Milloin tapahtui isovanhempien ulkoistaminen?
En ehkä ole ainoa ihminen, joka on ihmeissään isovanhempien käsittelystä. Tarkoitan sitä, että sairaita vanhuksia karkotetaan maasta Suomessa asuvien lasten luota. Tai ainakin yritetään karkottaa. Vanha tuomarinohje pitäisi kaivaa piilostaan myös ulkomaalaisvirastossa: Mikä ei ole kohtuus, ei saata olla lakikaan.
Mistä lähtien on ollut siis niin, ettei neljäs käsky ole enää voimassa: Kunnioita isääsi ja äitiäsi. Onhan ne vanhemmat vanhemmillakin. Minä en ymmärrä sitä, ettei sukupolvien ketjua ymmärretä tässä maassa tai ainakaan viranomaisten keskellä. Miksi tuo kultainen ketju halutaan tieten tahtoen katkaista?
Nähdäänkö maahamme tulleet isovanhemmat vain loisina, jotka tulevat nappaamaan nenämme edestä meille tarjotut herkut? Entäpä, jos heillä ei yksinkertaisesti ole paikkaa, mihin palata synnyinmaassaan. Sinä ehkä kysyt, että miksikäs ei olisi! Kaikkialla eivät ole yhtä vakaat ja turvalliset olot kuin Suomessa.
Mutta mitä tapahtui omille isovanhemmillemme? Milloin heidät ulkoistettiin? Kun luen käsikirjan mukaisia rukouksia kasteen yhteydessä ja kastettuja muistettaessa, niin kyllä luonnollisesti vanhemmat ja kummit muistetaan, mutta isovanhemmat täytyy itse älytä lisätä. Onko kenties ajateltu, ettei kaikilla ole elossa olevia isovanhempia. Eipä ole ollut minullakaan, mutta silti koen tärkeäksi muistaa rukouksin myös isoisiä ja -äitejä.
Mitä on tapahtumassa suomalaiselle perhekäsitykselle? Tuntuu, kuin sitä ehdoin tahdoin romutettaisiin. Nyt siihen eivät tunnu kuuluvan isovanhemmat. Kohta varmaan erotetaan isät ja äidit sekä lapset. Miksi me erilaiset pienet tilkut emme voi olla liki toisiamme elämämme tilkkutäkissä?
