virsikirjamme yhteysvirressä lauletaan nimittäin aivan samansuuntaisesti: ”Kristus, rauha maailman, hän, ei kukaan toinen. Jos hän meille rakas on, niin on veljemmekin. Kristus meidät yhdistää Jumalassa, Isässä. Kiitos Jumalalle!” (Vk. 447: 2)

Apostoli kirjoittaa: ”Me rakastamme veljiämme, ja siitä me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään. Joka ei rakasta, pysyy kuoleman vallassa.” (1. Joh. 3: 11–18) Erästä raamatunkohtaa me kutsumme pienoisevankeliumiksi, mutta pientä siinä on vain tuon kohdan mitta eli lyhyys: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” (Joh. 3: 16) Joka häneen uskoo! Tähän kohtaan voimme viitata turvallisesti sanonnalla, jonka mukaan jokainen tulee uskollaan autuaaksi. Jokainen, joka häneen uskoo. Jokainen, joka uskoo Jeesukseen. Apostoli Paavali kirjoittaa – nyt tunnustan lainaavani varsin vaikeasti avautuvaa kohtaa: ”Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin. Me tosin elämme, mutta meidät annetaan Jeesuksen tähden alituisesti alttiiksi kuolemalle, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi näkyviin kuolevaisessa ruumiissamme. Meissä siis tekee työtään kuolema, mutta teissä elämä. Meillä on sama uskon Henki, josta on kirjoitettu: ”Minä uskon, ja siksi puhun.” Niin mekin puhumme, koska uskomme. Me tiedämme, että hän, joka herätti kuolleista Herran Jeesuksen, herättää Jeesuksen tullessa meidätkin ja tuo meidät eteensä yhdessä teidän kanssanne. Tämä kaikki tapahtuu teidän takianne, jotta yhä enenevä armo synnyttäisi yhä useammissa runsasta kiitollisuutta Jumalan kunniaksi.” (2. Kor. 4:10–15)

Lähimmäisyys merkitsee jollakin tavoin tuota äsken mainittua Jeesuksen elämää. Ateenalaisille pyhä Paavali puhui asiasta Areiopagilla näin: ”Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat, jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet. ”Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme.” (Ap. t. 17:26) Me synnymme toistemme lähimmäisiksi jo syntymämme hetkellä, me Jumalan kuvaksi luodut. Apostoli Paavali kirjoittaa korinttilaisille: ”Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin. Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä. Eihän ruumiskaan muodostu yhdestä jäsenestä vaan monista.” (1. Kor. 12:12–14)  Ystäviä kenties valitaan, mutta lähimmäisiksi siis synnytään. Katekismus sanoo viisaasti lähimmäisistä: ”Tehtävämme on rohkaista heitä vapautumaan menneestä ja etsimään uutta suuntaa elämälleen.”