Misericordia Domini
Saarnateksti: Joh. 10: 1-10
Totisesti, totisesti: se, joka ei mene lammastarhaan portista vaan kiipeää sinne muualta, on varas ja rosvo. Se, joka menee portista, on lampaiden paimen. Hänelle vartija avaa portin, ja lampaat kuuntelevat hänen ääntään. Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle. Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä. Vierasta ne eivät lähde seuraamaan vaan karkaavat hänen luotaan, sillä ne eivät tunne vieraan ääntä. Jeesus esitti heille tämän vertauksen, mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän puheellaan tarkoitti. Siksi Jeesus jatkoi: Totisesti, totisesti: minä olen lampaiden portti. Ne, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat kaikki olleet varkaita ja rosvoja, eivätkä lampaat ole kuunnelleet heitä. Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen. Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.
Jeesus sanoo: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” (Joh. 14: 6) Nämä sanat ovat kutsu seurata Vapahtajaa. ”Meidän tulisi rohkaistua siitä, että Jeesus sanoo meitä lampaikseen. Ihmiseltä voi puuttua kultaa, varallisuutta, terveyttä, keneltä mitäkin.” Näillä sanoilla Pääsiäiskirjasta Luther osoittaa miten me hyvin aineellisilla arvoilla mittaamme elämämme taipaleelle mielestämme sopivia aineksia. Ja Luther jatkaa: ”Silloin näyttää, kuin olisimme joutuneet suden suuhun ja olisimme ilman paimenta.” Huoli elämästä on todellinen ja kasvaa kasvamistaan. Huoli lasten elämästä, huoli nuorten elämästä, huoli perheen elämästä, huoli yksinäisen elämästä, huoli vanhuksen elämästä. Moni kulkee tuuliajolla ilman elämän kiintopisteitä, ilman todellista rakkautta. Eikä meillä edes näytä olevan käsissämme välineitä elämänahdistuksen lievittämiseen. Ja jos on, niin sitten kysytään miltä ja kenen momentilta rahat. Rakkaudesta on tosiaan tullut maksullista. ”Ei ollenkaan luulisi, että Kristus rakastaa meitä niin suuresti. Koemme ja näemme elämässä aivan muuta, mutta meidän tulee kuulla hänen kutsuaan ja oppia tuntemaan hänet. "Minä olen teidän paimenenne; te olette minun lampaitani, koska te kuulette minun ääneni. Näin te tunnette minut, ja minä tunnen teidät." Tämän me opimme uskossa.”
Tänä pääsiäisaikana korostuu kysymys uskosta: miten elämme uskoa todeksi? Yhden vastauksen saamme uskonpuhdistajamme opetuksesta: ”Evankeliumi on siksi herkkä ja arka, ettei se voi sietää ainoatakaan lisäkettä eikä sivuoppia. Hengelliset opettavat, että paastoilla, rukouksilla ja sen semmoisilla tullaan taivaaseen. Tuossapa on heti sivutie, eikä evankeliumi siihen suostu. He tahtovat kuitenkin sen sellaisena olemaan, ja siitä syystä he ovat varkaita ja ryöväreitä, koskapa ryöstävät omattunnot mukaansa, näin teurastaen ja tuhoten lampaat. Kuinka siinä käy? Kun asetetaan sivutie, niin minun sieluni tempautuu sille, pois Jumalasta, ja minun täytyy hukkua. Se on siis minun surmani ja minun kuolemani kuja. Ihmisen omantunnon ja sydämen näet täytyy perustua yhteen ainokaiseen sanaan, muutoin se ei voi säilyä, sillä »Ihminen on kuin ruoho, ihmisen kauneus kuin kedon kukka!», niin kuin Jesaja (Jes. 40:6) sanoo.”
Tuo Lutherin ilmaus, hengelliset opettavat, nostaa mieleeni nykyään vallalla olevan uskonnollisuuden, jolle näyttää kaikki kelpaavan. Uskonnollista etsintää ilmenee paljon, mutta se harvoin kiinnittyy aitoon kristilliseen maaperään. Moni julkkis kertoo jo lehtien lööpeissä rukoilevansa, mutta lehtien sisäsivuilta ei löydy selkeää kohdetta tuolle rukoukselle ja uskosta puhutaan kovin epämääräisesti. Paasto sen paremmin kuin rukous itsessään eivät välttämättä ole johtamassa ihmistä kohti pelastusta eli iankaikkista elämää. Armon välineitä ovat sana ja sakramentit. Niissä kuulemme Kristuksen, kaikkien lampaiden paimenen elävän äänen, josta saamme ammentaa uutta voimaa ja rohkeutta matkantekoomme. Jo kasteessa kuulemme tämän äänen, jonka kuulemiseen yhteinen jumalanpalveluselämä meitä juurruttaa. Meidän tulee antaa evankeliumin puhua vapaasti, me emme voi käskeä Kristusta puhumaan siten kuin haluaisimme. Tätä ajatusta lähelle seuraa myös se, että ”ketään ei saa pakottaa uskoon, sillä lampaat seuraavat sitä, jonka ne tuntevat, ja pakenevat vierasta. Kristus siis tahtoo, ettei ketään pakoteta, vaan että kaikkien on sallittava seurata haluisalla sydämellä ja mielellä, ei pelon, häpeän eikä rangaistuksen tähden: sana on lähetettävä toimittamaan kaiken. Kun heidän sydämensä joutuvat vangituiksi, he kyllä omasta aloitteestaan tulevat. Usko ei lähde sydämestä, ellei sillä ehdottomasti ole Jumalan sanaa.” "Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Silloin ei kukaan enää opeta toista, veli ei opeta veljeään sanoen: 'Oppikaa tuntemaan Herra!' Sillä kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut, sanoo Herra. Minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejään." (Jer. 31:33-34) Tämä profetian sana toteutuu pääsiäisen ja sen sanomasta elävän kirkon Herrassa, Kristuksessa, Vapahtajassamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti