Ajankohta: Tuomiosunnuntai eli Kristuksen kuninkuuden sunnuntai (23.11.2008)
Otsikko: Kristus, kaikkeuden Herra
Evankeliumi: Matt. 25: 31–46
Jeesus sanoi opetuslapsille:
»Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’
Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’
Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’
Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’
Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.»
Arto Penttisen saarna Maaningan kirkossa
Pääsevätkö kaikki taivaaseen? No, voimmeko ja tuleeko meidän muuta toivoa? Ja eikö se ole hyvän ja ihmisiä rakastavan Jumalan tahto? Varmasti suuri houkutus monille on sanoa, että totta kai kaikki pääsevät taivaaseen. Yhtä suuri houkutus on monille puolestaan sanoa, että vain tässä meidän joukossa pelastut eli pääset taivaaseen.
Tänään vietämme tuomiosunnuntaita. Se kuulostaa kovin synkältä. Tänään meitä muistutetaan siitä, että tämä maailma kohtaa kerran loppunsa. Tuskin kovin vaikeaa on tähän uskoa, jos vain avoimin silmin ja korvin tarkastelee menoa maan päällä. Se hetki, jonka tänäänkin tietää vain yksin Isä, on tilinteon päivä. Näillä asioilla on ihmisiä peloteltu kautta aikojen ja yli koko maan piirin. Hämäräksi on jäänyt se, että lopullista tuomiovaltaa käyttävästä tiedämme varmuudella, ettei hänessä ole vilppiä. Viimeinen tuomari on lahjomaton, mutta säälimätön hän ei ole. Hänessä, Jeesuksessa näkyvät meidän tuomiomme arvet. Jeesus suostui vapaaehtoisesti lunastamaan meidän velkakirjamme, ja hän joutui maksamaan siitä järkyttävän kovan hinnan: ”Tein väärin, sinut tuomittiin ja vaivuit ristin alle. Tein väärin, sinut rangaistiin ja vietiin Golgatalle. Teen väärin aina uudestaan, vaan, Kristus, kuljit kuolemaan. Se uhri aina riittää.” (Vk. 62: 9)
”Se uhri aina riittää.” Tänä päivänä tästä uhrista monet kirkonmiehetkin ovat valmiita sanomaan, ettei se mahdu inhimilliseen järkeen, ja tällainen puhekin tulee siksi hylätä. Heidän mielestään siis kaikki ihmiset pelastuvat. Mutta mitä tähän sanoo hän, jota tänään kutsumme kaikkeuden Herraksi, siis mitä sanoo tänään Jeesus? Hän sanoi eräälle naiselle ja eräälle miehelle toisten ihmisten tuomitsevien katseiden alla näin: ”Uskosi on pelastanut sinut. Mene rauhassa. Nouse ja mene.” (Luuk. 7: 36–50, Luuk. 17:11–19) Hyvät teot eivät pelasta sinua tai minua. Hyvä elämä ei sekään pelasta. Edes onnellinen elämä ei pelasta meitä. Sekään ei pelasta meitä, että kehitys kehittyy. Mutta mistä sitten pitäisi pelastua? Miltä sinusta tuntuu, mitä ajattelet, jos vastaan, että pahan kuristavasta otteesta ja iankaikkisesta kuolemasta? Pelastuminenhan tarkoittaa samaa kuin taivaaseen pääseminen. Kyse ei siis ole vain siitä, että pääsen irti jostain. Kyse on myös siitä, että jotain paljon parempaa on luvattu. Apostoli Paavali sanoo: ”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.” (1. Kor. 13:12)
Jos puhe uhrista tuntuu hullutukselta, niin miksi tätä hullutusta sitten tapahtuu yhä. Median alttareille kannetaan yhä uusia uhreja, lapsia, vanhempia ja jopa vanhuksia. Toisten ihmisten elämää ruoditaan niin, että ei ole enää ollenkaan ihme, ettei elämästä selviä hengissä. Mietin, onko rahan valta jotain samaa kuin pahan valta? Iltapäivälehtien tehtävänä on itsensä myyminen. Samaa voi valitettavasti sanoa myös sanomalehdistä. Niissä ostetaan lähinnä kasa paperia, mutta ei oikeata totuutta. Selväksi on ainakin tullut se, mitä Jeesus sanoi jo kauan sitten: ”Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa. Sen tähden minä sanon teille: älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet?” (Matt. 6:24–25) Haluammeko me osaksemme tällaisen kuvauksen: ”Vatsa on heidän jumalansa ja häpeä heidän kunniansa, ja he ajattelevat vain maallisia asioita.” (Fil. 3:19) Kun ja jos suostumme ajattelemaan taivaallisia asioita, saa elämämme aivan uudenlaista syvyysulottuvuutta osakseen.
Lieneekö jo ajan mittaan opittu, ettei pelottelulla ja kielloilla saada mitään hyvää ja oikeaa aikaan? Mutta selkeä ero tulee tehdä myös rakkauden ja välinpitämättömyyden välille. Rakkaus on aivan muuta kuin sadan euron seteli. Apostoli Paavalin antaman esimerkin mukaista ymmärrystä ei kielloin tai pelotellen tai ostamallakaan synny: ”En edes ymmärrä, mitä teen: en tee sitä, mitä tahdon, vaan sitä, mitä vihaan. Ja jos kerran teen sitä, mitä en tahdo, silloin myönnän, että laki on hyvä. Niinpä en enää teekään itse sitä, mitä teen, vaan sen tekee minussa asuva synti. Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti. Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta.” (Room. 7:15–21)
”Herra, Kuningas, taivaallinen Jumala, Isä, kaikkivaltias! Herra, ainokainen Poika Jeesus Kristus ja Pyhä Henki! Herra Jumala, Jumalan Karitsa, Isän Poika, joka otat pois maailman synnin, armahda meitä. Sinä, joka maailman synnit otat pois, ota vastaan meidän rukouksemme. Sinä, joka Isän oikealla puolella istut, armahda meitä. Sillä Sinä olet ainoa pyhä, Sinä olet ainoa Herra, Jeesus Kristus, Isän Jumalan kunniaksi. Aamen.”
Pyhä ei merkitse samaa kuin hyvä. Pyhä ei merkitse samaa kuin täydellinen. Pyhyys ja hyvyys yhdistyvät uskottavalla tavalla ainoastaan Jeesuksessa. Meistä ei useinkaan ole itseämme auttamaan, mutta ei tilanteemme silti ole toivoton. Päinvastoin. Kun panemme toivomme Jumalaan emmekä maalliseen mammonaan ja kun käytämme lahjojamme lähimmäistemme parhaaksi, eli elämme uskoamme todeksi Jumalan ja ihmisten edessä, silloin saamme odottaa hyvää vastausta Kristuksen pelottavan tuomioistuimen edessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti