Pyhä Jumala, Pyhä Väkevä, Pyhä Kuolematon, armahda meitä

Kirkkovuoden ajankohta: 20. sunnuntai helluntaista (28.9.2008)

Raamatunkohta: Joh. 9:24–38

Mies, joka oli ollut sokea, kutsuttiin kuultavaksi. Fariseukset sanoivat hänelle: »Anna kunnia Jumalalle! Me tiedämme, että se mies on syntinen.» Mies vastasi: »Onko hän syntinen, sitä en tiedä. Mutta sen tiedän, että minä, joka olin sokea, nyt näen.» He kyselivät: »Mitä hän sinulle teki? Millä tavoin hän avasi silmäsi?» Mies vastasi: »Johan minä sen teille sanoin, te vain ette kuunnelleet. Miksi te taas tahdotte sen kuulla? Tekeekö teidänkin mieli hänen opetuslapsikseen?» He vastasivat hänelle pilkallisesti: »Sinä hänen opetuslapsensa olet, me olemme Mooseksen opetuslapsia. Me tiedämme, että Jumala puhui Moosekselle, mutta mistä tuo mies on peräisin, sitä emme tiedä.» »Merkillistä», mies vastasi, »että te ette tiedä, mistä hän on - ja kuitenkin hän on antanut minulle näköni. Kaikkihan me tiedämme, että Jumala ei kuuntele syntisiä, mutta sellaista hän kuulee, joka kunnioittaa häntä ja elää hänen tahtonsa mukaisesti. Ikipäivänä ei ole kuultu, että joku olisi avannut sokeana syntyneen silmät. Jos hän ei olisi Jumalan mies, hän ei olisi pystynyt sellaiseen.» Silloin fariseukset sanoivat: »Sinä olet syntymästäsi syntinen, syntiä täynnä koko mies - ja sinä rupeat opettamaan meitä!» He ajoivat miehen ulos.
Jeesus sai kuulla, että mies oli ajettu ulos, ja tavatessaan tämän hän kysyi: »Uskotko Ihmisen Poikaan?» »Herra, kuka hän on?» mies kysyi. »Sano, jotta voisin uskoa.» Jeesus sanoi: »Sinä olet nähnyt hänet. Hän on tässä ja puhuu kanssasi.» »Minä uskon, Herra», mies sanoi ja lankesi maahan hänen eteensä.

Otsikko: Usko ja epäusko

Helpompi on luvata kuin täyttää. Näin luki eräässä postikortissa, jonka sain vuosia sitten. Näin inhimilliseltä kannalta katsoen täytyy tunnustaa, että näin asia on keskuudessamme. Tuntuu kuin tuuli heiluttelisi huuliamme, kun teemme lupauksia. Joskus esimerkiksi saatamme luvata puhelun päätteeksi, että ”palataan”. Kysymykseksi nousee vähitellen se, oliko kysymys tästä vai vasta tulevasta elämästä.

Jumala on toisenlainen. Kuitenkin me usein taidamme toivoa, että Jumala olisi sellainen, ”jollaisena minä hänet ymmärrän”. Jumala ei ole määrittelyjemme vanki, vaikka me ihmiset yritämmekin kutistaa häntä sanoillamme. Me vaadimme, että Jumala vastaa meille ”kyllä” jokaiseen pyyntöömme, ovat pyyntömme sitten mitä tahansa. Jumala ei ole konemainen automaatti. Jumala on täyttänyt kaikki pyhät lupauksensa Jeesuksessa Kristuksessa.

Kauhajoen järkyttävien tapahtumien jälkeen on keskustelu siitäkin, onko lupaukset täytetty. Kyse on lupauksista viime marraskuisen Jokelan murhenäytelmän jälkeen. Helpompi on luvata kuin täyttää. Inhimillinen välinpitämättömyys ja laiskuus tuntuvat tässä tilanteessa järkyttävältä. Miten kalliin hinnan olemme valmiit maksamaan siitä, että alamme ymmärtää, missä meidän todellinen turvamme on. Onko turvamme katoamattomassa Jumalassa vai katoavassa mammonassa? Meidän pitäisi todella huolestua lapsista ja nuorista, mutta ei niin, että vain lamaannumme ja huokailemme avuttomina. Vanha lause nousee mieleeni: Rukoile ja tee työtä! Tämä järjestys sopii aivan kaikille.

Miksi paha näyttää usein saavan vallan? Miksi Jumala ei lähettänyt suojelusenkeleitään Kauhajoelle? Miksi me ihmiset sitten emme näe huolestuttavaa kehitystä? Miksi meidän reaktiokynnyksemme on kohonnut liian korkealle? Me vain ajattelemme, että eipä kuulu meille. Entä jos itse joudumme hätään! Miten meitä auttaa se, että ohi kulkevat ihmiset ajattelevat vain, että eipä ole minun asiani. Koskaan emme voi tietää, milloin todellinen hätä astuu elämäämme.

Uskon tehtävänä on yhdistää meitä toisiimme ja Jumalaan. Uskon tehtävänä ei ole kuitenkaan yhdistää vain samanhenkisiin ja -mielisiin ihmisiin. Uskon tehtävänä on avata meidän silmämme näkemään kaikki Jumalan silmissä kauniina. Ei nimittäin ole sellaista ihmisistä, joka ei Jeesuksen Kristuksen tähden olisi Jumalalle rakas. Jumala vihaa syntiä, mutta rakastaa syntistä ihmistä. Voisi kai sanoa, että Jumala näkee kaikki kauniina ainakin siltä osin, kun kyse on hänen työstään. Tällä viikolla on maa ja taivas itkenyt. Kauhajoen ja Jokelan kaltaisia tapahtumia ei voi ymmärtää sydämellä eikä järjellä. Näiden tapahtumien taustoja on hyvä kuitenkin yrittää kartoittaa. Suomalainen yhteiskunta on kovaa vauhtia moniarvoistunut, mutta samalla myös pinnallistunut. Kehityskulku ei toki ole aivan uusi. Jo apostoli Paavali kirjoitti näin kaksi vuosituhatta sitten: ”Olenhan usein sanonut teille ja nyt sanon aivan itkien, että monet elävät Kristuksen ristin vihollisina. Heidän loppunsa on kadotus. Vatsa on heidän jumalansa ja häpeä heidän kunniansa, ja he ajattelevat vain maallisia asioita. Mutta me olemme taivaan kansalaisia, ja taivaasta me odotamme pelastajaksi Herraa Jeesusta Kristusta. Hän muuttaa meidän ruumiimme tästä alennustilasta oman kirkastuneen ruumiinsa kaltaiseksi voimallaan, jolla hän kykenee alistamaan valtaansa kaiken.” (Fil. 3:18–21)

Ei ole olemassa sellaista ihmistä, jonka sisimmässä eivät usko ja epäusko kävisi kamppailua. Jos joku kuitenkin näin kokee, niin silloin epäusko on jo saanut niskalenkin. Epäusko on toisaalta tarpeellinen kumppani, sillä jos sen itsessämme tunnistamme, niin silloin pysymme paremmin sillä tiellä, joka johtaa todelliseen elämään. Silloin voimme tunnistaa sellaista, mikä on hyvä karsia pois. Esimerkiksi tästä käynee kertomus jostain 1500-luvulta: ”Kukko istui korkealla aidalla. Sattui siihen kettu viekastelijakin tulemaan ja sanoi kukolle: Tule pois sieltä aidalta, sillä etkös tiedä, että yleinen ja yhteinen maan rauha on julistettu. Nyt on kaikkinainen eripuraisuus, kilvoittelu ja ilkeämielisyys niin ihmisten kuin eläintenkin kesken ikuisiksi ajoiksi poistettu ja kaikki asiat sovittu. Mutta kukkopa ei ollutkaan noin vaan narrattavissa, vaan se sanoi ketulle: Olkoonpa vaan, että tuollainen yhteinen maan rauha on julistettu ja kaikki eripuraisuudet sovittu, mutta minun luokseni eivät tuollaiset sanomat ole vielä tulleet. Siihen saakka tahdon minä elää entiseen tapaan niinkuin esi-isänikin ovat tehneet, ja olla kaikkia teitä kettuja ja koko teidän sukukuntaanne vastaan. Kaikkia henkiä älköön uskottako! Jos tuo tarinamme kukko olisi uskonut viekkaan ketun puheisiin ja hypännyt aidalta maahan, niin kettu olisi sen siinä silmänräpäyksessä repinyt kuoliaaksi. Mutta kukko ei uskonut ja siksipä se saikin kaikessa rauhassa istua ja kuunnella ketun valheita.”

(Arto Penttinen)

WCC NEWS: Samuel Kobia 's term as WCC general secretary extended eli miten tärkeää on jatkuvuus täällä ja maailmalla

World Council of Churches - News Release
Contact: +41 22 791 6153 +41 79 507 6363 media@wcc-coe.org


For immediate release - 25/9/08 20:35:21

SAMUEL KOBIA’S TERM AS WCC GENERAL SECRETARY EXTENDED


The executive committee of the World Council of Churches (WCC) meeting 23-26 September in Luebeck, Germany announced their decision to extend the contract of Rev. Dr Samuel Kobia, the current WCC general secretary, through the time when a new general secretary takes office.

A new WCC general secretary is to be elected at the Council’s central committee meeting to be held in Geneva, Switzerland from 26 August to 2 September 2009. At the February 2008 central committee meeting a search committee was formed after Kobia announced he would not seek a second term as general secretary.

“By accepting this, Rev. Kobia will bring continuity to the office while we go through the transition process of finding a new general secretary,” said Rev. Dr Walter Altmann, the moderator of the WCC central committee.

During this week’s executive committee meeting the search committee reported on responses they received from member churches on the current job description of the general secretary and conversations held with WCC staff on the role of a new general secretary. Applications for the general secretary will be accepted as soon as a revised job description is released in October.

Additional information on the WCC executive committe meeting:
http://www.oikoumene.org/en/news/news-management/eng/a/article/1722/wcc-executive-committee-t-2.html


Additional information: Juan Michel,+41 22 791 6153 +41 79 507 6363 media@wcc-coe.org

The World Council of Churches promotes Christian unity in faith, witness and service for a just and peaceful world. An ecumenical fellowship of churches founded in 1948, today the WCC brings together 349 Protestant, Orthodox, Anglican and other churches representing more than 560 million Christians in over 110 countries, and works cooperatively with the Roman Catholic Church. The WCC general secretary is Rev. Dr Samuel Kobia, from the Methodist Church in Kenya. Headquarters: Geneva, Switzerland.

Elämä on kuolemista. Siitähän syksy kertoo.

Miksi kirkon ohi kuljetaan?

 

Toki tunnustan, että usein minun kulkunikin menee kirkon ohi. Mutta siitä huolimatta mielessäni elää usein otsikon kysymys. Kauhajoen hirveä murhenäytelmä avasi kuitenkin kirkon ovet muuallakin kuin tapahtumapaikkakunnalla. Hädässä Jumala muistuu mieleen. No, hyvä että edes silloin. Eikä se tyhjästä nouse silloinkaan. Tästä huolimatta suomalainen elämä pinnallistuu kaiken aikaa. Sitä osoittaa myös luterilaisen kirkon elämä. Virret ja rukoukset eivät tuo ihmisiä kirkkoon, vaan näin tekevät Juicen ja Unto Monosen sävelmät. Mihin meiltä länsimaisilta ihmisiltä on unohtunut virren syvällinen totuus, jonka mukaan Jumala rakastaa nöyryyttä ja hiljaisuutta? Nuoria viedään kapakkaan ja ruotsinlaivoille visa vinkuen. Eivätkö ajatuksemme siis kynnä sen syvemmällä kuin Symphony, Serenade tai Cinderella. Jos käytän tässä yhteydessä jo vanhojen paattien nimiä, niin enpä ole Suomenlahden aaltoja kyntänyt muutamaan vuoteen yhtään millään. Eipä paljon kiinnosta, vaikka kieltämättä muistoissa on hyviäkin hetkiä auringonlaskusta sen nousuun saakka.

Yhteiskunta moniarvoistuu ja samalla pinnallistuu. Näin ei tarvitsisi olla, mutta näin on. Moni toteaa, ettei usko niin kuin kirkko opettaa, mutta minusta tuntuu, että vähintään yhtä moni ei kyllä tiedäkään mitä kirkko opettaa. En tosin siitä varma aina ole itsekään, sillä niin monet äänet tässä kirkossa kaikuvat maallikoista piispoihin. Luterilainen paavi ei saattaisi olla huono juttu.

Jouluna kirkot täyttyvät. Tai korjaan: jouluaattona. Ilo on katsella täyttä kirkkoa, mutta jos höristää korviaan, niin ilo vaihtuu joskus ihmetykseksi. Eräänä jouluaattona palvelus ei edes ollut alkanut, kun aikuisen äänellä kysyttiin, miten kauan tämä (vielä) kestää. Ja vaikka palvelus olisi melkeinpä vuoden lyhyin, niin väkeä lappaa solkenaan kirkosta ulos ennen viimeistä virttä.

Haudoilla käyminen on yleistynyt. Sinne kuljetaan useimmiten kirkon ohi. Pyhäinpäivänä tämä merkitsee käytännössä sitä, että alttarikaiteella loistavat muistokynttilät jäävät näkemättä, sillä haudalla kuluu aikaa vähemmän hukkaan.

Meillä tuntuu olevan aina kiire. Joskus minusta tuntuu, että tärkein näkökulma jumalanpalvelukseen on siihen kuluva aika. Minun mielestäni messu voi kestää aivan niin kauan kuin se kestää. Kun menen ortodoksiseen kirkkoon jumalanpalvelukseen, tiedän ainakin sen, että heti ei tarvitse lähteä pois. Mihin on meiltä luterilaisilta unohtunut oman virsikirjan sanoma: ”Hiljaisuutta, Jeesus, kaipaan, läsnäoloasi vain. Siitä virtaa arkihuoliin aamurauhaa sunnuntain. Minut täytä toivolla, että voisin iloita. Kiitos, että kaikkeen vaivaan nyt jo yltää voima taivaan.” (Vk. 207:4)

Jumalanpalvelusuudistus korosti musiikin sisältölähtöisyyttä. Tämä ajatushan ulottuu myös kirkollisiin toimituksiin. Ilman sisältölähtöisyyttä kaikki messut ja toimitukset ovat vain ulkokohtaista seremoniallisuutta. Tätähän joku tosin saattaa kaivata. On minulta toivottu, että jospa pastori ei lukisi Raamattua hautajaisissa. En siihen suostu tässä elämässä ja tulevassa sitä ei enää kukaan minulta kysykään.

Luterilaista kirkkoa tuntuu tänä päivänä ohjaavan järki ja sanomalehdet. Jeesus ei kyllä tullut maailmaan sulautumaan kaikkeen inhimilliseen menoon. Pikemmin hän on se peili aivan vastapäätä, johon olisi syytä vilkaista joka aamu: ”Herra, avaa minun huuleni, että minun suuni julistaisi sinun kunniaasi.” Kirkko on kovaa vauhtia sekoittumassa sitä ympäröivään maalliseen yhteiskuntaan. Kun tämä kehitys on päätepisteessä, ei ole tarvetta ainakaan tälle kirkolle. Amerikkalainen eläkepiispa Spong taisi julistaa taannoin, että kirkon on muututtava tai kuoltava. Minusta tuo teesi on todellisuudessa näin päin: kirkon on muututtava ja kuoltava. Joskus vielä vähän aiemmin joku sanoi, että kirkko on sitä varten, että täällä kuollaan. Tähän minä uskon enemmän.

Tähän uskoo moni muukin, sillä kirkkoon tullaan hautajaisiin, mutta vihkiäisiä varten menee yhä useampi maistraattiin. Rakkaus on todellisuudessa varmaankin kaikkein syvin sana, mutta nykysuomalaisille BB-kansalaisille se tuntuu olevan höyhenen kevyt sana, jonka sisällöstä ei ole kenelläkään mitään tajua.

Rakas lukija. En suinkaan halua teilata kaikkea mikä liikkuu. Olen vain syvästi huolissani tästä rakkaasta kotimaasta ja tästä rakkaasta kotikirkostani.

Uutinen maailmalta, siis Euroopasta

Saksalainen synagoga avataan aiemmassa protestanttisessa kirkossa

 

Utrecht (ENI). Protestanttinen kirkko on ensimmäistä kertaa muutettu juutalaiseksi synagogaksi Saksassa. ”Beit Tikwa” (Toivon talo)-nimisen synagogan pyhittäminen käyttöön tapahtui 21. syyskuuta Bielefeldin kaupungissa. Pastori Alfred Buss Westfalian evankelisesta kirkosta on sanonut uuden jumalanpalvelushuoneen olevan ”toivon talo” myös protestanttisille kristityille. Buss muistutti surun ja syvän häpeän tuntein Bielefeldin aiemman synagogan tuhoamisesta 9. marraskuuta vuonna 1938. Tuolloin Kristalliyönä natsit hyökkäsivät synagogiin ja muihin juutalaisten omistamiin kiinteistöihin läpi Saksan. Westfalian evankelinen kirkko menetti kasvonsa Holokaustin tähden, kun kuusi miljoonaa juutalaista murhattiin, sanoi Buss, Westfalian kirkon presidentti. (käänsin englannin kielestä)

Kehitys kehittyy joskus positiivisestikin

Katolilaiset voivat ottaa oppia myös Martti Lutherilta

Roomalais-katoliset kristityt voivat ottaa opiksi 1500-luvun protestanttiselta reformaattorilta, Martti Lutherilta. Näin on todennut katolisen kirkon Kristittyjen ykseyden edistämisen neuvoston prefekti, kardinaali Walter Kasper. Lausunto ilmestyi Saksan protestanttisten kirkkojen valmistautuessa viettämään 10-vuotista tapahtumasarjaa, joka johtaa luterilaisen reformaation 500-vuotisjuhlaan vuonna 2017. Kardinaalin haastattelu julkaistiin Frankfurter Allgemeine Zeitung –lehdessä ja siinä kardinaali rohkaisee katolilaisia lukemaan Lutherin raamattukommentaareja ja tutustumaan virsiin, jotka ovat täynnä hengellistä voimaa. Kardinaali sanoi myös toivovansa protestanttisten kirkkojen palaavan Martti Lutherin uskoon, sillä reformaattori olisi syvästi vieroksunut tämän päivän vapaamielisiä suuntauksia. (vapaasti suomennettu)

Ecumenical News International
News Highlights
19 September 2008


Catholics can learn from Luther too, says Cardinal Kasper

Frankfurt/Wittenberg (ENI). Roman Catholics can learn from the 16th-century Protestant reformer Martin Luther, the Vatican's top official for Christian unity, has said, as Protestant churches in Germany prepare to launch a 10-year series of events leading up to the 500th anniversary in 2017 of the Lutheran Reformation. In an interview published in the Frankfurter Allgemeine Zeitung newspaper, Cardinal Walter Kasper encouraged Catholics to read Luther's commentaries on the Bible, and his "hymns full of spiritual power". The cardinal said he also hoped Protestantism would return to the faith of Martin Luther, "who would have been deeply averse to all of today's liberal tendencies". [457 words, ENI-08-0756]

Uskoako vai ei?

Heipä hei! Lomalaisen viimeiset hetket alkavat olla lähellä. Mutta nyt ei kuitenkaan ole sen vakavammasta kysymys. Jokin aika sitten liitin tähän blogiini ”laskurin” joka ilmoittaa kuinka monesta kaupungista tälle sivulle saavutaan. Kaupunkien ja maiden kirjo on yllättänyt minut täydellisesti.  Tuntuu aika uskomattomalta, miten blogistani tiedettäisiin aina maan äärissä. Jos todella olet jostain muualta kuin ydin-Savosta, niin kirjoittelehan kommenttiJ.

 

Hello! I’m approaching my last moments on this summer vacation. This is my serious question;-) Some time ago I added a counter on my blog that announces cities where visitors are coming from. I’m so surprised when I’m seeing all the cities all over the world. Unbelievable! So… if you really are coming from the distance write your comment here. That would be very nice!

P y h ä n P a t r i c k i n r i n t a k i l p i

P y h ä n   P a t r i c k i n   r i n t a k i l p i

 

Minä sidon itseni tänään lujasti

Kolminaisuuden nimen voimaan.

Minä rukoilen ja rakastan Jumalaa,

joka on Yksi Kolmessa ja Kolme Yhdessä.

Minä sidon itseni ikuisesti lujasti

uskon voimaan, Kristuksen elämään ihmisenä,

hänen kasteeseensa Jordanin vedessä,

hänen ristinkuolemansa tuomaan vapahdukseen,

hänen ylösnousemiseensa tyhjästä haudasta,

hänen paluuseensa taivaan maahan,

hänen tulemiseensa tuomion päivänä,

tähän sidon itseni tänään lujasti.

Minä sidon itseni tänään lujasti

tähtikirkkaan taivaan jokaiseen hyveeseen:

auringon elämää antaviin säteisiin,

kuun valoon myöhäisenä yön hetkenä,

salaman valoon joka välkähtelee vapaasti,

tuulen raivoisaan myrskyyn ja huutoon,

lujaan maahan, suolaiseen mereen,

joka on ikuisen kallion huipun ympärillä.

Minä sidon itseni tänään lujasti

Jumalan valtaan pidellä ja johdattaa minua,

Hänen silmänsä valvovat, hänen valtansa antaa voimaa,

Hänen korvansa kuulevat rukoukseni,

Hänen viisautensa opettaa minua,

Hänen kätensä johdattaa minua,

Hänen kilpensä on puolustukseni.

Hänen sanansa antaa minulle sanani.

Hänen taivaalliset joukkonsa suojelevat minua.

Kristus luonani, Kristus minussa,

Kristus takanani, Kristus edessäni,

Kristus vierelläni, Kristus voittaen minut,

Kristus lohduttaen ja puhdistaen minut,

Kristus allani, Kristus ylläni,

Kristus hiljaisuudessa, Kristus vaarassa,

Kristus kaikkien minua rakastavien sydämessä,

Kristus ystävien ja tuntemattomien huulilla.

Minä sidon itseni lujasti nimeen,

Kolminaisuuden nimen voimaan.

Minä rukoilen ja rakastan Jumalaa,

joka on Yksi Kolmessa ja Kolme Yhdessä.

Hänestä ovat kaikki luodut,

Ikuisesta Isästä, Hengestä, Sanasta.

Ole korkeasti kiitetty ja ylistetty Herra,

minun pelastukseni.

Pelastus on lähtöisin Kristuksesta, Herrasta!

 

(Suomennos: Arto Penttinen)

Ote Hymyilevästä Apollosta (Eino Leino)

Olin lauantaina lomani kunniaksi häissä, joista jäi iloinen ja lämmin mieli. Hääjuhla oli mielestäni puhdashenkinen ja ilman hillumisia. Näin toivoisin useamminkin olevan. Hääjuhla oli morsiusparin näköinen. Näin ajattelen ilolla ja toivolla. Häissä oli hyvä ohjelma, ja sen kaiken keskellä muun muassa ihmettelimme, kun nuori mies lausui koko Hymyilevän Apollon vieläpä kokonaan ulkomuistista ja kivasti "näytellen". Tässä ote pitkän pitkästä, hienosta runosta:

"Niin pienet, pienet on piirit maan, mut taivas on suuri ja laaja ja taivas on kuultava korkeuttaan ja taivas on tähtinen, taaja. Yks vaan on taivas, yks Jumala vaan, on jokaisella se sielussaan, ja taivas on rauha täytetyn työn. Se estävi aavehet yön."

 

 

Evästä elämään jo etukäteen (5.9.->28.9.)

Minä uskon, auta minua epäuskossani

 

Usko näkee Jeesuksessa Jumalan Pojan, jolla on valta tehdä Jumalan tekoja. Tällainen usko ei ole mitään ihmisen omaa ponnistelua, siis ihmisen omaa työtä. Pelastavan uskon synnyttää todellinen eläväksi tekijä, Pyhä Henki, jonka Jumala, yhteinen Isämme, lahjoittaa kastetuille. Pyhien apostolien teoistahan luemme: ”Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.” (Ap. t. 2: 38) Tuo kehotus – Kääntykää! – kuuluu jokaiseen päiväämme. Meidän tulee päivittäin kääntyä niin Jumalamme kuin lähimmäisemmekin puoleen. Emme saa unohtaa Elämän Antajaa, emmekä ketään hänen kuvakseen luotua. Keskinäinen yhteys on tärkeä auttaja myös uskolle, sillä uskolla on pakosti myös inhimillinen puoli. Meillä on aarre saviastioissa, kuten sanoo uskon ja elämän peruskirja, pyhä Raamattu. Meidän on turvallista muistaa, että vähäinenkin usko on uskoa. Vähäinenkin usko Pyhään Kolmiyhteiseen Jumalaan sisältää kaiken mitä pelastuaksemme tarvitsemme. Mitään uskon mittariahan ei täällä maan päällä ole koskaan ollut kenenkään ihmisen käsissä. Jumala on ainoa oikea ja todellinen sydänten tuntija.

Jeesuksen eläessä monet epäilivät häntä tai loukkaantuivat häneen, torjuivat hänen jumaluutensa ja pitivät häntä kansanvillitsijänä. Tällainen synkkä todellisuus elää vieläkin. Jopa tämän päivän kirkossa on teologeja, joille Jeesus ei merkitse oikeastaan mitään. Jeesus ei kuollut kenenkään syntien tähden, eikä synnistäkään tarvitsisi puhua. Tällaista olemme lehdistä lukeneet. Tällaisen papin pitäisi palauttaa pappeuskirjansa tuomiokapituliin ja etsiä muita töitä. Sinulle, joka jaksat tekstiäni lukea, tahdon sanoa: Jos olet minut tavannut, ja myöhemmin minut unohdat, et luultavasti ole menettänyt mitään tai ainakaan kovin paljoa. Mutta jos tapaat Jeesuksen, ja myöhemmin hänet unohdat, olet menettänyt kaiken. Mitä kuulisimme tänään, jos menisimme Paavo Ruotsalaisen jalanjälkiä seuraten seppä Högmanin luokse? Kuulisimmeko sepän sanovan meillekin: yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki, Kristuksen sisällinen tunteminen.

Usko ei anna meille oikeutta rakentaa tikapuita, joilla nousemme päätä pitemmälle muita. Itse koen useinkin, että uskon tehtävänä on pikemmin juntata jalkamme tukevasti maan kamaralle, sillä Kristuksen todistajia kipeästi tarvitaan. Meillä ei ole mahdollisuutta tai tehtävää eristäytyä mihinkään korkeampaan hengelliseen todellisuuteen. Meitä nimittäin tarvitaan täällä. Jeesus sanoo: ”Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.” (Matt. 5:16) Meidän tulee loistaa Kristuksen valoa: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh. 8:12) Kristus itse asiassa on toinen aurinko, ja me olemme kuin pimeä kuu, joka loistaa toisen valoa. Taivaaseen ei mennä kepulikonstein, vaan paljon helpommin ja yksinkertaisemmin: ”Sido, Jeesus, nyt minut itseesi, suo usko ja rakkaus! Ota kaikki voimani käyttöösi, luo matkaan tarkoitus.” (Virsi 510: 3) Usko ja epäusko taistelevat myös jokaisen kristityn sydämessä. Siksi Jeesuksen seuraaja joutuu arvioimaan oman uskonsa perusteita. Niinpä rukoilen sinua, sisareni ja veljeni Kristuksessa, ole minulle syntiselle armollinen. Teidän kanssanne tahdon kääntyä yhteisen Isämme puoleen ja pyytää: Sinä, joka tielle toit, perille myös viedä voit!

Miehen ja naisen liittoa salaisuus suuri kantaa

Rekisteröityjen parisuhteiden siunaamiselle ei ole raamatullisia perusteita

 

Jokainen ihminen on olemassa, koska se on Jumalan tahto. Joku ajattelee varmasti, että joku toinen on olemassa vahingon tähden, mutta se on harhainen ajatus. Kaikki taipumukset eivät kuitenkaan ole olemassa Jumalan tahdosta.

Miksi mies ja nainen vihitään avioliittoon kristillisesti? Kirkkojen opetuksen mukaan miehen ja naisen avioliitto on Jumalan asettama instituutio, jonka tarkoitus on suojella ja rikastuttaa elämää. Kirkkojen opetuksessa perinteisessä mielessä rinnastetaan miehen ja naisen avioliitto Kristuksen ja hänen pyhän kirkkonsa suhteeseen. Tätä ajatusta toistaa muun muassa luterilainen virsi: ”Kuin Kristus seurakuntaa kärsii ja rakastaa, niin myöskin mies ja vaimo toisiltaan hoivan saa.” (Virsi 239: 2) Kysymys avioliitosta merkitsee myös kysymystä, mitä on rakkaus. Rakkaus ei ole vain yksi  kaunis hetki, eikä varmasti myöskään itsekästä nautinnon tavoittelua ja kokemista. Rakkaus ei merkitse samaa kuin seksi, mikä voidaan todeta vallan helposti nykymaailman menon keskellä. Tästä voidaan johtaa kyllä mielestäni se, että jokainen ihminen tarvitsee ja ansaitsee siunauksen ja rukouksen. Tätä ei pidä kieltää yhdeltäkään luodulta Jumalan taivaan alla.

Kun maallinen lainsäätäjä päätti parisuhteen rekisteröinnistä, tarkoitus oli varmasti puolustettavissa. Lainsäätäjä halusi edistää oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoisuuden toteutumista maallisessa elämässä. Tätä ei voi kuitenkaan muuttaa jumalalliseksi asetukseksi. Jumala ei ole mikään ihmisjärkeä noudattava ja siitä riippuvainen automaatti, mistä saa kaiken mitä pyytää. Jumala antaa kyllä sen, mitä ihminen todella tarvitsee.

Alussa Jumala loi miehen ja naisen, ja siunasi heidät. Tässä on se luomistodellisuus, mihin kristillinen avioliitto- ja perhekäsitys nojaa. Kirkon tehtävänä on vahvistaa oikeaa perhe-elämää, sillä jokainen lapsi tarvitsee isän ja äidin. Tätä perusasiaa eivät ihmisen epäonnistumiset muuksi muuta.

Taizé-rukous auttakoon meitä nyt ja aina

Kristus Jeesus, sinä kannoit ristin. Silloin kun sinua herjattiin ja kohdeltiin väärin, sinä et uhkaillut, vaan annoit anteeksi. Yrittäessämme seurata sinua me myös tahdomme tietää, kuinka antaa anteeksi yhä uudelleen ja uudelleen. (2.9.2008käänsin vapaasti englannin kielestä)

Kesälomalaisen elämää kolean syyskesän keskellä

Hei! Tulipa mieleen katsella kuvia, joita olen ottanut. Silmiini osui mielestäni hieno talvinen kuva. Kuvastaakohan se mennyttä, vaikka nyt tuntuu, että syksy on olemattoman kesän jälkeen vahvasti nousemassa. Menneinä talvina oli kovia pakkasia ja kuulaita sekä huurteisia talvimaisemia. Toivon niitä tulevaisuudessakin olevan.