Päivämäärä: 7.6.2009
Kirkkovuoden ajankohta: Pyhän Kolminaisuuden päivä
Paikka: Maaningan kirkko
Raamatunkohta: Matt. 28:16–20
Kaikki yksitoista opetuslasta lähtivät Galileaan ja nousivat vuorelle, minne Jeesus oli käskenyt heidän mennä. Kun he näkivät hänet, he kumarsivat häntä, joskin muutamat epäilivät. Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."
Otsikko: Salattu Jumala
Arto Penttisen saarna
Yhdistääkö usko meitä ihmisiä, vai erottaako se meitä? Tämä kysymys on läsnä varmasti aina kun puhumme Pyhästä Kolminaisuudesta. Jonkun mielestä raamatullisia perusteita tälle Pyhän Kolminaisuuden päivälle ei oikeastaan ole, tai että niitä on äärimmäisen vähän. Jonkun toisen mielestä monoteismi eli yksijumalaisuus tekee kolminaisuusopin mahdottomaksi. Näin taitavat ajatella vaikkapa muslimit.
Tänä päivänä on puhuttava myös raamattukäsityksistä. Hyvin harva kristitty suhtautuu Raamattuun taivaasta tipahtaneena kirjana. Useampi on sitä mieltä, että silti jokainen sana on totta. Yhä useammalle Raamattu on Jumalan Sanaa. Tänä päivänä moni puolestaan sanoo, että Raamattu on sanoja Jumalasta. Jollekin suuret linjat ovat tärkeitä kun taas joku toinen takertuu yksittäisiin jakeisiin.
Sen selkeämmin kuin päivän evankeliumissa Pyhästä Kolminaisuudesta ei Raamatussa puhuta. Jonkun mielestä tosin tämäkin kohta on niin sanottu myöhempi lisä, eikä siis löydy varhaisimmista käsikirjoituksista.
Tämän päivän aiheena onkin ”Salattu Jumala”. Järjen avulla yksikään ihminen ei tavoita jumalallisia salaisuuksia. Mutta mihin me järjen työntäisimme? Ihan hyvin on sanottu, kun on sanottu, että ”uskon vaikka minulla on aivot”. Järki ei yllä sinne mihin ihminen haluaisi sen yltävän. Luonnollinen ihminen kieltää sen mitä hänen järkensä ei käsitä. Mutta miten elää sen kanssa, mitä järki ei käsitä, mutta mikä ei silti häviä vaikka sen kieltäisi? Sattuu, vaikka kieltäisin, kuten eräässä laulussa lauletaan.
Kirkko on pitkän pitkä jatkumo. Jatkumo tarkoittaa pakostakin jotakin traditiota, uskonperintöä. Monet kerrat olen miettinyt, tekeekö kaikki kehitys ihmisen jotenkin kykenevämmäksi käsittämään jumalallisia salaisuuksia. Vai voimmeko tai saako enää edes puhua mistään salaisuuksista? Pitkän jatkumonsa aika Kristuksen kirkossa on ymmärretty, että ensimmäinen Pyhän Kolminaisuuden kuvaus löytyy jo Vanhan Testamentin alkupuolelta: ”Herra ilmestyi Abrahamille Mamren tammistossa. Abraham istui telttansa ovella päivän ollessa kuumimmillaan, ja kun hän kohotti katseensa, hän näki kolmen miehen lähestyvän.” Tämä kertomus on erään kuuluisan ikonin taustalla. Tuo ikoni on Andrei Rublevin Pyhä Kolminaisuus. ”Venäläinen Andrei Rublev maalasi 1400-luvulla kuuluisimman Pyhän Kolminaisuuden ikoneista. Hänen ikoninsa keskittyy ainoastaan enkeleiden kuvaamiseen. Ikonissa on paljon symboliikkaa. Enkeleiden taivutetut päät, selät, siivet, kädet ja jalat muodostavat ympyrän kehän, joka viittaa iankaikkisuuteen ja jumalallisuuteen. Myös taustan rakennus, tammi ja vuori kertaavat enkelien liikettä. Keskimmäistä enkeliä pidetään Kristuksen edustajana mm. vaatteiden värityksen perusteella. Hänen päänsä on kääntynyt nöyrästi vasemmanpuoleisen enkelin puoleen, joka puolestaan ymmärretään Isä Jumalan kuvaukseksi. Vasemmanpuoleisen enkelin oikea käsi on kohotettu siunaamaan muita. Oikeanpuoleinen enkeli, joka kaartuu muita kohti, kuvaa Pyhää Henkeä. Nelikulmainen alttaripöytä kuvaa ajallisuutta ja maallisuutta. Pöydällä olevassa maljassa on vasikan pää. Abraham tarjosi vierailleen teurastetun vasikan, mutta se on myös vanhatestamentillinen uhrieläin. Sen lisäksi, että taustan elementit löytyvät Abrahamin vieraanvaraisuuden tapahtumasta, niilläkin on symboliset merkityksensä. Taustan rakennus symboloi Jumalan armoa, tammi puolestaan kuvaa kunniallista ja eläväksitekevää ristinpuuta ja vuorelle nouseminen kuvaa Pyhän Hengen osallisuutta.” (vitrina.fi/ikoni)
Raamatussa esiintyvä tietty hämäryys voi olla hyvinkin tarkoituksellista. Kukaan ei voi sanoa omistavansa Totuutta. Kenelläkään ei ole yksinoikeutta Totuuteen. Ihmisen nimi ei lopultakaan nouse keskukseksi, vaan voima ja valta säilyy Jumalan käsissä, lopullisesti. Jumala on kuitenkin ilmaissut itseänsä Raamatussa. Hän on ilmoittanut itsensä ihmiselle Luojana, Lunastajana ja Pyhittäjän eli toisin sanoen Isänä ja Poikana ja Pyhän Henkeä. Isossa Katekismuksessa Luther opettaa näin: ”Usko tuo muassaan pelkkää armoa, tekee meidät hurskaiksi ja Jumalalle otollisiksi. Sillä kun opimme tuntemaan armon, alamme koko sydämestämme rakastaa kaikkia Jumalan käskyjä. Mehän huomaamme nyt, miten Jumala antaa itsensä kokonaan, kaiken mitä hänellä on ja kaikki voimansa meidän tueksemme ja avuksemme, niin että voimme täyttää kymmenen käskyä. Isä antaa meille koko luomakunnan, Kristus koko työnsä ja Pyhä Henki kaikki lahjansa.”
Meidät on kastettu Kolmiyhteisen Jumalan nimeen, Kristuksen käskyn mukaisesti. Me olemme kristittyjä uskoessamme Pyhään Kolmiyhteiseen Jumalaan. Luther puhuu näin tuossa samaisessa Isossa Katekismuksessa: ”Uskontunnustuksessa on siis Jumalan koko olemus, tahto ja kaikki teot kuvattu sinulle erittäin osuvasti, lyhyin mutta runsassisältöisin sanoin. Siihen perustuu meidän koko viisautemme, joka liikkuu korkealla kaiken inhimillisen viisauden, käsityskyvyn ja ymmärryksen yläpuolella. Sillä vaikka koko maailma on keskittänyt kaiken ahkeruutensa selvittääkseen Jumalan olemuksen, ajatukset ja teot, yhteenkään kysymykseensä se ei ole saanut vastausta. Mutta tästä sinä opit runsain määrin tuntemaan niitä kaikkia.” Uskontunnus on paitsi tunnustusta myös rukousta: ”Minä uskon, auta minua epäuskossani!” Ylistetty olkoon Pyhä Kolminaisuus, yksi ja jakamaton Jumala. Hän on meille hyvä ja armollinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti