2. joulupäivä eli Tapaninpäivä (26.12.2008)
Otsikko: Kristuksen todistajat
Evankeliumi: Joh. 1: 1-14 (1. joulupäivän teksteistä)
Arto Penttisen saarna
Vanhusten Palvelutalo Viljami
Tämän 2. joulupäivän varsinaiset tekstit kertovat marttyyreistä ja erityisesti ensimmäisen kristillisen marttyyrin Stefanoksen julmasta kohtalosta kivittäjiensä käsissä. Toisen joulupäivän nimihän eli tuo Tapaninpäivä johtuu nimestä Stefanos. Tämän pyhäpäivän aihe on ”Kristuksen todistajat”. Jotta olisimme todellisia Kristuksen todistajia, tarvitsemme rohkeutta ihmisten edessä ja nöyryyttä Jumalan edessä. Nykyaikainen nettisanakirja selittää sanan rohkeus näin: ”Rohkeus on uskallus tehdä asioita välittämättä pelosta, kivusta, vaarasta, epävarmuudesta tai pelottelusta.” Sananlaskujen kirjassa rohkeudesta puhutaan puolestaan näin: ”Rohkeus auttaa kestämään sairaudenkin, mutta kuka jaksaa elää, jos rohkeus pettää?” (Sananl. 18:14) Stefanoksen rohkeus kesti loppuun saakka ja tätä hän osoitti myös siinä, että hän rukoili niiden puolesta, jotka uhkasivat hänen henkeään.
Tapaninpäivä kertoo siis vastaansanomattomasti sen, millaiseen maailmaan Jeesus syntyi, ja mikä tulisi olemaan Jeesuksen jumalallinen tehtävä ja kutsumus. Ennen kuin Jeesus oli syntynyt, ”Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin. Simeon siunasi heitä ja sanoi Marialle, lapsen äidille: Tämä lapsi on pantu koetukseksi: monet israelilaiset kompastuvat ja monet nousevat. Hänet on pantu merkiksi, jota ei tunnusteta, ja sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä. Näin tulevat julki monien sisimmät ajatukset.” (Luuk. 2:33–35)
”Sana tuli lihaksi”, näin todistaa Joulun ilosanoma tänäänkin. Kysymys on Jumalan luovasta Sanasta, Sanasta, joka on väkevä ja voimallinen, kuten voimme lukea heprealaiskirjeestä: ”Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme. Jumalalta ei voi salata mitään. Kaikki, mikä on luotu, on avointa ja alastonta hänelle, jolle meidän on tehtävä tili.” (Hepr. 4:12–13) Nämä ovat voimakkaita ja väkeviä sanoja, mutta niillä täytyy olla sijansa joulussakin. Vapahtajan syntymäjuhla ei voi jäädä miksikään pehmeäksi tunnelmoinniksi. Kysymys on kuitenkin tulevaisuudesta ja toivosta. ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme.” Jeesuksen ihmiseksi tuleminen on pelastuksemme kannalta ehdottoman tärkeää ja perusteltua. Vaikka ihminen ei voi pelastaa itseään, on pelastus jonain tuonpuoleisena todellisuutena mahdottomuus. Jumalan täytyi tulla ihmiseksi. Jeesus syntyi veljeksemme, mutta ilman syntiä. Voisiko tätä kuvata puhuttelevammin mikään muu kuin joululaulu: ”Ja neitsyt pikkupoijuttansa povellansa vie, ja äidillä on kyynelissä silmä. Oi, piltti pieni, eihän vain sun liian kylmä lie? Tää maailma on niin kylmä, niin kylmä. Niin lämpimästi lempinyt on poika maailmaa, ja äidillä on kyynelissä silmä. Oi, oi, poikaseni, ristinkö ne sulle rakentaa? Tää maailma on niin kylmä, niin kylmä.”
(Syy siihen, miksi en käyttänyt Palvelutalo Viljamin messussa toisen joulupäivän tekstejä on tämä: Tapaninpäivänä kirkkoon ei tulisi todennäköisesti juuri lainkaan kirkkokansaa. Viljamin vanhukset puolestaan eivät ole päässeet joulukirkkoon lainkaan. Toisen joulupäivän tekstit ovat kaikkea muuta kuin jouluiset. Halusin antaa vanhuksille joulumessun, jota ei aiemmin heille ole tarjottu. Periaatteessa olen sitä mieltä, että joulun pyhäpäivillä on oma sisältönsä, niin aatolla, kuin joulupäivällä, Tapaninpäivästä puhumattakaan. Ongelma on siinä, että nykyihmisen joulukirkko on aattopalvelus, jolloin itse asiassa ei joulua edes vielä ole.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti