Hän huutaa minua!
Muutamia vuosia sitten eräs tapahtui kohahdutti Helsingissä. Noin 13-vuotias tyttö oli saanut sairauskohtauksen Helsingin keskustassa. Hän joutui avuttomaan tilaan, jossa saattoi vain pyytää ja huutaa apua.
Eivät ole ajat muuttuneet. Mieleen nousee välittömästi kertomus laupiaasta samarialaisesta. Henkihieveriin piestyä miestä eivät hyväosaiset ihmiset auttaneet tai edes katsoneet. Moni arveli resuisen, verissä päin makaavan miehen itse ansaineen käsittelynsä. Mutta sitten pysähtyi tuo samarialainen mies, itsekin syrjään työnnetty ja uskonsa tähden halveksittu (hän kun ei ollut juutalaisia).
Tuon mainitsemani nuoren tytön ohitse kulkivat monet "terveet" ihmiset silmänsä ja sydämensä sulkien ja selkänsä kääntäen. Mutta sitten yksi pysähtyi ja kysyi tytöltä: "Mikä sinun on?" Tämä laupias mies oli juoppo, pultsari, syrjäytynyt ja syrjäytetty, mutta hänellä oli sydän paikallaan. Oma ahdinko ei ollut häntä täysin turruttanut. Taitaakin olla niin, että kun tarpeeksi hyvin menee, ihmisestä tulee välinpitämätön. Tämä resuinen mies hommasi sairaan tytön hoitoon.
Kun siis seuraavan kerran kuulet avunhuudon, voisit ajatella näin: "Hän huutaa minua!" Tosiasiassa nuo sanat tulevat kuitenkin 1. paastonajan sunnuntain vanhasta latinalaisesta nimestä Invocavit: "Kun hän huutaa minua, minä vastaan. Minä olen hänen tukenaan ahdingossa, pelastan hänet ja nostan taas kunniaan." (Ps. 91: 15)
Aloitin kahden ihmisen välisestä kohtaamisesta. Päätin ihmisen ja Jumalan kohtaamiseen. Mutta voiko näitä erottaa, sillä onhan kristityn tehtävä olla Kristus sille, joka etsii Jumalan kasvoja? Onko Jumalalla muita käsiä kuin juuri nämä meidän omat kätemme? Jos me hädässä huokaamme, miksi Jumala ei tee mitään, voi siis kysymyksen kärki kääntyä osoittamaan meitä itseämme, miksi hänen luotunsa ja lunastettunsa kulkevat kylmin sydämin, kädet nyrkissä ja selkä lähimmäiselle käännettynä?
Paastonajan raamatuntekstit kertovat lukemattomista Kristuksen ja syntisten kohtaamisista. Voiko muunlaisia kohtaamisia ollakaan ihmisen ja Jumalan välillä? Mutta eikö tämä ole meidän onneksemme? Jumala vihaa syntiä, mutta rakastaa ehdoitta syntistä ihmistä, ja tahtoo, että tämä tulisi tuntemaan totuuden, ja että totuus tekisi hänet vapaaksi, vapaaksi hyvään ja vapaaksi rakastamaan.
