perjantai 16. tammikuuta 2009

Joka laulaen rukoilee, rukoilee kahdesti...

Sykähdyttäviä kokemuksia

Olin toissa vuonna ekumeenisella pyhiinvaelluksella Italiassa. Tarkemmin sanoen Roomassa ja Assisissa. Yksi matkan hienoista hetkistä oli Rooman piispan eli paavin yleisvastaanotto. Muistoihin jäi se, että korvissa alkoi soida. Odottelimme tovin jos toisenkin audienssin alkua ja taustalla soi kaiuttimista musiikkia. Yhtäkkiä korvani erottivat jotain hyvin tuttua: Johann Sebastian Bachin koraalin. Enää en muista, mikä koraali se oli, mutta tärkeintä olikin se, että musiikki oli ns. viidennen evankelistan tuottamaa. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin kyseisen mestarin musiikki ei aina ole soinut Vatikaanissa saati muutenkaan roomalais-katolisissa kirkoissa. Ehkäpä aika on parantanut, ja nyt mestarin taidot tunnustetaan. Ainakin toivon niin. Eiväthän nuotit ole kenenkään ihmisen tai kirkon yksinomaisuutta. Jumala kun jakelee lahjojaan aivan oman ymmärryksensä ja varsinkin täydellisen hyvyytensä mukaan.

Joulupäivänä katsoin ja kuuntelin kolmen papin laulua irlantilaisesta katedraalista. En nyt aivan varma ole, ovatko nämä kanssapalvelijat laulajina aivan huippua. Kyllä he toki laulaa osaavat. Ja esiintyjinä he olivat luontevia, jopa savolaisen lupsakkaita. Kiva oli katsella kaverusten iloa. Minua herkisti erityisesti tuttu virsi 555 englanniksi ja myös Sibeliuksen sanat kauniilla englanninkielisillä sanoilla tekivät vaikutuksen. Domine Fili Unigenite tuntui tutulta jo aluksi ja kohta muistinkin sen olevan Vivaldin Gloriasta, jota olen Puijon Kamarikuoron riveissä vuosia sitten itsekin laulanut.

Tuosta pappien konsertista innostuin sen verran, että googletin löytääkseni tuon upean pyhän Patrickin katedraalin Armaghissa. Löysinpä samalla samaisen katolisen hiippakunnan kotisivut. Sieltä paljastui uusi mukava yllätys. Kun halusin tutustua kirkkoon tai vaikkapa sen urkuihin, avautui uusi sivu, ja kas! Taustamusiikkina alkoi soida ”Jumala ompi linnamme!” En aluksi tiennyt, uskoako korviani, mutta näin se joka tapauksessa soi.

Joskus ymmärsin, että suomen katolilaiset kuuntelevat karsaasti tuota virttä. He kuulemani tai sitten vain luulemani mukaan ajattelevat sen hyökkäävän kohti pyhää istuinta. Ehkäpä tänä päivänä voimme hyvän tahdon kristittyinä ymmärtää, että se vanha, kavala, kauhea, kiivas, kiukkuinen ja julma, hirmuinen vainooja on meille kaikille yksi ja yhteinen. Tämän ajatuksen tueksi tarjoan pyhän Kirjan sanomaa: ”Kuulkaa, ketä teidän tulee pelätä. Pelätkää häntä, jolla on valta sekä tappaa ihminen että syöstä hänet helvettiin. Niin, sanon teille: häntä teidän on pelättävä.” (Luuk. 12:5) Ja toisaalla: ”Olen näet saanut kuulla (Khloen väeltä), että teillä, veljeni, on keskenänne riitoja. Tarkoitan sitä, että toiset teistä sanovat: "Minä olen Paavalin puolella", toiset taas: "Minä Apolloksen", "Minä Keefaksen", "Minä Kristuksen". Onko Kristus jaettu? Onko ehkä Paavali ristiinnaulittu teidän puolestanne? Paavalinko nimeen teidät on kastettu?” (1. Kor. 1:11–13)

Jälleen saamme viettää tärkeää rukousoktaavia ekumenian puhtaassa hengessä. Vaikka Kristuksen ruumis maailmassa on pirstoutunut ja tämä kehitys valitettavasti tuntuu myös jatkuvan – monista päinvastaisista ponnisteluista huolimatta – ei Kristusta silti ole jaettu!

Musiikki on siis Jumalan tärkeä luomislahja!