Ensi sunnuntaina on Valvomisen sunnuntai eli toisin sanoen kirkkovuoden toiseksi viimeinen sunnuntai. Kirkkovuosi on muodostaa kehyksen jokaiselle sunnuntain jumalanpalvelukselle. Jumalanpalveluksen kannalta tärkeämpää on siis se, että vietämme Valvomisen sunnuntaita, kuin se, että kyseessä on marraskuun 15. päivä. Harmittelen edelleen, että lehtien kirkollisissa ilmoituksissa tuo kirkkovuoden ajankohta näkyy kovin harvoin.
Elämää kutsutaan usein matkaksi. Mieleeni nousee yksi monista matkoista. Olen junassa matkalla Budapestistä Györiin. Matkustan yksin. En tiedä aikataulusta mitään, sillä olen junassa yllättäen. Pian huomaan, ettei tässä junassa ole kuulutuksia, eivätkä asemien kyltit näy pimeässä helmikuun illassa. Tunnen itseni hermostuneeksi. Jonkin ajan kuluttua ajattelen, että minun täytyy olla jo lähellä päämäärää, ja siirryn jo junan eteiseen. Siellä seisoo onneksi englannintaitoinen konduktööri. Kysyn häneltä, olemmeko jo Györissä. Hän sanoo: Emme toki vielä. Mene takaisin ja ota vielä nokkaunet. Menen istumaan siihen vaunuosastoon josta läksin laukkuani raahaamaan. Siellä on nuoria. Kysyn, osaavatko he englantia, ja he osaavat. Pyydän heitä kertomaan, kun olemme Györissä. He suostuvat hymyillen.
Lopunajoilla, siis päämäärään saapumisella on saatettu pelotellakin. Minusta olisi kauheampaa jäädä kuin nalli kalliolle matkan varrelle. Olen vieläkin kiitollinen tuolle ystävälliselle unkarilaiselle konduktöörille. Hän ei sallinut minun jäävän junasta ennen aikojaan. Ilman häntä minä olisin astunut pimeälle asemalle ties missä ilman mitään puhelinnumeroa ja osoitetta. Raamatussa löytyy elämäsi matkaa varten "konduktöörin" kuvaus: "Aina kun olet eksymässä tieltä, milloin oikeaan, milloin vasempaan, sinä omin korvin kuulet takaasi ohjeen: - Tässä on tie, kulkekaa sitä." (Jes. 30:21)Olen iloinen, että sain tehdä matkaa noiden unkarilaisten nuorten seurassa. Emme me keskustelleet, mutta he antoivat minulle turvallisen mielen. Jo alussa Jumala tarkoitti meidät avuksi ja tueksi toisillemme: "Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen." (1. Moos. 2:18) Tuskin tuo kohta vain avioliittoa tarkoittaa.
Junassa voi nukkua, jos ei ole vaaraa, että menee oman aseman ohitse. Tuossa unkarilaisessa junassa en pystynyt enkä halunnut nukkua. Pelkäsin meneväni määränpääni ohitse. Ei ole samantekevää, mihin olemme menossa, vaikka siltä välillä tuntuisikin.
Pysyvä asuinsija on nykyään jo melkoinen harvinaisuus. Yhä useampi on matkalla suuren osan elämästään. Niinpä nykyihminenkin pystyy halutessaan jollakin tavoin käsittämään tämän sunnuntain sanoman, jonka mukaan ihmisellä ei ole täällä pysyvää asuinsijaa. Mutta muistammeko, että toivomme onkin se, että kuljemme kohti pysyvää asuinsijaa, jonka Jumala itse on valmistanut? Tämä elämä on vain kalpea heijastus siitä, mitä on edessä. Nyt katselemme kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin.
Nykyään sanotaan, että meitä ihmisiä riittää moniin juniin. Siitä, mitä olen jo kertonut yhdestä junamatkastani, tulee vielä mieleeni tämä: "Me käymme yhtä matkaa rukoillen kohti taivasta. On määränpäämme yksi ja yksi tie on kaikilla. Se tie on Jeesus Kristus. Yön, myrskyn vaaroissa me saamme aamuun luottaa ja laulaa voitosta." (Virsi 444: 2)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti