Suuren suosion saaneen The Priests-yhtyeen CD:n "suomalainen osuus"

Be still, my soul (Finlandia)

Be still, my soul: the Lord is on thy side.
Bear patiently the cross of grief or pain.
Leave to thy God to order and provide;
In every change, He faithful will remain.
Be still, my soul: thy best, thy heavenly Friend
Through thorny ways leads to a joyful end.

Be still, my soul: thy God doth undertake
To guide the future, as He has the past.
Thy hope, thy confidence let nothing shake;
All now mysterious shall be bright at last.
Be still, my soul: the waves and winds still know
His voice Who ruled them while He dwelt below.

Be still, my soul: when dearest friends depart,
And all is darkened in the vale of tears,
Then shalt thou better know His love, His heart,
Who comes to soothe thy sorrow and thy fears.
Be still, my soul: thy Jesus can repay
From His own fullness all He takes away.

Be still, my soul: the hour is hastening on
When we shall be forever with the Lord.
When disappointment, grief and fear are gone,
Sorrow forgot, love's purest joys restored.
Be still, my soul: when change and tears are past
All safe and blessèd we shall meet at last.

Be still, my soul: begin the song of praise
On earth, believing, to Thy Lord on high;
Acknowledge Him in all thy words and ways,
So shall He view thee with a well pleased eye.
Be still, my soul: the Sun of life divine
Through passing clouds shall but more brightly shine.

Taivainen Joulu takaisin!

Oi, jospa joulu maallinen ois alku taivaisen...

 

Kun on adventtiaika, niin me toivotamme hyvää joulua. Kun joulu sitten vihdoinkin on koittanut, niin toteamme sen jo menneen. Tätähän se nykymeno Suomessa on. Jouluaatosta on tullut joulu. Jeesus lienee yksi niistä harvoista sankareista, jonka syntymäpäiviä vietetään sankarin tahdosta riippumatta ennen aikojaan. Syynä on tärkeän perinteen unohtaminen ja mukavuudenhalun kasvaminen.

Jouluaattona käydään haudoilla kirkkoa kiertäen. Jouluruuhkaa ei vieroksuta, vaan kaupan ovi avataan vaikka mitään ostoslistaa ei kädessä olisikaan. Maaningalla olen elänyt ja tehnyt työtä kohta neljätoista vuotta. Tänä aikana jouluaamun seurakunta kauniissa kirkossamme on vähentynyt useilla sadoilla. Jouluaattona etsitään jouluntunnelmaa sanan nälän kustannuksella. Jouluaaton joulukirkonkin pitäisi olla sellainen nopea kimppakiva. Tämäkin kehitys omalla tavallaan kertoo siitä, millaiseen maailmaan Vapahtaja syntyi. Se maailma on siis yhä olemassa.

Jouluna Jumala syntyi, paras Poika pakkasella. Tämä kylmyys ei tunnu sormenpäissä eikä varpaissakaan. Tämä pakkanen henkii sydämistämme. Pimeys, josta joulun profetia kertoo, ei ole sitä pimeyttä, jossa katseemme etsii kiintopisteitä, vaan kysymys on siitä, ettei sydämemme etsi muuta kuin nautintoja, menestystä ja ulkokultaisuutta.

Joulun kuvia katsellaan ilman alkeellisintakaan symboliikantajua. Tähdet ovat vain tähtiä, niin myös Betlehemin tähti. Joulukuusi on kuusi, joka lentää nopeimmillaan jo jouluaamuna roskalavalle. Tässä kehityksessä tosin protestanttisella eksegetiikalla on oma osuutensa. Ennen suuria kirkollisia juhliahan löytyy aina jostain jokin oppinut teologi, joka kertoo uusimpiin tutkimuksiin vedoten, että tähteä ei tainnut näkyä, neitsyttä ei tarvita, mutta isättömällä pojalla lienee sentään jotain käyttöä. ”Jumalalle on kaikki mahdollista” lienee sekin äskeiseen viitaten jokin myöhempi lisä. Nöyryys Jumalan edessä on vaihtunut nöyristelyksi maallistuvan ja järkeä korostavan kansan edessä. Se, mikä ei mahdu järkeen ei mahdu uskoonkaan.

Suomalaisesta yhteiskunnasta alkaa pyhyys ja sen tunto karista kovaa vauhtia. Vaikka tupo on jo haudattu (ehkä odottamaan ylösnousemustaan), niin heitänpä tässä kysymyksen, mistä syystä niitä pyhätyölisiä maksetaan. Jos kaiken on oltava tasasta harmaata arkea, niin varmaankin olisi oikeudenmukaista poistaa kaikenlaiset pyhälisät. Pyhätyökorvauksen ymmärrän parhaiten, jos kysymyksen taustalla olisi vakava vakaumuksellinen asia. Ennenhän sanottiin, ettei pyhätyöllä ole siunausta. Muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan? Hurskaan Jobin kirjasta luemme edelleen ajankohtaisia sanoja: ”Jumalalle jumalattomat sanovat: "Pysy loitolla meistä! Emme me piittaa sinun teistäsi." He ajattelevat: "Mikä on Kaikkivaltias? Miksi me häntä palvelisimme? Mitä hyödyttää pyytää häneltä apua?" He uskovat, että menestys on heidän omissa käsissään. Heidän ajatuksensa ovat kaukana Jumalasta.” (Job. 21:14–16)

Nykyjouluun liittyy suuri paradoksi. Joulun lapsella on useita nimiä. Yksi niistä on Immanuel, Jumala meidän kanssamme. Kun uskomme Jeesukseen, niin Jumala on kanssamme. Hän on lähempänä kuin lähin kännykkä, ja toimii varmemmin kuin kännykkä hädässä. Suomalainen joulunvietto alkaa olla yhtä kaukana Jumalasta kuin itä on lännestä. Kirkot tyhjenevät. Jos kirkot täyttyvät, niin niistä haetaan vain tunnelmaa ja hyviä fiiliksiä. Olen ihastuksella katsonutkin digiboksista Rooman Pietarinkirkon jouluyönmessua. Ihmisillä ei ollut kiire mihinkään. Polvistuminen uskontunnustuksen aikana siinä kohdassa, joka koskettaa joulun mysteeriä, sykähdytti sydänjuuriani. Pyhän isän saarnalla sai olla mittaa asian lisäksi. Sanottavaa ei häneltä puutu, vaikka joulusaarnoja on varmaan takana enemmän kuin minulla ikävuosia (41). Tänä jouluna tuli minulle äitiä ikävä!

 

Kaunis virsi kertoo sen, mikä on ikuisesti totta

Virsi 17 DIES EST LAETITAE
1.
Ilon päivä verraton
koitti maailmalle,
poika syntynyt kun on
neitsyt Marialle.
Taivaan Herra iäinen
ihmiseksi syntyen
tuli veljeksemme.
Isä antoi armossaan
ainoansa päälle maan
pelastajaksemme.

2.
Riemuviestin enkeli
kertoi paimenille:
"Vapahtajan lähetti
Isä ihmisille.
Lapsi teille syntynyt
seimessänsä lepää nyt,
hallitsija taivaan."
Orjan muodon otti hän,
antoi meille elämän,
luoksemme jäi vaivaan.

3.
Neitsyestä maailmaan
syntyi Jumalamme
käydäksensä kuolemaan
meidän puolestamme.
Sana tuli lihaksi,
Herra ihmislapseksi,
muuten hukkuisimme.
Ilman Herraa Jeesusta,
ilman ristin uhria
vaivaan joutuisimme.

4.
Halki maan ja taivasten
kaikuu kaikkialle
kiitoslaulu enkelten
armon Jumalalle:
"Jumalalle kunnia
olkoon korkeuksissa,
rauha maailmassa."
Kerran saamme kumartaa
Isän Poikaa ainoaa
taivaan kunniassa.

Säk. 1 latinalainen Dies est laetitiae 1300-luvulta. Saks. ja säk. 2 1422.
Ruots. ja säk. 3–4 Olavus Petri 1530. Suom. Jaakko Finno virsikirjaan 1583.
Uud. Samppa Asunta ja Anna-Maija Raittila 1984.

Tämä maailma on pakolaisten maailma, mutta Jumala on paras turva

4. joulupäivä eli Viattomien lasten päivä (28.12.2008)

Otsikko: Jeesus pakolaisena

Evankeliumi: Matt. 2: 13–21

Matt. 2: 13-21
Tietäjien lähdettyä Herran enkeli ilmestyi unessa Joosefille ja sanoi: "Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä mukaasi ja pakene Egyptiin. Pysy siellä, kunnes käsken sinun palata. Herodes aikoo etsiä lapsen käsiinsä ja surmata hänet."
Joosef heräsi unestaan, otti heti yöllä mukaansa lapsen ja hänen äitinsä ja lähti kulkemaan kohti Egyptiä. Siellä hän pysytteli Herodeksen kuolemaan asti. Näin kävi toteen, mitä Herra oli profeetan suulla ilmoittanut: "Egyptistä minä kutsuin poikani."
Kun Herodes huomasi, että tietäjät olivat pitäneet häntä pilkkanaan, hän raivostui. Hän antoi käskyn, että Betlehemissä ja sen lähistöllä oli surmattava kaikki kaksivuotiaat ja sitä nuoremmat pojat, sen ajan perusteella, jonka hän oli tietäjiltä saanut selville. Näin kävi toteen tämä profeetta Jeremian lausuma ennustus:
- Ramasta kuuluu huuto,
itku ja kova valitus.
Raakel itkee lapsiaan
eikä lohdutuksesta huoli,
sillä heitä ei enää ole.
Kun Herodes oli kuollut, Herran enkeli ilmestyi Egyptissä Joosefille unessa ja sanoi: "Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä mukaasi ja palaa Israelin maahan. Ne, jotka halusivat surmata lapsen, ovat kuolleet."
Joosef heräsi, otti mukaansa lapsen ja hänen äitinsä ja palasi Israelin maahan.

Arto Penttisen saarna Maaningan kirkossa

Sinulle, juuri sinulle on syntynyt Vapahtaja! Miten tätä lausetta pitäisi käsitellä? Onko aina kysymys jostain toisesta? Ainako se on joku toinen, joka tarvitsee Vapahtajaa? Joskus voisi olla hyvä, jos itse kukin asettuisi peilin eteen, ja sanoisi juuri näin: ”Sinulle, juuri sinulle on syntynyt Vapahtaja!” Sinulle ja minulle, meille kaikille, ja koko maailmamme on syntynyt Vapahtaja! Tämä on tärkeää ymmärtää ihan sydänjuuria myöten. Ehkäpä kuitenkin on syytä asiaa vielä selventää: ”Vaikka Jeesus syntyisi tuhat kertaa Betlehemissä, mutta ei sinun sydämessäsi, ei sinulla olisi joulua.” Jos ja kun uskot Jeesukseen, niin tosiasiassa lähin seimi on siis lähempänä kuin lähin puhelin, vaikka se olisi taskussa oleva kännykkä.

Mitä lienee koettu ja ajateltu Betlehemissä Herodeksen toimeenpanemien surmatöiden jälkeen? Varmaankin epätoivoa ja lohduttomuutta, vihaa ja masennusta. Ehkäpä joku kyseli tuskaisasti, miksi Jumala näin julmasti rankaisi! Ajatellaanpa itseämme! Kun hyvin menee, me iloitsemme siitä, että pärjäämme omillamme. Kun menee huonosti, me syytämme Jumalaa, ettei hän ole auttamassa meitä. Me syytämme Jumalaa enemmän kuin kiitämme häntä. Olkoon peilinämme Jumalan sana: ”Älköön kukaan kiusauksiin jouduttuaan ajatelko, että kiusaus tulee Jumalalta. Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän itse kiusaa ketään.” (Jaak. 1:13) Betlehemin lastenmurhat olivat Herodeksen, eivät Jumalan toimeenpanemia. Varsin haastavan näkökulman tähän tosin tuo se, mitä päivän evankeliumista luemme: ”Näin kävi toteen tämä profeetta Jeremian lausuma ennustus.” Ettäkö Jumalan suunnitelmiin oli kirjattu tällainen silmitön järjettömyys? Vieläkään Jumalan tiliin ei tätä eikä muitakaan surmatöitä voi laittaa. Jo syntiinlankeemuskertomuksesta voisimme oppia sen, ettemme voi omaa vastuutamme sälyttää kenellekään muulle, ei naiselle, ei miehelle, ei käärmeelle, eikä ainakaan Jumalalle. Näinhän luemme Jumalan sanasta: ”- Sinulle, ihminen, on ilmoitettu, mikä on hyvää. Vain tätä Herra sinulta odottaa: tee sitä mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen.” (Miik. 6:8) Saarnaajan kirjasta luemme näin: ”On parempi kuunnella viisaan hiljaisia sanoja kuin houkkien johtajan huutoa.” (Saarn. 9:17)

Sillä on varmasti merkitystä, että Jeesus vanhempineen joutui pakolaisiksi. Vaikka eivät he olleet ensimmäisiä eivätkä valitettavasti viimeisiä pakolaisia tässä maailmassa. Jeesus syntyi ihmiseksi ja jakoi tämän inhimillisen todellisuutemme tavalla, johon ei ymmärryksemme varmasti yllä. Tänään joulun sydämiä hellyttävä kertomus seimenlapsesta saa rinnalleen kertomuksen Mooseksen syntymän jälkeisistä tapahtumista. Kun nämä kertomukset asetetaan rinnakkain, tuntuu selkeä yhteys löytyvän Vanhan ja Uuden testamentin välillä. Betlehemin lastenmurha tapahtui sen jälkeen kun tieto Jeesuksen syntymästä oli kulkeutunut Herodeksen korviin. Egyptissä uusi kuningas eli farao koki israelilaiset uhkaksi ja toteutti mielipuolisen tekonsa. Uusi farao ei tiennyt Joosefista yhtään mitään. Faraon tappokäsky ajoi Mooseksen veden varaan kaislakoriin. Jos vallanhimo oli sokaissut faraon sydämen, niin hänen tyttärellään sydän oli paikoillaan, ja niin Mooses pelastui, ja myöhemmin johdatti israelilaiset kohti luvattu maata. Kysymys on Jumalan suunnitelmista. Jumala on ilmoittanut hyvän tahtonsa ihmisille, mutta koska nämä eivät sitä kuitenkaan noudata, niin Jumala joutuu laatimaan ihmisiä varten uuden tiekartan. Jumalan suunta on siis aina selvä, toisin on meidän ihmisten laita. Ei ole suinkaan aina kartan vika, jos suunnistaja eksyy. Niin faraolle kuin kuningas Herodekselle, kuten monille muillekin vallanhimon sokaisemille johtajille voisi sanoa näin: ”Kuulkaa, johtajat! Te väännätte suoran vääräksi ja pidätte oikeutta pilkkananne, te rakennatte veritöin ja vääryyden keinoin.”(Vrt. Miik. 3:9–10)

Mitä me voimme tänään oppia? Ainakin sen, että meidän olisi parempi ottaa vastaan Jeesus jouluvieraana ja Vapahtajana, kuin ajaa hänet ulos pakosalle. Tämän päivän epistolassa ovat myös tärkeät sanat: ”Kenenkään teistä ei tule kärsiä murhamiehenä tai varkaana tai pahantekijänä tai toisten petkuttajana.” (1. Piet. 4:15) Jälleen tahdon korostaa, että syyllistä ei yleensä kannata etsiä ulkopuolelta. Me kaikki tarvitsemme psalmin rukousta: ”Tutki minut, Jumala, katso sydämeeni. Koettele minua, katso ajatuksiini. Katso, olenko vieraalla, väärällä tiellä, ja ohjaa minut ikiaikojen tielle.” (Ps. 139:23)

Tapaninpäivä ja tämä päivä muistuttavat omalla tavallaan siitä, mitä lopulta merkitsee puhe Vapahtajasta. Jeesuksen kuoleman hetkellä jopa pakana antoi hyvän todistuksen: ”Kun sadanpäällikkö näki, mitä tapahtui, hän antoi Jumalalle kunnian ja sanoi: "Tämä mies oli todella viaton." (Luuk. 23:47) Ei ole olemassa sellaista ihmistä, ei alhaalla eikä ylhäällä, joka ei tarvitsisi Vapahtajaa. Eiköhän tänäänkin kuvattu osa ihmiskunnan historiaa kerro sen, mitä Rooman piispa kirjoittaa uudessa, äskettäin suomennetussa kirjassaan: ”Ihmisten valtakunta pysyy ihmisten valtakuntana, ja se, joka väittää voivansa rakentaa maailmasta onnelan, antaa periksi Saatanalle ja pelaa maailman hänen käsiinsä.” (Joseph Ratzinger: Jeesus nasaretilainen, EDITA 2008) Jeesus sanoo: ”Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan.” (Joh. 8:44) Kuulkaamme siis häntä, josta Raamattu todistaa: ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.” (Joh. 1:14)

Me kylmin käymme sydämin, laps' sivuun vain jos jää

2. joulupäivä eli Tapaninpäivä (26.12.2008)

Otsikko: Kristuksen todistajat

Evankeliumi: Joh. 1: 1-14 (1. joulupäivän teksteistä)

Arto Penttisen saarna

Vanhusten Palvelutalo Viljami

 

Tämän 2. joulupäivän varsinaiset tekstit kertovat marttyyreistä ja erityisesti ensimmäisen kristillisen marttyyrin Stefanoksen julmasta kohtalosta kivittäjiensä käsissä. Toisen joulupäivän nimihän eli tuo Tapaninpäivä johtuu nimestä Stefanos. Tämän pyhäpäivän aihe on ”Kristuksen todistajat”. Jotta olisimme todellisia Kristuksen todistajia, tarvitsemme rohkeutta ihmisten edessä ja nöyryyttä Jumalan edessä. Nykyaikainen nettisanakirja selittää sanan rohkeus näin: ”Rohkeus on uskallus tehdä asioita välittämättä pelosta, kivusta, vaarasta, epävarmuudesta tai pelottelusta.” Sananlaskujen kirjassa rohkeudesta puhutaan puolestaan näin: ”Rohkeus auttaa kestämään sairaudenkin, mutta kuka jaksaa elää, jos rohkeus pettää?” (Sananl. 18:14) Stefanoksen rohkeus kesti loppuun saakka ja tätä hän osoitti myös siinä, että hän rukoili niiden puolesta, jotka uhkasivat hänen henkeään.

Tapaninpäivä kertoo siis vastaansanomattomasti sen, millaiseen maailmaan Jeesus syntyi, ja mikä tulisi olemaan Jeesuksen jumalallinen tehtävä ja kutsumus. Ennen kuin Jeesus oli syntynyt, ”Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin. Simeon siunasi heitä ja sanoi Marialle, lapsen äidille: Tämä lapsi on pantu koetukseksi: monet israelilaiset kompastuvat ja monet nousevat. Hänet on pantu merkiksi, jota ei tunnusteta, ja sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä. Näin tulevat julki monien sisimmät ajatukset.” (Luuk. 2:33–35)

”Sana tuli lihaksi”, näin todistaa Joulun ilosanoma tänäänkin. Kysymys on Jumalan luovasta Sanasta, Sanasta, joka on väkevä ja voimallinen, kuten voimme lukea heprealaiskirjeestä: ”Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme. Jumalalta ei voi salata mitään. Kaikki, mikä on luotu, on avointa ja alastonta hänelle, jolle meidän on tehtävä tili.” (Hepr. 4:12–13) Nämä ovat voimakkaita ja väkeviä sanoja, mutta niillä täytyy olla sijansa joulussakin. Vapahtajan syntymäjuhla ei voi jäädä miksikään pehmeäksi tunnelmoinniksi. Kysymys on kuitenkin tulevaisuudesta ja toivosta. ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme.” Jeesuksen ihmiseksi tuleminen on pelastuksemme kannalta ehdottoman tärkeää ja perusteltua. Vaikka ihminen ei voi pelastaa itseään, on pelastus jonain tuonpuoleisena todellisuutena mahdottomuus. Jumalan täytyi tulla ihmiseksi. Jeesus syntyi veljeksemme, mutta ilman syntiä. Voisiko tätä kuvata puhuttelevammin mikään muu kuin joululaulu: ”Ja neitsyt pikkupoijuttansa povellansa vie, ja äidillä on kyynelissä silmä. Oi, piltti pieni, eihän vain sun liian kylmä lie? Tää maailma on niin kylmä, niin kylmä. Niin lämpimästi lempinyt on poika maailmaa, ja äidillä on kyynelissä silmä. Oi, oi, poikaseni, ristinkö ne sulle rakentaa? Tää maailma on niin kylmä, niin kylmä.”

(Syy siihen, miksi en käyttänyt Palvelutalo Viljamin messussa toisen joulupäivän tekstejä on tämä: Tapaninpäivänä kirkkoon ei tulisi todennäköisesti juuri lainkaan kirkkokansaa. Viljamin vanhukset puolestaan eivät ole päässeet joulukirkkoon lainkaan. Toisen joulupäivän tekstit ovat kaikkea muuta kuin jouluiset. Halusin antaa vanhuksille joulumessun, jota ei aiemmin heille ole tarjottu. Periaatteessa olen sitä mieltä, että joulun pyhäpäivillä on oma sisältönsä, niin aatolla, kuin joulupäivällä, Tapaninpäivästä puhumattakaan. Ongelma on siinä, että nykyihmisen joulukirkko on aattopalvelus, jolloin itse asiassa ei joulua edes vielä ole.)

Puer natus in Bethlehem! Venite, adoramus!

Ajankohta: Jouluaamu (25.12.2008)

Otsikko: Nyt Betlehemiin!

Evankeliumi: Luuk. 2: 1-20

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä." Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen: - Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa. Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: "Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti." He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä. Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.

Arto Penttisen joulusaarna

Maaningan kirkossa

Tervetuloa paimenten seuraan! Enkä tarkoita paimenilla vain meitä pastoreita. Pyhä joulun evankeliumi kutsuu meitäkin paimenten sanoin: ”Nyt Betlehemiin!” Tehkäämme matkaa Jeesus-lapsen seimen ääreen paimenten seurassa ”täynnä kiitosta ja hämmästystä”.

Yön pimeydessä olemme mekin tulleet tänne kirkkoon. Yön pimeydessä kulkivat paimenetkin kohti Vapahtajan seimeä. Mistä on kysymys yön pimeydessä? Pyhään yöhön päättyi pitkän pitkä odotus. Tätä yötä edelsivät jumalallisen profetian lupaukset: ”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus. Sinä teet runsaaksi riemun, annat suuren ilon.” (Jes. 9:1-2) Kuoleman varjon maassa eivät eläneet vain ne ihmiset, jotka elivät yli kaksi vuosituhatta sitten. Kuoleman varjon maassa mekin elämme. Tästä kertovat Jokelan ja Kauhajoen järisyttävät kauheudet ja monet muut huumeiset harharetket.

Tässä mielessä on tärkeää muistaa, että ensimmäisenä jouluna ei todellakaan ollut lunta. Ei ollut myöskään joulupukkia tonttuineen ja rekineen. Ensimmäisenä jouluna ei vallinnut kaikkinainen yltäkylläisyys. Ensimmäisenä jouluna jumalallisen pyhyyden armorikas kirkkaus valaisi synnin pimentämän maailman. Ensimmäinen joulu ei ollut kultainen muuten kuin jumalallisen armon merkeissä. Miten menee tämä joulumme? Tavoitteleeko sydämemme muuta kuin alennusmyyntien tavarataivasta joulunpyhien jälkeen? Lahjoissa ei sinänsä ole välttämättä mitään väärää, jos vain muistamme lahjoista parhaimman. Tämä lahja, Jeesus, muistuttaa meitä: "Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi. Silmä on ruumiin lamppu. Jos silmäsi on terve, koko ruumiisi on valaistu. Jos silmäsi ovat huonot, koko ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, millainen onkaan pimeys!” (Matt. 6:19–23)

