Suomalainen meno ihmetyttää
Hiljaisesta viikosta puhutaan jälleen pääsiäisviikkona, vaikka hiljaisen viikon aloittaa Palmusunnuntai, jonka kirkollisena aiheena on ”Kunnian kuninkaan alennustie”. Pääsiäisviikko ei todellakaan ole se viikko, jolloin Jeesus ratsastaa kohti Jerusalemia ja kuolemaansa, jolloin ainoa viaton laittomasti vangitaan, ”tutkitaan” ja tuomitaan. Kun tätä tekstiä kirjoitan, on hiljainen lauantai, jolloin Kirkko muistaa Jeesuksen haudassa oloa. Suru ja murhe elävät monin tavoin maan päällä. Jeesuksen kuolemaa surraan, mutta samalla myös maailman nykyistä menoa. Kirkkoa pidetään historian jäänteenä, vaikka tosiasia on se, että jos Kirkko olisi olemassa vain ihmisten keksintönä, niin sen taru olisi tukehtunut omaan mahdottomuuteensa jo kaksi vuosituhatta sitten.
Vielä vähän aikaa, ja sitten on oikea aika toivottaa hyvää pääsiäistä sanoen Kristus nousi kuolleista! Hyvää pääsiäistä on toivoteltu hiljaisella viikolla ja jo ennen sitäkin varmaan. Mutta miten toivottaa hyvää pääsiäistä pitkäperjantaina?! Toivotammeko me hyvää päivää kun kuulemme että kohtaamamme ihminen on menettänyt rakkaansa? Onko se hyvä päivä? Me nykysuomalaiset emme Jeesuksen kuolemaa taida paljon surra. Pitkäperjantaina on tanssittu jo monet kerrat. Samoin tivolit ovat jo täydessä vauhdissa. Olen joskus kuullut, että pitkäperjantaita olisi toivottu hääpäiväksikin. Olisihan siinä juhlapäivä, kirkko mustissa väreissä ilman kynttilöitä ja kukkia. Jos jotain tänä päivänä surraan, niin vissiin sitä, että pitkäperjantaina eivät kaupat ole auki. Kauppaan pitäisi aina päästä.
Toisin on sivistysmaissa. Kun olen käynyt maissa, joissa katolinen kirkko on enemmistökirkko, olen iloinnut kirkoista, jotka pitävät ovensa auki. Olen iloinnut niistä kristityistä, jotka astuvat kirkkoon rukoilemaan arkisinkin. Olen iloinnut, että rukoilevaa kirkkokansaa on kirkon täydeltä. Katolisessa kirkossa ei koskaan liene vähätelty jumalanpalveluselämään osallistumisen merkitystä. Katolisessa kirkossa ei koskaan liene pidetty ongelmana tapakristillisyyttä. Meidänkin olisi hyvä muistaa vanha sanonta: kun varjelet tapaa, tapa varjelee sinua.
Jälleen tänä keväänä on korostettu mediassa, että katolilaiset ja ortodoksit paastoavat, ja että ortodoksit viettävät pääsiäistä. Sunnuntai on kuitenkin kaikille kristityille viikoittainen pääsiäisjuhla. Ristin ja ylösnousemuksen pääsiäinen on kirkkovuoden, jumalanpalveluselämän ja uskonelämän keskus. Pääsiäinen antaa joululle nimen Vapahtajan syntymäjuhla. Pääsiäinen tarvitsee puolestaan joulua, sillä vain ihmiseksi syntynyt Jeesus oli mahdollinen sijaisuhri ajatellen valtaisaa ihmiskunnan velkataakkaa.
Tätä velkataakkaa eivät lainkaan kaikki ymmärrä. Synnistä puhuminen on monen mielestä vanhanaikaista. Minä en ainakaan ole tehnyt syntiä, sanoo moni avionrikkoja. Niin uhrista tulee syytetty syyllinen. Silloin ei hirsi omassa silmässä ole näkynyt. Synnistä on puhuttava, mutta sormella osoittelu on silti turhaa ja väärin. Meidän tehtävämme ei ole vikoilu, vaan itse kunkin on katsottava Kristuksen ristiin ja tunnustettava: minun syystäni, minun syystäni, minun suuresta syystäni. Synnintuntoa emme voi siirtää syyttelemällä. Synnintunnon voi herättää vain Jumalan Pyhä Henki. Synnintunto on vakava, mutta silti tarpeellinen asia, sillä siitä muodostuu oikeastaan pelastuksen portti.
Vietämme parhaillaan ristin pääsiäistä. Koska Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja huomennakin, on meidän ymmärrettävä osallisuutemme ristin salaisuuteen. Eivät vain miehet kaksi tuhatta vuotta sitten haavoittaneet Jeesusta, vaan niin teemme mekin, mutta yhtä kaikki, hänen haavojensa hinnalla kaikki ovat parantuneet, ei automaattisesti, vaan ehdottomasti uskon kautta.
Ensi yö, pyhä yö aloittaa ylösnousemuksen juhlinnan. Pimeyteen syttyy valo. Valo antaa elämän koko maailmalle. Valo kutsuu uuteen kuuliaisuuteen:
”Jumalamme saapui kerran ihmisenä päälle maan. Vielä elää sana Herran, Ja se sydämissä syttyy loistamaan, loistamaan. Jeesus tahtoo yhä viedä seuraajiaan maailmaan. Vielä kaikki eivät tiedä, Että syyllinen saa levon teoistaan, teoistaan.
Jos nyt Jeesus uskon liekin sytyttänyt sinuun on, Häntä seuraa, tie minne viekin. Et ole yksin, et turvaton. Herran liekin anna palaa! Anna kasvaa rakkauden, Kunnes tuli valtaa alaa, Ja valo saapuu luo jokikisen.
Maailmalle päivä koittaa. Uusi aamu sarastaa. Pelon vallan Kristus voittaa. Valo kirkkaampi on tuskaa, kuolemaa. Palavina valvokaamme, työtä tehden, rukoillen. Vielä Herran nähdä saamme. Kun hän saapuu, tuoden rauhan ikuisen."
(Liekit-musikaalista, P Simojoki)
