keskiviikko 24. joulukuuta 2008

Puer natus in Bethlehem! Venite, adoramus!

Ajankohta: Jouluaamu (25.12.2008)

Otsikko: Nyt Betlehemiin!

Evankeliumi: Luuk. 2: 1-20

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä." Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen: - Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa. Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: "Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti." He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä. Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.

Arto Penttisen joulusaarna

Maaningan kirkossa

Tervetuloa paimenten seuraan! Enkä tarkoita paimenilla vain meitä pastoreita. Pyhä joulun evankeliumi kutsuu meitäkin paimenten sanoin: ”Nyt Betlehemiin!” Tehkäämme matkaa Jeesus-lapsen seimen ääreen paimenten seurassa ”täynnä kiitosta ja hämmästystä”.

Yön pimeydessä olemme mekin tulleet tänne kirkkoon. Yön pimeydessä kulkivat paimenetkin kohti Vapahtajan seimeä. Mistä on kysymys yön pimeydessä? Pyhään yöhön päättyi pitkän pitkä odotus. Tätä yötä edelsivät jumalallisen profetian lupaukset: ”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus. Sinä teet runsaaksi riemun, annat suuren ilon.” (Jes. 9:1-2) Kuoleman varjon maassa eivät eläneet vain ne ihmiset, jotka elivät yli kaksi vuosituhatta sitten. Kuoleman varjon maassa mekin elämme. Tästä kertovat Jokelan ja Kauhajoen järisyttävät kauheudet ja monet muut huumeiset harharetket.

Tässä mielessä on tärkeää muistaa, että ensimmäisenä jouluna ei todellakaan ollut lunta. Ei ollut myöskään joulupukkia tonttuineen ja rekineen. Ensimmäisenä jouluna ei vallinnut kaikkinainen yltäkylläisyys. Ensimmäisenä jouluna jumalallisen pyhyyden armorikas kirkkaus valaisi synnin pimentämän maailman. Ensimmäinen joulu ei ollut kultainen muuten kuin jumalallisen armon merkeissä. Miten menee tämä joulumme? Tavoitteleeko sydämemme muuta kuin alennusmyyntien tavarataivasta joulunpyhien jälkeen? Lahjoissa ei sinänsä ole välttämättä mitään väärää, jos vain muistamme lahjoista parhaimman. Tämä lahja, Jeesus, muistuttaa meitä: "Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi. Silmä on ruumiin lamppu. Jos silmäsi on terve, koko ruumiisi on valaistu. Jos silmäsi ovat huonot, koko ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, millainen onkaan pimeys!” (Matt. 6:19–23)

Maallinen joulu jo päättyi jouluaattoiltaan, jolloin taivaisen joulun alku vasta häämöttää. Nyt on aika soittaa joululauluja niin että naapuriin kuuluu. Siitä syystä ja myös jo sanomaani liittyen lainaan yhden laulun sanoja: ”Ja neitsyt pikkupoijuttansa povellansa vie, ja äidillä on kyynelissä silmä. Oi, piltti pieni, eihän vain sun liian kylmä lie? Tää maailma on niin kylmä, niin kylmä.” Kyllä, tämä laulu on joululaulu, joka liittyy juuri tähän juhlaan jota vietämme. Laulu kuuluu Vapahtajamme armorikkaaseen syntymäjuhlaan. Ensimmäinen joulu ei ollut suomalaisittain kylmä. Ainakaan, jos ajattelemme lämpötiloja. Mutta mekin ymmärrämme laulun ”yskän”, jos ajattelemme toisen, ehkä tutumman laulun sanoja: ”Me käymme joulun viettohon niin maisin miettehin, nuo rikkaan täyttää aatokset, ja mielen köyhänkin: Suun ruoka, juoma, meno muu. Laps’ hankeen hukkuu, unhoittuu. Turhuuden turhuus kaikki on, niin turhaa touhu tää; me kylmin käymme sydämin, laps’ sivuun vain jos jää. Me lahjat jaamme runsahat, Laps’- tyhjät kätes ihanat.” Tätä laulua on tänäkin jouluna rinta rottingilla laulettu kauneimmissa joululauluissa kautta koko Suomen. Me laulamme näin ja elämme kuitenkin aivan toisin. Näin on, vaikka laulun sanat ovat selkeää ja ymmärrettävää kieltä. Niin kuin nämäkin sanat Raamatusta, hyvin jouluun sopivat: ”Jumalan valtakunta ei ole syömistä eikä juomista, vaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa, jotka Pyhä Henki antaa.” (Room. 14:17)

Rakkaat kristityt, sisaret ja veljet Kristuksessa! Onnitelkaamme toisiamme, sillä olemme vasta tärkeän juhlakauden alussa. Emme ole menettäneet vielä mitään, mitä emme saisikaan menettää. Saamme rukoilla vanhan kirkkorukouksen sanoin: ”Tule, Pyhä Henki, laskeudu taivaasta alas, tänne, meidän sydämissämme Kristusta kirkastamaan.” Jeesus syntyi ihmiseksi meidän pelastuksemme tähden. Jos joku on murehtinut köyhyyttään, niin muistakoon nyt, että ensimmäinen joulu syntyi meidän maksukyvyttömyytemme tähden. Oikeastaan inhimillinen velkasaldo oli paisunut jo yli äyräitten. Nykyistä maailmantilannetta ei voi edes verrata siihen, kun Jumalan täytyi tulla ihmiseksi. Mitä on raha tai sen puute, jos rakkautta ei ole laisinkaan? Tämäkin on meille tuttua. Jeesus syntyi siis, jotta ihminen pelastuisi. Tähän me, taivaaseen päästäksemme, tarvitsemme Jeesusta, parasta Poikaa pakkasella. Jatkan nyt äsken lainaamaani laulua: ”Niin lämpimästi lempinyt on poika maailmaa, ja äidillä on kyynelissä silmä. Oi, oi, poikaseni, ristinkö ne sulle rakentaa? Tää maailma on niin kylmä, niin kylmä.”

Joulu on Vapahtajamme armorikas syntymäjuhla. Jeesus on Vapahtaja ristin ja ylösnousemuksen tähden. Joulun sanoma Vapahtajasta on meidän elämämme todellinen rikastuttaja: ” Ah Herra! sinä kaikk´ kappaleet loit, Kuinkas olet alentan´ sinua noin, Että makaat heinäin ja pahnain pääll´, Joit´ juhdat ja härjät syövät tääll´. Nämä sinun silkkis, lakan´=liinas, Herrain Herra, taiwaan Kuningas! Kaikk´ kalliimmat kultaiset waatteet, Huonot olis´ sinull´ sittek´ maata. Näin syntyä köyhyydess´ kelpas´ sinun: Ett´s taiwaass´ saattaisit rikkaaks´ minun, Annoit täll´ tietää, ett´ turha on juur´ Maailman meno, kemppi, koreus suur´. Ah Jesuinen, minun Herraisen´! Tule minun sydämen´ karsinaiseen, Älä erkane minust´ murheess´, tuskass´, Anna minun olla oikiass´ uskoss´. Täst´ sangen suurest´ ihastun, Ett´s tänne tykön´ olet astun´, Tain edest´ sinua kiitän, Christe! Ynn´ Isää, Pyhää Henkee ylistän.”