Jumalanpalvelus - eli kuka palvelee ja ketä?
Yksi Raamatun tärkeimmistä ydinajatuksista on tässä: ”Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.” (Mark. 10:45) Siispä sunnuntain ja muun kirkollisen pyhäpäivän jumalanpalveluksessa ennen kaikkea Jumala asettuu palvelemaan kaikkia luotujaan. Tästä muistuttaa jumalanpalveluselämän päätapahtuma eli ehtoollisjumalanpalvelus, jota voimme näin luterilaisittainkin kutsua messuksi. Jumala palvelee Kristuksen Kirkkoa pyhän sanan ja pyhien sakramenttien kautta. Jumala palvelee meitä hyvyydessä ja rakkaudessa. Jumala on tähän tarpeeksi suuri. Jumalan suuruuteen liittyy oikeamielisyys ja ehtymätön viisaus. Sana ja sakramentit ovat armonvälineitä. Näitä jaamme alttarin, Jumalan läsnäolon vertauskuvan edessä. Suomessa tärkein alttaritaulun aihe on Kristus ristillä. Kristuksen risti on kristitylle elämän puu, josta versoo ylösnousemuksen ja iankaikkisen elämän toivo. Risti on myös Kristuksen opetuslapsen tunnus. Mikäpä olisi parempi kummin lahja kastettavalle?
Tästä pääsemme siihen, mitä voimme kutsua arjen jumalanpalvelukseksi. Arjessa kristityn kutsumuksena on palvella toisia luotuja hyvyydessä ja lähimmäisen rakastamisessa. ”Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki.” (Gal. 5:22-23) Nykyään korostetaan yhä enemmän yksilön vapautta. Vapaus on kuitenkin aina yhteisöllinen asia. Kukaan ei elä vain itseään varten. Vapauden tekee aidoksi vain hyväksytty ja tunnustettu vastuu. Aito vastuun kantaminen merkitsee tosiasioiden tunnustamista. Siinä puolestaan tapahtuu oman itsensä kohtaaminen. Aidoimmillaan vapaus on vapautta rakastaa, antaa aikaa kanssaihmiselle, palvella luotuja. Silloin me palvelemme Jumalaa, kaiken todellisen elämän luojaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti