Usko on iloinen asia! Miksi me sanomme kuitenkin sen usein niin vakavin naamoin? Usko on suurin ja ihmeellisin elämämme voimavaroista. Mutta ei sen tarvitse olla tosikkomainen asia. Pyhän Jumalan edessä voi sekä itkeä että nauraa. Usko on alusta loppuun Jumalan tekoa Pyhän Hengen voimassa. Meidän uskomme on aarre saviastioissa.
Tiedämme, että joskus soppa saa makua astiasta. Ei ole aivan sama, miten maittava ateria valmistetaan. Ei ole myöskään aivan sama miten elämme ja miten uskomme. Näitä kahta mainitsemaani asiaa, elämää ja uskoa, ei voi erottaa toisistaan, mutta eivät ne merkitse samaakaan. Kaikkea ei pidä, tarvitse, eikä edes saa hengellistää. Usko ei anna meille valmista ymmärrystä kaikesta. Ihminen ei ole Jumala. Meillä on ymmärrystä etsivä usko. Yksi peruslähtökohdista on se, että jokainen meistä elää ja on olemassa siksi, että se on hyvän Jumalan pyhä tahto. Jumala tahtoo, että kaikki tulisivat tuntemaan totuuden ja näin pelastuisivat. Jumala rakastaa meitä ehdoitta ja varauksitta. Näin hän tekee, koska Jeesus on maksanut laskun puolestamme.
Usko ei tee ihmisestä toisia parempaa. Uskovalla vain on sydän taivaassa ja jalat tukevasti maan kamarassa. Usko ei tee ihmisestä myöskään toisia huonompaa. Voiko olla kenelläkään sen suurempaa taetta ihmisarvolleen kuin on Jumalan luomistyö ja –tahto? Ihmisarvon takeita eivät ole menestys, terveys, rikkaus, ja monet muut asiat. Me olemme kaikki olemassa ihan tositarkoituksella.
Usko näkee Jeesuksessa Jumalan Pojan, jolla on valta tehdä Jumalan tekoja. Miksi me uskoisimme omaan mahdottomuuteemme, kun Jumalan kädessä ovat kaikki mahdollisuudet. Jumala tahtoo parantaa sairaat, nostaa masentuneet uuteen rohkeuteen ja herättää kuolleet elämään. Kyse ei ole vain ruumiillisesti kuolleista, vaan kyse on yhtä paljon myös hengellisesti kuolleista. Jumala voi vaihtaa tyhjyytemme ja merkityksettömyytemme toivoon ja tulevaisuuteen.
Jeesuksen eläessä monet epäilivät häntä tai loukkaantuivat häneen, torjuivat hänen jumaluutensa ja pitivät häntä kansanvillitsijänä. Näin on yhä tänä päivänä. Moni ärsyyntyy "jeesustelusta". Monelle Jeesus-nimen lausuminen on jo tuota "jeesustelua". Meidän on rukoiltava Pyhää Henkeä avuksemme. Hän on Viisauden Henki, Rohkeuden Henki, Rakkauden Henki. Pyhä Henki on vahva puolustajamme synnin ja pahan valtaa vastaan. Pyhä Henki antaa meille turvallisen ymmärryksen omasta syntisyydestämme ja Jumalan Sanassa näyttää meille Jeesuksen. Jeesus on kulkenut koko ihmisen tien. Hän on kipujen mies ja sairauden tuttava. Jeesuksessa me saamme varmuuden siitä, että Jumala todella rakastaa meitä ja hän ymmärtää meitä. Jeesuksessa Jumala katsoo meitä ja näkee synnin ja kuoleman vallasta lunastettujen lauman.
Usko ja epäusko taistelevat myös jokaisen kristityn sydämessä. Uskontunnustus on paitsi tunnustus myös rukous: Herra, minä uskon. Auta minua epäuskossani. Lisää uskoani. Lisää toivoani. Lisää rakkauttani. Jumalalta me saamme rukoilla kaikkea sitä, mitä me elääksemme tarvitsemme. Ja Jumala antaa sen, mitä me elääksemme tarvitsemme. On turvallista ajatella tätä kaikkea myös yhteisen elämämme kannalta. Eihän hän yhdelle kaikkea sitä anna, mitä rukoilemme ja haluamme. Usein hän antaa paljon enemmän, ja tämän ymmärrämme parhaiten seurakuntayhteydessä. Meidän on ajateltava erityisesti sitä, mikä vahvistaa lähimmäistämme. Siksi Jeesuksen seuraaja joutuu arvioimaan oman uskonsa perusteita: Katso, olenko vieraalla, väärällä tiellä ja ohjaa minut ikiaikojen tielle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti