Jos unohdat minut, älä missään tapauksessa unohda Jeesusta, Kristus Jumalaa

15. sunnuntai helluntaista (24.8.2008): Kiitollisuus

Evankeliumi: Joh. 5:1–15

Tämän jälkeen oli eräs juutalaisten juhla, ja Jeesus lähti Jerusalemiin.

Jerusalemissa on Lammasportin lähellä allas, jonka hepreankielinen nimi on Betesda. Sitä reunustaa viisi pylväshallia, ja niissä makasi suuri joukko sairaita: sokeita, rampoja ja halvaantuneita. Nämä odottivat, että vesi alkaisi liikkua. Aika ajoin näet Herran enkeli laskeutui lammikkoon ja pani veden kuohumaan, ja se, joka ensimmäisenä astui kuohuvaan veteen, tuli terveeksi, sairastipa hän mitä tautia tahansa. Siellä oli mies, joka oli sairastanut kolmekymmentäkahdeksan vuotta. Jeesus näki hänet siellä makaamassa vuodematolla ja tiesi, että hän oli jo pitkään ollut sairas. Jeesus kysyi: "Tahdotko tulla terveeksi?" Sairas vastasi: "Herra, minulla ei ole ketään, joka auttaisi minut altaaseen, kun vesi kuohahtaa. Aina kun yritän sinne, joku toinen ehtii ennen minua." Jeesus sanoi hänelle: "Nouse, ota vuoteesi ja kävele." Mies tuli heti terveeksi, otti vuoteensa ja käveli. Mutta se päivä oli sapatti. Niinpä juutalaiset sanoivat parannetulle: "Nyt on sapatti, ei sinun ole lupa kantaa vuodettasi." Mies vastasi heille: "Se, joka teki minut terveeksi, sanoi minulle: 'Ota vuoteesi ja kävele.'" Silloin juutalaiset kysyivät: "Kuka se mies oli, joka käski sinun ottaa vuoteesi ja kävellä?" Parannettu ei kuitenkaan tiennyt, kuka hän oli, sillä Jeesus oli jo hävinnyt väkijoukkoon. Myöhemmin Jeesus tapasi miehen temppelissä ja sanoi hänelle: "Sinä olet nyt terve. Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin." Mies lähti sieltä ja kertoi juutalaisille, että Jeesus oli hänet parantanut.

Arto Penttisen saarna Maaningan kirkossa

”Kyllä on pitkä aika!” Nämä sanat kuullaan varmasti hyvin usein niissä palvelukeskuksissa, joissa hoidetaan vanhuksia. Nämä sanat saattavat tervehtiä satunnaista tulijaa: ”Kyllä on pitkä aika!” Miten sinä kuulet tai miten minä kuulen nämä sanat? Uskon, että rivien välistä voimme lukea, että ”vihdoinkin joku tuli minun luokseni”. ”Kyllä on pitkä aika” kertoo odotuksesta, joka on läsnä miltei jokaisena elämän hetkenä. Mutta kuvittelepa itse tällainen tilanne: Et pääse vuoteesta minnekään omin avuin. Olet siis lähes samassa asennossa kaiket päivät. Joku tuo sinulle lääkkeet. Joskus sinut viedään kylpyyn. Pari kertaa viikossa käy joku vieras olemassa luonasi puolisen tuntia. Vuorokaudessa on aina kaksikymmentäneljä pitkän pitkää tuntia. Sinulla on jotakin seuraa noin tunnin ajan päivässä ja sekin aika menee liian nopeasti. Tällaista elämää sitten vähintään muutamia vuosia. ”Kyllä on pitkä aika!”

Menin kerran vuosia sitten käymään erään vanhuksen luona ensimmäistä kertaa. En ilmoittanut etukäteen tulostani. Kun avasin oven tupaan, näin että vanhus oli aterioimassa. Hän yllättyi odottamattoman ja silti odotetun vieraan tulosta niin, että sanoi: ”Seurakunnastakaan ei koskaan ketään käy!” Hiljaa mielessäni mutisin, että juurihan minä tulin. Muutaman hetken kuluttua tunnelma vapautui ja ymmärsin tämänkin odottajan ajan muodostuneen pitkäksi. Hämmennys yllättävästä vieraasta purkautui pettymystä tuottavan odotusajan ilmaisemiseen.

Me mainostamme maamme tasa-arvoisuutta turuilla ja toreilla. Jos äsken kuvailemani tapaukset ovat totta ja pitävät siis paikkansa, niin onko aihetta kehuskella tasa-arvoisuudella? Vai onko niin, että jotkut ovat tasa-arvoisempia kuin jotkut toiset? Päättyykö oikeus tasa-arvoon tietyssä iässä? Kun tällaista tilannetta tarkastelemme, tulee ainakin minun mieleeni, että luterilainen oppi kristitystä yhtä aikaa syntisenä ja armahdettuna vastaa todellisuutta hyvin pitkälle. Me olemme kansaa, joka hyvin ja lämpimin juhlapuhein muistaa yhteiskunnan vähä- ja huono-osaisia, mutta jonka teot eivät seuraa kauniita ja tärkeitä sanoja. Ensimmäisestä Johanneksen kirjeestä luemme: ”Lapseni, älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa. Siitä me ymmärrämme, että totuus on meissä, ja me voimme hänen edessään rauhoittaa sydämemme, jos se meitä jostakin syyttää. Jumala on meidän sydäntämme suurempi ja tietää kaiken.” (1. Joh. 3:18–20) Lieneekö ketään, joka ei tuntisi pistoa sydämessään apostoli Paavalin kuuluisien sanojen kohdalla: ”Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti. Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta. Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain, mutta siinä, mitä teen, näen toteutuvan toisen lain, joka sotii sisimpäni lakia vastaan. Näin olen ruumiissani vaikuttavan synnin lain vanki. Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?” (Room. 7:18–24)

Kristuksessa rakkaat sanankuulijat!

Äskeiset apostolin sanat jatkuvat vielä näin: ”Kiitos Jumalalle Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden!” (Room. 7:25) Kun meitä koetellaan. Kun olemme ankarimmassa aallokossa, on Jeesus lähellä. Hän, Vapahtaja sanoo: ”Minä olen tässä sinun kanssasi. Minä olen sinun epätoivosi alla. Minä olen sinun toivosi perusta.” Kun ajattelemme virsikirjamme kauneimpia kiitosvirsiä, huomaamme, että ainakaan monet niistä eivät ole syntyneet silloin kun elämä hymyili ja päivä paistoi lämpimästi. Nuo virret ovat syntyneet silloin, kun vain yksi on ollut jäljellä: ”Jos sinä, Herra, pidät mielessäsi synnit, Herra, kuka silloin kestää? Mutta sinun on armo, sinä annat anteeksi, että me eläisimme sinun pelossasi. Minä odotan sinua, Herra, odotan sinua koko sielustani ja panen toivoni sinun sanaasi. Minä odotan Herraa kuin vartijat aamua, hartaammin kuin vartijat aamua.” (Ps. 130:3-6) Kristityllä on aina olemassa oljenkorsi: kilauta kaverille! Jumala on itse luvannut: ”Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut, ja sinä kunnioitat minua.” (Ps. 50:15) Tämä on varmasti kaikkein kauneimpien kiitosvirsien resepti.

