Ken tahtoo käydä Herran askelissa?

Usko on Jumalan lahja ja Pyhän Hengen työtä

 

Armoa, rakkautta ja uskoa ei kukaan voi ansaita. Me nykyiset ihmiset emme varmaankaan ymmärrä, että usko ei merkitse ansiota. Rakkautta ja armoa ei voi ostaa keneltäkään. Ansaitseminen on kuitenkin meille tärkeää. Usko yhdistää meidät Kristukseen Jeesukseen, joka on ansainnut meille iankaikkisen elämän toivon. Jumalalle emme voi siis esitellä ansioitamme. Silti teot ovat tärkeitä. Ilman tekoja usko on kuollutta. Silti emme teoilla ansaitse pelastusta. Kristus on ainoa todellinen ansiomme Jumalan edessä. Mutta tämä ansio tuleekin Jumalan kädestä: Jumala on rakastanut maailmaan niin paljon, että Hän antoi ainoan Poikansa!

Aiemmin saarnat olivat varsin synkkiä sanoja täynnä. Syntiä ja syyllisyyttä korostettiin niin paljon, että tuskinpa kukaan pääsisi taivaaseen. Jumalan armon salaisuus on oikeastaan se, että jos tosiaan korostamme ansioitamme, niin synneillämme olemme pelastuksen toivon ansainneet. Jumala lähetti ainoan Poikansa tähän maailmaan meidän syntiemme vuoksi: Maksettu on velkani mun. Ylistys olkoon ristiinnaulitun! Kaikki ovat tehneet syntiä, näin Raamattu korostaa. Mutta myös näin: Missä synti on kasvanut suureksi, niin siellä armo on kasvanut vielä suuremmaksi. Rakkaus peittää paljotkin synnit, mutta tämä rakkaus on Jumalan rakkautta. Jumala on rakkaus, ja jokainen joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan.

Meidän ei pidä sanoa, ettei kukaan pääse taivaaseen. Meidän pitää sanoa se, että Jeesus Kristus on tie, totuus ja elämä. Kristus on portti iankaikkiseen elämään. Niinpä todellisen elämän portissa lukee: armo ja totuus. Näitä me tarvitsemme, armoa ja totuutta, totuutta ja armoa. Kannattaa miettiä, haluammeko viestiä: ARMOA EI: HIRTEEN! Vai näin: ARMOA: EI HIRTEEN!

Ensi sunnuntai on Laskiaissunnuntai. Aika kumma nimitys sekin. Eihän tosiasiassa paastontielle laskeuduta, vaan paremminkin sinne pitäisi meidän kaikkien nousta. Ortodoksinen kirkko viettää samana päivänä sovintosunnuntaita. Siinä on oivallinen nimitys. Tiesitkö sitä, että sovintosunnuntaina pyydetään anteeksi läheisiltä ja rakkailta ihmisiltä, jotka Jumala on luonut omiksi kuvikseen. Yhtään synnitöntä kun ei tallusta täällä maan päällä. Kuka sitä edes huomaa kaikkia erheitään? Pyhää Paavalia lainaten kuljemme niinkin, että vaikka tunnollamme ei olisi mitään pahaa, niin emme silti ole syyttömiä. Nykyihmisen on varmasti vaikea tätä ymmärtää ja hyväksyä. Kaikkihan me erehdymme sanoin, teoin ja ajatuksin. Mutta ennen kaikkea tekemättä jättämisin. Oikeastaanhan se on teko sekin, ettemme tee yhtään mitään.

Nada te turbe! Siinä on yksi mielilauluni: Ei mikään paina, vaara, ei vaiva. Jumalaan kun luotat, saat avun aina. Hän yksin riittää! Vain Jumalassa sieluni rauhan saa!

Nada te turbe! Pois jääköön huoli. Pois jääköön murhe! Jeesus Kristus on juhlariemu, voima, virvoitus! Hän, joka on läsnä pyhässä ja elävässä Sanassa ja pyhissä sakramenteissa Pyhän Hengen parantavan armovoiman myötä!

Näitä elämän eväitä vailla parasta ennen –päiväystä sinulle tarjotaan kirkossa joka sunnuntai. Paastonajan matkalla Jeesuksen seurassa kohtaamme sen todellisuuden, jossa Jumalan hyvä ja pelastava tahto esiintyy. Jeesus ei karta syntisten ja sairaiden seuraa, vaan sanoo meillekin: mene ja tee sinä samoin. Missä minä olen, siellä on oleva myös minun palvelijani. Meidän tehtävämme ei siis ole näyttää Jeesukselle kaapin paikkaa, vaan meidän on tultava kaapista ulos. Jumala tuntee ihmisen tien. Sillä hän on Luojamme. Hän lähetti ainoan Poikansa keskellemme, jotta tietäisimme, ettei Jumala ole kaukana kenestäkään. Jeesus ei kuitenkaan tullut samaistumaan kaikkeen maailman menoon, vaan enemmänkin sitä varten, että me samaistuisimme häneen, joka on tie, totuus ja elämä. In ipsa fide Christus adest! Ainoastaan uskossa Kristus on läsnä, olipa kyse sitten Sanasta tai sakramenteistä tai sydämestämme. Sydän kun auki on, sinne Jeesus tekee asunnon. Ylistäkäämme Kristusta Jumalaa nyt ja iankaikkisuudessa!