Olenko tässäkin väärässä, minä arvoton ja ansioton?!?:-)

Toimintaa tarvitaan, mutta myös osallistumista

 

Maaningalla on kovin vaikeaa haasteellista kehittää seurakunnan toimintaa. Kyselenkin, että onko täällä aitoa yhteisöllisyyttä, vai olemmeko enemmänkin todellinen nukkumalähiö. Nukkumista sunnuntaiaamuna arvostetaan enemmän kuin kristillistä kasvatusta.

Varmaankin joku on sitä mieltä, että eihän täällä mitään tarjota. No, sehän ei kyllä pidä paikkaansa. Joka sunnuntai on messu ja useimpana pyhäiltana pyhäkoulu ja raamattupiiri. Tiistaina perhekerho. Keskiviikkona raamattupiiri. Torstaina lasten musiikkikerho ja vähän vanhempien kirkkokuoro. Kylillä on seurakuntapiirejä säännöllisen epäsäännöllisesti. Yhteistyötä on Pohjois-Savon Kansanlähetyksen ja Suomen Raamattuopiston kanssa. Siioninvirsiseuroja kuukausittain. Ja tuskinpa tässä kaikki on vielä mainittunakaan.

Yritin syksyllä keskusteluiltoja katekismuksen merkeissä. Avaraksi lupaamaani keskustelua ei sitten syntynyt, koska ketään ei kiinnostanut niin paljon.

Jos ja kun kristillistä kasvatusta kodeissa annetaan, niin ihmettelen, miksi siihen ei tarvita seurakuntayhteyttä. Lapsia tuodaan kirkkoon vain kun on pakko. Nuoret tulevat kirkkoon silloin, kun se kuuluu rippikouluun. Tiedetäänkö kodeissa, mikä seurakunta on? Se on kastettujen, siis luotujen ja lunastettujen yhteisö. Kaste ei ole tyhjä seremonia, vaivainen nimenantotilaisuus. Kaste kertoo rakkaudesta, jossa ei ole pelkoa eikä tarvetta pelätä. Kaste on kutsutilaisuus: Jumala meitä kutsuu nyt suojaan turvaisaan. Jumala meitä kutsuu, ja kantaa voimallaan.

En usko siihen, että routa aina porsaat kotiin ajaa. Ihan turhaa on tuudittautua siihen, että sitten elämän ehtoopuolella... Jos hengelliset juuret katkotaan, niin sitä uuden Elämän todellista toivoa tuskin syntyy.

Lapset ja nuoret näkevät vanhempien pämppäämistä, mutta eivät Jumalan läsnäolon alttaria. Lapset ja nuoret kokeilevat harhaisia juttuja, mutta eivät tutustu Totuuteen, joka tekee vapaaksi.

Lapset ja nuoret eivät tunne todellista Vapautta, vaan sitovat ennen aikojaan itsensä siihen, mikä tekee elämän pinnalliseksi ja tyhjäksi. Vapaus ei merkitse nimittäin mahdollisuutta tehdä mitä tahansa, vaan vapaus merkitsee mahdollisuutta hyvään. Rakkauskaan ei ole lähtöisin ihmisen käsistä, joten se ei ole itsekeskeisyyden suurin ilmentymä.

Ensimmäisen työpaikkani nuorisotoimiston seinällä luki: Vältä jouluruuhka! Käy ajoissa kirkossa! Nyt näyttää siltä, että jouluruuhka vältetään, mutta ei tuon ohjeen tavoin.

Jumalanpalveluksen olisi kuulemani mukaan oltava lyhyt ja nopea. Itse kaipaan nöyryyttä ja hiljaisuutta, Jumalan sanan valoa ja mieltä jaloa.

En kirjoita tätä varsin suoraa tekstiä hyökkäyksenä, vaan tarjoan sinulle, rakas lukijani, peilin. Kyllä täällä hyvääkin on, mutta mainio Maaninka tarvitsisi mielestäni myös hengellisen elämän tueksemme.