Kristus nousi kuolleista - Totisesti nousi!

Päivämäärä: 23.3.2008

Kirkkovuoden ajankohta: Pääsiäispäivä

Paikka: Maaningan kirkko

Raamatunkohta: Joh. 20:1–10

Otsikko: Kristus on ylösnoussut!

Kristus nousi kuolleista – totisesti nousi!

Jälleen tänään saamme iloita ymmärrystä etsivästä uskosta. Mieleeni tulivat erään laulun ja virren sanat, jotka kertovat siitä, että Jumalan lahjoittama usko etsii aina ymmärrystä: ”Jeesus, anna armon koittaa, milloin eksyn tieltäsi. Viettelykset anna voittaa, muistaa kärsimystäsi. Auta, että ymmärtäisin, miksi menit kuolemaan, sinua vain ylistäisin enkä sankareita maan.” (Vk. 234: 3) Virren sanoman on perustuttava ylösnousemukseen, sillä ilman armon ihmettä ja salaisuutta emme vieläkään tietäisi, miksi kerran Jeesus-niminen mies meni kuolemaan.

Erityisesti tämä ylösnousemuksen aamu, tämä täydellisen armon aamu, kutsuu meitä elämään ja vaeltamaan uudessa kuuliaisuudessa, jota kauniisti voi kuvata näin: ”Joka aamu on armo uus, miksi huolta siis kantaa! Varjot väistyy ja vajavuus, Jeesus voimansa antaa.” (Virsi 547: 1) Ymmärrys ja kuuliaisuus kasvakoon meissä, sinussa ja minussa. Ymmärrystä ei synny ilman kuuliaisuutta eikä kuuliaisuutta synny ilman aitoa yritystä ymmärtää. Jos ja kun sanot ymmärtäväsi, niin oletko varma, että ihan oikeasti olet myös ymmärtänyt. Ymmärrys voi toki herätä ja nousta synnin unesta. Luemme hurskaan Jumalan miehen, Jobin, kirjasta:

”- Nyt minä ymmärrän, että kaikki on sinun vallassasi eikä mikään suunnitelmasi ole mahdoton sinun toteuttaa. Sinä kysyit: Kuka on tämä, joka näin peittää minun tarkoitukseni mielettömillä puheillaan? Minä se olen. Olen puhunut mitään ymmärtämättä asioista, joita en käsitä - ne ovat minulle liian ihmeellisiä. Sinä sanoit: Kuuntele nyt, kun minä puhun. Nyt minä kysyn sinulta, ja sinä vastaat. Vain korvakuulolta sinut tunsin. Nyt ovat silmäni nähneet sinut.” (Job. 42:2-5) Jumala oli jo sanonut Jobille: ”Onko sinun käsivartesi kuin Jumalan käsivarsi? Jyliseekö sinun äänesi niin kuin hänen äänensä jylisee?” (Job 40:9) Tämä armon valoisa aamu julistaa meille Jumalan käsivarren, oikean käden voimaa. Totisesti!

Jumala, iankaikkinen ja armorikas Isä, on olemassa huolimatta siitä, mitkä ovat meidän käsityksemme hänestä. Jumala ei myöskään ole yhtä kuin meidän käsityksemme hänestä. Kuinka me voisimmekaan muotoilla Jumalan haluamaksemme, kun emme pysty itseämmekään muuttamaan? Mitä sitten tulisi ajatella uskosta? Olemmeko kutistaneet uskon henkilökohtaiseksi harrastukseksi, josta omaksumme vain sen, mikä meitä miellyttää. Mihin mieltymysten seuraaminen voi johtaa? Kuitenkin samalla aikaa saatamme veisata: ”Ja meidän polkuamme saa taas lapsemmekin taivaltaa. He kyntää kerran peltomme ja uskoo kuin me uskomme.” (Vk. 577: 4) Mihin me uskomme, mihin panemme toivomme? Löytyisikö vastaus näistä sanoista: ”Herraamme aina luottaa saa, käy kaikki parhaaksemme. Hän toivon meille kirkastaa, suo valon matkallemme.” (vk. 387: 4)

Olemme juuri nyt kristillisen elämän, uskon ja rukouksen ytimessä, jota voimme sanoittaa näin: ”Ihmetelkää Herran rakkautta: Kristus on ylösnoussut!” Ilman tätä ydintä, sanomaa rististä ja ylösnousemuksesta, emme voi pitää itseämme edes nimikristittyinä. Mutta jos olemme nyt näitä nimikristittyjä, niin ainahan voimme pyytää, että Jumala Pyhän Henkensä työn kautta tekisi meistä todellisia sydämen kristittyjä. Rukous ja siunaus eivät koskaan johda huonoon suuntaan elämäämme. Jumala kun on ainoa sydänten tuntija, olipa kyse sitten sinusta tai minusta. Tänään hän katsoo rakkauttaan ainoassa Pojassaan, ja hänessä Jumala, armahtava Isä, näkee nyt meidätkin kauniina: ”Herra, Jumalasi, on sinun kanssasi, hän on voimallinen, hän auttaa. Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta.” (Sef. 3:17) Emme me itseämme osaa muuttaa, mutta se ei tarkoita, etteikö Jumalalla olisi muutoksen avaimet käsissään. Toki hän nämä avaimet on uskonut kristityilleenkin: ”Ylösnoussut, kuolleista herätetty Jeesus sanoi uudelleen: Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät. Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut.” (Joh. 20:21–23) Niin, näitä anteeksiannon ja yhteyden sanoja me tarvitsemme uudelleen ja yhä uudelleen. Niiden voima elää tässäkin kirkossa, sillä jo ennen kärsimystään Jeesus sanoi, etteivät Tuonelan voimat voita koskaan pyhää kristillistä kirkkoa. Apostoleista näemme, miten nämä sanat ovat aivan uutta luovia sanoja, nämä anteeksiannon sanat, joita emme tuntisi ilman pääsiäisen ylösnousemustodellisuutta. Mitä ei olisi, jos ylösnousemus ei olisi totta? Ei olisi armoa, ei todellista anteeksiantamusta, joka jättää taakat eiliseen. Ei olisi myöskään toivoa, joka yltäisi yli näkyvän horisontin ja nostaisi uuteen rohkeuteen. Eipä olisi kristillistä kirkkoakaan edes osiin hajonneena. Ei olisi meillä tietoa ristinuhristakaan, sillä mihin nyt tieto yhdestä kuolemasta olisi levinnyt kuoleman varjon maassa. Silloin se olisi yksi niistä tarpeettomista ihmisuhreista, joille ei loppua näy tässä maailmassa.

Anteeksiantamus on noussut haudasta! Voimme siis täydellä syyllä jättää eilisen taakat eiliseen. Elämä on voittanut kuoleman! Valo on voittanut pimeyden! Elämme siis Jumalan, ikuisen rakkauden kämmenellä. Kun uskomme Jeesukseen, niin tämä kaikki on totta myös meissä: ”Niin kuin päiväs, niin on voimas aina.” Meistä ei ole tekemään yhtään päivää, mutta Jumala lahjoittaa meille jokaisen elämämme hetken, joista yhden nyt riemu täyttää: Kristus nousi kuolleista!