Jumalan historia – historian Jumala
Takana on kaksipäiväinen hiippakuntamme pappeinkokous, jota kutsutaan perinteisesti yhteiseksi tieksi, synodaaliksi.
Ennen joku hiippakunnan lahjakkaista papeista sai epäkiitolliseksi tehtäväkseen kirjoittaa synodaalikirja. Nyt synodaalikirjaksi oli valittu Karen Armstrongin kirja Jumalan historia. Koska kyseessä oli luterilaisen hiippakunnan pappeinkokous, olisin toivonut, että synodaalikirja olisi noussut luterilaisen kristillisyyden keskeltä. Pohdittavaa olisi paljon siinä, miten ymmärrämme Jumalan luterilaisessa kristillisyydessä. Tietenkin Jumala on sama kaikilla kristityillä, mutta terve itseymmärrys auttaisi ymmärtämään toisia kristittyjä.
Savon Sanomien otsikkoon nousi islam, mikä ei kuitenkaan ollut se keskeisin teema pappeinkokouksessa. Islam puhuttaa tietenkin meitä suomalaisia yhä enemmän ja enemmän, mutta täällä Pohjois-Savossa se ei ole haaste numero 1. Paljon suurempia haasteita tuottaa maallistuminen, uusateismi ja välinpitämättömyys elämän tärkeistä arvoista.
Olen miettinyt paljon piispamme teesiä, jonka mukaan hengellisyys ilman maallisuutta päättyy hengettömyyteen. Mikäli kyse on hengellisen ja maallisen liian jyrkästä erottamisesta, niin olen esipaimeneni kanssa samaa mieltä. Mutta mikäli kirkon täytyy seurata eduskuntaa mitään kyselemättä, niin en tätä teesiä ymmärrä. Jumalan silmissä jokainen on kaunis, mutta se ei merkitse sitä, että kaikki meissä olisi silti Jumalan tahdon mukaista. Armon saa Raamatun mukaan se, joka syntinsä tunnustaa ja hylkää. Jumala rakastaa jokaista luotuaan ja Kristuksessa lunastamaansa, mutta ei katso kaikkea sormien lävitse. Millä muulla tavoin vanhemmat osoittavat rakkautta murrosikäiselle lapselleen kuin asettamalla rajoja? Eivät rajat nuorta naurata, mutta vain vähän myöhemmin hän ymmärtää, että häntä rakastettiin.
Aina ei vain elämässä ole kivaa, ei edes joka päivä, mutta tätä ei vain pidä ottaa haudanvakavasti. Paistaa se päivä risukasaankin! Aina ei ole kivaa kirkossakaan, mutta se ei merkitse, etteikö jotain tärkeää olisi aina tarjolla. Kaikelle pintaliidolle tapahtuu jossain vaiheessa pohjakosketus. Mutta silloinkin taaksepäin katsellessa näkyvät vain yhdet jalanjäljet, ja ne voivat hyvinkin olla Kristuksen jäljet. Emme me häntä aina huomaa ja usein ohitamme hänet vauhdilla, mutta silti hän saattaa olla lähempänä kuin ymmärrämmekään.
Jumala ei ole ihmisen aivoissa tai käsissä syntynyt tuote. Jumala ei ole heijastusta toiveistamme tai haikailuistamme. Jumala ei ole sairaan mielen synnyttämä harha. Jumala on, vaikka kuinka väittäisimme, ettei Jumalaa ole.
Kristillinen, osiinkin hajautunut kirkko on todistusta Jumalan olemassaolosta, sillä jos tämä kaikki olisi vain inhimillistä ponnistelua, olisi kirkko kuollut omaan mahdottomuuteensa jo ajanlaskumme alun aikoihin.
Kaikilla maailman ihmisillä voi olla aitoa pyrkimystä samaan suuntaan, mutta toinen asia on se, mistä lähdemme liikkeelle, ja mikä on lopullinen päämäärämme ja määränpäämme. Kristillinen usko on paljon enemmän kuin sokeaa totena pitämistä, se on Totuudesta elämistä. Totuus ei löydy kaurapuurosta, vaan Hänestä, joka antaa kylvölle kasvun.
