Pyhä torstai eli Helatorstai

Kristuksen taivaaseenastumisen juhlan pyhä evankeliumi

Joh. 17: 24-26
Jeesus rukoili ja sanoi: "Isä, minä tahdon, että ne, jotka olet minulle antanut, olisivat kanssani siellä missä minä olen. Siellä he näkevät minun kirkkauteni, jonka sinä olet antanut minulle, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman luomista. Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen, ja nämä, jotka ovat tässä, ovat tulleet tietämään, että sinä olet lähettänyt minut. Minä olen opettanut heidät tuntemaan sinun nimesi ja opetan yhä, jotta heissä pysyisi sama rakkaus, jota sinä olet minulle osoittanut, ja jotta minä näin pysyisin heissä."

Kristus on totisesti ylösnoussut!

Tänään on hyvin harvinainen päivä! Ei kylläkään siinä mielessä, että tänään on torstai, joka kirkkovuodessa tunnetaan helatorstaina. Eikä vielä siinäkään mielessä, että tänään on 1. toukokuuta eli vappu. Mutta taidamme kaikki viettää yhtä aikaa vappua ja helatorstaita aivan ensimmäistä kertaa elämässämme. Ja myös ainoaksi kerraksi meille kaikille tämä päivä taitaa tulla tällä tavalla. Viimeksi tällaista yhteistä maallista ja hengellistä juhlapäivää vietettiin vuonna 1913.

Jo eilen kuulin toivoteltavan ”iloista vappua”. Yhtäkään kertaa ei korvissani kaikunut vaikkapa sanoja ”heleää helatorstaita”. Vappu ei ole nykyisin kirkollinen juhlapäivä, vaikka 1. toukokuuta tunnettiin jo keskiajalla baijerilaisen abbedissa Valburgin pyhimykseksi julistamisen päivänä. Nimestä Valburg tulee tuo tuttu sana vappu.

Ajan hampaissa vapulle on käynyt aika huonosti. Vappuhan on ollut työväen ja opiskelijoiden juhla. Aatteen puna on kadonnut turuilta ja toreilta. Valkolakkejakaan ei enää näe vanhaan malliin. Juhla on vain varjo entiseen verrattuna. Siltikin helatorstai tahtoo jäädä väljähtyneenkin vappusiman alle.

Mikä sitten on helatorstai? Mistä tulee tuo hela, ja mitä se tarkoittaa? Vastaanpa viitaten aluksi siihen, mistä ei ainakaan ole kysymys. Nettisanakirja Wikipedian mukaan ”hela on rengasmainen tai holkkimainen metallikappale, jota käytetään koristamis- tai kiinnittämistarkoituksessa. Esimerkiksi puukon hela on terän ja kahvan välissä tai kahvan päässä oleva metallikappale. Nimitystä käytetään myös muista pienistä metalliesineistä, esimerkiksi saranoista.” Hela voi tuoda mieleen myös toisen kotimaisen kielemme, nimittäin sanat ”hel, helt, hela”, jotka tarkoittavat: ”koko, kokonainen”, mutta tästäkään ei ole kysymys. Mutta pyhyydestä, siitä on kysymys. Hela tulee kylläkin ruotsin kielestä, mutta sana on helg, mikä merkitsee pyhää. Tämä on siis kirjaimellisesti pyhä torstai.

Vapusta mahdolliset pyhyyden rippeet ovat karisseet jo aikaa sitten pois, vaikka Jeesus-marsseja onkin järjestetty 1990-luvulta lähtien. Helatorstai ehkäpä saisi kadonnutta merkitystään takaisin, jos puhuisimme juhlasta sen toisella, tosin pidemmällä nimellä, Kristuksen taivaaseenastumisen päivä. Pidempi voisi olla parempi, sillä se viittaa suoraan pääsiäisen todellisuuteen, jota pääsiäisen juhla-ajassa on hämmästellen ihmetelty jo 40 kymmenen päivän ajan.

Tämä päivä muistuttaa meitä jumalanpalveluselämän kirkkovuosisidonnaisuudesta ja kirkkovuoden raamattusidonnaisuudesta. Voimmehan lukea Pyhien Apostolien Teoista näin: ”Heille hän myös monin kiistattomin todistein osoitti kuolemansa jälkeen olevansa elossa. Hän näyttäytyi heille neljänkymmenen päivän aikana useasti ja puhui Jumalan valtakunnasta.” (Ap. t. 1:3) Tämä päivä julistaa riemullisesti pääsiäisen sanomaa ”Kristus on totisesti ylösnoussut!”, ”Totisesti Herra elää!” Sanomaa täydellistää tämä: ”Hän elää rukoillakseen puolestamme!” Näinhän virren sanatkin sen kertovat, sydämeltä sydämelle: ”Me luulimme, on kuollut hän, vaan näimme hänen elävän.” Ja aivan erityisellä tavalla meidänkin keskellämme korostuvat tänään pyhänä torstaina nämä sanat: ”Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.” Me kristityt elämme uskon, emme näkemisen varassa.

Tänä päivänä on hyvä muistaa nykyrippikoulusta tutut sanat ”elämä, usko ja rukous”. Nykyaika korostaa aina vain enemmän erilaisia, osittain hyvin kyseenalaisia esikuvia. Syntisestä olosta puhutaan ilman mitään viittausta synnintuntoon, mikä on todellinen portti pelastuksen tielle. Elämän, uskon ja rukouksen tärkein esikuva meille kaikille on Jeesus. Jeesus sanoo näin: ”Minä olen (tie, totuus ja) elämä.” Jeesus on siis enemmän kuin vain esikuva. Kun Jeesus sanoo, että hän on tullut antamaan meille yltäkylläisen elämän, hän saattaa tarkoittaa tätä: ”Minä täytän sinun kaipauksesi toivolla. Minä annan lohdutuksen sinun suruusi. Minä tulen voimaksi heikkouteesi.”

Voisimmeko tänään ajatella itseämme vappupallona, josta saattaa yhtäkkiä plörähtää ilmat pihalle, mutta jonka voi ehkä kuitenkin vielä puhaltaa täyteen. Silloin kun vappupallo on täysi, se katsoo suoraan yläilmoihin. Vain tyhjän voi täyttää. Totesin tämän, kun mietin miten talven aikana tyhjentyneet pyörän renkaat saisi täyteen. Sitäkin sietää varoa, ettei tule liian täyteen. Kristitynkään ei sovi olla täynnä itseään, sillä Kristuksen tulee kasvaa ja ihmisen pienetä, sinussa ja minussa.

Helatorstai on lähtemisen ja lähettämisen juhla. Kuolleista herätetty Kristus lähtee omiensa luota, mutta ei jätä heitä orvoiksi. Hän ei poistu kyllästyneenä ovet paukkuen, vaikka kyllä hän kerran tuskastui niin, että aivan parkaisi: ”Kuinka kauan minun vielä on oltava teidän keskuudessanne? Kuinka kauan minun pitää kestää teitä?”

Afrikkalaisessa gospelmessussa lauletaan iloisin sanoin ja sävelin jotenkin näin: ”Uskoa vaikka meillä on vähän, kiitos Jeesus, kun tulet tähän.” Luterilaisen käsityksen mukaan usko merkitsee Kristuksen reaalista läsnäoloa ja asumista kristityssä. ”Uskon välityksellä Kristus ja kristitty yhdistyvät toisiinsa. Tällöin kristitystä tulee osallinen Jumalasta, tämän elämästä ja rakkaudesta. Usko on pelastumisen kannalta välttämätön, koska vain uskon kautta Kristus on läsnä ja liittää kristityn itseensä sekä saattaa hänet pelastuksesta osalliseksi. Pelastus, uskossa annettavat lahjat, Jumala ja hänen elämänsä, ovat puolestaan rakkaus. Usko pelastaa sen tähden, että se lahjoittaa ihmiselle Jumalan rakkauden. Tätä Luther kuvaili tarjoilijalla, joka täyttää lasin. Usko on lasi, johon ja jolla juoma tarjotaan. Rakkaus on juoma, varsinainen lahja. Ilman uskoa, joka sulkee sisäänsä lahjan, ei kristitty voi tulla lahjasta osalliseksi.” (Suomen ev. lut. kirkko: Luterilainen etiikka)

Kuulemamme pyhä evankeliumi on Jeesuksen rukousta meidän puolestamme. Siinä on varmaankin täydellinen ilo: Jeesus tuntee meidät, ja hän rukoilee puolestamme siitä huolimatta, tai juuri sen vuoksi.

 

Ekumenian hyvät tavat

Nämä suositukset vastaavat keskeisiin ekumeniaa koskeviin kysymyksiin.

Miksi ekumenia on tärkeää?

Millaiset periaatteet ohjaavat ekumeenista työtä?

Millä tavoin paikalliseen ekumeeniseen työhön voi osallistua?

Tarkoitus on selvittää, mitä ekumenia ja ekumeeninen toiminta sisältävät, jotta yhä useammat voisivat osallistua ekumeeniseen toimintaan paikallisella tasolla.

Ekumenian hyvät tavat on Suomen ekumeenisen neuvoston kokoama ja vapaasti käytettävissä ja kopioitavissa.

Ekumenia (kreikaksi oikoumene = asuttu maan piiri) tarkoittaa pyrkimystä Kristuksen kirkon näkyvään ykseyteen ja kristittyjen keskinäisen yhteyden vahvistamista todistuksessa ja palvelussa. Tämän työn lähtökohta on Raamatun Uusi testamentti ja erityisesti Jeesuksen rukous uskovien ykseyden puolesta (Joh. 17:21).


Yhteinen usko
Ekumeeninen yhteistyö rakentuu yhteiselle uskolle, jonka mukaan tunnustamme Herran Jeesuksen Jumalaksi ja Vapahtajaksi Raamatun mukaan. Sen vuoksi pyrimme yhdessä täyttämään yhteistä kutsumustamme yhden Jumalan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen kunniaksi.

Keskinäinen kunnioitus

Ekumenia edellyttää toisten kunnioitusta kristillisinä kirkkoina ja yhteisöinä. Tämä merkitsee sitä, että kunnioitamme jäsenyhteisöjen oikeutta opillisiin eroihin, erilaisiin rukoustapoihin, jumalanpalvelusperinteitten eroihin ja uskonelämän muotoihin. Yhteistyö ei kuitenkaan edellytä, että pitäisimme kaikkea toistemme perinteissä oikeana oppina.

Luottamus ja avoimuus

Ekumeeninen yhteys rakentuu luottamukseen ja avoimuuteen. Olemme vakuuttuneet siitä, että Jeesuksen rukous ykseyden puolesta on vahvempi kuin kristittyjen hajaannus.

Koska ekumenian tavoitteena on Kristuksen kirkon ykseys lähtökohtamme on siinä, mikä meitä yhdistää. Emme kuitenkaan sulje silmiämme meitä erottavilta tekijöiltä. Haluamme turvata työllemme mahdollisimman laajapohjaisen perustan. Siksi pyrimme vuoropuheluun uusien kirkkokuntien ja kristillisten yhteisöjen kanssa.


Halu ymmärtää

Ekumenia merkitsee myös sitä, että pyrimme ymmärtämään toisiamme ja pääsemään mahdollisimman laajaan yksimielisyyteen uskossa ja elämässä. Vuoropuhelussa opimme ymmärtämään paremmin myös omia perinteitämme. Osallistumme tähän työhön tasavertaisina kumppaneina.

Vaikeissa kysymyksissä yritämme ymmärtää rukoillen ja avoimesti keskustellen toistemme näkemyksiä ja Jumalan Sanan tulkintaa.

Johtajien yhteistyö

Kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen johtajilla on erityinen vastuu luoda ja pitää yllä hyviä suhteita yhteisöjen välillä. Kunnioitamme näiden kirkkojen valitsemia johtajia ja sitoudumme yhteistyöhön heidän kanssaan.

Kirkon kaksi ulottuvuutta

Ekumenia perustuu ajatukseen paikallisesta ja maailmanlaajuisesta Kristuksen kirkosta. Suomessa toimivina kristillisinä kirkkoina ja yhteisöinä kuulumme maailmanlaajuiseen kristilliseen yhteisöön. Pidämme yllä suhteita kansainvälisiin kirkollisiin ja ekumeenisiin järjestöihin. Kristuksen ruumiin jäseninä tahdomme kantaa vastuumme sisaristamme ja veljistämme eri puolilla maailmaa.

Tahdomme toimia oikeudenmukaisuuden, rauhan, sovinnon ja luomakunnan eheyden puolesta.


Paikallinen ekumenia

Paikallisten seurakuntien yhteistyö on useimmille näkyvin esimerkki pyrkimyksestä syvenevään ja näkyvään kristittyjen ykseyteen. Paikallinen ekumenia pyrkii edistämään ykseyttä ja yhteyttä samalla paikkakunnalla asuvien kristittyjen välillä. Kun opimme tuntemaan toinen toisemme, hyväksymme toinen toisemme ja yhdessä tunnustamme yhteisen uskomme, voimme löytää tien yhteiseen, uskottavaan kristilliseen todistukseen, jotta maailma uskoisi.

Kyllä evankeliumin julistamiselle - ei käännyttämiselle

Lähetys ja evankeliointi kuuluvat kirkon olemukseen ja tehtävään. Jokainen seurakunta ja kristitty on lähetetty todistamaan uskostaan. Hyväksymme, että kaikilla kirkoilla ja kristillisillä yhteisöillä on oikeus ja velvollisuus julistaa evankeliumia oman näkemyksensä mukaisesti.

Evankelioimisen tarkoitus on julistaa pelastusta Jeesuksessa Kristuksessa. Se ei saa pyrkiä heikentämään tai katkaisemaan yksilön siteitä omaan kirkkoonsa tai kristilliseen yhteisöönsä. Tällä tavalla haluamme erottaa evankeliumin julistamisen proselytismistä, pyrkimyksestä toisten kristillisten yhteisöjen jäsenten käännyttämiseen omaan kristilliseen yhteisöömme.


Oikea tieto

Kunnioitamme kunkin kirkon ja kristillisen yhteisön oikeutta omaan itseymmärrykseensä ja identiteettiinsä. Siksi sitoudumme antamaan totuudenmukaista tietoa toisistamme. Emme hyväksy julistusta tai tiedotusta, joka korostaa oman kirkkokunnan tai kristillisen yhteisön ihannekuvaa ja antaa toisista kielteisen kuvan.


Yksilön ja perheen kunnioittaminen

Jokaisen kristityn hengellistä vaellusta tulee kunnioittaa. Kun perheen jäsenet kuuluvat eri kirkkokuntiin tai kristillisiin yhteisöihin, on erityisen tärkeä korostaa ykseyttä eikä jakaantuneisuutta. On myös tärkeä oppia näiden perheiden kokemuksista.

Toivomme, että kaikki kirkot ja kristilliset yhteisöt loisivat toimivat ja selkeät käytännöt sellaisia kirkollisia toimituksia (esimerkiksi vihkiminen, hautaan siunaaminen ja kodin siunaaminen) varten, joihin osallistuu eri kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen jäseniä. Suosittelemme näissä kysymyksissä yhteistyötä.

Suomen ekumeeninen neuvosto on 15.10.2002 hyväksynyt nämä suositukset.

Suomen ekumeeninen neuvosto (SEN) on Suomessa toimivien kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen kohtaamispaikka ja yhteistyöelin. Ekumenian hyvät tavat sisältää suosituksia neuvoston jäsenyhteisöille ja niiden paikallisille seurakunnille. Näiden suositusten avulla neuvosto haluaa edistää ekumeenista yhteistyötä paikallisella ja kansallisella tasolla ja tehdä selväksi sen, mihin ekumeeninen yhteistyö kirkkoja ja kristillisiä yhteisöjä velvoittaa.

Rakenna rauhaa!

Psalmi 34

Minä tahdon aina ylistää Herraa, lakkaamatta laulaa hänelle kiitosta! Herran hyvyyden tähden minä ylistän itseäni onnelliseksi. Maan hiljaiset kuulevat sen ja iloitsevat. Tulkaa, kiittäkää minun kanssani Herraa, kunnioittakaamme yhdessä hänen nimeään! Minä käännyin Herran puoleen, ja hän vastasi minulle. Hän vapautti minut kaikesta pelosta. Ne, jotka katsovat häneen, säteilevät iloa, heidän kasvonsa eivät punastu häpeästä. Minä olin avuton ja huusin apua. Herra kuuli minua ja pelasti minut kaikesta hädästä. Herran enkeli on asettunut vartioon. Hän suojaa niitä, jotka palvelevat Herraa, ja pelastaa heidät. Katsokaa, nähkää omin silmin! Maistakaa, katsokaa Herran hyvyyttä! Onnellinen se, joka turvaa häneen. Pelätkää Herraa, te hänen pyhänsä! Mitään ei puutu niiltä, jotka häntä pelkäävät. Nuoret leijonatkin uupuvat ja näkevät nälkää, mutta sillä, joka turvaa Herraan, on kaikkea kyllin. Tulkaa, lapset, ja kuulkaa minua! Minä opetan teille, mitä on Herran pelko. Jos odotat elämältä hyvää ja toivot pitkää ikää, niin varo kieltäsi, älä päästä huulillesi petoksen sanaa. Karta pahaa ja tee hyvää, pyri sopuun, rakenna rauhaa! Herran silmät katsovat vanhurskaita, hänen korvansa kuulevat heidän avunhuutonsa. Herra kääntyy pahantekijöitä vastaan, heidän muistonsakin hän hävittää maan päältä. Kun vanhurskaat huutavat apua, Herra kuulee ja pelastaa heidät kaikesta hädästä. Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli. Monet vaivat kohtaavat vanhurskasta, mutta kaikista niistä Herra hänet vapauttaa. Herra varjelee häntä, ei yksikään hänen luunsa murru. Jumalattoman tuhoaa hänen oma pahuutensa, tuomion saavat vanhurskaan vihamiehet. Niitä, jotka turvaavat Herraan, ei kohtaa tuomio. Hän lunastaa heidät vapaiksi.

Rukous

Oi sinä jumalallinen Lohduttaja, Totuuden Henki, hyvyyden aarreaitta ja elämän lähde. Sinä, joka annat lahjoja ja jumalallisen suosion merkkejä, tule asumaan meissä ja puhdista meidät kaikesta synnin pahuudesta. Herra, luo meihin puhdas sydän ja uudista meissä oikea henki, kohtuuden ja puhtauden henki, hurskauden ja pyhyyden henki, varovaisuuden ja voiman henki, tiedon henki, ja pelko sinuun, Herra. Ole kanssamme ja keskellämme opastaen, auttaen, vahvistaen ja lohduttaen meitä. Oi pyhä, armollinen ja hyvä Henki, herätä minussa lähde, jonka kyynelin puhdistan pahuudesta sydämeni, jotta tulisit sinne asumaan. Sytytä sydämeeni jumalallisen rakkautesi tuli. Herätä henkiin ja virvoita minussa hyvän toiminnan henki, niin että eläisin sinussa aina ja ikuisesti. Aamen.

