Jumalalla on vain yhden päivän ikäisiä lapsia...

Jumalan lapsia olemme kaikki

 

Maaningan seurakunnassa on päiväkerhoja, joita on ansiokkaasti pitänyt lastenohjaaja Elina Haajanen melkeinpä sukupolvesta toiseen. Puhutaankin iloisesti Elinan kerhoista. Minusta tuntuu, että kerhoissa annetaan hyvä, pienoinen uskon siemen. Kerhoissa on elämää, uskoa ja rukousta sopivassa määrin. Toivottavasti vanhemmat ymmärtävät, miten tärkeää on kristillinen kasvatus. Se ei ole vaikeaa. Ehkä sitä voisi kysyä Elinalta!

Outo ajatus on muuten se, että lasta ei kasteta, vaan päättäköön hän sitten joskus myöhemmin, mihin haluaa kuulua. Lastako ei siis tarvitsisi varustaa elämän eväillä? Miten hän sitten pärjää elämässä, jos ”työkalupakki” kolisee tyhjyyttään. Minkä varassa hän kohtaa vastoinkäymisiä? Onko todellista toivoa vain taloudellinen menestys? Jos rukousta ei opeteta, niin mihin hän huutaa sitä, mitä ei voi sanoa vanhemmilleen tai kavereilleen?

Pitääkö meidän luulla, että olemme olemassa vain vanhempiemme yhtymyksen myötä? Miksi sitten kaikki eivät saa lapsia, vaikka voisivat ja tahtoisivat? Jokainen meistä on olemassa, koska se on Jumalan tahto. Ketään ei ole olemassa siis vain siksi, että mies ja nainen käyttäytyivät kerran vastuuttomasti ja harjoittivat suojaamatonta seksiä. Ei ketään! Missä on vastuutonta käyttäytymistä, siellä vastuu lapsesta ja nuoresta kasvaa aina vain suuremmaksi.

Kun ihmisen nimi kasvaa koko ajan suuremmaksi, niin täytyy todeta, että ei näytä yhtään hyvältä.

Aivan toista olisi, jos se kaikkein suurin nimi olisi painettuna sydämiimme: Minä annan teille rauhan. Oman rauhani, sen minä teille annan, en sellaista, jonka maailma antaa. Siunattu olkoon Herran nimi nyt ja aina. Muuta nimeä ei ole annettu joka meidät pelastaisi, kuin nimi JEESUS.

Olenko tässäkin väärässä, minä arvoton ja ansioton?!?:-)

Toimintaa tarvitaan, mutta myös osallistumista

 

Maaningalla on kovin vaikeaa haasteellista kehittää seurakunnan toimintaa. Kyselenkin, että onko täällä aitoa yhteisöllisyyttä, vai olemmeko enemmänkin todellinen nukkumalähiö. Nukkumista sunnuntaiaamuna arvostetaan enemmän kuin kristillistä kasvatusta.

Varmaankin joku on sitä mieltä, että eihän täällä mitään tarjota. No, sehän ei kyllä pidä paikkaansa. Joka sunnuntai on messu ja useimpana pyhäiltana pyhäkoulu ja raamattupiiri. Tiistaina perhekerho. Keskiviikkona raamattupiiri. Torstaina lasten musiikkikerho ja vähän vanhempien kirkkokuoro. Kylillä on seurakuntapiirejä säännöllisen epäsäännöllisesti. Yhteistyötä on Pohjois-Savon Kansanlähetyksen ja Suomen Raamattuopiston kanssa. Siioninvirsiseuroja kuukausittain. Ja tuskinpa tässä kaikki on vielä mainittunakaan.

Yritin syksyllä keskusteluiltoja katekismuksen merkeissä. Avaraksi lupaamaani keskustelua ei sitten syntynyt, koska ketään ei kiinnostanut niin paljon.

