keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Tyhjässä kirkossa kuvat julistavat...

Kantaako luterilaisuus ikonoklasmin taakkaa?

 

Pääsiäisen riemullisella juhlakaudella vietämme Hyvän paimenen sunnuntaita. Ylösnoussut Kristus on hyvä paimen, joka antoi henkensä lampaittensa puolesta. Voimallaan ja vallallaan Jumala, Isä, herätti ainoan Poikansa kuolleista kolmantena päivänä.

Ajattelin nostaa hyvän paimenen esille ihan konkreettisesti. Ostin muutama vuosi sitten Valamon luostarista varsin suurikokoisen Evakko-Kristuksen. Sijoitin sen kirkossamme alttariseinän takana olevaan kappeliin. Siellä kun seinät olivat muutoin kovin tyhjät. Hyvän paimenen sunnuntaina nostin tuon hienon kuvan, jossa ovat suomenkieliset sanat ”Uuden käskyn minä annan teille”, kirkkosaliin alttaritaulun alle. Kuoriin sijoitin vielä vanhan pyhäkoulutaulun, jonka aiheena oli Hyvä paimen. Ajattelin, että näin päivän keskushenkilö pääsee kauniisti esille.

 

Jumalanpalveluksesta oli kulunut jonkin aikaa, kun kuulin erään kirkkovieraan kysyneen vieruskaveriltaan, että olivatko he tulleet ortodoksiseen kirkkoon Pihtisalmessa vai Maaningan luterilaiseen kirkkoon.

 

En tiedä, mikä on luterilaisen kirkon suhde varhaisiin ekumeenisiin konsiileihin ja niiden päätöksiin. En tiedä myöskään, että luterilaisuus olisi ottanut ikoneihin toisen kannan kuin Nikean toinen kirkolliskokous vuonna 787, joka kumosi ikonoklasmin, ja salli ikonit osaksi yksityistä kuin yhteistä jumalanpalveluselämää.

 

En tiennyt, että kuvat muuttaisivat luterilaisen opin muuksi kuin mitä se on. Mutta minä kaipaan kuvia. Minä suorastaan tarvitsen niitä. Miten tyhjät kirkon seinät edistäisivät muka paremmin sitä sanomaa, jota kirkon on aina ja kaikkialla julistettava?

 

Olen iloinen hiljaisuuden liikkeestä ja suomalaisten Taizé-yhteyksistä. Ne avartavat vähä vähältä ymmärrystämme. Matkoillani olen nähnyt senkin, etteivät luterilaiset kirkot, tavat ja muodot ole suinkaan samanlaiset kaikkialla. Erilaisuus voi olla rikkautta.

 

Luulevatko luterilaiset, että ortodoksit palvovat kuvia, ja siksi he siis vieroksuvat niitä omassa kirkossaan? Siinä tapauksessa ikonien torjunta perustuu väärinkäsitykseen. Ortodoksit eivät palvo kuvaa, vaan kunnioittavat kuvan ’alkukuvaa’. Ikoni on ikkuna iankaikkisuuteen. Palvonta kuuluu Pyhälle Kolminaisuudelle.

 

Liian kapea käsitys sanan kirkosta näivettää kirkon. Joskus me luterilaiset varmaan ajattelemme, että me olemme avarakatseisia kristittyjä. Miten me muka olemme avarakatseisia, jos emme hyväksy erilaisuutta omassa keskuudessammekaan, vaan lyömme lisää vettä epäluulojen kihisevälle kiukaalle. Augsburgin tunnustuksesta voimme lukea seuraavaa: ”Edelleen seurakuntamme opettavat, että yksi, pyhä kirkko on pysyvä ikuisesti. Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. Sen sijaan ei ole välttämätöntä, että perityt inhimilliset traditiot, jumalanpalvelusmenot tahi seremoniat, jotka ovat ihmisten säätämiä, ovat kaikkialla samanlaiset.” (VII Kirkko)