Rauhaa, vain rauhaa kellot ne soi

Rauhan litania

E: Eripuraisuutta, ennakkoluuloja ja pahansuopuutta herättävistä sanoista ja teoista,

S: Vapauta meidät, laupias Jumala.

E: Sovituksen tien tukkivista epäluuloista ja peloista,

S: Vapauta meidät, laupias Jumala.

E: Muita ihmisiä tai kansoja kohtaan lausutuista valheista,

S: Vapauta meidät, laupias Jumala.

E: Julmasta välinpitämättömyydestä nälkäisten ja kodittomien huudoille,

S: Vapauta meidät, laupias Jumala.

E: Kaikelta, mikä estää meitä täyttämästä lupaustasi rauhasta,

S: Vapauta meidät, laupias Jumala.

E: Laupias Jumala. Me rukoilemme sinua: Vapauta meidät rikkinäisyydestämme,

S: ja vapauta meidät armossasi ja parantavassa läsnäolossasi Sinulle…

E: Tyynille vesille ja vihreille laitumille,

S: Vapauta meidät, Luojamme

E: Sinussa olevaan vapauteen ja anteeksiantoon,

S: Vapauta meidät, Ylösnoussut Kristus.

E: Taipumattomaan pyrkimykseen rakastaa vihamiehiämme,

S: Vapauta meidät, Herra Jeesus.

E: Iloiseen palveluun nimessäsi,

S: Vapauta meidät, Kaikkien Palvelija.

E: Lupaukseen uudesta taivaasta ja uudesta maasta,

sinun rauhasi voimaan,

oikeudenmukaisuuden täyteyteen,

S: Vapauta meidät, Pyhä Henki, nyt ja tulevina päivinä.

Päätösrukous:

Laupias Jumala. Täytä elämämme ja kirkkomme rauhasi voimalla. Voita meissä pelot ja harhakuvat itsestämme lupauksella läsnäolostasi. Tee meistä anteliaisuutesi ja oikeudenmukaisuutesi merkkejä. Me rukoilemme: Valaise jokainen päivä toivolla, niin että me voimme kulkea totuudessasi ja nimesi rakkaudessa. Aamen.

Englantilaisen mystikon Äiti Juliana Norwichlaisen (1342-1416) näkemä ilmestys

Herramme Jeesus sanoi monta kertaa:

Minä se olen,

minä se olen,

minä olen korkein,

minä olen se,

mitä rakastat,

mitä olen se,

mistä saat ilosi,

minä olen se,

mitä palvelet,

minä olen se,

mitä kaipaat,

minä olen se,

mitä ikävöit,

minä olen se,

jonka luokse pyrit,

minä olen kaikki.

(Kirkko & kaupunki 23.4.2008)

Ut unum sint

Että olisimme yhtä! Näin rukoilee Jeesus, oikea Puolustajamme meidän puolestamme lakkaamatta. Hän itse on ainoa todellinen Kirkko, jossa kaikki todelliset uskovat elävät ja rukoilevat ja rakastavat.Olen monesti ajatellut kristikuntaa, joka koko ajan hajaantuu ja pirstaloituu. Muistammeko että vaikka itä ja länsi ovat olleet erossa lähes tuhat vuotta, niin tätä aikaa edelsi myös tuhat yhteistä vuotta. Vanhat kirkot eli katolinen kirkko lännessä ja ortodoksinen kirkko idässä edustavat meidänkin eli luterilaisten kristittyjen juuria. Vaikka tämä aika on vaikea ja yhä vaikeammaksi taitaa tulla, niin ihmisten rakentamat muurit kirkkojen ja tunnustuskuntien välillä ovat ihmisten rakentamia. Tämä vakava aika on siis täynnä siunausta, sillä taivaallinen Isämme istuu korkealla näiden muurien yläpuolella. Hän näkee jokaisen ihmisen sydämen Jeesuksen Kristuksen kautta, ainosyntyisen Poikansa kautta. Näitä ajatuksia tuotti teksti, jota luin taannoin Aamun Koitosta, jossa oli juttu marttyyripiispa Platon Tallinnalaisesta.

Rukous Pyhälle Hengelle

Taize-rukous

 

Pyhä Henki, mahdollista meidät kääntymään

sinua kohti jokaisena hetkenä.

Me unohdamme kovin usein sen,

että sinä vaellat meissä,

että sinä rukoilet meissä,

ja että sinä rakastat meissä.

Sinun läsnäolosi meissä on

luottamus ja jatkuva anteeksiantamus.

 

 

(Suomennettu tänään 23.4.2008)

 

Joku toivoi Totuutta...

9. sunnuntai helluntaista (10.8.2003)

Totuus ja harha

Evankeliumi: Matt. 7: 24–29

24 "Jokainen, joka kuulee nämä sanani ja tekee niiden mukaan, on kuin järkevä mies, joka rakensi talonsa kalliolle. 25 Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, mutta se ei sortunut, sillä se oli rakennettu kallioperustalle. 26 "Jokainen, joka kuulee nämä sanani mutta ei tee niiden mukaan, on kuin tyhmä mies, joka rakensi talonsa hiekalle. 27 Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, ja se sortui, maan tasalle saakka." 28 Kun Jeesus oli lopettanut puheensa, kansanjoukot olivat hämmästyksissään hänen opetuksestaan. 29 Hän opetti niin kuin se, jolle on annettu valta, ei niin kuin lainopettajat.

Apostolien teoista luemme: ”Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä. Häntä ei myöskään palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin - itse hän antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun.” (Ap. t. 17:24, 25)

Tämän pyhäpäivän aiheena on ’Totuus ja harha’. Totuus ja harha eivät ole ihmisen elämässä mitään kaukana toisistaan olevia vastakohtia. Pikemminkin niiden välillä on kuuluisa veteen piirretty viiva. Voihan se, mikä kovasti kuulostaa totuudelta, olla vailla mitään perustaa. Joskus taas täytyy lopulta tunnustaa, että totuus voi olla myös tuolla ulkona. Jumalan silmissä tietenkään totuudella ja harhalla ei ole keskenään mitään tekemistä. Hän taitaa tosin olla jo sopivalla etäisyydellä kaikesta, vaikka onkin lähellä jokaista luotuaan. Ihminen on liian lähellä omaa elämäänsä nähdäkseen selvästi.

Tämä kirkkovuodenaika on seurakunnan, kirkon aikaa, jossa korostuu inhimillinen vastuu. Ensiksi on sanottava, että vastuuta ei ole oikein ymmärretty, jos tärkeintä elämässä on parannuksen teko toi­sen ihmisen synneistä. Tällainen ajattelu on kuitenkin käytännössä yleistä niin yksittäisten kris­tit­ty­jen kuin kristil­listen yhteisöjenkin kohdalla. On siis syytä lukea pyhästä epistolasta uudel­leen: ”Ta­voi­telkaa rauhaa kaikkien kanssa ja pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Her­raa.” Rauha on aina yhteisöllinen asia. Opetetaanhan Katekismuksessa pyhästä yh­tei­sestä seura­kun­nas­ta näin: ”Vaikka olemme erilaisia, meillä on yhteinen usko, joka liittää mei­dät Kris­tukseen ja toi­siimme.” Kun aiheenamme on ’Totuus ja harha’, niin paikallaan lienee muu­tama va­roituksen sana. Jeesuksen omien sanojen mukaan taivasten valtakuntaan johtaa ahdas port­ti. Val­heen puhu­jis­ta, jotka johdattaisivat niin mielellään leveälle tielle, Jeesus varoittaa sanoen: ”Ei jokainen, joka sanoo mi­nulle: 'Her­ra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun tai­vaal­li­sen Isäni tah­don.”(Matt. 7:21) Jeremian kirjasta luemme Herran sanat: ”He parantavat mi­nun kan­sa­ni vam­man ke­peästi, sanoen: "Rauha, rauha!" vaikka ei rauhaa ole.” (Jer. 6:14) Paljon myö­hem­min on kir­joi­tet­tu virren sanat: Rauha ei saavu, jos emme taivu Luojamme tahtoa nou­dat­ta­maan. Ja tä­män päi­vän py­hästä epistolasta luemme: ”Älkää luottako valheen puhujiin, jotka ho­ke­mal­la ho­ke­vat: 'Tämä on Her­ran temppeli, Herran temppeli, Herran temppeli!'” (Jer. 7:4) Monenlainen, myös uskonnollinen vapaamielisyys li­sään­tyy yhteiskunnassamme. Voidaan perustellusti kysyä, että jos ihmisen elämää voidaan ajatella rakennuksena, joka tarvitsee lujan perustan, niin onko sellaista kohta enää ole­mas­sa. Suvaitsevai­suus sinänsä on tärkeää. Onhan uskon tehtävänä rakentaa yhteyttä erilaisten ihmisten keskellä. Täl­lai­sen yhteyden voimana on Jumalan rakkaus ja sitä suuntaa Ju­malan oikea­mie­lisyys. Usko niin kuin elämäkin on Jumalan lahja. Jumala antaa lahjansa, jotta me tun­tisimme niistä iloa, ja jotta me niitä vastuullisesti käyttäisimme ja jakaisimme. Tärkeintä ei saa ol­la se, että ihminen pää­see toteuttamaan itseään, vaan tärkeintä on se, että ihminen pyrkii to­teut­ta­maan Jumalan tahdon. Epis­tolassa kehotetaan pyrkimään pyhitykseen. Asiayhteyden huo­mi­oon ot­taen voidaan ajatella py­hi­tyksen viittaavan puhdistautumiseen, siis katumukseen ja paastoon. Jo­kai­nen joka panee toi­von­sa Kristukseen, pitää itsensä puhtaana, niin kuin hän on puhdas ja pyhä. (1. Joh. 3:3) Usko syn­tyy seu­ra­kunnassa sanan ja sakramenttien kautta Pyhän Hengen voimasta. Ja me saam­me rukoil­la Pyhää Hen­keä, Jumalaa sanoen: ”Hyvyyden lähde ja elämän antaja, tule ja asu meissä ja puhdista mei­dät kai­kesta synnin pahuudesta sekä pelasta, oi Hyvä, meidän sielumme.”

Me saamme iloita, vaikka kirkko tässä maailmassa yhä ahtaammalla onkin, jumalallisista, elämää ja toi­­­voa antavista totuuksista. Yksi nimi on annettu meidän pelastukseksemme. Apostoli Paavali kir­joit­­­taa kirjeessään roomalaisille: ”Mitä siis on sanottu? - Sana on lähellä sinua, sinun suussasi ja si­nun sy­dämessäsi, nimittäin se uskon sana, jota me julistamme. Jos sinä suullasi tunnustat, että Jee­sus on Her­ra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva. Sydä­men us­ko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen. Kirjoituksissa sanotaan: ”Yksikään, joka hä­­neen us­koo, ei joudu häpeään.” Kaikilla on sama Herra, ja häneltä riittää rikkautta kaikille, jotka huu­­tavat hän­tä avukseen.” (Room. 10:8-12) Tämäkin sunnuntai, Herran päivä, on pelas­tuk­sem­me päi­­vä, ylös­­nou­semuksen päivä, pääsiäinen. Ilman pääsiäisen sanomaa ei rauhasta voi puhua tai edes haa­­­veil­la. Vii­kon ensimmäisenä päivänä, sunnuntaina, ylösnoussut Herra ilmestyi seuraajil­leen. Jee­sus sa­noi: ”Rau­ha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät.” Sanottuaan tä­män hän pu­halsi heitä kohti ja sanoi: ”Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat an­teeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.” (Joh. 20: 21 - 23) Vä­häs­sä Katekismuksessaan uskonpuhdistajamme opettaa: ”Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Ju­­ma­laa, että emme väheksy Jumalan sanaa ja sen saarnaa, vaan pidämme sen pyhänä, kuun­te­lem­­­me ja opim­me sitä mielellämme.” Jeesus sanoo tänään meillekin: ”On kirjoitettu: 'Minun huonee­ni on ole­va rukouksen huone.'”

Minä tahdon ylistää Jumalaa psalmin sanoin

Psalmi 103

1Ylistä Herraa, minun sieluni,
ja kaikki mitä minussa on,
ylistä hänen pyhää nimeään.
2 Ylistä Herraa, minun sieluni,

älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt.

3 Hän antaa anteeksi kaikki syntini
ja parantaa kaikki sairauteni.
4 Hän päästää minut kuoleman otteesta
ja seppelöi minut armolla ja rakkaudella.
5 Hän ravitsee minut aina hyvyydellään,

ja minä elvyn nuoreksi, niin kuin kotka.

6 Vanhurskaat ovat Herran teot,
hän tuo oikeuden sorretuille.
7 Hän osoitti tiensä Moosekselle
ja näytti Israelille suuret tekonsa.
8 Anteeksiantava ja laupias on Herra.
Hän on kärsivällinen
ja hänen armonsa on suuri.
9 Ei hän iäti meitä syytä,
ei hän ikuisesti pidä vihaa.
10 Ei hän maksanut meille syntiemme mukaan,

ei rangaissut niin kuin olisimme ansainneet.

11 Sillä niin kuin taivas on korkea maan yllä,
niin on Herran armo suuri
niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä.
12 Niin kaukana kuin itä on lännestä,
niin kauas hän siirtää meidän syntimme.
13 Niin kuin isä armahtaa lapsiaan,
niin armahtaa Herra
niitä, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä.
14 Hän tuntee meidät ja tietää meidän alkumme,

muistaa, että olemme maan tomua.

15 Ihmisen elinaika on niin kuin ruohon:
kuin kedon kukka hän kukoistaa,
16 ja kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole
eikä hänen asuinsijansa häntä tunne.
17 Mutta Herran armo pysyy ajasta aikaan,
se on ikuinen
niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä.
Polvesta polveen
ulottuu hänen uskollisuutensa
18 kaikkiin, jotka pysyvät hänen liitossaan,

muistavat hänen käskynsä ja elävät niiden mukaan.

19 Herralla on istuimensa taivaissa,
ja hänen valtansa alla on kaikki maa.
20 Ylistäkää Herraa, te hänen enkelinsä,
te voimalliset sankarit,
jotka hänen sanansa kuulette
ja hänen käskynsä täytätte.
21 Ylistäkää Herraa, te taivaan joukot,
kaikki hänen palvelijansa,
jotka hänen tahtonsa täytätte.
22 Ylistäkää Herraa, te hänen luotunsa

kaikkialla hänen valtakunnassaan.

Ylistä Herraa, minun sieluni!

 

Pyhä Henki on Totuuden Henki

1.
Totuuden Henki, johda sinä meitä
etsiessämme valkeuden teitä.
Työtämme ohjaa, meitä älä heitä,
tietomme siunaa.

2.
Kaikessa näytä käsiala Luojan,
mahtavan, viisaan, kaiken hyvän suojan.
Kristuksen luokse, rakkauden tuojan,
johdata meidät.

3.
Kristus on tiemme, valo sydäntemme,
toivomme ainut, pyhä totuutemme.
Armosi, Jeesus, anna voimaksemme,
uudista meidät.

4.
Anna nyt, Kristus, valos meille hohtaa,
anna sen meitä Isän kotiin johtaa.
Jos mikä murhe meitä täällä kohtaa,
voittamaan auta.

 

Zachris Topelius 1869. Suom. Martti Ruuth 1902.

Virsikirjaan 1938.

Lähde: http://evl.fi/virsikirja

Joh. 14: 6

Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani."

Aina ajankohtainen Raamattu on yhä ajankohtaisempi

Seurakunnan hajaannus

Veljet, Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen kehotan teitä kaikkia pitämään keskenänne yhtä, välttämään hajaannusta ja elämään yksimielisinä. Olen näet saanut kuulla Khloen väeltä, että teillä, veljeni, on keskenänne riitoja. Tarkoitan sitä, että toiset teistä sanovat: "Minä olen Paavalin puolella", toiset taas: "Minä Apolloksen", "Minä Keefaksen", "Minä Kristuksen". Onko Kristus jaettu? Onko ehkä Paavali ristiinnaulittu teidän puolestanne? Paavalinko nimeen teidät on kastettu? Jumalan kiitos, en ole kastanut teistä ketään muuta kuin Crispuksen ja Gaiuksen, joten kukaan ei voi sanoa, että teidät on kastettu minun nimeeni. Niin, Stefanaan perhekunnan olen myös kastanut, mutta ketään muuta en muista kastaneeni. Eihän Kristus lähettänyt minua kastamaan vaan julistamaan evankeliumia, ei kuitenkaan viisain puhein, koska Kristuksen risti silloin menettäisi merkityksensä. (1. Kor. 1:10–17)

Ylösnousseen todistajia olemme - vai olemmeko?

Pääsiäisajan saarna vuodelta 2004

Evankeliumi: Joh. 20: 19–31

Jeesus ilmestyy opetuslapsilleen

Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, opetuslapset olivat illalla koolla lukittujen ovien takana, sillä he pelkäsivät juutalaisia. Yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille!" Tämän sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä. Ilo valtasi opetuslapset, kun he näkivät Herran. Jeesus sanoi uudelleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät." Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."

Yksi kahdestatoista opetuslapsesta, Tuomas, josta käytettiin myös nimeä Didymos, ei ollut muiden joukossa, kun Jeesus tuli. Toiset opetuslapset kertoivat hänelle: "Me näimme Herran." Mutta Tuomas sanoi: "En usko. Jos en itse näe naulanjälkiä hänen käsissään ja pistä sormeani niihin ja jos en pistä kättäni hänen kylkeensä, minä en usko."

Viikon kuluttua Jeesuksen opetuslapset olivat taas koolla, ja Tuomas oli toisten joukossa. Ovet olivat lukossa, mutta yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille!" Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko!" Silloin Tuomas sanoi: "Minun Herrani ja Jumalani!" Jeesus sanoi hänelle: "Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe."

Monia muitakin tunnustekoja Jeesus teki opetuslastensa nähden, mutta niistä ei ole kerrottu tässä kirjassa. Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.

 

 

Millä tavoin elämämme todistaa Kristuksen ylösnousemuksesta? Tämän kysymyksen edessä olen tuntenut olevani varsin usein. Mitä meille merkitsee Kristuksen ylösnousemus? Vai elämmekö me luterilaiset, joita onkin totuttu kutsutaan pitkäperjantain kristityiksi, pitkäperjantain tunnoissa?

Pää­siäisestä vallitsee keskuudessamme käsitteiden sekaannus. Joku saattaa ehkä vähätellä koko ky­sy­mystä käytettävistä termeistä. Pääsiäiseen kuitenkin kuuluu sekä risti ja sen kärsimyksen tuska, ja risti ja sen voittoisa riemu. Pääsiäisviikosta moni puhuu tarkoittaen kuitenkin hiljaista viikkoa. Kris­til­lisen kirkon pitkän perinteen kautta selitän nyt todellista pääsiäisviikkoa: Pääsiäispäivää seu­raa­va­na kahdeksan päivän jaksona on jo 200 – 300 –luvulta lähtien pidetty päivittäin jumalanpalvelus, jossa on luettu kertomuksia ylösnousseen Vapahtajan ilmestymisestä oppilailleen. Keskeisenä ai­hee­na on vaeltaminen uudessa elämässä, valossa.