Jos ja kun kristillistä kasvatusta kodeissa annetaan, niin ihmettelen, miksi siihen ei tarvita seurakuntayhteyttä. Lapsia tuodaan kirkkoon vain kun on pakko. Nuoret tulevat kirkkoon silloin, kun se kuuluu rippikouluun. Tiedetäänkö kodeissa, mikä seurakunta on? Se on kastettujen, siis luotujen ja lunastettujen yhteisö. Kaste ei ole tyhjä seremonia, vaivainen nimenantotilaisuus. Kaste kertoo rakkaudesta, jossa ei ole pelkoa eikä tarvetta pelätä. Kaste on kutsutilaisuus: Jumala meitä kutsuu nyt suojaan turvaisaan. Jumala meitä kutsuu, ja kantaa voimallaan.

En usko siihen, että routa aina porsaat kotiin ajaa. Ihan turhaa on tuudittautua siihen, että sitten elämän ehtoopuolella... Jos hengelliset juuret katkotaan, niin sitä uuden Elämän todellista toivoa tuskin syntyy.

Lapset ja nuoret näkevät vanhempien pämppäämistä, mutta eivät Jumalan läsnäolon alttaria. Lapset ja nuoret kokeilevat harhaisia juttuja, mutta eivät tutustu Totuuteen, joka tekee vapaaksi.

Lapset ja nuoret eivät tunne todellista Vapautta, vaan sitovat ennen aikojaan itsensä siihen, mikä tekee elämän pinnalliseksi ja tyhjäksi. Vapaus ei merkitse nimittäin mahdollisuutta tehdä mitä tahansa, vaan vapaus merkitsee mahdollisuutta hyvään. Rakkauskaan ei ole lähtöisin ihmisen käsistä, joten se ei ole itsekeskeisyyden suurin ilmentymä.

Ensimmäisen työpaikkani nuorisotoimiston seinällä luki: Vältä jouluruuhka! Käy ajoissa kirkossa! Nyt näyttää siltä, että jouluruuhka vältetään, mutta ei tuon ohjeen tavoin.

Jumalanpalveluksen olisi kuulemani mukaan oltava lyhyt ja nopea. Itse kaipaan nöyryyttä ja hiljaisuutta, Jumalan sanan valoa ja mieltä jaloa.

En kirjoita tätä varsin suoraa tekstiä hyökkäyksenä, vaan tarjoan sinulle, rakas lukijani, peilin. Kyllä täällä hyvääkin on, mutta mainio Maaninka tarvitsisi mielestäni myös hengellisen elämän tueksemme.

Raamattu on tärkeä elämämme peili

UUSI TESTAMENTTI

Fil. 3: 17–4: 1

Noudattakaa minun antamaani esimerkkiä, veljet, ja ottakaa oppia niistä, jotka elävät meidän tavallamme. Olenhan usein sanonut teille ja nyt sanon aivan itkien, että monet elävät Kristuksen ristin vihollisina. Heidän loppunsa on kadotus. Vatsa on heidän jumalansa ja häpeä heidän kunniansa, ja he ajattelevat vain maallisia asioita. Mutta me olemme taivaan kansalaisia, ja taivaasta me odotamme pelastajaksi Herraa Jeesusta Kristusta. Hän muuttaa meidän ruumiimme tästä alennustilasta oman kirkastuneen ruumiinsa kaltaiseksi voimallaan, jolla hän kykenee alistamaan valtaansa kaiken.
Rakkaat ja kaivatut veljeni, te minun iloni ja kunniaseppeleeni, pysykää siis horjumatta Herran yhteydessä, rakkaat ystävät!

 

Täällä keinuu pieni pursi

Kirkkolaiva vuotaa Maaningalla

 

Viime vuonna seurakunnastamme erosi jopa 26 jäsentä. Edellisenä vuonna erosi 13, ja sitä edellisenä 15. Kehitys on todella huolestuttava. En ole edes huolestunut kylläkään seurakunnan taloudesta tässä asiassa, vaan hengellisessä todellisuudessa. Kun olen katsellut eronneiden nimiä, niin voisin sanoa sen perusteella, että nämä jäsenyyden hylänneet eivät ole osallistuneet oikeastaan mihinkään toimintaamme. Tämän perusteella haluaisin kysyä, ovatko entiset jäsenet tietoisia edes siitä, mistä ovat eronneet.

Kirkosta eroaminen johtaa nimittäin siihen, että kummius ei ole mahdollista ja entinen kummius päättyy. Kristillinen avioliittoon vihkiminen ei ole mahdollista. Kristillinen hautaan siunaaminen muodostuu monin tavoin ongelmalliseksi. Kun kirkosta halutaan ulos, niin miksi ruumis pitäisi kantaa kuitenkin sisään. Kristinusko kun ei ole mitään tyhjänpäiväistä seremoniallisuutta. Kirkosta eronnut ei voi rakentaa seurakunnan päätöksentekoa.

Maaningan seurakunta ei ole riitelevä seurakunta. Maaningan seurakunnassa ei ole ollut kummempaa kuohuntaa muutoin kirkkoa heiluttelevissa kysymyksissä. Jos kokonaiskirkon huolet ovat syynä, niin ihmettelen haluttomuutta tulla keskustelemaan vaikkapa minun kanssani hengellisistä kysymyksistä.

Maaningan seurakunta ei ole täydellinen, joten tarvitsisimme palautetta niin myönteisesti kuin kriittisestikin. Ne, jotka äänestävät jaloillaan, eivät halua auttaa meitä näköjään millään tavoin.

Tuosta taloudellisesta kysymyksestä olen sillä tavoin huolissani, että kirkosta eronneet nakertavat seurakuntamme työtä lasten, vammaisten ja vanhusten hyväksi.

Jos eron syynä on se, että kirkko ei hyväksy tämän maailman nykymenoa, niin kannattaisi ottaa Raamattu käteen ja rukoilla Pyhää Henkeä avuksi. Kirkon ei pidäkään nimittäin mukautua kaikkeen, mitä vaikkapa eduskunta päättää. Kirkko on kyllä maailmassa, mutta ei maailmasta.

Erään lempiartistini laulu tästä maailmasta

FRAGILE

 

If blood will flow when flesh and steel are one
Drying in the colour of the evening sun
Tomorrows rain will wash the stains away
But something in our minds will always stay
Perhaps this final act was meant
To clinch a lifetimes argument
That nothing comes from violence and nothing ever could
For all those born beneath an angry star
Lest we forget how fragile we are

On and on the rain will fall
Like tears from a star like tears from a star
On and on the rain will say
How fragile we are how fragile we are

On and on the rain will fall
Like tears from a star like tears from a star
On and on the rain will say
How fragile we are how fragile we are
How fragile we are how fragile we are

SUOMEKSI:

Lihan ja teräksen kohdatessa veri virtaa

Laskevan auringon värit sen kuivaavat

Huominen sade huuhtoo tahrat pois

Silti jotakin jää mieliimme pysyvästi

Ehkäpä tämän viimeisin kerta tapahtui synnyttääkseen meissä elämänikäisen vakaumuksen:

Että väkivallasta ei synny mitään eikä mitään koskaan voisikaan

kaikille niille jotka syntyvät vihamielisen tähden alla

jotta emme unohtaisi kuinka hauraita me olemme

 

Yhä vieläkin sataa

kuin kyyneleet tähdistä, kuin kyyneleet tähdistä

Yhä vieläkin sade kuiskaa

kuinka hauraita me olemme hauraita me olemme

 

Yhä vieläkin sataa

kuin kyyneleet tähdistä, kuin kyyneleet tähdistä

Yhä vieläkin sade kuiskaa

kuinka hauraita me olemme hauraita me olemme

kuinka hauraita me olemme hauraita me olemme

 

(Tämän Stingin kappaleen suomensin taannoin eli 2.2.2008)

 

Yhteyden virka ja kaikkien kristittyjen ykseyden todistamisen palvelutehtävä

Brother Alois’ letter to the new patriarch Kirill of Moscow

On the evening of the election of Metropolitan Kirill as Patriarch of Moscow and all Russia, and the day before traveling to Moscow for his enthronement, Brother Alois wrote this letter to the new Patriarch:

Taizé, 27 January 2009

Holy Father,

From the bottom of my heart, I want to tell you how much we, the brothers of Taizé, are grateful for your election as patriarch of Moscow and all Russia. We thank God for the good choice made by the Council today. We pray for the ministry of communion that is entrusted to you at the heart of the Holy Russian Orthodox Church, and also for the service of witnessing to the unity of all Christians, which the world so badly needs. I am delighted that I will be able to be present in Moscow with two of my brothers for your enthronement next Sunday.

We remember the deep friendship that our Brother Roger had for you for a long time. You came to Taizé for the first time when you were still young. Later, Brother Roger often spoke of the welcome that you extended to him in Leningrad in 1978, at the time of the venerable Metropolitan Nikodim, when you were rector of the Academy of Theology. Then you returned to Taizé in the spring of 1990. And I myself cannot forget the very warm welcome that you, together with Patriarch Alexis II, gave me when I visited Moscow in June 2006, shortly after beginning my new responsibility as prior of Taizé.

Because of the deep love that our community has for the Orthodox Church and for Russia, we want to continue these relationships and achieve more and more that collaboration to which the Patriarch Alexei II had called us. We are grateful for the presence of Russian Orthodox youth in Taizé as well as at the meetings that we prepare in European cities. They bring to young people of other countries both the testimony of their faithfulness to the Orthodox tradition and of the current revival of the Russian Church. Be assured that we are ready to do all we can to support their involvement in their local church.

Brother Alois, Prior of Taizé

Veli Aloisin kirje uudelle Moskovan patriarkalle Kirillille

Veli Alois kirjoitti tämän kirjeen sinä iltana, jolloin Moskovan ja koko Venäjän patriarkaksi valittiin metropoliitta Kirill, ja päivää ennen matkaa Moskovaan patriarkan virkaanasettamisjuhlaan:

Taizé, 27. tammikuuta 2009

Pyhä isä,

Tahdon kertoa Teille sydämeni pohjasta kuinka paljon me, Taizén veljet, olemme kiitolliset teidän valinnastanne Moskovan ja koko Venäjän patriarkaksi. Me kiitämme Jumalaa hyvästä valinnasta, jonka kirkolliskokous teki tänään. Me rukoilemme yhteyden viran puolesta, joka annettiin Teille pyhän Venäjän ortodoksisen kirkon sydämessä, ja myös kaikkien kristittyjen ykseyden todistamisen palvelun puolesta, jota maailma niin kovasti tarvitsee. Tunnen iloa siitä, että minun on mahdollista olla läsnä Moskovassa kahden veljestömme jäsenen kanssa ensi sunnuntain virkaanasettamisessa.

Me muistamme sitä syvää ystävyyttä, joka veli Rogerilla oli Teitä kohtaan niin pitkän aikaa. Te tulitte ensimmäistä kertaa Taizéen ollessanne vielä kovin nuori. Myöhemmin veli Roger puhui usein vastaanotosta, jota osoititte hänelle Leningradissa vuonna 1978, kunnianarvoisan metropoliitta Nikodimin aikana, ja kun Te olitte Hengellisen Akatemian rehtorina. Taizéen te palasitte vuoden 1990 keväällä. Itse en voi unohtaa sitä lämmintä tervetulotoivotustanne yhdessä patriarkka Aleksi II:n kanssa vieraillessani Moskovassa kesäkuussa 2006, aivan pian aloitettuani vastuuni Taizén yhteisön priorina.

Sen syvän rakkauden tähden, joka yhteisöllämme on Venäjän ortodoksista kirkkoa kohtaan, tahdomme jatkaa tätä yhteyttä, ja yhä enemmän kehittää sitä yhteistyötä, johon patriarkka Aleksi II on meidät kutsunut. Me olemme kiitollisia venäläisten ortodoksisten nuorten läsnäolosta niin Taizéssa, kuin niissä kokouksissa, joita valmistelemme eurooppalaisiin kaupunkeihin. He tuovat eri maiden nuorille sekä todistuksen uskollisuudestaan ortodoksiselle traditiolle sekä Venäjän kirkon tämänhetkisestä elpymisestä. Olkaa vakuuttuneita siitä, että me olemme valmiit tekemään kaikkemme tukeaksemme heidän osallistumistaan paikallisen kirkkonsa elämään.

Veli Alois, Taizén priori

(suomentanut Arto Penttinen)