Mietteitä synodaalikokouksen jälkeen
16.–17.2.2009 pidettiin Kuopion tuomiokirkossa ja Musiikkikeskuksessa Kuopion hiippakunnan synodaalikokous (pappeinkokous), johon saimme kutsun piispalta. Kokoukseen osallistuminen on virkavelvollisuus. Jo syksyllä papistolle lähetettiin tämänkertainen synodaalikirja Jumalan historia, jonka on kirjoittanut joskus nuoruudessaan roomalaiskatolisena nunnana elänyt Karen Armstrong. Moni ihmetteli kirjaa, mutta sen valinnan tausta jollain tavalla valkeni hiippakunnan tiedotuslehteä Capitolia. Kirjoittaja on yhteydessä samaan Westar-instituuttiin ja Jeesus-seminaariin, mihin hiippakuntadekaanimmekin Sakari Häkkinen (tuoreen Mikkelin piispan ilmeisesti liberaalimpi veli). Siellä sitä kädennostolla äänestetään, mitkä sanat ovat tulleet Jeesuksen suusta, ja varsinkin, mitkä eivät.
Tulipa tässä mieleen kännykkä. Latasin siihen joskus Suomen Pipliaseuran sivuilta Alfan ja Omegan näytön kuvaksi. Mutta ongelmahan siitä tuli, miten laittaa kännykkä äänettömäksi ilman, että tekee Kristuksen äänettömäksi. Sitä en nimittäin halua koskaan tehdä, enkä sellaista elämää edistää. Alfa ja Omegahan viittaavat suoraan Kristukseen.
Synodaalikokous alkoi messun vietolla tuomiokirkossa. Viikkomessussa saarnasi Enon kirkkoherra, lääninrovasti Rautavuori. Jumalan sanan kylvö jäi tosin hiukan tulikiven katkuisen sanan alle: saanko sanoa?! Ehkäpä on hyvä antaa ajan kulua hiukan enemmän kuin nyt tapahtui. Tosin uraanikaivosasiasta on tullut piispamme ykkösaihe, joka tuntuu voittavan kaiken muun. Mistäpä muusta olisimme viime syksynä kuulleet enemmän?
Kokousohjelma Musiikkikeskuksessa alkoi tanssiesityksellä, joka ei nyt oikein avautunut. Korvani kuulivat jotain pharmaca phennican tapaista ja silmäni katsoivat kaatuilua. Varmasti tanssijat olivat sinänsä taitavia, enkä siihen voi ottaa mitään muuta kuin positiivista kantaa.
Piispa oli hiukan tuohtunut, ettei synodaalikirjavalinta tuottanutkaan papistolla lukuintoa ja – iloa. Piispa on linjansa valinnut, kuten kuka tahansa meistä muistakin.
Iltajuhlassa näimme ja kuulimme katumusharjoituksen. Piispatar lupaili meille iloista iltaa, mutta ohjelma oli kyllä kaikkea muuta. Kulttuurianti jäi hiukan etäiseksi. Sinänsä trumpetisti käytti torveaan yllättävän monipuolisesti. Välillä tuli muutama ihan kirkaskin ääni. Lausuja luki ihan ilmeikästä tekstiä, mutta iloinen iltakin siinä sitten pakeni.
Lopulta suuntasimme Puikkarin yökerhoon, koska siellä näimme Riesan. No, ei sekään nyt ihan hirveästi napannut, se musiikki. Kyllä pojat soittaa ja laulaa osasivat, ihan ekumeenisessa hengessä kaiken lisäksi, mutta ei vain ollut minun musiikkiani. Toisaalta iloista iltaa voisi kai viettää muuallakin kuin ravintolassa, vaikka ei se toki minulle mikään synnin pesäkään ole. Eivät soittimet tai tilat itsessään mitään syntisiä ole. Kyllähän haitaria kutsuttiin aiemmin pirun keuhkoiksi, mutta tuskinpa sitä voi ainakaan Raamatulla perustella.
Musiikki toi mieleeni vielä Epsanjan Aurinkorannikon ja turistipappikohun. Kyllähän asian laita tiedettiin jo vuosien takaa, se nimittäin, ettei Costa del Sol ole mikään Islas Canarias kirkollisestikaan. Kun Aurinkorannikon suomalaiset eivät halua viettää pyhiä palveluksiaan missä tahansa, niin olisihan se ollut hyvä ulkosuomalaisosastossa muistaa, että luterilaisia kirkkorakennuksia ei navigaattori hevillä löydä suomalaisten lomaparatiisissa.
Kuopion kapituli tuntuu olevan se paras osa Savvoo, mutta on sitä elämää muuallakin, siis tuolla ulkona. Sitä paitsi jo kauan sitten, Jeesuksen aikoina, ne olivat vähiten vapaita jotka vapauttaan eniten korostivat.
Parasta antia olivat Jordanian ja Pyhän maan evankelisluterilaisen piispan Munib Younanin osallisuus ja puheet, mutta niitä ymmärtääksemme tarvitsemme tietoa ja ymmärrystä arabikristittyjen ahdistavasta tilanteesta.