Tänään vietämme valtakunnallista ja ekumeenista raamattusunnuntaita, jonka aiheena on ”Oikeat sanat”. Aihe tarkoittaa itse asiassa yksiselitteisesti Raamattua, jonka ydin tai punainen lanka on Ju­ma­lan armo ja rakkaus Jeesuksessa Kristuksessa. Oikeat sanat luovat ja synnyttävät uutta elämää ja vah­vistavat, rohkaisevat elämään siinä. Tällaista hedelmällisyyttä vain korostaa tuttu jae Sanan­las­ku­jen kirjasta: ”Kultaomenoita hopeamaljoissa ovat oikeaan aikaan lausutut sanat.” (Sananl. 25:11) Siinäpä meille melkoinen haaste: oikeat sanat oikeaan aikaan. Tässä sopisi myös rukoilla tutuilla sanoilla: ”Vapahtaja, tee minusta rauhasi välikappale.” Rauhan ylösnoussut, kuolleista herätetty Kris­tus toi pelonsekaisille ja murtuneille op­pi­lailleen, rauhan ja anteeksiannon. Apostoli Paavali kir­joittaa: ”Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuo­le­maansa.” Ja apostoli jatkaa: ”Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hä­nen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla he­rätettiin kuolleista.” (Room. 6:3, 4) Tähän uuden elämän kirkkaaseen todellisuuteen Jeesuksen op­pilaat, toisin sanoen apostolit eli lähettiläät havahtuivat ollessaan neljän seinän sisällä, lukittujen ik­kunoiden ja ovien suojissa. Heillä oli uusi ja ennen kuulematon sanoma vietäväksi eteenpäin. Ei­vät he silti unohtaneet Jeesus Nasaretilaista, joka eläessään kosketti oikeilla sanoillaan ja oikeilla teoil­laan sairaita ja syntisiä heitä parantaen, ja joka antoi syntejä anteeksi niin siivo- kuin jul­ki­syn­ti­sil­lekin. Niinpä kuuluisassa pääsiäissaarnassakin sanotaan, että anteeksiantamus on noussut hau­das­ta. Tämän pyhäpäivän aihe ei vain muistuta ensimmäisistä ylösnousseen todistajista, vaan se kehot­taa meitä viemään ylösnousemussanomaa eteenpäin ja elämään siitä myös itse. Luen hep­rea­lais­kir­jees­tä: ”Tavoitelkaa rauhaa kaikkien kanssa ja pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole nä­kevä Herraa.” (Hepr. 12:14) Luen nyt, mitä vuoden 1948 Kristinoppi sanoo pyhityksestä: ”Kris­tit­ty tuntee joka päivä vaivaa synnistään, ja joka päivä hän parannuksessa ja uskossa kääntyy Kris­tuk­sen puoleen. Pyhän Hengen työ hänen sydämessään johtaa hänet yhä syvempään synnin ja ar­mon tuntoon. Hän näkee, mitä hänen syntinsä on maksanut hänen Vapahtajalleen, mutta samalla hän iloitsee siitä, että Vapahtaja niin suuresti häntä rakastaa. Vapaaksi synnistä hän ei pääse ajal­li­sen elämänsä aikana, vaan hän on jatkuvasti ”samalla kertaa vanhurskas ja syntinen”.

Pyhässä evankeliumissa Jeesus julistaa autuaiksi ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe. Jos olemme näin onniteltavia, niin iloitsemmeko onnestamme. On myös muistettava, että vaikka me elämämme ai­kana monin tavoin saamme maistaa ja katsella Herran hyvyyttä, niin meidän olisi muistettava tun­tea iloa, että vielä kerran usko on muuttuva näkemiseksi. Nyt katselemme elämää vielä siis kuin ar­voi­tusta ja kuin kuvastimesta. Muutakin tekemistä meillä on kuin katsella ja ehkä jäädä hai­kai­lemaan. Maailma on pullollaan vaikka minkälaisia hyvän tahdon lähettiläitä. Jumala on antanut meil­le oikeat sanat, Raamatun, jotta liittyisimme ylösnousseen todistajien joukkoon, oikeiksi hyvän tah­don lähettiläiksi. Apostoli Paavali rohkaisee meitäkin: ”Niille, jotka uupumatta hyvää tehden etsi­vät kirkkautta, kunniaa ja katoamattomuutta, hän antaa ikuisen elämän, mutta niitä, jotka ovat itsek­käitä ja tottelevat totuuden sijasta vääryyttä, kohtaa ankara viha.” (Room. 2:7, 8) Vaikka nämä sanat, varsin oikeita kun ovat, eivät tarvitsekaan vahvistusta, niin luen kuitenkin vielä sanoja hep­rea­laiskirjeestä: ”Me saamme valtakunnan, joka ei järky. Olkaamme sen vuoksi kiitollisia, kiit­tä­käämme Jumalaa ja palvelkaamme häntä hänen tahtonsa mukaisesti, kunnioituksen ja pyhän pelon tun­tein, sillä meidän Jumalamme on tuhkaksi polttava tuli.” (Hepr. 12: 28, 29)

 

Saarna noin kymmenen vuoden takaa

Misericordia Domini

Saarnateksti: Joh. 10: 1-10

Totisesti, totisesti: se, joka ei mene lammastarhaan portista vaan kiipeää sinne muualta, on varas ja rosvo. Se, joka menee portista, on lampaiden paimen. Hänelle vartija avaa portin, ja lampaat kuuntelevat hänen ääntään. Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle. Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä. Vierasta ne eivät lähde seuraamaan vaan karkaavat hänen luotaan, sillä ne eivät tunne vieraan ääntä. Jeesus esitti heille tämän vertauksen, mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän puheellaan tarkoitti. Siksi Jeesus jatkoi: Totisesti, totisesti: minä olen lampaiden portti. Ne, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat kaikki olleet varkaita ja rosvoja, eivätkä lampaat ole kuunnelleet heitä. Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen. Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.

Jeesus sanoo: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” (Joh. 14: 6) Nämä sanat ovat kutsu seurata Vapahtajaa. ”Meidän tulisi rohkaistua siitä, että Jeesus sanoo meitä lampaikseen. Ihmiseltä voi puuttua kultaa, varallisuutta, terveyttä, keneltä mitäkin.” Näillä sanoilla Pääsiäiskirjasta Luther osoittaa miten me hyvin aineellisilla arvoilla mittaamme elämämme taipaleelle mielestämme sopivia aineksia. Ja Luther jatkaa: ”Silloin näyttää, kuin olisimme joutuneet suden suuhun ja olisimme ilman paimenta.” Huoli elämästä on todellinen ja kasvaa kasvamistaan. Huoli lasten elämästä, huoli nuorten elämästä, huoli perheen elämästä, huoli yksinäisen elämästä, huoli vanhuksen elämästä. Moni kulkee tuuliajolla ilman elämän kiintopisteitä, ilman todellista rakkautta. Eikä meillä edes näytä olevan käsissämme välineitä elämänahdistuksen lievittämiseen. Ja jos on, niin sitten kysytään miltä ja kenen momentilta rahat. Rakkaudesta on tosiaan tullut maksullista. ”Ei ollenkaan luulisi, että Kristus rakastaa meitä niin suuresti. Koemme ja näemme elämässä aivan muuta, mutta meidän tulee kuulla hänen kutsuaan ja oppia tuntemaan hänet. "Minä olen teidän paimenenne; te olette minun lampaitani, koska te kuulette minun ääneni. Näin te tunnette minut, ja minä tunnen teidät." Tämän me opimme uskossa.”

Tänä pääsiäisaikana korostuu kysymys uskosta: miten elämme uskoa todeksi? Yhden vastauksen saamme uskonpuhdistajamme opetuksesta: ”Evankeliumi on siksi herkkä ja arka, ettei se voi sietää ainoatakaan lisäkettä eikä sivuoppia. Hengelliset opettavat, että paastoilla, rukouksilla ja sen semmoisilla tullaan taivaaseen. Tuossapa on heti sivutie, eikä evankeliumi siihen suostu. He tahtovat kuitenkin sen sellaisena olemaan, ja siitä syystä he ovat varkaita ja ryöväreitä, koskapa ryöstävät omattunnot mukaansa, näin teurastaen ja tuhoten lampaat. Kuinka siinä käy? Kun asetetaan sivutie, niin minun sieluni tempautuu sille, pois Jumalasta, ja minun täytyy hukkua. Se on siis minun surmani ja minun kuolemani kuja. Ihmisen omantunnon ja sydämen näet täytyy perustua yhteen ainokaiseen sanaan, muutoin se ei voi säilyä, sillä »Ihminen on kuin ruoho, ihmisen kauneus kuin kedon kukka!», niin kuin Jesaja (Jes. 40:6) sanoo.”

Tuo Lutherin ilmaus, hengelliset opettavat, nostaa mieleeni nykyään vallalla olevan uskonnollisuuden, jolle näyttää kaikki kelpaavan. Uskonnollista etsintää ilmenee paljon, mutta se harvoin kiinnittyy aitoon kristilliseen maaperään. Moni julkkis kertoo jo lehtien lööpeissä rukoilevansa, mutta lehtien sisäsivuilta ei löydy selkeää kohdetta tuolle rukoukselle ja uskosta puhutaan kovin epämääräisesti. Paasto sen paremmin kuin rukous itsessään eivät välttämättä ole johtamassa ihmistä kohti pelastusta eli iankaikkista elämää. Armon välineitä ovat sana ja sakramentit. Niissä kuulemme Kristuksen, kaikkien lampaiden paimenen elävän äänen, josta saamme ammentaa uutta voimaa ja rohkeutta matkantekoomme. Jo kasteessa kuulemme tämän äänen, jonka kuulemiseen yhteinen jumalanpalveluselämä meitä juurruttaa. Meidän tulee antaa evankeliumin puhua vapaasti, me emme voi käskeä Kristusta puhumaan siten kuin haluaisimme. Tätä ajatusta lähelle seuraa myös se, että ”ketään ei saa pakottaa uskoon, sillä lampaat seuraavat sitä, jonka ne tuntevat, ja pakenevat vierasta. Kristus siis tahtoo, ettei ketään pakoteta, vaan että kaikkien on sallittava seurata haluisalla sydämellä ja mielellä, ei pelon, häpeän eikä rangaistuksen tähden: sana on lähetettävä toimittamaan kaiken. Kun heidän sydämensä joutuvat vangituiksi, he kyllä omasta aloitteestaan tulevat. Usko ei lähde sydämestä, ellei sillä ehdottomasti ole Jumalan sanaa.” "Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Silloin ei kukaan enää opeta toista, veli ei opeta veljeään sanoen: 'Oppikaa tuntemaan Herra!' Sillä kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut, sanoo Herra. Minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejään." (Jer. 31:33-34) Tämä profetian sana toteutuu pääsiäisen ja sen sanomasta elävän kirkon Herrassa, Kristuksessa, Vapahtajassamme.

Harvoin kuultua, mutta silti yhä tärkeää luettavaa

Athanasioksen tunnustus

Sen, joka tahtoo pelastua, on ennen kaikkea pysyttävä yhteisessä kristillisessä uskossa. Sitä on noudatettava kokonaisuudessaan ja väärentämättä. Joka ei niin tee, joutuu epäilemättä iankaikkiseen kadotukseen.

Yhteinen kristillinen usko on tämä:

Me palvomme yhtä Jumalaa, joka on kolminainen, ja kolminaisuutta, joka on yksi Jumala, persoonia toisiinsa sekoittamatta ja jumalallista olemusta hajottamatta. Isällä on oma persoonansa, Pojalla oma ja Pyhällä Hengellä oma, mutta Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen jumaluus on yksi, yhtäläinen on heidän kunniansa ja yhtä ikuinen heidän majesteettisuutensa.

Sellainen kuin on Isä, sellainen on myös Poika ja Pyhä Henki:

Isä on luomaton, Poika on luomaton ja Pyhä Henki on luomaton. Isä on ääretön, Poika on ääretön ja Pyhä Henki on ääretön. Isä on ikuinen, Poika on ikuinen ja Pyhä Henki on ikuinen, eikä kuitenkaan ole kolmea ikuista, vaan yksi ikuinen, niin kuin ei myöskään ole kolmea luomatonta eikä kolmea ääretöntä, vaan yksi luomaton ja yksi ääretön. Samoin on Isä kaikkivaltias, Poika kaikkivaltias ja Pyhä Henki kaikkivaltias, eikä kuitenkaan ole kolmea kaikkivaltiasta, vaan yksi kaikkivaltias. Samoin Isä on Jumala, Poika on Jumala ja Pyhä Henki on Jumala, eikä kuitenkaan ole kolmea Jumalaa, vaan yksi Jumala. Samoin Isä on Herra, Poika on Herra ja Pyhä Henki on Herra, eikä kuitenkaan ole kolmea Herraa, vaan yksi Herra.

Niin kuin kristillinen totuus vaatii meitä tunnustamaan kunkin persoonan erikseen Jumalaksi ja Herraksi, samoin yhteinen kristillinen usko kieltää meitä puhumasta kolmesta Jumalasta tai Herrasta. Isää ei kukaan ole tehnyt, luonut eikä synnyttänyt. Poika on yksin Isästä, häntä ei ole tehty eikä luotu, vaan hän on syntynyt. Pyhä Henki on lähtöisin Isästä ja Pojasta, häntä ei ole tehty eikä luotu eikä hän ole syntynyt, vaan hän lähtee. Isä on siis yksi, ei ole kolmea Isää, Poika on yksi, ei ole kolmea Poikaa, Pyhä Henki on yksi, ei ole kolmea Pyhää Henkeä.

Tässä kolminaisuudessa ei ole mitään aikaisempaa eikä myöhempää, ei mitään suurempaa eikä pienempää, vaan kaikki kolme persoonaa ovat yhtä ikuisia ja keskenään samanarvoisia, näin on siis palvottava niin kuin on sanottu - kolminaisuutta joka on yksi, ja ykseyttä joka on kolminaisuus.

Sen joka tahtoo pelastua, on siis ajateltava kolminaisuudesta näin. Saavuttaaksemme iankaikkisen pelastuksen meidän on kuitenkin myös vakaasti uskottava, että meidän Herramme Jeesus Kristus on tullut ihmiseksi.

Oikea oppi on tämä:

Me uskomme ja tunnustamme, että meidän Herramme Jeesus Kristus on Jumalan Poika, Yhtä lailla Jumala ja ihminen. Isän luonnosta ennen aikojen alkua syntyneenä hän on Jumala, äidin luonnosta ajassa syntyneenä hän on ihminen. Hän on täysi Jumala, ja täysi ihminen järjellisine sieluineen ja ihmisruumiineen. Jumaluudessaan hän on samanarvoinen kuin Isä, ihmisyydessään vähäarvoisempi kuin Isä. Vaikka hän on Jumala ja ihminen, ei kuitenkaan ole kahta Kristusta, vaan yksi. Yhdeksi hän ei ole tullut siten, että jumaluus olisi muuttunut ihmisyydeksi, vaan siten, että Jumala on omaksunut ihmisyyden. Yksi hän ei ole sen vuoksi, että luonnot olisivat sekoittuneet toisiinsa, vaan siksi, että hän on yksi persoona. Sillä niin kuin järjellinen sielu ja ruumis yhdessä ovat yksi ihminen, niin Jumala ja ihminen ovat yksi Kristus.

Hän on kärsinyt meidän pelastuksemme tähden, astunut alas helvettiin, noussut kuolleista, astunut ylös taivaisiin, istunut Isän oikealle puolelle, ja sieltä hän on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Hänen tullessaan kaikkien ihmisten on noustava kuolleista ruumiillisesti ja käytävä tilille siitä, mitä ovat tehneet. Hyvää tehneet pääsevät ikuiseen elämään, pahaa tehneet joutuvat ikuiseen tuleen.

Tämä on yhteinen kristillinen oppi. Se joka ei usko sitä vakaasti ja vahvasti, ei voi pelastua!

 

Pääsiäinen jatkua saa... eli juhla-aikaa kestää aina helluntaihin saakka: Kristus nousi kuolleista - Totisesti nousi!

Pyhän isämme Johannes Krysostomoksen pääsiäissaarna:

Kristus nousi kuolleista! Se, joka on hurskas ja rakastaa Jumalaa, iloitkoon tästä hyvästä ja riemuisasta juhlasta. Joka on oikeamielinen palvelija, tulkoon riemuiten Herransa iloon. Joka on paastoten kilvoitellut, iloitkoon palkasta. Joka on ensimmäisestä hetkestä työtä tehnyt, ottakoon tänään vastaan oikeudenmukaisen ansion. Joka tuli kolmannen hetken jälkeen, ilolla viettäköön juhlaa. Joka saapui kuudennen hetken jälkeen, älköön lainkaan tunteko pelkoa: kukaan ei menetä mitään. Joka tuli niin myöhään kuin yhdeksännellä hetkellä, tulkoon mukaan hänkin, lainkaan epäröimättä. Joka saapui vasta yhdennellätoista hetkellä, älköön olko huolissaan viivästymisestään, sillä valtias on jalomielinen: hän ottaa vastaan viimeisen niin kuin ensimmäisenkin, hän suo levon yhdennentoista hetken työntekijälle kuten ensimmäisestä hetkestä työtä tehneelle. Viimeisenkin hän armahtaa ja ensimmäisestä pitää huolen: tuolle hän antaa, tälle lahjoittaa. Hän ottaa vastaan teot ja hyväksyy aikeenkin. Hän antaa arvon työlle ja aikomustakin hän kiittää. Siis tulkaa kaikki sisälle Herranne iloon. Niin ensimmäiset kuin toiset, iloitkaa juhlasta. Rikkaat ja köyhät, riemuitkaa toinen toistenne kanssa. Kilvoittelijat ja välinpitämättömät, kunnioittakaa tätä päivää. Te, jotka paastositte, ja te, jotka ette paastonneet, riemuitkaa tänä päivänä. Pöytä on runsas, syökää ylenpalttisuudessa. Älköön kukaan poistuko nälkäisenä, sillä juhlaruokaa on paljon. Riemuitkaa kaikki oikeamielisyyden rikkaudesta. Riemuitkaa kaikki uskon juhlapidoista. Älköön kukaan valittako puutetta, sillä yhteinen valtakunta on ilmestynyt. Älköön kukaan itkekö rikkomuksiaan, sillä anteeksiantamus on noussut haudasta. Älköön kukaan pelätkö kuolemaa, sillä Vapahtajan kuolema on meidät vapauttanut: kuoleman hallussa pitämä kukisti kuoleman. Tuonelaan laskeutuessaan hän hävitti tuonelan. Hän tuhosi sen, joka oli hänen lihaansa maistanut. Ja tätä odottaessaan Jesaja huudahti ja sanoi: "Tuonela kukistui kohdatessaan sinut alhaalla". (Jes.14:9) Se kukistui ja niin se kohtasi loppunsa. Se kukistui ja se saatettiin häpeään. Se kukistui ja niin se kuoletettiin. Se kukistui ja niin se menetti valtansa. Se kukistui ja pantiin kahleisiin. Se otti ruumiin, mutta kohtasi Jumalan. Se otti maan tomua, mutta kohtasi taivaan. Se otti, mitä näki mutta kukistui siihen, mitä ei nähnyt. "Kuolema, missä on sinun otasi? Tuonela, missä on sinun voittosi? Kristus nousi kuolleista ja hävitti voimasi. Kristus nousi kuolleista ja pahuuden henget tuhoutuivat. Kristus nousi kuolleista ja elämä hallitsee. Kristus nousi kuolleista, eikä kukaan kuollut ole haudassa. Sillä Kristus nousi kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista." (1 Kor. 15:20)

Hänelle olkoon kunnia ja valta iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Kirkollista huumoria;-)

Taidemaalari A.P. Björklundin 2.10.1836 Nydahlin seurakunnalle Vermlandissa Velkomislasku.

- Muutettu 10. käsky ja korjattu 6. käskyä 2,24 taaleria
- Tehty uusi nenä ristillä riippuvalle ryövärille ja ojennettu hänen sormiaan 1,36
- Puhdistettu Pontius Pilatus ja laitettu uudet hiukset hänen päänsä ympärille sekä sivelty häntä edestä ja takaa 3,36
- Laitettu uudet siivet enkeli Gabrielille ja kullattu hänen etuosansa 1,42
- Sivelty kolme kertaa yltympäriinsä ylimmäisen papin piikaa 0,24
- Laitettu Salomonille uusi hammas suuhun ja korjattu hänen peukalonsa kynttä 1,08
- Laajennettu taivasta ja laitettu siihen muutamia uusia tähtiä 7,32
- Kohennettu helvetin tulta ja tehty paholaisen naama pirullisemmaksi 0,30
- Parannettu Pyhä Magdaleena, joka oli täynnä turmelusta 9,00
- Annettu Moosekselle joitakin ihmismäisiä piirteitä sekä pesty hänen veljensä Aaron 1,32
- Tarkastettu seitsemän viisasta neitsyttä ja sivelty heitä sieltä sun täältä 1,00
- Tehty uusi tukka sievälle Susannalle 1,12
- Tehty maailmanloppu pidemmäksi 2,65
- Puhdistettu Punainen Meri, joka oli aivan likainen 5,00
- Tehty uudet kengät Elian vaunuja vetävälle hevoselle ja merkitty tarkkaan tie taivaaseen 1,24
- Laitettu Joosefin kasvoihin enemmän viisautta ja vernissattu Potifarin vaimo 6,00
- Öljykitattu ja petsattu Neitsyt Marian viitassa ollut paha halkeama 12,00

Yht. 56,65

In nomine Patris et Filii et Spiritus Sancti

Yhden Jumalan,

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä

Sillä se, joka tahtoo rakastaa elämää

ja haluaa nähdä hyviä päiviä,

hillitköön kielensä pahoista sanoista

ja huulensa valhetta puhumasta:

Kääntyköön hän pois pahasta ja tehköön hyvää,

etsiköön rauhaa ja pyrkiköön siihen.

Sillä Herran silmät katsovat hurskaiden puoleen,

hänen korvansa kuulevat heidän rukouksensa,

mutta Herran kasvot kääntyvät pahantekijöitä vastaan.

Kuka voi tehdä teille pahaa,

jos te kiihkeästi pyritte tekemään hyvää?

Ja vaikka joutuisittekin kärsimään vanhurskauden tähden,

te olette autuaita.

"Älkää heitä pelätkö älkääkä hämmentykö",

vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämessänne

ja olkaa aina valmiit antamaan vastaus jokaiselle,

joka kysyy, mihin teidän toivonne perustuu.

Aamen.

(1. Piet. 3: 10–15)

Toisen maailma ääni

Jeesus kärsi ja kuoli meidän kaikkien

syntien vuoksi. Isä Jumala herätti hänet

kuolleista. Tämä pyhä ylösnousemus

on kaiken anteeksiantamuksen lähde,

sillä kuolleista herätetty Jeesus Kristus sanoo:

”Rauha teille!”

Kristuksen oma ylösnousemus on meidän

ylösnousemuksemme todellinen toivo.

Pyhä Paavali sanoo: Meidät on pelastettu.

Se on varma toivomme. Pyhä apostoli

viittaa juuri ristin ja ylösnousemuksen

pääsiäiseen. Sanoma ylösnousemuksesta

on toisen maailman ääni ja uusi virsi.

Minulle ja monille muillekin rakas virsi on

tämä:

Virsi 600

1.
Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan
olemme kaikki hiljaa kätketyt.
Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan,
yhdessä käydä uuteen aikaan nyt.

2.
Jos ahdistuksen tie on edessämme,
myös silloin Kristus meitä kuljettaa.
Annamme Isän käsiin elämämme.
Hän itse meille rauhan valmistaa.

3.
Suo, Herra, toivon kynttilöiden loistaa,
tyyneksi, lämpimäksi liekki luo.
Valaiset pimeän, voit pelot poistaa.
Jää keskellemme, Kristus, rauha tuo!

4.
Kun pahan valta kasvaa ympärillä,
vahvista ääni toisen maailman,
niin että uuden virren sävelillä
kuulemme kansasi jo laulavan.

5.
Hyvyyden voiman uskollinen suoja
piirittää meitä, kuinka käyneekin.
Illasta aamuun kanssamme on Luoja.
Häneltä saamme huomispäivänkin.

Dietrich Bonhoeffer 1944.

Suom. Anna-Maija Raittila 1981, 1984. Lähde: http://evl.fi/virsikirja

Ego Sum Via, Veritas Et Vita

Synnintunto on portti pelastuksen tielle

Usein kuulemme väitteen, että kaikki pääsevät taivaaseen. Se ei kuitenkaan perustu Raamattuun, vaikka Jumalan tahto onkin, että kaikki pääsisivät taivaaseen, siis pelastuisivat. Jumalalla kun on hyvä eli siis pelastava tahto meitä ihmisiä kohtaan. Pelastus ei kuitenkaan ole mikään inhimillinen automaatio. Jeesus sanoo selkeästi: ”Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” Taivaaseen ei siis ole monta tietä, mutta Jeesuksen luo toki saattaa olla enemmän teitä kuin ymmärrämme. Meidän kaikkien kristittyjen kun tulisi olla Kristus lähimmäiselle, eli tosiasiassa tie Kristuksen luokse. Mitä Jeesus sitten teki? Hän armahti, nosti ja kantoi. Jeesus kärsi ja kuoli meidän syntiemme tähden. Hänen pyhä ylösnousemuksensa on kaiken todellisen anteeksiantamuksen lähde. Meidän pahat tekomme häntä haavoittivat ja yhä haavoittavat. Mutta me voimme olla niitä katuvia ryöväreitä, joille Mestari sanoo: ”Jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.” Tätä lupausta ristillä kärsivä Jeesus ei sanonut toisella puolella olevalle rikolliselle, joka vain herjasi häntä.

Syntiä väheksytään. Joku sanoo tekevänsä kyllä vääriä tekoja, mutta ei silti syntiä. Pyhä Paavali, itsekin apostoli Jumalan täydellisestä armosta sanoo: ”Kaikki ovat tehneet syntiä.” Synnintuntoa tosimielessä ei ole niilläkään, jotka nostavat pilkkakirveen nimimerkin takaa lähimmäistään kohtaan. Samasta suusta kun ei Pyhän Kirjan mukaan voi tulla sekä kiitos että kirous. Parannusta voi tehdä vain omista synneistä. Mutta se onkin positiivinen mahdollisuus. Armon ihme on se, että se mikä on rikkoutunut, voi tulla ehyeksi. Kaikki virheet kun eivät varmasti ole katastrofaalisia, eikä toisaalta kaikkea pidä hengellistää. Raamatullinen synnintunto ei murenna elämän perustaa eikä vie vähiä voimavaroja, vaan päinvastoin. Se on siis kuin peilin edessä olemista: ”Toteuttakaa sana tekoina, älkää pelkästään kuunnelko sitä - älkää pettäkö itseänne. Se, joka kuulee sanan mutta ei tee sen mukaan, on kuin mies, joka kuvastimesta katselee omien kasvojensa piirteitä. Hän kyllä tarkastelee itseään, mutta poistuttuaan hän unohtaa saman tien, millainen on.” (Jaak. 1:22–24) Tällaiselle ihmiselle saatetaan sanoa näin: ”Sen tähden et voi mitenkään puolustautua, ihmisparka, sinä joka tuomitset muita, kuka sitten oletkin. Tuomitessasi toisen julistat tuomion myös itsellesi, koska sinä, toisen tuomitsija, teet itse samoja tekoja. Me tiedämme, että Jumala on oikeassa tuomitessaan ne, jotka tekevät tällaista. Kuvitteletko sinä välttäväsi Jumalan tuomion, kun teet itse sellaista, mistä tuomitset muita?” (Room. 2:1-3)

Synnintunto edellyttää edes vähäistä uskoa ja siten Pyhän Hengen työtä. Katekismuksesta luemme: ”Pyhä Henki on nimensä mukaisesti Pyhittäjä, joka tekee syntisistä ihmisistä pyhiä. Hän avaa sydämemme kuulemaan Jumalan sanan, tuntemaan Kristuksen ja turvautumaan Jumalan lupauksiin. Pyhän Hengen vaikutuksesta ihminen tulee Jumalan armolahjoista osalliseksi, alkaa rakastaa Jumalaa ja lähimmäisiään.”

Kun sydämeen syntyy aito synnintunto, niin se vain auttaa elämää. Silloinhan voimme jokaisena päivänä kääntyä yhteisen Isämme kasvojen eteen ja pyytää häneltä syntejämme anteeksi. Vaikka tuntisimme itsemme silloin suureksi syntiseksi, melkeinpä itse saatanaksi, niin voimme sanoa: ”Pyhä Isä, armahda minua ja anna kaikki syntini anteeksi, sillä sinun ainoa Poikasi kärsi ja kuoli myös minun syntieni tähden. Sinä herätit kuitenkin hänet kuolleista ja osoitit myös minulle syntiselle, että emme voi itse itseämme vapauttaa synnin pahuudesta, mutta että Jeesuksessa sinä olet valmis päivästä päivään osoittamaan puhdistavan rakkautesi.” Kun Kristus opettaa että anteeksi on annettava enemmän kuin juutalaisen säännön mukaan eli seitsemän kertaa, niin älkäämme unohtako, että taivaallinen Isämme on aina valmis antamaan anteeksi luoduilleen, jotka elävät kuin elävätkin hänen turvallisella kämmenellään. Hän ei väsy siihen, että hänen puoleensa näin käännytään.

Arto Penttinen

Pääsiäinen vuoden 1701 virsikirjassa

165

1. Jesus Christus sielun turva,
/ Kuoleman myös surma,
/ Hän ylös nousi,
/Synnin niin alas sorsi,
/ Kyrie eleeson!

2. Vaikk' ilman synnitt' tänn' tuli,
/ Kuitenkin hän kuoli;
/ Kaikk' hyvin toimitt',
/Jumalan kanss' meit' sovitt',
/ Kyrie eleeson!

3. Synnin ja pirun hän voitti,
/ Armon edes tuotti,
/ Hän voi meit' auttaa
/Piinans' ja voittons' kautta,
/ Kyrie eleeson!

4. Herraa, kuin kuolemast' nousi,
/ Rukoilkaam', ett' soisi
/ Tykönäns' olla,
/Ja taivaan iloon tulla,
/ Kyrie eleeson!

Jubilate-saarna 13.4.2008

Päivämäärä: 13.4.2008

Kirkkovuoden ajankohta:

3. sunnuntai pääsiäisestä

Paikka: Maaningan kirkko

Raamatunkohta:
Joh. 17:11–17

Otsikko: Jumalan kansan koti-ikävä

Jeesus rukoili ja sanoi: »Minä en enää ole maailmassa, mutta he jäävät maailmaan, kun tulen luoksesi. Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun olin heidän kanssaan, suojelin heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut. Minä varjelin heidät, eikä yksikään heistä joutunut hukkaan, paitsi se, jonka täytyi joutua kadotukseen, jotta kirjoitus kävisi toteen. Nyt minä tulen sinun luoksesi. Puhun tämän, kun vielä olen maailmassa, jotta minun iloni täyttäisi heidät. Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta. He eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus.»

Kristus nousi kuolleista – totisesti nousi!

Ajatellaanpa aluksi aivan lyhyesti seuraavaa: Pariskunta on elänyt jo muutaman vuosikymmenen ajan tavallisen onnellisessa avioliitossa. Tyrskyt ja tyvenet on kuljettu läpi ja monet kokemukset ovat vahvistaneet heitä. Sitten eräänä päivänä tapahtuu onnettomuus, jossa toinen puolisoista menehtyy. Yhtäkkinen menetyksen tuska ja ylitsevuotava suru läpäisee koko elämän. Pian tapahtuneen jälkeen elossa oleva puoliso tuntee valtavaa kaipausta, joka tuntuu riistävän kaikki voimavarat. Toisaalta hän ajattelee, että jos kerran toisen täytyi lähteä, niin miksi se en ollut minä. Ajatukset risteilevät laidalta toiselle, mutta kaipaus ja ikävä kasvaa kasvamistaan. Kysymys on rakkaudesta. Monista iäkkäämpien ihmisten kuolinilmoituksista voimme usein lukea, miten puolisot ovat lähteneet tästä ajasta aivan peräjälkeen. Kaipaus päästä kotiin voimistui siinä missä ruumis heikkeni. Mutta tämä päivä ei ole mikään virallinen vainajien muistopäivä. Eihän luterilainen kirkkomme oikeastaan sellaisia vietäkään, pyhäinpäivää lukuun ottamatta.

Tarkoitukseni ei ollut myöskään maalailla mitään melankolista kuvaa tänään tässä Kristuksen pyhän ylösnousemuksen juhla-ajassa. Onhan tämän päivän vanha latinalainen aihe ”Jubilate”, riemuitkaa! Täysin suomenkielinen otsikko on ”Jumalan kansan koti-ikävä”, mikä ensi kuulemalta kuulostaa hiukan alavireiselle. Mutta eipä yleensäkään kannata tyytyä ensivaikutelmiin.

Tänään on saarnattava seurakunnalle kristillisestä, elävästä toivosta. Toivoa me tarvitsemme, elimmepä tai kuolimme. Toivon todellisuus ylittää inhimilliset rajat ja siksi virressäkin lauletaan: ”Mua auta, Herra, mä toivon vaan, vaikkei ois toivoa ollenkaan.” (Vk. 631: 4) Toivo ei kompastu siihen, että minä kaadun. Toivo ei sammu, vaikka minä väsyisin. Toivo ei väisty, vaikka minä horjuisin. Toivo kestää, vaikka minä epäilisin. Toivo ei huku, vaikka minä hiukan räpiköisin. Toivo ei perustu inhimillisiin unelmiin ja haaveisiin, vaan Jumalan pelastustekoihin Jeesuksessa Kristuksessa. Niistä kertoo Raamattu, elämän kirja. Psalmien kirjasta luemme: ”Minä en luovu toivostani enkä lakkaa sinua ylistämästä. Minä julistan uskollista hyvyyttäsi ja alati sinun apusi runsautta, jonka mittaa ja määrää en tiedä. Herra, minun Jumalani, minä kerron sinun voimateoistasi ja julistan vanhurskauttasi, sinun, ainoan.” (Ps. 71: 14–16) Tästä voisikin jatkaa virren sanoin: ”Elävä toivo anna, suo, että voimani alttiiksi tahdon panna myös toisten parhaaksi. Haltuusi, Isä, annan perheeni, kotini. Käsiisi kaiken kannan, jää meille turvaksi.” (Vk. 533: 5) Toivo on siis aktivoiva, liikkeelle paneva voima. Ja onhan sanottu, että me lähdemme liikkeelle kaipauksesta. Ja kyllähän koti-ikäväkin panee meidät liikkeelle. Voimmehan ajatella sitä, miten hyvältä tuntuu parin viikon ulkomaanmatkan jälkeen – olipa se matka miten onnistunut tahansa – päästä omaan kotiin. Vaikka monen oma koti onkin nykyään turhan kallis, on monelle koti yhä edelleen kauniisti sanottuna kullan kallis. Ja jos maallinen kotimme on rakas, niin miksi ei myös taivaallinen kotimme herättäisi meissä kaunista ja lämmintä koti-ikävää. Vaikkapa tähän, vuoden 1701 virsikirjan tapaan:

”O Jesu vähäinen! / Tykös me lähenem', / Murhees' meit' aina lohdut, / Hyvillen tavoillen totut', / O sinä kunnian Isä! / Ann' meidän pysyä niisä, / Vedä meit' tykös, / Vedä meit' tykös. O Isän rakkaus, / O Pojan suloisuus! / Synti meitä pojes kadott', / Ja helvettiin alas vajott'. / Sinä meit' sielt' ylös nostit, / Ja kalliilla verelläs ostit, / Saata meit' taivaas', / Saata meit' taivaas'. Kusa on riemu suuri, / Ja meno jalo juuri, / Enkelit veisaavat siellä, / Sielut ei laulua kiellä, / Ei toraa eli vihaa / Kärsi sen Kuninkaan piha: / Sinne me halaam', / Sinne me halaam'. (125: 2-4)

Kun nyt tätä Kristuksen ylösnousemuksen juhla-aikaa aina helluntaihin saakka vietämme, niin vieläköhän jonkun sielu kyselee, että mihin Jeesusta tarvitaan. Tämän pyhäpäivän evankeliumi julistaa näin: ”Jeesuksen kautta tänäänkin katsomme Isän kasvoihin. Me heikkoina ja tyhjinä pyydämme Pyhää Henkeä: Varjele meitä synnistä.” (Vk. 534: 4) Kuulemamme pyhä evankeliumi on osa Jeesuksen jäähyväisrukousta eli niin sanottua ylimmäispapillista rukousta. Pyhä evankeliumi on kokonaan Jeesuksen rukousta meidän puolestamme. Moni saa iloita esirukoilijasta, joka on ehkä jo vanhainkodissa. Moni esirukoilija odottaa jo taivaan kotiin pääsemistä. Mutta jos tällaista aarretta ei ole, on meillä kaikilla siis yksi yhteinen esirukoilija, Jeesus Kristus, ja kun meillä on hänet, niin meillä on kaikki, mitä pelastuaksemme tarvitsemme. Tällainen on uskon äidinkieli, rukous: ”Pyhä Henki luo juhlan sydämiin. Läpi lukkojenkin Herra Jeesus tulla voi. Kuolleista hän noussut on.” (Vk. 104: 5)