Minä uskon, auta minua epäuskossani
Usko näkee Jeesuksessa Jumalan Pojan, jolla on valta tehdä Jumalan tekoja. Tällainen usko ei ole mitään ihmisen omaa ponnistelua, siis ihmisen omaa työtä. Pelastavan uskon synnyttää todellinen eläväksi tekijä, Pyhä Henki, jonka Jumala, yhteinen Isämme, lahjoittaa kastetuille. Pyhien apostolien teoistahan luemme: ”Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.” (Ap. t. 2: 38) Tuo kehotus – Kääntykää! – kuuluu jokaiseen päiväämme. Meidän tulee päivittäin kääntyä niin Jumalamme kuin lähimmäisemmekin puoleen. Emme saa unohtaa Elämän Antajaa, emmekä ketään hänen kuvakseen luotua. Keskinäinen yhteys on tärkeä auttaja myös uskolle, sillä uskolla on pakosti myös inhimillinen puoli. Meillä on aarre saviastioissa, kuten sanoo uskon ja elämän peruskirja, pyhä Raamattu. Meidän on turvallista muistaa, että vähäinenkin usko on uskoa. Vähäinenkin usko Pyhään Kolmiyhteiseen Jumalaan sisältää kaiken mitä pelastuaksemme tarvitsemme. Mitään uskon mittariahan ei täällä maan päällä ole koskaan ollut kenenkään ihmisen käsissä. Jumala on ainoa oikea ja todellinen sydänten tuntija.
Jeesuksen eläessä monet epäilivät häntä tai loukkaantuivat häneen, torjuivat hänen jumaluutensa ja pitivät häntä kansanvillitsijänä. Tällainen synkkä todellisuus elää vieläkin. Jopa tämän päivän kirkossa on teologeja, joille Jeesus ei merkitse oikeastaan mitään. Jeesus ei kuollut kenenkään syntien tähden, eikä synnistäkään tarvitsisi puhua. Tällaista olemme lehdistä lukeneet. Tällaisen papin pitäisi palauttaa pappeuskirjansa tuomiokapituliin ja etsiä muita töitä. Sinulle, joka jaksat tekstiäni lukea, tahdon sanoa: Jos olet minut tavannut, ja myöhemmin minut unohdat, et luultavasti ole menettänyt mitään tai ainakaan kovin paljoa. Mutta jos tapaat Jeesuksen, ja myöhemmin hänet unohdat, olet menettänyt kaiken. Mitä kuulisimme tänään, jos menisimme Paavo Ruotsalaisen jalanjälkiä seuraten seppä Högmanin luokse? Kuulisimmeko sepän sanovan meillekin: yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki, Kristuksen sisällinen tunteminen.
Usko ei anna meille oikeutta rakentaa tikapuita, joilla nousemme päätä pitemmälle muita. Itse koen useinkin, että uskon tehtävänä on pikemmin juntata jalkamme tukevasti maan kamaralle, sillä Kristuksen todistajia kipeästi tarvitaan. Meillä ei ole mahdollisuutta tai tehtävää eristäytyä mihinkään korkeampaan hengelliseen todellisuuteen. Meitä nimittäin tarvitaan täällä. Jeesus sanoo: ”Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.” (Matt. 5:16) Meidän tulee loistaa Kristuksen valoa: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh. 8:12) Kristus itse asiassa on toinen aurinko, ja me olemme kuin pimeä kuu, joka loistaa toisen valoa. Taivaaseen ei mennä kepulikonstein, vaan paljon helpommin ja yksinkertaisemmin: ”Sido, Jeesus, nyt minut itseesi, suo usko ja rakkaus! Ota kaikki voimani käyttöösi, luo matkaan tarkoitus.” (Virsi 510: 3) Usko ja epäusko taistelevat myös jokaisen kristityn sydämessä. Siksi Jeesuksen seuraaja joutuu arvioimaan oman uskonsa perusteita. Niinpä rukoilen sinua, sisareni ja veljeni Kristuksessa, ole minulle syntiselle armollinen. Teidän kanssanne tahdon kääntyä yhteisen Isämme puoleen ja pyytää: Sinä, joka tielle toit, perille myös viedä voit!