Sain kerran käyntikortin eräältä helluntaiseurakunnan lähetystyöntekijältä. Kortin kääntöpuolella olevat sanat painuivat kerrasta mieleeni: ”Jos olet tavannut minut ja myöhemmin unohdat, et ole menettänyt mitään. Mutta jos tapaat Jeesuksen ja sitten unohdat hänet, olet menettänyt kaiken.” Monelle on siis poissaolon kokemus tuttu. Se on myös tärkeää, sillä silloin vasta tajuamme, miten tärkeää on läsnäolo. Tarvitsemme siis pääsiäisvirren luottamusta: ”Tiedän, ettei Jeesus jätä meitä valtaan ikävän. Kun on sydämessä hätä, arvaamatta tulee hän. Vaikka sydän surren kysyy, miksi Jeesus poissa pysyy, aivan lähellä hän on, auttajamme verraton.” (Vk. 102: 3) Kiitos Jumalalle hänen sanomattoman suuresta lahjastaan!

Credo in unum Deum, Patrem omnipotentem

Jumala loi kaiken, mutta mitkä ovat hänen asetuksensa!

 

Rekisteröityjen parisuhteiden siunaamista perustellaan sillä, että homoseksuaalisuus on elänyt kaiken aikaa tässä maailmassa. Perusteena monet pitävät myös sitä, että homoseksuaalisuus on muuttunut Raamatun ajoista. Yhtenä perusteena pidetään myös sitä, että koska eduskunta on säätänyt lain parisuhteiden rekisteröinnistä, niin kirkon täytyy muodostaa kaavoja siunaamista varten.

Jokainen ihminen on toki olemassa Jumalan tahdosta. Erilaisuus on sinänsä rikkaus, enkä tällä kirjoituksella pyri tuomitsemaan ketään. Meillä ei ole mitään oikeutta tuomita ketään, jos emme ole maallisen oikeuden tuomareita. Maallisen oikeuden tuomiot eivät nekään kuitenkaan kantaudu iankaikkisuuteen saakka.

Perinteisen kristillisen käsityksen mukaan Jumala on asettanut avioliiton miehelle ja naiselle. Avioliitto ei siis perustu parlamentin päätöksiin, vaikkakin avioliittoja entistä enemmän solmitaan maallisella tavalla. Siihen liittyen kyllä mielessäni kyselen, miksi rukous ja siunaus eivät kelpaa kaikille seurakunnan jäsenille. Avioliiton tehtävänä on suojella ja rikastuttaa elämää.

Tänä päivänä täytyy kysyä myös, mitä rakkaus on. Rakkaus ei raamatullisessa mielessä ole pelkkää nautintoa, eikä myöskään itsekästä hekumallisuutta. Rakkaus ei merkitse yhtä hyvää ja herkkää hetkeä. Oikeastaan mitään muuta rakkautta ei ole kuin itse Jumala. Raamatun mukaan Jumala on rakkaus. Se, joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan. Hitaasti täytyy siis miettiä ja toteuttaa hyvä ajatus: ”Rakasta ja tee mitä tahdot”. Väärin ymmärrettynä tuo ajatus päästää mielivallan irralleen. Tätä synkimmillään merkitsee, että pedofiilit perustelevat tekojaan rakkaudella. Tällä lausumalla en pyri leimaamaan ketään pedofiiliksi.

En hyväksi kenenkään nimittelyä olioiksi tms. Jokainen ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Raamatun mukaan yhtään synnitöntä ei sitä paitsi ole olemassa, paitsi Jeesus, joka on jumalallisen rakkauden täydellisin ikoni.

Tässä todellisuudessa elää Yhteys-liike. Siihen kuuluu luterilaisten kristittyjen lisäksi ortodoksisen kirkon jäseniä. Ortodoksisen kirkon piirissä Yhteys-liikkeen jäsenyys on synnyttänyt varsin paljon kyselyä. Yhteys ja ortodoksit –sivulla todetaan sellaista, mitä luterilaistenkin olisi syytä sydämellään lukea: ”Toimimme Yhteys-liikkeen arvojen puolesta oman kirkkomme pyhän tradition ja kanonisen perinteen puitteissa. Emme ole luomassa kirkon elämään uusia käytäntöjä tai rinnasta homoseksuaalisia parisuhteita avioliittoon.”

Luterilaisen kirkon ei ole syytä kiirehtiä. Näemme, että nopeat ratkaisut jakavat kirkkoja ja suorastaan repivät niitä kappaleiksi. Puolin ja toisin on turvallista muistaa sydämessään seuraavat sanat: ”Hyväksykää joukkoonne myös sellainen, joka on uskossaan heikko, älkääkä ruvetko kiistelemään mielipiteistä.” (Room. 14:1) Puolin ja toisin on turvallista muistaa myös nämä sanat: ”Jumala, jolta kestävyys ja rohkaisu tulevat, antakoon teidän olla keskenänne yksimielisiä Kristuksen Jeesuksen tahdon mukaisesti, niin että te yksimielisesti, yhdestä suusta ylistäisitte Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumalaa ja Isää. Hyväksykää siis toinen toisenne, niin kuin Kristuskin on hyväksynyt omikseen teidät, Jumalan kunniaksi.” (Room. 15:5-7)

Jumala loi miehen ja naisen, ja hän siunasi heidät. Kirkko siunaa avioliiton Jumalan antamana lahjana miehelle ja naiselle. Kirkko siunaa avioliitto-instituution, koska se on Jumalan säätämä. Näin tehdessään kirkko ei kiellä siunausta keneltäkään ihmiseltä, mutta kaikkia instituutioita siunaamaan kirkkoa ei ole asetettu. Rukous ja siunaus kuuluvat jokaiselle, joten pitäisin mahdollisena esirukouspalvelusta niille, joiden parisuhde on rekisteröity. Tätä ei kuitenkaan rukouksellisestikaan rinnastettaisi avioliittoon vihkimiseen. Aiemmin on tuotu esille kodin siunaaminen. Yhteys ja ortodoksit –sivulta hiukan soveltaen lainaan lopuksi: ”Toivon, että seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvat kristityt löytävät hengellisen kotinsa omasta seurakunnastaan ja että he voivat osallistua täysipainoisesti kirkon jumalanpalvelus- ja rukouselämään ja sakramentteihin.” Raamattu on uskon ja elämän ylin ohje kaikille kristityille. Uskoa ja elämää on mahdotonta täydellisesti yhdistää, mutta yhtä mahdotonta erottaakaan, sillä usko on enemmän kuin vain yksi sektori taiteen ja tieteen vieressä.

Muutama sana Kirkon antamasta kasteopetuksesta

Onko rippikoulu rippikoulu vai mikä?

