Tule, armon Henki
Äsken vietimme helatorstaita ja vappua samana päivänä, toukokuun ensimmäisenä. Harvinainen yhdistelmä! Ja onneksi niin, sillä heleä helatorstai ei pysty maallistuvassa yhteiskunnassa kilpailemaan väljähtyneenkään vappusiman kanssa. Mutta vaikka vappu saisikin pinnallisen voiton pinnallistuvassa maailmassa, niin vapulla ei ole mitään sen kaltaista sanomaa, jota helatorstai eli Kristuksen taivaaseenastumisen juhla riemullisesti julistaa: ”Velkamme suuren maksaja, puolustat meitä taivaassa, Isääsi aina rukoilet ja hänen kanssaan hallitset.” (Virsi 107: 5)
Harvinainen on myös tämänpäiväinen yhdistelmä. Vietämme helluntaita eli Kaikkein Pyhimmän ja Eläväksi Tekevän Hengen vuodattamisen juhlaa ja Äitienpäivää. Helluntai on Kristuksen maailmanlaajuisen Kirkon syntymäpäivä. Kirkko elää jatkuvasti universaalissa todellisuudessa, josta kertoo se, että ensimmäisenä helluntaina paikalla olleet kuulivat kukin puhuttavan omaa kieltään. Ei siis ole sellaista ihmistä, jolle Jumala ei osoittaisi täydellistä armoaan ja rakkauttaan. Ei lähellä, eikä kaukana! Eikä ole sellaista ihmistä, jota Jumala ei voisi käyttää valtakuntansa työssä. Tulihan kerran Kristuksen säälimättömästä vainoojasta pakanoiden apostoli. Helsingin kristillisen opiston palveluksessa toimiva Kari Kukkanen kirjoittaa: ”Olen kuitenkin sitä mieltä, että kirkossa ja seurakunnassa pitäisi elää lunastuksen eikä syntiinlankeemuksen alaisuudessa. Kaikki ihmisten väliset vääristymät toimivat valitettavasti myös seurakunnissa, vaikka näin ei tulisi olla. Eräs osoitus tästä on hierarkkisuus, naisten alistettu asema ja pappien ja maallikoiden jyrkkä erottelu.
Jos Pyhä Henki saisi vapaasti toimia seurakunnissa, maailma saisi todistuksen Jumalan voimasta ja rakkaudesta. Miksi seurakunnassa pitäisi alistua maailman malleille? Kristuksessa ei ole juutalaista eikä kreikkalaista, orjaa eikä vapaata, miestä eikä naista. Eikö tämä ole paluuta alkuperäiseen luomiseen ja syntiinlankeemuksen voittaminen?” Äitienpäivällä ja helluntailla on paljon enemmän yhteistä kuin vapulla ja helatorstailla. Tämän kertoo vanha sanonta, jonka mukaan sillä on Jumala Isänä, jolla on Kirkko äitinä. Äitejä on kutsuttu ”toivossa väkeviksi” ja siitä syystä ”Jumalan näkeviksi”. Näin on varmasti monen sukupolven äitien laita. Äidit ovat opettaneet rukoilemaan, uskomaan ja toivomaan. He ovat olleet vuosisatojen ajan seurakuntien kivijalkoina ja kantavina rakenteina. Tänään saamme siis kiittää äitikirkosta ja omasta äidistä oikeastaan siis samoin sanoin: ”Nyt kädet yhteen liitämme ja äidistämme kiitämme. Lahjoita, Jeesus laupias, äidille ilo autuas.” (Vk. 467: 4) Jumala, Isä, elvytä koteja ja kaikkia perheen jäseniä armon Hengellä, lohdutuksen Hengellä, viisauden Hengellä, rakkauden Hengellä. Tule, vihanta Henki! Onneksi olkoon ja laulut soikoon teille: ÄIDIT!
pastori, Maaningan kirkkoherra
(Kirjoitettu Uutis-Jousen Evästä elämään –palstalle)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti