torstai 26. maaliskuuta 2009

Lainaus Kirkkojen Maailmanneuvoston viestistä, jonka juuri suomensin

Merkitseekö globaali talouskriisi loppua mammonateismille?

Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö maailmanlaajuinen talouskriisi vaikuttaisi nyt ja jatkossa negatiivisesti kaikkialla maailmassa, mutta Kirkkojen Maailmanneuvoston neuvoa-antavan elimen mukaan kriisi voi nostaa esiin mahdollisuuden syvältä luotaavaan kansainvälisen finanssijärjestelmän kääntämiseen kohti hyvää.

Kristityille talouskriisissä on kysymys enemmästä kuin mitä silmä näkee. Kirkkojen Maailmanneuvoston (Kirkkojen) kansainvälisten asioiden komission mukaan kyse on välttämättömästä hengellisestä näkökulmasta – Jumalan armosta – mahdollisuudesta voittaa ahneus ja ”mammonateismi”. Ihmisten täytyy ajatella uudelleen, ja muuttaa elämäntyylinsä niin, että kaikki voivat elää arvokkaasti, luomakuntaa kunnioittaen.

Kirkkoon kun kellot kutsuvat

Hän (Kristus) ohitse ei kulje, älä siis sinäkään kulje kirkon ohi

Älä kulje kirkon ohi, vaan astu ovesta sisään. Tee ristinmerkki kynnyksellä nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen, niin et tule markettiin, vaan rukouksen huoneeseen. Kirkon kynnys on sinullekin varmasti sen verran matala ettet siihen kompastu. Kun tulet pääovesta sisään voit rohkeasti katsoa alttaria ja takana olevaa alttaritaulua, joka on hengellinen ikkuna iankaikkisuutta kohti. Alttari on Jumalan pyhän läsnäolon osoitus, joten tule ehtoolliselle iloisesti vaikka tuntisit itsesi syntiseksi. Älä pelkää synnintuntoa, sillä se auttaa sinua kääntymään taivaan Isän puoleen. Voit hänelle huutaa sydämessäsi: Herra, armahda! Niin ovat tehneet lukemattomat sukupolvet ennen meitä, ja he ovat saaneet avun hätäänsä.

Me kaikki olemme syntisiä, joten älä tuomitse muita. Älä kysele kirkossa istuvalta, mikä sinua vaivaa. Sillä jos kyselet sellaista, sinua itseäsi saattaa jokin vaivata paljon enemmän. Tule lähelle alttaria, sillä pappikin, joka toimittaa pyhää palvelusta, tarvitsee yhteyttä sinuun. Usein hän saattaa kokea itsensä varsin yksinäiseksi, vaikka kirkossa olisikin viisikymmentä ihmistä. Mutta siellä hän on, alttarilla, näkemättä yhdenkään kasvoja.

Usein tunnen, että me tulemme kirkkoon hoitamaan itseämme yksinäisyydessä. Se ei ole kirkon perimmäinen tarkoitus. Tärkeämpää on kokea, että yhteinen palvelus rukouksin ja virsin, sekä Jumalan elävää sanaa kuunnellen hoitaa meitä kaikkia. Yhdessä tulemme hoidetuiksi. Ihminen ei ole saari, kaikesta erossa oleva, vaan osa mannerta.