Mistä tulee luterilaisen kirkkomme suosituimman toimintamuodon nimi? Luterilaisia pappejakin tämän mukaisesti kutsutaan rippi-isiksi tai rippipapeiksi, vaikka nimitys on pohjimmiltaan harhaan johtava. Luterilainen rippipappi on siis se pappi, jonka pitämässä rippikoulussa on oltu. Verrataanpa ortodoksiseen tai katoliseen näkökulmaan, niin luterilainen käytäntö on kummajainen. Näissä vanhoissa kirkkokunnissa kysymys on paljon syvemmästä hengellisestä ohjauksesta. Kysymys on luottamuksellisesta suhteesta, joka konkretisoituu ripissä, pyhässä sakramentissa. Luterilaisuudessa rippi sinänsä on tallella, mutta sillä ei ole sakramentin asemaa. Rippi ei välttämättä tapahdu siis vain papin ja hänen luokseen tulevan ihmisen välillä.

Ripistä kyllä opetetaan rippikoulussa, mutta siitä ei tule nimi tälle opetustapahtumalle. Rippikoulu on kirkon antamaa kasteopetusta, jossa Jumalan sanan tutkiminen on keskeisellä sijalla. Rippikoulu on seurakunnan koulu, jota voidaan kutsua monella nimellä: kastekoulu, konfirmaatiokoulu, ehtoolliskoulu - tai elämän koulu. Olisikin kenties aika päivittää kirkon antaman kasteopetuksen nimi. Se voisi selkiyttää myös ripin merkitystä luterilaisessa kristillisyydessä, jossa monet termit ovat vähemmän suloisesti sekaisin. Jossain seurakunnassa voidaan viettää messua ilman pyhää ehtoollista. Jossain tuomiokirkossa voidaan kirkkoherran virkaanasettamista juhlistaa paastonajassakin niillä messun osilla, jotka paastonajassa jätetään pois.

Kirkon antama kasteopetus onnistuisi myös paremmin, jos sitä ei jätettäisi vain sen vuoden tapahtumaksi, jolloin nuori täyttää viisitoista vuotta. Minusta tuntuu usein siltä, että meidän rippikoulun opettajien pitäisi kovin lyhyessä ajassa ehtiä tehdä kaikki sekin, mihin vanhemmilla, kummeilla ja isovanhemmilla olisi ollut aikaa viisitoista viimeistä vuotta.

Kirkon antama kasteopetus onnistuisi myös paremmin, jos käsitys seurakunnasta olisi selkeämpi. Nythän on niin, että usein seurakunta mielletään todellista itseään paljon pienemmäksi piiriksi. Seurakunnasta tulevat mieleen työntekijät, kirkkorakennukset ja hautausmaat. Kirkko mielletään siis palveluorganisaatioksi. Tällainen näkemys on varsin kaukana hengellisestä yhteisöstä, jossa uskotaan Jumalaan ja eletään ihmisiksi.

Kirkon antama kasteopetus onnistuisi paremmin, jos sitä ei miellettäisi loppumaan konfirmaatioon. Viimeisenä leiripäivänä sanon usein nuorille jotenkin tähän tapaan: Nyt te ette vielä ymmärrä mitä me olemme yrittäneet teille opettaa, mutta ehkäpä te joskus vielä sen käsitätte. Taustalla tähän lausahdukseen on virren viisaus: ”Tee, Herra, työsi ja täytä se itse!” Rippikoulua käydään siis elämää, ei rippikoulua tai sen opettajia varten. Tästä koen nousevan toiveikkuutta. Rippikoulu ei olekaan vain suoritus nuorelle tai opettajalle. Tai ainakaan niin ei pitäisi olla. Tai jos emme pääsekään irti suorituskeskeisyydestä, niin ajatelkaamme edes, että parhaimman palkkion siitä ojentaa elämä itse. Tämä tapahtuu silloin kun huomaamme, miten paljosta voimme kiittää. Itse en omasta rippikoulusta hirveän paljon muista, mutta sen jälkeen olen rakastunut kirkkomusiikkiin, erityisesti urkumusiikkiin, olen löytänyt tieni jumalanpalvelukseen ja minusta on tullut pappi. Ei tämän kaiken kannalta voi muuta sanoa rippikoulua ajatellen: ”Turhaan ette tänne tulleet!”

Koulua ikä kaikki! Joskus kauan sitten eräs ystäväni täytti 50 vuotta. Juhlia vietettiin vapaaseurakunnassa. Soitin siellä jotain pianolla. Mieleeni jäivät päivänsankarin sanat: ”Rakastan Raamattua!” Minun suhteeni kirjojen Kirjaan on kasvanut ja kehittynyt. Tänään ajattelen, että Raamattu ei ole menettänyt ajankohtaisuuttaan lainkaan yksilön tai yhteisön kohdalla. Tänään ajattelen, että myös meille luterilaisille Raamattu on paitsi uskon myös elämän peruskirja. Miten voisin erottaa uskon elämästä tai päinvastoin. Eihän usko ole elämässä siinä kulttuurin ja urheilun välissä, vaan läsnä kaikessa elämässä. Usko on elämän kantava voima: ”Jumalan kämmenellä ei pelkää lintunen, Jumalan kämmenellä ei pelkää ihminen.”

Auringonlaskun hetki Maaningalla 15.8.2008

Näin sanoo Herra Sebaot: - Vielä minä pelastan oman kansani auringonnousun ja auringonlaskun maista.

Vaikka kaikki eivät ole ystäviä keskenään, niin lähimmäisiä, kanssaihmisiä kummiskin

14. sunnuntai helluntaista (17.8.2008)

Otsikko: Lähimmäinen

Evankeliumi: Matt. 5:43–48

Saarna Maaningan kirkossa

 

Mitä on lähimmäisyys? Luulen, että ymmärrys tästä kysymyksestä on hämärtynyt. Lähimmäisyys ei nimittäin merkitse samaa kuin ystävyys, vaikka toki voimme todeta, etteivät nämä sanat sisällöltään ole kovin kaukana toisistaan. Mutta samaa ne eivät tarkkaan ottaen tarkoita.

Mitä on ystävyys? Voisimme oppia tämän kysymyksen merkitystä Jeesuksen sanojen lukemisen myötä: ”Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut”. (Joh. 15:15) Ystävyys ei merkitse suljettua klikkiä, vaan totuudellisuutta. Meidän täytyy olla rehellisiä ja avoimia, jotta voisimme kasvaa ystävyydessä tullaksemme todellisiksi ystäviksi. Totuudellisuus ei merkitse vain toisen tuntemista, vaan vielä enemmän totuuden etsimistä ja tunnustamista omasta itsestä. Hurskas Job on lausunut laittamattomasti: ”Tosi ystävä ei jätä ystävää ahdinkoon - joka niin tekee, hylkää myös Kaikkivaltiaan.” (Job. 6:14) Sananlaskujen kirjasta löytyvät meidänkin todellisuuteen sopivat sanat: ”Älä hylkää ystävääsi, älä isäsi ystävää. Kun joudut pulaan, älä oitis mene veljesi luo. Parempi läheinen naapuri kuin kaukainen veli.” (Sananl. 27:10)

Apostoli puhuttelee päivän epistolassa ympärillä olevia lähimmäisiään veljiksi. Kyse ei ole hänen verisukulaisistaan. Ehkäpä voimme ymmärtää tätä näkökohtaa mielestäni oivallisen sanonnan kautta: Kristuksessa rakkaat sisaret ja veljet. Voin tunnustaa, että tämän tavan olen omaksunut ortodokseilta. Voimme siis oppia toisiltamme aivan oikeita asioita. Virsikirjamme yhteysvirressä lauletaan nimittäin aivan samansuuntaisesti: ”Kristus, rauha maailman, hän, ei kukaan toinen. Jos hän meille rakas on, niin on veljemmekin. Kristus meidät yhdistää Jumalassa, Isässä. Kiitos Jumalalle!” (Vk. 447: 2)

Apostoli kirjoittaa: ”Me rakastamme veljiämme, ja siitä me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään. Joka ei rakasta, pysyy kuoleman vallassa.” (1. Joh. 3: 11–18) Erästä raamatunkohtaa me kutsumme pienoisevankeliumiksi, mutta pientä siinä on vain tuon kohdan mitta eli lyhyys: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” (Joh. 3: 16) Joka häneen uskoo! Tähän kohtaan voimme viitata turvallisesti sanonnalla, jonka mukaan jokainen tulee uskollaan autuaaksi. Jokainen, joka häneen uskoo. Jokainen, joka uskoo Jeesukseen. Apostoli Paavali kirjoittaa – nyt tunnustan lainaavani varsin vaikeasti avautuvaa kohtaa: ”Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin. Me tosin elämme, mutta meidät annetaan Jeesuksen tähden alituisesti alttiiksi kuolemalle, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi näkyviin kuolevaisessa ruumiissamme. Meissä siis tekee työtään kuolema, mutta teissä elämä. Meillä on sama uskon Henki, josta on kirjoitettu: ”Minä uskon, ja siksi puhun.” Niin mekin puhumme, koska uskomme. Me tiedämme, että hän, joka herätti kuolleista Herran Jeesuksen, herättää Jeesuksen tullessa meidätkin ja tuo meidät eteensä yhdessä teidän kanssanne. Tämä kaikki tapahtuu teidän takianne, jotta yhä enenevä armo synnyttäisi yhä useammissa runsasta kiitollisuutta Jumalan kunniaksi.” (2. Kor. 4:10–15)

Lähimmäisyys merkitsee jollakin tavoin tuota äsken mainittua Jeesuksen elämää. Ateenalaisille pyhä Paavali puhui asiasta Areiopagilla näin: ”Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat, jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet. ”Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme.” (Ap. t. 17:26) Me synnymme toistemme lähimmäisiksi jo syntymämme hetkellä, me Jumalan kuvaksi luodut. Apostoli Paavali kirjoittaa korinttilaisille: ”Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin. Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä. Eihän ruumiskaan muodostu yhdestä jäsenestä vaan monista.” (1. Kor. 12:12–14)  Ystäviä kenties valitaan, mutta lähimmäisiksi siis synnytään. Katekismus sanoo viisaasti lähimmäisistä: ”Tehtävämme on rohkaista heitä vapautumaan menneestä ja etsimään uutta suuntaa elämälleen.”

 

Kunnia olkoon Sinulle, Jumala, luomakunnan Herra

Yksin emme työtä tee

Kirkon paras ja runsas kaunistus

Luontokirkko 10.8.2008

Kasvatus kannattaa aina!

Kristillinen kasvatus on rappiolla

 

Jokaisena rippikoululeirinä vuosien mittaan olen kokenut sen huolestuttavan tunnon, että onko enää jäljellä niitä perheitä ja sukuja, joissa lapsia ja nuoria kasvatetaan kristillisessä mielessä. Kun yritän opettaa Raamatun merkitystä, niin monikaan ei tunnu haluavan Kirjaa edes avata. Raamattuun on vuosien mittaan piirrelty melkein mitä tahansa. Eikä tässä ole kysymys kansien tuunaamisesta, joka voisi sinänsä olla ihan oikeaa ja lämmintä. Joskus on ollut pakko viitata Koraaniin ja islaminuskoisiin siinä mielessä, että mitä tapahtuisi jos Koraania käsiteltäisiin samalla tavalla kuin kristittyjen pyhintä Kirjaa. En kehota väkivaltaan, vaan kysyn, eikö meille ole mikään pyhää! Pyhyys ei estä Raamattuun tarttumasta, vaan jopa siihen hyvästi kehottaa. Raamattu on monipuolinen kirjasto, jonka lukeminen kannattaa aina. Rippikouluun tullessaan monikaan nuori ei juuri ole kirjojen Kirjaan tarttunut. Rippikoulua kutsutaan rippikouluksi juuri Raamatun sisältämien pyhien kirjoitusten tähden. Rippikoulu on kasteopetusta, johon vanhemmat ja kummit voisivat varmasti paremminkin palata. Rippikoulu opettaa myös ripin merkitystä ja hyvä niin, sillä välillä tekisi todella ripittää nuoria, mutta kuitenkin mietin, että kohde saattaa olla väärä. Monen ihmisen, nuoren ja vanhemman, mielessä Raamattu on vanhentunut, mutta itse olen tuntenut vuosien mittaan sen yhä ajankohtaisemmaksi. Toki Raamatun lehdiltä löytyy myös omaan aikaansa sidottua, mutta pelastuksen kysymykset ovat varmasti ikuisia ja siten ajattomia, muuttumattomia. Raamatusta löytyvät myös nämä tärkeät apostoli Paavalin sanat: ”Kuinka kukaan voi julistaa, ellei häntä ole lähetetty? Onhan kirjoitettu: "Kuinka ihanat ovat ilosanoman tuojan askelet! Mutta kaikki eivät ole olleet evankeliumille kuuliaisia. Jesaja sanookin: "Herra, kuka on uskonut meidän sanomamme?" Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana. Nyt kysyn: eivätkö he ehkä ole kuulleetkaan sitä? Varmasti ovat: - Heidän äänensä on kaikunut kaikkialle, heidän sanansa maan ääriin asti. Mutta eikö Israel ole sitä käsittänyt? Jo Mooses sanoo: - Minä saan teidät kadehtimaan kansaa, joka ei ole kansa, vihaamaan pakanoiden ymmärtämätöntä joukkoa. Jesaja sanoo vielä rohkeammin: - Ne, jotka eivät minua etsineet, ovat minut löytäneet, olen ilmaissut itseni niille, jotka eivät minua kysyneet.” (Room. 10:15–20) Usko on iloinen asia ja elämäni tärkein voimavara. Raamattu ei ole Jumalan tai ihmisen lyömäase, vaan elämän eväspaketti, joka on aina tuoretta, sillä tuoreuden takaa Pyhä Henki, eläväksi tekijä. Raamattuun ei koskaan liimata parasta ennen –päiväystä.

Rukous on monelle lapselle ja nuorelle miltei tuntematon käsite, vaikka se on Jumalan edessä elonmerkki siinä missä meille samaa merkitsevä hengitys. Rukous koetaan vaikeaksi, vaikka se on helppoa ja luonnollista. Rukous ei ole tyhjän hokemista, vaan sydämen puhetta Jumalan kanssa. Ilman rukousta en voisi kuvitella eläväni. Tule, Pyhä Henki, laskeudu taivaasta alas, tänne meidän sydämissämme Kristusta kirkastamaan. Niinpä olen koko ajan yhä vahvemmin tuntenut ilolla ja toivolla tämän asian: Kaste kantaa ja kasvatus kannattaa!

 

Jo alussa Jumala loi meidät yhteyteen

Luomakunta on Herran

 

Vietimme kiitospalvelusta jylhän luomakunnan keskellä viime sunnuntaina (10.8.2008). Luontokirkoksi sitä jo perinteisellä tavalla kutsutaan. Paikkana oli Maaningan Tuovilanlahden Korkeakoski, Suomen korkein vapaana virtaava putous. Putouskorkeus on eräiden tietojen mukaan noin 46 metriä.

Kiitospalvelusta vietimme jo kolmattatoista kertaa. Ihmeellistä on se, että yhtään kertaa emme ole viettäneet sadepisaroiden keskellä. Korkeakoskelle ajellessa on toki monta kertaa sadellut enemmän tai vähemmän. Myös palveluksen jälkeen on piankin saattanut ukkosmyrsky ilmestyä. Kiitospalveluksiemme aikana vedet ovat siis virranneet vain joessa ja koskessa. Tämä kesä on ollut vaihteleva säiden suhteen. Hellettä ei juuri ole koettu millään puolella täällä pohjolassa. Ekumeeninen luontokirkko muuttui tälläkin kerralla ekumeeniseksi kesäkirkoksi. Pilvet vedettiin pois päältämme, auringonvalo alkoi siivilöityä puiden välistä, ja valon mukana virtasi lämpö. Ihmisiä oli saapunut paikalle pitkälle kolmatta sataa. Aluksi tosin luulin, että tulee vedettyä pohjat väkimäärien suhteen. Luulo ei siis ole yhä vieläkään tiedon väärti.

Alkujaan luontokirkko oli monta vuotta luterilaisen seurakunnan tapahtuma. Vähitellen korviini tuli toiveita, että myös ortodoksinen seurakunta tulisi mukaan. Tänään on sydämessäni monia muistoja syvällisistä palveluksista vedenpyhityksineen. Luomakunta on Herran ja siksi varmasti meille kaikille yhteinen. Yhteinen kiitos on tärkeää!

Alkukesästä minuun otti yhteyttä paikkakunnalla asuva saksofonin soiton taitaja. Hän kyseli, olisiko juhannuspyhinä jotain tapahtumaa, johon hän voisi tulla soittamaan. Maaningan hienoja paikkoja on myös Viannankoski ja sen äärellä oleva vanha mylly. Myllyn luona on pidetty muutamia juhannusseuroja, ja siksi saksofonisti toivoi mahdollisuutta palvella musiikillaan. Tänä kesänä Viannankosken myllyn isäntäväki huilaili, mutta muistin mainita soittajalle luontokirkosta. Kun muistin soittajan soittavan vapaakirkollisessa Viikunapuu-yhtyeessä, mieleeni tuli ajatus, että tulevalla kerralla luontokirkossa voisivat soida mahdollisimman laajasti tunnetut hengelliset laulut. Mainitsin ajatuksesta kanttorillemme, ja hän toi pian esille tuttuja hengellisiä ja kansanmusiikillisia helmiä: ”Jeesus, sä ainoa”, ”Jäi toiset aamulla nukkumaan” ja ”Ken on luonut sinitaivaan”. Minä otin sitten alkulauluksi hienon ortodoksisen veisun ”Ken kielin voisi kuvaella”. Kiitospalvelus päättyi monille tuttuun virteen ”Liekkejä on monta, valo on yksi”.

Vaikka kiitospalvelus on siis jo monia vuosia ollut luterilaisen ja ortodoksisen seurakunnan järjestämä, niin luonnollisesti kaikki kristityt ja muutkin Jumalan kuvaksi luodut ovat aina olleet tervetulleita. Toisinaan tosin tuntuu, että kaikki pitäisi kutsua henkilökohtaisesti. Lehdessä oleva julkinen ja yleinen kutsu ei ole kaikille sama kuin kutsu. Itse ajattelen, että pyhän kasteen sakramentin jälkeen mitään muuta kutsua ei edes pitäisi enää tarvita. Jokaiseen pyhään palvelukseen kutsutaan aina kaikkia kristittyjä. Eihän kirkkoa merkitsevä alkukielen sana alun perin edes merkinnyt rakennusta, vaan koolle kutsuttujen joukkoa.

Niin, tällä kertaa lauloimme tutun ja herkän sävelmän ”Paimenpoika”. Se oli kanttorin hyvä valinta. Ortodoksirovasti kertoi puolestaan, että häneltä olivat useammatkin henkilöt kysyneet, miksei tuttua, monelle rakasta laulua ole valittu kertaakaan. No, kaikella lienee aikansa, määrähetkensä joka asialla. Minulle tuota toivetta ei kukaan ollut kertonut. Simo Heinisen paaviuden historiaa käsittelevästä kirjasta luin lähelle itseäni tulevan kertomuksen. Johannes XXIII nimittäin oli todennut: ”Olen pelkästään paavina täällä, eikä kukaan kerro minulle mitään.” Tuttu tunne! Olen seurakuntaa ja sen jäseniä varten, mutta silti tavallinen ihminen, jonka kynnys ei todellisuudessa ole sen korkeampi kuin muillakaan syntisillä ja alhaisilla. Moni lienee ajatellut niin, että koska minulla on paljon työtä (pitää usein paikkansa), minua ei myöskään sovi häiritä. Häiritä! Mikään ei minua ilahduttaisi enemmän, kuin se, että joku soittaisi keskelle paperipinoja. Mutta taannoin eräskin seurakuntalainen lähestyi minua sähköpostilla, koska oli pakko. Joskus olisi kiva saada vihdoin kaivattu diagnoosi, mitä tarttuvaa tautia mahdan sairastaa, kun vain pakon edessä otetaan yhteyttä.

Soi kunniaksi Luojan nyt virsi kiitoksen

Herran on maa ja kaikki, mitä siinä on (eli siunauksesta on kysymys)

Vietimme eilen (10.8.) kolmattatoista kertaa luontokirkkoa Maaningan Tuovilanlahden Korkeakoskella. Jälleen kiitospalvelus sujui veden virratessa vain joessa ja koskessa. Kun puoliltapäivin lähdin Maaningan kirkolta, sateli vettä. Kun saavuin erään kirkkokuoromme jäsenen kanssa Korkeakoskelle, ripeskeli vettä. Paperit ja vaatteet saivat hienoista kostutusta. Aluksi tuntui, että kesän vaihteleva sää olisi karkottanut väkeä, mutta sitä tulikin pitkälle kolmatta sataa. Kun kiitospalvelus alkoi ortodoksisella veisulla ”Ken kielin voisi kuvaella”, alkoivat pilvet väistyä auringon tieltä ja valo virtasi keskellemme puiden lomasta. Valo ja lämpö tekivät ekumeenisesta luontokirkosta ekumeenisen kesäkirkon. Ihmeelliseltä tuntuu, että yhtään kertaa ei ole vettä satanut luontokirkon aikana. Joskus on satanut kovastikin ennen ja jälkeen, mutta kertaakaan sade ei ole kastellut kiitospalvelukseen kokoontuneita kristiveljiä- ja sisaria. Olenkin ajatellut, että tässä on kyse Herramme hyvyydestä ja rakkaudesta meitä luotujaan kohtaan. Kun kerrankin kokoonnumme luomakunnasta kiittämään, niin ei Taivaan Isä meitä juuri silloin kastele, vaan antaa meidän nauttia hyvyytensä valoisuudesta ja lämpöisyydestä.

Eilen vietin juhlapäivää isosti. Ensin oli kahdenkymmenenkahden nuoren konfirmaatio kauniissa kirkossamme. Sitten suuntasin kulkuni kiitospalvelukseen, jota Korkeakosken jylhissä maisemissa on aina kansoittanut runsaslukuinen seurakunta. Vielä riensin kastamaan Siilinjärvelle työtoverini lapsenlapsen.

Mieleen palasi tuttu Paimenpsalmi:

Herra on minun paimeneni,
ei minulta mitään puutu.
Hän vie minut vihreille niityille,
hän johtaa minut vetten ääreen,
siellä saan levätä.
Hän virvoittaa minun sieluni,
hän ohjaa minua oikeaa tietä
nimensä kunnian tähden.
Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi.

Sinä katat minulle pöydän
vihollisteni silmien eteen.
Sinä voitelet pääni tuoksuvalla öljyllä,
ja minun maljani on ylitsevuotavainen.
Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä, ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.

Lämmin kiitos Ollille, Liisalle, Hannulle ja Anjalle, Ainolle sekä Outille, Sepolle, Pirkolle ja Heikille, Hannulle, monelle muulle ja kaikille osallistuneille. Lämmin kiitos teistä kaikista Taivaan Isälle, jonka luona voi nauraa (ja itkeä).

KORKEAKOSKEN EKUMEENINEN LUONTOKIRKKO 10.8.2008 klo 13

I JOHDANTO

[Alkusoitto]

Alkulaulu: Ken kielin voisi kuvaella

1. ”Ken kielin voisi kuvaella Siionin Herran kunnian? Hän suur’ on taivaan istuimella, suur’ ruohon syissä hennoimman; ja Herran kunnian loistavuutta jokai­nen päivä tuopi uutta.” 2. säk. Oi Jumala, ma Sulle kannan nyt nöyrän rukoukseni. Ja haltuhusi itsen annan, Sä varma lohdutukseni. Me Sulle, Herra, uhrin tuomme, Me sulle kiitosvirren luomme.

Alkusiunaus Kolmiyhteisen Jumalan nimeen ja apostolinen tervehdys

Johdantosanat

Kristuksessa rakkaat ystävät. Olemme koolla Jumalan perheen kiitosjuhlassa hänen luomakuntansa keskellä.. Niin kuin Jumala on herättänyt luonnon kasvamaan ja kukkimaan, niin hän tahtoo uudistaa myös meidät. Hän on lähettänyt Pyhän Henkensä kirkastamaan sitä, mitä Jeesus on puolestamme tehnyt. Saamme pelkäämättä turvautua hänen suureen rakkauteensa ja huolenpitoonsa.

Synnintunnustus

Taivaallinen Isä. Sinä loit tämän maan, sen kasvit ja eläimet iloksi itsellesi ja ihmisille. Sinä uskoit haltuumme hyvän maailman, mutta me olemme kääntyneet sinua vastaan. Me olemme ajaneet teoillamme koko luomakunnan kuoleman tielle
ja nyt näyttää siltä, että kaikki mihin koskemme menee rikki. Isä, me tunnustamme, että olemme voimattomat katkaisemaan tuhon kierrettä. Usein silloinkin kun tiedämme, mitä elämän suojelemiseksi pitäisi tehdä, me emme muuta suuntaa.
Me kulutamme yli kohtuuden ja anastamme leivän tulevilta sukupolvilta, joita meidän tulisi rakastaa kuin itseämme. Ahneus ja välinpitämättömyys riivaavat meitä joka päivä. Isä, anna meille anteeksi. Vapauta meidät tuhoavasta käyttäytymisestä ja sytytä meissä rakkaus, joka ohjaa oikeisiin tekoihin kaikkia luotujasi kohtaan.

Synninpäästö

Kaikkivaltias Jumala antakoon meille syntimme anteeksi ja johtakoon meidät ikuiseen elämään. Aamen.

Virsi 318 Jeesus, sä ainoa

1. Jeesus, sä ainoa heikkojen auttaja, anteeksiantaja uupumaton! Pyhyys ja puhtaus,
rakkaus, virvoitus, totuus ja armahdus sinussa on.
2. Kun uuvun, haavoitun, huomassas, Herra, sun, suuren ja siunatun, levätä saan.
Toiset jos hylkäävät, kasvosi lempeät puoleeni kääntyvät rohkaisemaan.
3. Herrani, armahda, ohjaa ja taivuta, minne ja milloinka tahtosi vie. Neuvoilla Henkesi valaise mieleni. Tee, Jeesus, rakkaaksi ristisi tie.
4. Ainoa puhtaus, syntisen uskallus, tuskassa lohdutus: pyhyytesi. Vaatteeksi anna se!
Ohjaa ja varjele jokainen askele, Jeesukseni.

Päivän rukous

Rakas taivaallinen Isämme. Kiitämme sinua maailmasta, jonka olet luonut.
Kiitämme sen kauneudesta. Kiitämme kasveista, eläimistä ja ihmisistä.
Kiitos, että sinä rakastit tätä maailmaa niin paljon, että lähetit luoksemme oman Poikasi. Me emme osaa elää tahtosi mukaisesti. Kiitos, että annat meille anteeksi
Poikasi Jeesuksen tähden. Auta meitä varjelemaan sitä hyvää, minkä sinä olet luonut. Kuule meitä Jeesuksen nimessä. Aamen.

II SANA

Ensimmäinen lukukappale: Ps. 104:1–5,10-15,27–30

1 Herra, minun Jumalani,*
miten suuri ja mahtava sinä olet!
2 Sinun vaatteenasi on kirkkaus ja kunnia,*
valo ympäröi sinut kuin viitta.
1 Sinä olet levittänyt taivaan kuin telttakankaan*
ja tehnyt salisi ylisten vetten keskelle.
2 Sinä otat pilvet vaunuiksesi*
ja kuljet tuulten siivillä.
1 Sinä teet tuulista sanasi viejät*
ja panet liekit palvelijoiksesi.
2 Sinä perustit maan lujasti paikoilleen,*
horjumatta se pysyy ajasta aikaan.)
1 Vuorten rinteille sinä puhkaisit lähteet,*
vedet juoksevat puroina ja virtaavat laaksoissa.
2 Ne juottavat kaikki maan eläimet,*
villiaasikin saa sammuttaa janonsa.
1 Niiden äärellä asuvat taivaan linnut*
ja visertävät lehvissä vesien partailla.
2 Sinä juotat vuoret korkeuksien vesillä,*
ja maa kantaa sinun töittesi hedelmää.
1 Sinä kasvatat ruohon karjaa varten
ja maan kasvit ihmisen viljeltäviksi,*
että hän saisi leipänsä maasta.
2 Sinä kasvatat viinin ihmisen iloksi,
öljyn hänen kasvojansa kaunistamaan*
ja leivän hänen ruumiinsa voimaksi.
1 Kaikki luotusi tarkkaavat sinua, Herra,*
ja odottavat ruokaansa ajallaan.
2 Sinä annat, ja jokainen saa osansa,*
avaat kätesi, ja kaikki tulevat ravituiksi.
1 Kun käännyt pois, ne hätääntyvät,*
kun otat niiltä elämän hengen, ne kuolevat
ja palaavat maan tomuun.
2 Kun lähetät henkesi, se luo uutta elämää,*
näin uudistat maan kasvot.