Maallinen joulu jo päättyi jouluaattoiltaan, jolloin taivaisen joulun alku vasta häämöttää. Nyt on aika soittaa joululauluja niin että naapuriin kuuluu. Siitä syystä ja myös jo sanomaani liittyen lainaan yhden laulun sanoja: ”Ja neitsyt pikkupoijuttansa povellansa vie, ja äidillä on kyynelissä silmä. Oi, piltti pieni, eihän vain sun liian kylmä lie? Tää maailma on niin kylmä, niin kylmä.” Kyllä, tämä laulu on joululaulu, joka liittyy juuri tähän juhlaan jota vietämme. Laulu kuuluu Vapahtajamme armorikkaaseen syntymäjuhlaan. Ensimmäinen joulu ei ollut suomalaisittain kylmä. Ainakaan, jos ajattelemme lämpötiloja. Mutta mekin ymmärrämme laulun ”yskän”, jos ajattelemme toisen, ehkä tutumman laulun sanoja: ”Me käymme joulun viettohon niin maisin miettehin, nuo rikkaan täyttää aatokset, ja mielen köyhänkin: Suun ruoka, juoma, meno muu. Laps’ hankeen hukkuu, unhoittuu. Turhuuden turhuus kaikki on, niin turhaa touhu tää; me kylmin käymme sydämin, laps’ sivuun vain jos jää. Me lahjat jaamme runsahat, Laps’- tyhjät kätes ihanat.” Tätä laulua on tänäkin jouluna rinta rottingilla laulettu kauneimmissa joululauluissa kautta koko Suomen. Me laulamme näin ja elämme kuitenkin aivan toisin. Näin on, vaikka laulun sanat ovat selkeää ja ymmärrettävää kieltä. Niin kuin nämäkin sanat Raamatusta, hyvin jouluun sopivat: ”Jumalan valtakunta ei ole syömistä eikä juomista, vaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa, jotka Pyhä Henki antaa.” (Room. 14:17)

Rakkaat kristityt, sisaret ja veljet Kristuksessa! Onnitelkaamme toisiamme, sillä olemme vasta tärkeän juhlakauden alussa. Emme ole menettäneet vielä mitään, mitä emme saisikaan menettää. Saamme rukoilla vanhan kirkkorukouksen sanoin: ”Tule, Pyhä Henki, laskeudu taivaasta alas, tänne, meidän sydämissämme Kristusta kirkastamaan.” Jeesus syntyi ihmiseksi meidän pelastuksemme tähden. Jos joku on murehtinut köyhyyttään, niin muistakoon nyt, että ensimmäinen joulu syntyi meidän maksukyvyttömyytemme tähden. Oikeastaan inhimillinen velkasaldo oli paisunut jo yli äyräitten. Nykyistä maailmantilannetta ei voi edes verrata siihen, kun Jumalan täytyi tulla ihmiseksi. Mitä on raha tai sen puute, jos rakkautta ei ole laisinkaan? Tämäkin on meille tuttua. Jeesus syntyi siis, jotta ihminen pelastuisi. Tähän me, taivaaseen päästäksemme, tarvitsemme Jeesusta, parasta Poikaa pakkasella. Jatkan nyt äsken lainaamaani laulua: ”Niin lämpimästi lempinyt on poika maailmaa, ja äidillä on kyynelissä silmä. Oi, oi, poikaseni, ristinkö ne sulle rakentaa? Tää maailma on niin kylmä, niin kylmä.”

Joulu on Vapahtajamme armorikas syntymäjuhla. Jeesus on Vapahtaja ristin ja ylösnousemuksen tähden. Joulun sanoma Vapahtajasta on meidän elämämme todellinen rikastuttaja: ” Ah Herra! sinä kaikk´ kappaleet loit, Kuinkas olet alentan´ sinua noin, Että makaat heinäin ja pahnain pääll´, Joit´ juhdat ja härjät syövät tääll´. Nämä sinun silkkis, lakan´=liinas, Herrain Herra, taiwaan Kuningas! Kaikk´ kalliimmat kultaiset waatteet, Huonot olis´ sinull´ sittek´ maata. Näin syntyä köyhyydess´ kelpas´ sinun: Ett´s taiwaass´ saattaisit rikkaaks´ minun, Annoit täll´ tietää, ett´ turha on juur´ Maailman meno, kemppi, koreus suur´. Ah Jesuinen, minun Herraisen´! Tule minun sydämen´ karsinaiseen, Älä erkane minust´ murheess´, tuskass´, Anna minun olla oikiass´ uskoss´. Täst´ sangen suurest´ ihastun, Ett´s tänne tykön´ olet astun´, Tain edest´ sinua kiitän, Christe! Ynn´ Isää, Pyhää Henkee ylistän.”