Ylösnousseen todistajia olemme - vai olemmeko?

Pääsiäisajan saarna vuodelta 2004

Evankeliumi: Joh. 20: 19–31

Jeesus ilmestyy opetuslapsilleen

Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, opetuslapset olivat illalla koolla lukittujen ovien takana, sillä he pelkäsivät juutalaisia. Yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille!" Tämän sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä. Ilo valtasi opetuslapset, kun he näkivät Herran. Jeesus sanoi uudelleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät." Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."

Yksi kahdestatoista opetuslapsesta, Tuomas, josta käytettiin myös nimeä Didymos, ei ollut muiden joukossa, kun Jeesus tuli. Toiset opetuslapset kertoivat hänelle: "Me näimme Herran." Mutta Tuomas sanoi: "En usko. Jos en itse näe naulanjälkiä hänen käsissään ja pistä sormeani niihin ja jos en pistä kättäni hänen kylkeensä, minä en usko."

Viikon kuluttua Jeesuksen opetuslapset olivat taas koolla, ja Tuomas oli toisten joukossa. Ovet olivat lukossa, mutta yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille!" Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko!" Silloin Tuomas sanoi: "Minun Herrani ja Jumalani!" Jeesus sanoi hänelle: "Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe."

Monia muitakin tunnustekoja Jeesus teki opetuslastensa nähden, mutta niistä ei ole kerrottu tässä kirjassa. Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.

 

 

Millä tavoin elämämme todistaa Kristuksen ylösnousemuksesta? Tämän kysymyksen edessä olen tuntenut olevani varsin usein. Mitä meille merkitsee Kristuksen ylösnousemus? Vai elämmekö me luterilaiset, joita onkin totuttu kutsutaan pitkäperjantain kristityiksi, pitkäperjantain tunnoissa?

Pää­siäisestä vallitsee keskuudessamme käsitteiden sekaannus. Joku saattaa ehkä vähätellä koko ky­sy­mystä käytettävistä termeistä. Pääsiäiseen kuitenkin kuuluu sekä risti ja sen kärsimyksen tuska, ja risti ja sen voittoisa riemu. Pääsiäisviikosta moni puhuu tarkoittaen kuitenkin hiljaista viikkoa. Kris­til­lisen kirkon pitkän perinteen kautta selitän nyt todellista pääsiäisviikkoa: Pääsiäispäivää seu­raa­va­na kahdeksan päivän jaksona on jo 200 – 300 –luvulta lähtien pidetty päivittäin jumalanpalvelus, jossa on luettu kertomuksia ylösnousseen Vapahtajan ilmestymisestä oppilailleen. Keskeisenä ai­hee­na on vaeltaminen uudessa elämässä, valossa.

Tänään vietämme valtakunnallista ja ekumeenista raamattusunnuntaita, jonka aiheena on ”Oikeat sanat”. Aihe tarkoittaa itse asiassa yksiselitteisesti Raamattua, jonka ydin tai punainen lanka on Ju­ma­lan armo ja rakkaus Jeesuksessa Kristuksessa. Oikeat sanat luovat ja synnyttävät uutta elämää ja vah­vistavat, rohkaisevat elämään siinä. Tällaista hedelmällisyyttä vain korostaa tuttu jae Sanan­las­ku­jen kirjasta: ”Kultaomenoita hopeamaljoissa ovat oikeaan aikaan lausutut sanat.” (Sananl. 25:11) Siinäpä meille melkoinen haaste: oikeat sanat oikeaan aikaan. Tässä sopisi myös rukoilla tutuilla sanoilla: ”Vapahtaja, tee minusta rauhasi välikappale.” Rauhan ylösnoussut, kuolleista herätetty Kris­tus toi pelonsekaisille ja murtuneille op­pi­lailleen, rauhan ja anteeksiannon. Apostoli Paavali kir­joittaa: ”Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuo­le­maansa.” Ja apostoli jatkaa: ”Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hä­nen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla he­rätettiin kuolleista.” (Room. 6:3, 4) Tähän uuden elämän kirkkaaseen todellisuuteen Jeesuksen op­pilaat, toisin sanoen apostolit eli lähettiläät havahtuivat ollessaan neljän seinän sisällä, lukittujen ik­kunoiden ja ovien suojissa. Heillä oli uusi ja ennen kuulematon sanoma vietäväksi eteenpäin. Ei­vät he silti unohtaneet Jeesus Nasaretilaista, joka eläessään kosketti oikeilla sanoillaan ja oikeilla teoil­laan sairaita ja syntisiä heitä parantaen, ja joka antoi syntejä anteeksi niin siivo- kuin jul­ki­syn­ti­sil­lekin. Niinpä kuuluisassa pääsiäissaarnassakin sanotaan, että anteeksiantamus on noussut hau­das­ta. Tämän pyhäpäivän aihe ei vain muistuta ensimmäisistä ylösnousseen todistajista, vaan se kehot­taa meitä viemään ylösnousemussanomaa eteenpäin ja elämään siitä myös itse. Luen hep­rea­lais­kir­jees­tä: ”Tavoitelkaa rauhaa kaikkien kanssa ja pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole nä­kevä Herraa.” (Hepr. 12:14) Luen nyt, mitä vuoden 1948 Kristinoppi sanoo pyhityksestä: ”Kris­tit­ty tuntee joka päivä vaivaa synnistään, ja joka päivä hän parannuksessa ja uskossa kääntyy Kris­tuk­sen puoleen. Pyhän Hengen työ hänen sydämessään johtaa hänet yhä syvempään synnin ja ar­mon tuntoon. Hän näkee, mitä hänen syntinsä on maksanut hänen Vapahtajalleen, mutta samalla hän iloitsee siitä, että Vapahtaja niin suuresti häntä rakastaa. Vapaaksi synnistä hän ei pääse ajal­li­sen elämänsä aikana, vaan hän on jatkuvasti ”samalla kertaa vanhurskas ja syntinen”.

Pyhässä evankeliumissa Jeesus julistaa autuaiksi ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe. Jos olemme näin onniteltavia, niin iloitsemmeko onnestamme. On myös muistettava, että vaikka me elämämme ai­kana monin tavoin saamme maistaa ja katsella Herran hyvyyttä, niin meidän olisi muistettava tun­tea iloa, että vielä kerran usko on muuttuva näkemiseksi. Nyt katselemme elämää vielä siis kuin ar­voi­tusta ja kuin kuvastimesta. Muutakin tekemistä meillä on kuin katsella ja ehkä jäädä hai­kai­lemaan. Maailma on pullollaan vaikka minkälaisia hyvän tahdon lähettiläitä. Jumala on antanut meil­le oikeat sanat, Raamatun, jotta liittyisimme ylösnousseen todistajien joukkoon, oikeiksi hyvän tah­don lähettiläiksi. Apostoli Paavali rohkaisee meitäkin: ”Niille, jotka uupumatta hyvää tehden etsi­vät kirkkautta, kunniaa ja katoamattomuutta, hän antaa ikuisen elämän, mutta niitä, jotka ovat itsek­käitä ja tottelevat totuuden sijasta vääryyttä, kohtaa ankara viha.” (Room. 2:7, 8) Vaikka nämä sanat, varsin oikeita kun ovat, eivät tarvitsekaan vahvistusta, niin luen kuitenkin vielä sanoja hep­rea­laiskirjeestä: ”Me saamme valtakunnan, joka ei järky. Olkaamme sen vuoksi kiitollisia, kiit­tä­käämme Jumalaa ja palvelkaamme häntä hänen tahtonsa mukaisesti, kunnioituksen ja pyhän pelon tun­tein, sillä meidän Jumalamme on tuhkaksi polttava tuli.” (Hepr. 12: 28, 29)