1+2 Kunnia Isälle ja Pojalle* ja Pyhälle Hengelle, niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,*
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Vastauslaulu: Jäi toiset illalla nukkumaan

Toinen lukukappale: 1 Kor. 8:6

Meillä on vain yksi Jumala, Isä. Hänestä on kaikki lähtöisin, ja hänen luokseen olemme matkalla. Meillä on vain yksi Herra, Jeesus Kristus. Hänen välityksellään on kaikki luotu, niin myös meidät.

Laulu: Ken on luonut sinitaivaan
*Evankeliumi: Joh. 1:1-4
Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt,
ei ole syntynyt ilman häntä. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo.

Saarna

*Uskontunnustuslaulu (Credo) vkl 733 Uskon Isään Jumalaan

1. Uskon Isään Jumalaan, kaiken hyvän antajaan. Hän on luonut ihmisen, maailman ja ihmeet sen.
2. Uskon Poikaan, Jeesukseen, Vapahtajaan rakkaaseen. Keskellemme syntyi hän,
tuntee ihmiselämän.
3. Jeesus kuoli, haudattiin, astui ylös taivaisiin. Syntimme hän sovitti, kaiken saamme anteeksi.
4. Uskon Henkeen totuuden. Hän on Henki rakkauden. Hän luo uutta elämää, uskon meissä herättää.
5. Tämän uskon turvissa elän seurakunnassa. Taivas maata koskettaa, usko ilon lahjoittaa.

III RUKOUS

Yhteinen esirukous
Elävä, kaikkivaltias Jumala, sinua me huudamme avuksi. Kuule meitä armossasi. Me rukoilemme sinua: Kuule meitä, laupias Herra Jumala.
Rukoilemme kirkkosi puolesta kotiseudullamme ja kaikkialla: seurakuntiemme ja niiden palvelijoiden puolesta, omien hiippakuntiemme ja esipaimentemme Willen ja Leon puolesta, kaikkien kirkkojen ja niiden paimenten puolesta. Anna kirkollesi ykseys ja rauha. Anna sanasi levitä kaikkeen maailmaan. Me rukoilemme sinua: Kuule meitä, laupias Herra Jumala.
Rukoilemme kansamme ja koko maailman puolesta. Anna rauhan, oikeudenmukaisuuden ja vapauden voittaa. Siunaa kansojen johtajia. Me rukoilemme sinua: Kuule meitä, laupias Herra Jumala.
Kiitämme sinua perheestä ja kaikista läheisistämme. Sinä, joka tunnet ilomme ja huolemme, siunaa meitä. Me rukoilemme sinua: Kuule meitä, laupias Herra Jumala.
Muista kaikkia sairaita. Muista myös niitä, jotka kärsivät yksinäisyydestä ja turvattomuudesta. Rukoilemme niiden puolesta, joita painavat taloudellinen ahdinko tai elämän tarkoituksettomuus, raskaat työpaineet tai työttömyyden taakka. Muista niitä, jotka ovat lähellä kuolemaa. Rukoilemme edesmenneiden rakkaittemme puolesta. Anna meidän tämän elämän jälkeen yhdessä heidän ja kaikkien pyhiesi kanssa nähdä sinun kasvojesi valo. Me rukoilemme sinua: Kuule meitä, laupias Herra Jumala.
Jätämme itsemme, toinen toisemme ja koko elämämme Kristuksen Jumalan haltuun. Aamen.

Isä meidän (ekumeeninen sanamuoto)

S Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille anteeksi velkamme, niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.

IV PÄÄTÖS

*Ylistysvirsi 342 Niin ihanaa on ylistää

1. Niin ihanaa on ylistää sinua, Jumalamme, ja hyvyyttäsi, voimaasi nyt kiittää laulullamme. Kuljithan aina kanssamme, veit taisteluissa voitolle ja olit auttajamme.
2. Ain olet ollut luonamme aarteena kalleimpana. Elämän vesi virvoittaa,
elämän leipä, sana. Armosi meille virtailee ja totuutesi valaisee kuin tähti loistavana.
3. On virsi täällä heikko vain ja köyhä kiitoksemme kaikesta, minkä meille soit jo täällä iloksemme. Me emme kyllin johtoas voi ylistää ja armoas, kun siunaat askelemme.
4. Oi, ethän meitä, Herramme, milloinkaan yksin heitä. Lahjoita Hengen valkeus,
sen anna johtaa meitä. Luo usko, toivo sydämeen ja rakkautta Jeesukseen, armoosi meidät peitä.

*Päätössiunaus

Ortodoksisen perinteen mukaan ja lopuksi luterilaisen perinteen mukaan

L Herra siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä. Herra kirkastakoon kasvonsa teille

ja olkoon teille armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa teidän puoleenne

ja antakoon teille rauhan. Isän ja + Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.

Virsi 454 Liekkejä on monta

1. Liekkejä on monta, valo on yksi, hän on Jeesus Kristus. Liekkejä on monta, valo on yksi. Hän yhdistää meidät.

2. Oksia on paljon, runko on yksi, hän on Jeesus Kristus. Oksia on paljon, runko on yksi. Hän yhdistää meidät.

3. Lahjat ovat monet, Henki on yksi, hän on Henki Herran. Lahjat ovat monet, Henki on yksi. Hän yhdistää meidät.

4. Palvelijaa monta, yksi on Herra, Herra Jeesus Kristus. Palvelijaa monta, yksi on Herra. Hän yhdistää meidät.

5. Uskovia paljon, ruumis on yksi, yksi seurakunta. Uskovia paljon, ruumis on yksi. Hän yhdistää meidät.

Konfirmaatiomessun saarna 10.8.2008

Kristuksessa rakkaat nuoret. Läsnä oleva rukoileva ja kiittävä Kristuksen seurakunta.

 

Tämän pyhäpäivän aihe on mielestäni kaunis: Jeesus, parantajamme. Tämän pyhäpäivän tekstit ovat tärkeitä, mutta ehkä hiukan tummasävyisiä, vakavia. Ne kuitenkin viittaavat tärkeällä tavalla elämämme ja uskomme tärkeimpiin tienviittoihin, jotka turvaavat kulkuamme elämän polulla.

Te nuoret suorititte Kymmenen käskyä perinteisenä ulkoläksynä leirimme aikana. Ensimmäinen käsky kaikui siis lukuisia kertoja: ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.” Jo tämä ensimmäinen käsky peittyy monen asian alle tässä maailmassa, vaikka jokainen meistä on olemassa, koska se on hyvän ja ihmisiä rakastavan Jumalan tahto. Sinä olet Jumalalle rakas!

Toinen käsky on tämä: ”Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä.”  Tässä on suora viittaus tämänpäiväiseen Jeesuksen opetukseen. Kysymys on myös tavoista. Hyvät tavat kaunistavat oikeasti, sillä ne eivät nouse suinkaan tyhjästä. Ne muistuttavat siitä, mitä me arvostamme, kunnioitamme ja pidämme pyhänä.

Kolmas käsky on maailman ensimmäinen työsuojelumääräys: ”Pyhitä lepopäivä.”  Osallistumalla pyhäpäivän jumalanpalvelukseen eli kuuntelemalla tai lukemalla Jumalan sanaa pyhitämme lepopäivän. Elämässä tarvitsemme kumpaakin: työtä ja lepoa, arkea ja pyhää.

Nämä käskyt riittävät koko elämän ajaksi. Ajatelkaamme vaikkapa neljättä käskyä: ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi.”  Vanhemmat ovat vanhempia, eivät lasten kavereita. Vanhempien tehtävänä on luoda turvallinen kasvuympäristö lapsilleen, joista tulee vanhempia.

Näitä tienviittoja seuraamalla et varmasti menetä mitään, mutta vapautat itsesi hyvään: ”Älä tapa, älä tee aviorikosta, älä varasta.” Elämykset ja kokemukset ovat nousseet suureen arvoon. Usein ne perustuvat hyvin itsekkääseen nautinnon tavoitteluun. Kukaan ei kuitenkaan elä itseään varten tai kuole itseään varten.

Useimpiin tienviittoihin sopii niin sanottu Kultainen sääntö, niin myös kahdeksanteen: ”Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.”  Hyvän puhuminen lähimmäisestä tekee hyvää meille kaikille, mutta miksi siihen tarvitaan aivan erityinen annos rohkeutta.

Viimeisissä tienviitoissa on jotain samaa kuin ensimmäisessä ja muutamassa muussakin: ”Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta. Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu.”  Tänä päivänä nämä tienviitat tuntuvat ehkä etäisiltä teistä nuorista, mutta kuten sanoin, ne on tarkoitettu koko elämän ajaksi. Kun apostoli Jaakob sanoo päivän epistolassa, että me kaikki hairahdumme monin tavoin, on hän varmasti oikeassa.  En minäkään täyttänyt opettajan tehtävää täydellisesti. Toivon ja rukoilen, että saatoimme tehdä tunnetuksi sitä puuta, jonka hedelmät ovat hyvät. Kasteessa meidät on oksastettu Kristus-puuhun. Hän, Jeesus on tie, totuus ja elämä. Hänessä on jokaisen kastetun mahdollista löytää hyvät hedelmät ”rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä”. Kiitos teille nuoret, isoset ja opettajat ainutkertaisesta kokemuksesta Tervonsalmessa, rukouksen paikassa.

 

Kauneus osui katsojan silmään!

Jumalaan turvautuminen

Etehesi Herra tahdon tulla nöyrin sydämin, surun, riemun hetkellä on luonas olla turvaisin.

Et sä hylkää katuvaista, ylös nostat sortuneen; kynttilääkin sammuvaista sytyttelet uudelleen.

Ketä ilon aikana vois kiittää niin kuin sinua? Sillä ilman kiitosta ois riemun hetki vajava.

Käteni kun kädessäsi saapi olla aina vaan, silloin en oo yksinäni enkä eksy maailmaan.

(lainaus ortodoksisesta laulukirjasta "Vaeltajan lauluja)

Yllä oleva laulu sopii hyvin luterilaisenkin kristityn suuhun;-)
Yllä oleva kuva on otettu 3.8.2008 illan aikana Mäntyrannalta.

Kaste kantaa ja kasvatus kannattaa!

Valvon parhaillaan rippikoululeirin viimeistä yötä. Kun tulimme tänne Tervonsalmeen niin mielessä oli se, että mitähän tästä tulee. Kuulimme huhuja, että leiri olisi varsin ihmeellinen siinä mielessä, että nuoret ovat reippaita ja virkeitä ja ehkäpä jotenkin levottomia. Mutta ajattelinpa niin, että kun en heitä juuri tunne, niin eipä tarvitse epäluuloja kantaa huhujen perusteella. Ja sepä kannatti. Nuoret ovat ihan tavallisia ja leiristä tuli varsin tavallinen. Iloitsen siitä, että nuoret eivät juurikaan syrji toisiaan, vaikka pitikin tietenkin vähän poikia puhutella. Taisivat syynkin ymmärtää. Joukossa tyhmyys tiivistyy. Viimeisen illan iltahartaus kertoi jotenkin myös ilosta, sillä monet sanoivat jotain ihan positiivisessa mielessä. Vaikkakin sanoja olivat lähinnä: "Joo, ihan mukava leiri!"
Jolloinkin olen pohtinut, onko kristillistä kasvatusta millään tavoin nyky-Suomessa. Nuoria ei lapsuuden vaiheissakaan juuri tuoda kirkkoon tai pyhäkouluun. Sentään päiväkerhoon tuodaan lapsia ja silloin lapsista tulee oikeastaan vanhempiensa kasvattajia: Siunataan ruoka!
Kristillistä kasvatusta vissiin pidetään varsin vaikeana alana, vaikka rukous on yhtä tärkeää kuin hengittäminen. Kumpikin on elonmerkki: rukous ja hengittäminen yhteisen Isämme edessä.
Usko on yhtä kuin elämä ja rukous kuin hengittämistä.
Tervonsalmessa on muuten hieno ja mukava rantasauna. Hyvät löylyt ja tyyni järvi ilahduttivat äsken minua. Kaiken kaikkiaan ajattelen, että elämä on lahja Jumalan kädestä. Kiitämmekö siitä tarpeeksi? Tuskin. Kiitollisuus on kuitenkin tärkeä voimavara. Tahdon kiittää Herraa näistä nuorista, jotka nytkin hiukan valvottavat meitä opettajia. Toisaalta hauskuuskin elää yössä, vaikka kyllä hiukan alkaa väsyttää. Rukoile sinä, joka luet tätä blogia, näiden nuorien ja meidän opettajien puolesta valoisalla mielellä. Hyvää yötä, Kristus myötä, kiitos tästä päivästä, viikosta ja leiriltä. Pois jääköön huoli, pois jääköön murhe, Jumalaan kun turvaat, saat avun aina. Pois jääköön huoli, pois jääköön huoli, Hän yksin riittää!

--
Arto Penttinen
Maaningan seurakunnan kirkkoherra
Rukoilethan puolestani!
puh. 050-401 9120
Web-osoitteemme: maaninganseurakunta.fi