Ajankohta: 26. sunnuntai helluntaista (9.11.2008)
Otsikko: Uskon kestävyys ahdingoissa
Evankeliumi: Matt. 24:1–14
Kun Jeesus oli tullut ulos temppelistä ja oli lähdössä pois, opetuslapset tulivat hänen luokseen näyttääkseen hänelle temppelialueen rakennuksia. Mutta Jeesus sanoi heille: »Näettekö kaiken tämän? Totisesti: kaikki revitään maahan, tänne ei jää kiveä kiven päälle.» Kun Jeesus sitten istui Öljymäellä eikä siellä ollut muita, opetuslapset tulivat hänen luokseen ja kyselivät: »Sano meille, milloin se kaikki tapahtuu. Mikä on merkkinä sinun tulostasi ja tämän maailman lopusta?» Jeesus vastasi: »Varokaa, ettei kukaan johda teitä harhaan. Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: 'Minä olen Messias', ja eksyttävät monia. Te kuulette taistelun ääniä ja sanomia sodista, mutta älkää antako sen pelästyttää itseänne. Niin täytyy käydä, mutta vielä ei loppu ole käsillä. Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja joka puolella on nälänhätää ja maanjäristyksiä. Mutta kaikki tämä on vasta synnytystuskien alkua. Silloin teidät pannaan ahtaalle, monia teistä surmataan ja kaikki kansat vihaavat teitä minun nimeni tähden. Monet silloin luopuvat, he kavaltavat toisensa ja vihaavat toinen toistaan. Monta väärää profeettaa ilmaantuu, ja he johtavat useita harhaan. Ja kun laittomuus lisääntyy, monien rakkaus kylmenee. Mutta joka kestää loppuun asti, pelastuu. Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu.»
Arto Penttisen saarna
Maaningan kirkko
Vielä ei loppu ole käsillä. Jokainen aamu ja jokainen päivä, joka saapuu iltaan, kertoo Jumalan uudesta armosta. Vielä on aikaa avata kirjojen Kirja ja rukoilla Pyhää Henkeä avuksi. Lopunajoilla on vuosisatojen mittaan peloteltu Jeesuksen sanat unohtaen: ”Älkää antako sen pelästyttää itseänne.” Todellista Herran pelkoa ei synny pelottelemalla, vaan kohtaamalla todellisuus.
Tänään Jeesus korostaa, että seinät ja katto eivät vielä merkitse todellista temppeliä. Jeesus sanoo: ”On kirjoitettu: 'Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.” (Matt. 21:13) Todellinen rukous liittyy aina puhtaaseen hengellisyyteen, jota voidaan reilusti kutsua uskoksi. Tämä aika kuitenkin puhuu enemmän ja enemmän henkisyydestä, joka näyttäisi kulkevan kirkon ja sen rikkaan perinnön ohi. Eräällä nettisivustolla oli tällainen kysymys: ”Pystyykö kirkko aidosti vastaamaan tämän päivän henkisyyden haasteisiin? Onko kirkko valmis hyväksymään muut uskonnot tasa-arvoisiksi kristinuskon kanssa, laajentamaan näkemystä kristinopin teologian ulkopuolelle?” Kirkon tutkimuskeskuksen sivuilla lukee uudesta henkisyydestä näin: ”Näiden liikkeiden leimallinen piirre on, että ne tarjoavat yksilöllisen henkisen kehityksen polun.”
Kristillinen usko ei täysin torju yksilöllisyyttä, mutta usko ymmärretään enemmänkin henkilökohtaisena todellisuutena. Usko on sinä-minä-suhde Jeesukseen Vapahtajana. Kun varmasti edelleenkin kysytään, mihin sitä Jeesusta tarvitaan, niin voimme vastata, että pelastukseen, siis taivaaseen pääsemiseen. Jeesus yksin on tie Isän luokse, mutta Jeesuksen luo teitä voi olla arvaamattomastikin.
Maaningalla on viime vuosina käytetty suuri summa euroja kirkon kunnostamiseen niin sisä- kuin ulkopuolelta. Saamme olla ylpeitä kauniista kirkostamme. Mutta kirkko ei ole museo tai kaunis nähtävyys. Eivät isät 1800-luvulla tätä rakennusta siinä tarkoituksessa pystyttäneet.
Myös Maaningan kirkko on jumalanpalvelushuone, ei vain kaunis ja hyväakustinen konserttisali. Kristillinen kirkko on perinteisesti sali sanan nälkäisille. Koska tänään toivotaan myös kristittyjen elävän aidosti yhdessä yhteisen todistuksen vuoksi, lainaan David Wilkersonin sanoja: ”Kuulen usein uskovien sanovan: ''Me rukoilimme herätyksen seurakuntaamme.'' Mutta minä sanon, että se ei voi tapahtua ainoastaan rukouksen kautta. Ei voi syntyä herätystä ilman, että sekä pastorilla ja seurakunnalla yhdessä on Jumalan sanan nälkä. Ja heidän täytyy täysin alistaa elämänsä Jumalan sanan hallintaan. Me emme yksinkertaisesti voi vastaanottaa taivaan iloa kunnes aito sana on saanut meissä synnintunnon heräämään - murtanut kaiken ylpeyden, sortamisen ja väärän kunnian.”
Tänään vietämme isänpäivää. Toivotan sydämestäni onnea ja siunausta, sekä oikeaa menestystä kaikille isille. Isällä on tärkeä paikka perheessä. En tarkoita lainkaan taloudellista merkitystä, vaan tarkoitan kasvattajan tehtävää. Väestöliitto puhuu isän tehtävästä näin lohdullisesti: ”Hänen tarvitsee olla vain oma turvallinen itsensä. Riittää kun parhaan kykynsä mukaan jakaa sitä, mitä on itse elämässään oppinut. Kukapa ei haluasi omilta virheiltään lapsiaan säästää?” Eräs isä kirjoittaa puolestaan näin: ”Isän tärkein tehtävä on esirukous. Se alkaa ennen lapsen syntymää ja jatkuu elämämme loppuun asti. Isälle on annettu pieni elämä yhdessä äidin kanssa rakastettavaksi, hoivattavaksi ja vaalittavaksi. Lapsi ei ole pieni aikuinen. Isänkin yhtenä tehtävänä on antaa lapselle mahdollisuus olla lapsi, olla ihminen. Tärkeää on huomata ja ymmärtää lapsen olevan lapsenakin täydellinen ihminen.” Viime torstaina vein muistoristille kynttilän oman isäni muistoksi. Hän olisi täyttänyt 78 vuotta, mutta kuoli jo 66-vuotiaana. Hän oli muutaman sanan mies. Mutta läsnä hän oli. Lauantai-ilta oli saunailta. Aina saunomisen päätteeksi isä pesi kahden poikansa selät. Kun selkä oli pesty, isäni toivotti Jumalan siunausta. Puhtaus ja siunaus yhdistyivät tavalla, jonka muistan varmaankin niin kauan kuin elän. Isä rukoili poikiensa puolesta ja pyysi meille Jumalan siunausta. Mitä enemmän vartun, sitä enemmän kunnioitan ja arvostan isääni ja vanhempiani. Olen kiitollinen heille turvallisesta lapsuudesta ja nuoruudesta. Olen kiitollinen siitä, että kodista oli rukousyhteys kirkkoon, armon saliin, jonka ovet on tänäänkin avattu kaikkia meitä syntisäkkejä varten.
Jokaisen kirkon ja Herran temppelin elämä säilyy eloisana niin, että kodeista on yhteys kirkkoon ja sen hengelliseen elämään, jossa pidetään jatkuvasti esillä Jumalan sanaa ja rukousta pyhän Jumalan edessä. Apostoli Paavali kirjoittaa: ”Kristuksen omina ja häneen uskoen voimme rohkeasti ja luottavaisina lähestyä Jumalaa. Tämän vuoksi minä polvistun Isän eteen, hänen, jonka asemaa jokainen isän ja lapsen suhde taivaassa ja maan päällä kuvastaa. Rukoilen, että hän sanomattomassa kirkkaudessaan hengellään vahvistaisi ja voimistaisi teidän sisäistä olemustanne. Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja. Silloin te kykenette yhdessä kaikkien pyhien kanssa käsittämään kaiken leveyden, pituuden, korkeuden ja syvyyden, ja voitte tajuta Kristuksen rakkauden, joka ylittää kaiken tiedon. Niin Jumalan koko täyteys valtaa teidät. Jumalalle, joka meissä vaikuttavalla voimallaan kykenee tekemään monin verroin enemmän kuin osaamme pyytää tai edes ajatella, olkoon ylistys seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja ikuisesti. Aamen.” (Ef. 3:12–21)
