Käykäämme nyt Jerusalemiin
Kun ajattelen joulun ja pääsiäisen nykymenoa maassamme, niin mieleeni nousee kysymys, muistammeko me luterilaiset Raamatun sanat, joiden mukaan Jumalan valtakunta ei ole syömistä ei juomista? Miksi luterilaisessa kirkossa muistetaan aina muistuttaa, että paaston ei tarvitse merkitä sitä, että ruokapaastoa tarvittaisiin? Miksi pitäisi korostamalla korostaa eroa ortodoksiseen kirkkoon? Meillä olisi paljonkin oppimista idän kristityiltä siinä, mikä liittyy suureen paastoon ja pyhään pääsiäiseen. Me taidamme olla todellakin niitä pitkäperjantain kristittyjä. Olisi todella tärkeää päästä myös ylösnousemukseen.
Mutta mehän lausumme vakavalla naamalla: ”Usko on iloinen asia!” Me korostamme järkeä ja ohitamme siten uskon, joka on Jumalan antama lahja. Vähäinenkin usko on uskoa. Eihän sitä tarvita Jeesuksenkaan mukaan kuin sinapinsiemenen verran. Mitään uskon mittaria ei sitä paitsi ole olemassakaan, vaikka useinhan se siltä tuntuu. Keitä me olemme arvioimaan toinen toisemme uskoa? Miksi johonkin herätysliikkeeseen kuuluminen varmistaisi muka sen, että olemme oikeassa uskossa? Uskoa vaikka meillä on vähän, niin sittenkin Jeesus tulee ”tähän”! Siis sulle ja mulle! Tule, Jeesus, ja siunaa lastas. On tuulinen maailman tie! Siksihän hankin albaksikin sen munkin kaavun, josta minua takanapäin on arvosteltu. Leveät hihat ovat liian leveitä, vaikka missään ei ole määrätty mikä on oikea leveys.
Kirkko ei syntynyt Suomessa vasta 1500-luvulla, vaikka siltäkin joskus tuntuu. Tiesitkö muuten sitä, että 1700-luvulla luterilaisessa kirkossakin suitsutettiin, enkä tarkoita tupakointia. Kelloakin taidettiin kilistää ehtoollisen asetussanojen yhteydessä. Jos nämä nyt tekisin, niin minut haukuttaisiin hereetikkona, siis harhaoppisena. Sanan kirkko on minusta aivan liian puhtaaksi viljelty. Olemme unohtaneet, että ihminen on kokonaisuus. Ihmisellä on siis muitakin elimiä kuin vain korvat ja aivot.
Tervetuloa paastonajan jumalanpalveluksiin! Kerta toisensa jälkeen evankeliumeissa kerrotaan, miten Jeesus menee niiden luokse, joita muut karttavat. Jeesus kuuntelee ja armahtaa niitä, joita muut halveksuvat. Jeesus koskettaa niitä, joista muuta varoittavat nokka tuhisten. Mutta Jeesus ei silti kehota jatkamaan matkaa, joka kulkee harhaan. Jeesus ei katso kaikkea sormien läpi. Mutta Jeesuspa ymmärtää. Hän ei ole kaveri joka vain sanoo ymmärtävänsä. Jeesus ymmärtää sinua ja minua ihan aikuisten oikeesti. Mutta meidänpä täytyy tulla lapsiksi, että voisimme vastaanottaa tämän ymmärryksen. Älkäämme koskaan tehkö aborttia sisäiselle lapsellemme. Tulkaamme avoimiksi Jumalan rakkaudelle ja armolle, hyvyydelle ja uskollisuudelle, kauneudelle ja iankaikkisuudelle. Ja jos tämä tuntuu vaikealta, niin rukoilkaamme sydämiimme Lohdutuksen, Viisauden ja Ymmärryksen Henkeä. Kun kirjoitin tuohon sanan viisaus, niin onkin taas muistutettava, että Raamatun todistuksen mukaan Jumalan viisaus on hulluutta ihmisen silmissä ja järkeä korostavassa ymmärryksessä.
On todella turvallista se, ettei ihminen käsitä Jumalaa. Jumalassa ainoastaan yhdistyvät pyhyys ja hyvyys. Meidän ihmisten kohdalla tällaista yhdistelmää ei tarvitse edes kuvitella. Tästähän muistuttaa tämä paastonaikakin. Paastonaika on kuin lyhytelokuva inhimillisestä todellisuudesta ja Jumalan iankaikkisuudesta. Jeesuksessa on näiden todellisuuksien kohtauspiste: Missä rakkaus ja laupeus, missä laupeus, siellä Jumala (on)! Kun rohkeasti astut Jeesuksen seurassa Jumalan rakkauden uhritielle, saat pian havahtua siihen ihanaan todellisuuteen, missä Jumala rakkaudellaan voi tehdä sinut uudeksi. Kun pääsiäinen koittaa, se kutsuu kaikkia kristittyjä elämään uudessa kuuliaisuudessa. Tämä nyt alkava paasto on tärkeä matka sydämiimme ja sitä kautta kohti lähimmäistä, jonka Jumala on laillani luonut omaksi kuvakseen.
Kasteessa meille on sanottu: ”Älä pelkää! Minä olen sinut lunastanut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut. Sinä olet minun! Meillä ei siis ole omistusoikeutta elämäämme, sen sijaan meillä on vastuullisen käyttäjän oikeudet ja velvollisuudet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti