Non, je ne regrette rien?
Kummallista, miten jotkut sanat jäävät mieleen. Niin kuin yllä olevat Edith Piafin esittämän laulun sanat. En ole edes Piafia sen kummemmin kuunnellut, vaikka onhan hänen musiikkinsa soinut radiossa ja televisiossa vuosien ja vuosikymmenten aikana.
En osaa ranskaa, mutta laulun sanat tarkoittanevat jotakin siihen tapaan, että "en kadu mitään." On muuten paljon sanottu. Että ihminen vain mennä porskuttaisi, vaikka jäljet olisivat toisinaan kuin norsulla porsliinikaupassa. Ja kyllä jälkiä syntyy. Halutessasi voit selvitellä omaa ekologista jalanjälkeäsi. Hyviin tapoihin kuuluu se, että korjaan jälkeni.
Niin, niistä jäljistä. Viime sunnuntaina kohtasin ikävän näyn saapuessani kirkolle iltapäivällä. Olin ollut kastamassa kylillä lapsen ja olin viemässä albani sakastiin. Kun ajoin kirkon vieressä olevalle parkkipaikalle, oli siellä kaksi autoa ja niiden vieressä nurmikolla istui kymmenkunta nuorta miestä. He olivat kaljoittelemassa. En pitänyt näystä, enkä siitäkään, että nuoret herrat olivat kylväneet roskansa nurmikolle. En ruvennut ärhentelemään, vaan kehotin heitä mielestäni aivan kohteliaasti korjaamaan jälkensä. Mitään ei tapahtunut. Myöhemmin sotku oli ottanut erään lähellä asuvan perheenisän silmiin niin, että hän vei roskat omaan roskikseensa. No, poikien mielestä hänen jalo tekonsa taisi selvittää asian. Ei se niin kuitenkaan ole, tehtyä ei saa tekemättömäksi. Eikä ongelma ollut vain roskaaminen. Mistä lähtien kirkon piha on sopinut kaljoitteluun?
Olen miettinyt pääni puhki, mitä voisin tehdä. En ole keksinyt mitään järkevää. Nuoret miehet olivat täysi-ikäisiä. Kannattaako siis ottaa yhteyttä heidän vanhempiinsa? Olen palannut tuttuihin ajatusmalleihin. Kasvatus on aina, vain ja ainoastaan kodin tehtävä. Vanhemmuus vaatii rohkeutta ja tervettä itsetuntoa. Aina ei voi olla kiva. Vanhempi ei voi olla lapsen kaveri, mutta omanikäisiä kavereita lapset ja nuoret tarvitsevat, totta kai. Lapsen ja nuoren maailma ei ole mikään autonominen alue, autokefaalisesta puhumattakaan. Lapsi ei aina suinkaan tiedä omaa parastaan. Ei sitä tietenkään tiedä aikuinenkaan, jos itse on hukassa. Lapsissa ja nuorissa näkyy yhä enemmän elämän ja perheiden rikkonaisuus. Lapset ja nuoret tarvitsevat rakkautta ja rajoja. Nämä ovat muuten sanoja, jotka antavat merkityksen toisilleen. Miten osoitat rakkautta murrosikäistä lasta kohtaan, muuten kuin asettamalla rakkaudella rajoja. Ei nuori tätä ymmärrä, vielä. Mutta viiden vuoden kuluttua hän sen jo ymmärtää, ja paljon muuta. Hän ymmärtää, että hänestä on kaiken aikaa välitetty, ja että häntä rakastetaan sellaisena kuin hän on.
En kadu mitään! Tämä ei ole paras motto kristitylle, mutta kaikkea ei silti pidä sortua katumaankaan. Ei siis pidä jäädä tuijottamaan vain taaksepäin. Kyllä sellaistakin tapahtuu, mitä ihminen luonnostaan katuu. Ja se on aivan tervettä. Se, joka syntinsä tunnustaa ja hylkää, se saa armon. Näin puhuu Pyhä Kirja.
